Highlanderia pataan

Tuli tuossa syksyllä tilattua luomulihaa pakastimeen ja vieläpä melko läheltä. Tilaamassamme paketissa oli highlanderin jauhelihaa ja kulmapaistia. Kulmapaistia täytyy muhittaa huolella, jotta se ei ole sitkasta, joten pataruokaan pääsi ensimmäinen palanen tuota Kärsämäen Sydänmaankylällä käyskennellyttä ylämaankarjaa.

Syksyinen highlander-lihapata

Vajaa kilo highlander-naudan kulmapaistia
2 porkkanaa
4 sipulia
4 kynttä valkosipulia
Noin 200 grammaa tuoreita herkkusieniä
(1 ruokalusikallinen vehnäjauhoja)
Lihalientä, lihaliemikuutio tai fondia
Pieni purkki paseerattua tomaattia
Pieni pullo punaviiniä
Mustapippuria, suolaa, kuivattua timjamia
Vettä
Voita ja öljyä ruskistamiseen

Ota liha lämpenemään huoneenlämpöön ajoissa. Paloittele liha reilun kokoisiksi paloiksi.

Laita uuni lämpenemään 150-175 asteeseen.

Kuori sipuli, valkosipuli ja porkkanat. Putsaa herkkusienet.

Silppua valkosipuli, sipuli ja porkkanat ronskeiksi paloiksi. Jos sinulla on jumboherkkusieniä, leikkaa nekin muutamaan osaan jokainen. Jos sienet ovat normikokoisia tai pieniä, riittää puolitus ja pienimmät voi vaikka jättää kokonaisiksi.

Kuumenna pannu ja anna voi-öljyseoksen sulaa pannulle. Ruskista lihat parissa-kolmessa erässä ja siirrä ne sitten uunipataan odottelemaan.

Pyöräytä pannulla myös kasvikset parissa erässä ja siirrä pataan nekin.

Ripottele halutessasi pataan lihan ja kasvisten päälle hieman vehnäjauhoa, ei ole mitenkään pakollista.

Kaada pannulle tilkka vettä ja huuhdo maut pannulta mukaan pataan.

Lisää pataan mausteet, paseerattu tomaatti, fondi/lihaliemi ja punaviini.

Siirrä pata uuniin ja anna muhia. Mitä pidempään, sen parempi. Meillä pata oli uunissa noin kolme tuntia ja se oli melkolailla minimi lihan mureutta ajatellen, sillä parin tunnin kohdalla liha ei vielä ollut sellaista ihanan pehmeää.

Padan kanssa voi tarjota lisukkeena vaikkapa perunamuusia tai mitä pataruokiensa kaverina tykkääkään syödä. Minun lautaselleni padan lisäksi päätyi säilöttyä luomupunajuurta, miehen lautaselle suolakurkkua. Lisäksi syötiin lantturieskoja.

Minä tykkäsin padasta tämmöisenään ja kyllähän tuo puoliskokin tätä santsasi, mutta tupisi samalla, että karjalanpaistityyppinen pata on silti parempaa. Pitänee siis tehdä sellaistakin, kun tuota highlanderia kerran pakastimessa nyt on.

Vaihtoehto perunarieskalle

Rieska on ihanaa. Kovin usein sitä ei kuitenkaan viitsi syödä, koska vatsa protestoi. Ruokahommien Janna onneksi bloggasi huipusta lantturieskojen reseptistä, jota oli aivan pakko päästä kokeilemaan. Etenkin kun Janna vielä itse tapaksilla perjantaina istuessamme hehkutti näiden rieskojen ihanuutta. Kulinaarimurulassakin oli testattu ja herkuksi todettu.

Lantturieskat
(6 kpl)

300 grammaa (luomu)lanttua
1 desilitra (luomu)maitoa
1 (luomu)kananmuna
1,5 desilitraa jauhoja (laitoin 0,5 dl vehnälesettä, 0,5 dl luomukauraleivontaseosta ja 1 dl ruisjauhoja)
1 teelusikka merisuolaa
Ripaus ruokosokeria
Noin ruokalusikallinen voisulaa

Kuori lanttu ja siivuta ohuiksi viipaleiksi. Keitä lantut kypsäksi.

Soseuta kypsät lanttusiivut ja sekoita joukkoon maito.

Lisää joukkoon myös muna, suola, sokeriripaus, jauhoseos sekä voisula. Sekoita kunnolla. Taikina jää löysäksi, mutta se ei haittaa.

Lusikoi taikinasta leivinpaperoidulle uunipellille kuusi kekoa.

Taputtele jauhotetuin käsin taikinakasat ohuemmiksi rieskoiksi.

Paista 250 asteisen uunin yläosassa noin 10-15 minuuttia, kunnes rieskaset saavat kunnolla väriä pintaansa.

Etenkin lämpiminä nämä olivat ihania! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, ellei ole lantturajotteinen. Meillä äänet jakaantuivat puolesta ja vastaan, mutta tuo armas puolisoni ei muutenkaan ole kypsennetyn lantun ylin ystävä.

Tip tap!

Oululaisia ruokaihmisiä, blogeilla ja ilman, vahvistettuna vierailevalla etelän tähdellä, kokoontui lauantaina (Diplomi-)insinöörin keittiöön pikkujouluhengessä.

Heti alkuun pieni kuva-arvoitus! Herra Peruspöperö ja Herra Insinööri valmistamassa jotain. Lopputulos selviää myöhemmin tässä postauksessa.

Kuva Alkon sivuilta.

Kun kerran pikkujouluja vietettiin, piti tietenkin hankkia glögiä. Olin bongannut Alkosta Dufvenkrooks Chokladin ja halusin testata sitä. Glögi oli huomattavasti vähemmän suklainen kuin odotin, mutta toisaalta myös paljon mausteisempi. Ei ehkä noussut ykkössuosikiksi, ihan mukava kokeilu kuitenkin.

Omien pikkujouluviemisteni inspiraatiosta täytyy antaa täysi kiitos Pumpkin Jamiin. Nappasin nimittäin sekä aurakierteiden että parmesaanikeksien reseptit Marilta. Lisäksi tein pikkumakeaksi naposteltavaksi rocky roadseja pikkujoulutwistillä.

Sinihomejuustokierteet tai -hyrrät

1 iso voitaikinalevy (löytyy ainakin Pirkalta pakasteesta)
170 grammaa Auraa tai muuta sinihomejuustoa
200 grammaa ranskankermaa
1 luomukananmuna voiteluun

Sulata voitaikinalevy.

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Kauli taikina suunnilleen kaksinkertaiseksi kooltaan.

Sekoita sinihomejuusto ja ranskankerma haarukalla muussaten. Ei haittaa jos juustosta jää isompiakin köntsiä.

Levitä ranskankerma-auraseos taikinalle suhteellisen tasaisesti.

Rullaa taikina rullaksi ja leikkaa siitä noin sentin paksuisia palasia. Nosta palaset leivinpaperoidulle uunipellille. Voitele kananmunalla.

Paista noin 20 minuuttia, kunnes kierteet tai hyrrät ovat saaneet pintaansa väriä, mutta eivät ole vielä kuivahtaneet sisältä.

Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Täytyy kiittää Marin äitiä loistavasta reseptistä! Helppoa ja herkkua on. Täytyy kokeilla vielä tuunata ohjetta lisäämällä täytteeseen vaikkapa kinkkua, salamia tai miksei vaikkapa kylmäsavuporoa. Herra Peruspöperöä kun on lähtökohtaisesti aina sitä mieltä, että jotain puuttuu, jos ei ole lihaa mukana.

Kulinaarimurulan Jaana puolestaan tekaisi nautittavaksemme horiskodippiä eli chorizo-salsaa. Aivan älyttömän hyvvää!

Cocktailpalahenkisyys jatkui, kun erittäin kokkaustaitoinen ystäväpariskunta laittoi tarjolle suolaisia vaahtokarkkeja pinjansiemenmäihällä päällystettynä. Toivottavasti voidaan kohta lakata viittaamasta heihin hangaroundeina, sen sortin painostusta lauantaina taas heihin kohdistettiin oman ruokablogin pystyttämiseksi. Sen verran taitavaa ja kekseliästä porukkaa ovat, että kyllä olisi annettavaa omaan blogiin. Nimiehdotuksiakin lenteli illan mittaan niin valtava määrä, että edes siitä ei pitäisi enää koitua estettä blogin aloittamiselle.

Ja kyllähän me jotakin tietysti juotiinkin! (No aika paljonkin, kuten ehkä arvata saattaa...)
Pastanjauhajat tekaisivat meille tarjolle jouluiset cosmopolitanit, joissa maistui karpalo ja rosmariini.

Parmesaanikeksit
(Resepti alunperin; Sanna Kekäläinen, Kaikkien aikojen joulu 2011)

150 grammaa huoneenlämpöistä voita
2,5 desilitraa luomuvehnäjauhoja
100 grammaa parmesaania raastettuna

Päälle:
50 grammaa parmesaania raastettuna
Luomupinjansiemeniä
Luomukananmunaa voiteluun

Raasta juusto. Sekoita pehmenneeseen voihin jauhot ja juustoraaste.

Muotoile taikinasta kaksi pötköä. Laita pötköt kelmuun ja jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Leikkaa jääkaapitetuista taikinapötköistä paloja ja painele kekseiksi leivinpaperoidulle uunipellille.

Voitele keksit ja ripottele päälle pinjansiemeniä sekä parmesaaniraastetta.

Paista keksejä uunissa keskitasolla noin 10 minuuttia.

Ei ehkä yllätä, että jos resepti sisältää yhtäläisen määrän juustoa ja voita, niin lopputulos on maittava. Ihania keksejä! Ja helppoja valmistaa, nämäkin.

Hangaroundien herkkuihin kuuluivat myös ruisleipäset, joista toiset oli päällystetty siianmädillä

...ja toiset kalarajoitteisia ajatellen savuporolla.

Tekemäni rocky roadsit sisälsivät levylliset Fazerin sinistä ja Maraboun 80 % tummaa suklaata, minivaahtokarkkeja, mantelirouhetta, pekaanipähkinöitä ja macadamiapähkinöitä rouhittuina sekä pipareita murusteltuna. Valmistus on yksinkertaista; sulattaa vaan suklaan ja valuttaa sen joko leivinpaperin päälle tai vuokaan laitettujen täytteiden päälle. Sitten annetaan jähmettyä jääkaapissa ja palastellaan tarjolle. Suklaita ja täytteitä voi varioida mielensä mukaan.

Seuraavalla kerralla lisään vielä suklaan määrää tai pienennän astian kokoa, jotta paloista tulisi paksumpia. Tällä kertaa osa täytteistä jäi vuokaan, kun suklaa ei ollutkaan valunut aivan pohjalle asti jokaisessa kohdassa. Minivaahtiksia jäi vielä vaikka kuinka paljon isosta pussillisesta yli, joten epäilemättä näitä tulee tehtyä vielä lähiaikoina uudemmankin kerran.

Jauhantapajan tehokaksikko teki tarjolle cosmopolitanien lisäksi hurjan söpöjä miniversioita club sandwicheista.

Jotakin erikoislaatuista ruokaintoisissa ihmisissä lienee, sillä leipien kokoamista sivusta seuranneiden suusta kuultiin muun muassa kommentteja siitä, miten kauniilta pienet pekonipalaset näyttävätkään.

Pastanjauhannan kommenttilaatikostakin tuttu Bronx puolestaan juotti meille jokseenkin ärmäköitä mustia ryssiä.

Kuvassa näkyy myös surullisen kohtalon kokenut Pekan valkoinen pöytäliina. Siis se ihan oikeasti oli valkoinen vielä alkuillasta!

Ja vastaus alkupostauksen kuva-arvoitukseen tulee tässä:

Insinöörin versio Cheese Steak and Onionista. Leivän väliin päätynyt lihakimpale oli nimittäin niin massiivinen, että sen pinta täytyi tohottaa parvekkeella industriaalikokoisella tohottimella. Herra Peruspöperö näytti taskulampulla valoa Herra Insinöörin tohottaessa otsalamppu vielä lisävalonaan lihaa ja Herra Pastanjauhannan ottaessa vieressä valokuvia. Ihailtavaa omistautuneisuutta ja kekseliäisyyttä, ei voi muuta sanoa!

Illan isäntä vastasi myös varsinaisesta jälkkäristä, joka olikin oikein oivallinen kokoonpano. Lautaselta löytyi suklaista fondanttia, joka oli saanut kaverikseen päärynäsorbettia sekä calvados crème caramelia. Ah ja nam!

Ilta oli oivallinen, seura mitä parhainta ja nautitut syömät ja juomat ensiluokkaisen herkullisia. Että ei muuta kuin seuraavaa kertaa odottamaan taas vesi kielellä. Muiden reseptejä ja tarinoita löydätte täältä, täältä ja täältä.

Huippua oli myös kokoontua vielä seuraavana päivänä parantelemaan oloa porukalla Kauppuriin. Kyllä siinä huonompikin olo ja väsymys kaikkoaa, kun saa eteensä kaupungin parasta burgeria ja miettii erinäisiä sananmuunnoksia tai epäsananmuunnoksia. Tulipa jaettua myös vinkit sen valkoisen pöytäliinan puhtaaksi saamiseksi.

Pari juttua rotvallin reunalta

Tampereella tulee vierailtua suhteellisen usein ja kaupunkiin on aina yhtä kotoisaa palata, vaikka omista Tampereen ajoistani onkin vierähtänyt jo vuosikaudet. Kotoisuuteen vaikuttavat kohdallani epäilemättä siskon, lukioaikaisten hyvien ystävien ja muiden kaupungissa nykyään asuvien ystävien määrä. Joka reissulla pääsee istahtamaan saman pöydän ääreen ihanien ihmisten seurassa.

En kovinkaan usein tule syöneeksi Tampereella ravintoloissa, sillä tulen hyvin ruokituksi majoittavien läheisten luona. Tälläkin kertaa massu täytettiin siskon kokkailujen toimesta varsin kiitettävästi, kiitos vaan jälleen kerran! Pientä syötävää ja kahvittelumakeaa tuli kuitenkin kaupungillakin nautittua.

Kauppakadulla sijaitsevan Oluthuone Esplanadin vuohenjuustosalaatti tuli haarukoitua samalla kun sai jutella jokseenkin terapeuttisessa hengessä samalla alalla puurtavan tutun kanssa. Annos koostui salaattipohjan päälle kasatusta tuorekurkusta, punaisesta paprikasta, omena- ja tomaattilohkoista sekä kotimaisesta Kolatun vuohenjuustosta ja kastikkeesta. Ruokajuomana kulautin kurkkuuni puolikuivaa Plevnan omenasiideriä.

Ruoka Esplanadissa ei ehkä ole mielikuvitusrikkainta, mutta boonusta kotimaisten ja lähellä tuotettujen ainesten käytöstä.

Sunnuntaina ehdin vielä kahvitella ystävän kanssa Linkosuon Café Siilinkarilla ennen junaan hyppäämistä. Siilinkari on toiminut Tampereen keskustassa jo vuodesta 1960. Perinteikäs paikka siis! Jutustelu sujui mukavasti vadelmaisen suklaamoussekakkupalan ja ison kahvin äärellä.

Joskus pitäisi ehkä suunnistaa Tampereelle "turistimielessä" ja tutustua ravintolatarjontaan vähän paremmin. Toisaalta siihen siskon tai ystävän kattamaan pöytään nyt vaan on niin kotoisaa istahtaa.

Lounassalaatti

Yleensä syön työpaikalla lounaan ruokalassamme, joka on lajissaan oikeinkin kelvollinen. Vaihtoehtoja on tarjolla useita ja laatukin on yleensä kohdallaan. Salaattipöytä on tuore ja monipuolinen. Iltavuorossa pidän kuitenkin ruokatauon vasta ruokalan lounasajan loputtua, joten silloin täytyy ottaa mukaan eväät. Viime aikoina olen tehnyt usein evääksi salaattia "mitä kaapista löytyy" -periaatteella. Tässäpä yksi sellainen salaatti.

Kalkkunasalaatti
(yhdelle)

Salaattia vajaa ruukullinen
Pätkä tuorekurkkua
Muutama siivu savusaunakalkkunaa
Gouda-juustoa
Kurpitsansiemeniä
Cashew-pähkinöitä
Vihreää pestoa

Huuhtele ja kuivaa salaatinlehdet. Revi ne suupaloiksi eväsrasian taikka lautasen pohjalle.

Leikkaa kurkku ja gouda kuutioiksi.

Leikkaa tai revi käsin myös kalkkunasiivut suupaloiksi.

Jos ehdit ja jaksat, voit paahtaa cashewit.

Ripottele kurpitsansiemenet ja cashewit salaatin pinnalle.

Lopuksi tiputtele muutama nokare vihreää pestoa kastikkeen virkaa toimittamaan.

Usein koostan siis evässalaatin salaatti+tuorekurkkupohjalle ja laitan mukaan mitä leikkelettä ja juustoa jääkaapista nyt sattuukaan löytymään. Myös pähkinät ja/tai siemet tuovat kivaa rouskuvuutta ja täyttävyyttä salaattiin. Kastikkeena toimii yleensä avokadoöljy ja tumma balsamico. Mustapippuriakin on kiva rouhia salaattiin makua tuomaan.

Suppilovahverokeitto

Vielä on suppiskautta jäljellä, ainakin näin olen päätellyt blogeista lukemani ja kaupan tuorehyllyssä näkemieni sienten perusteella. Siispä voisin blogata aiemmin syksyllä tekemästäni suppilovahverokeitosta, joka maistuu mainiosti joko alkupalana tai pääruokana annoskoosta riippuen.

Suppilovahverokeitto
(neljälle alkupalaksi)

Noin 100 grammaa suppilovahveroita
1 kynsi valkosipulia
1 ruokalusikallinen kuivattua (luomu)rosmariinia
Noin desilitra valkoviiniä
Liha- tai kasvislientä (esim. 1 fond du chef -"kuutio")
2,5 desilitraa kuohukermaa
Voita
(Muutama siivu savupekonia)

Tarvittaessa lisäksi:
Vettä
Suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuori ja silppua valkosipuli.

Hienonna rosmariini morttelissa.

Putsaa ja silppua sienet.

Laita voita kattilaan ja anna sulaa.

Lisää voin joukkoon sienet, valkosipuli sekä rosmariini. Paista muutama minuutti sekoitellen samalla. Sienistä haihtuu tässä vaiheessa nestettä.

Lisää valkoviini, anna osan nesteestä haihtua.

Lisää seuraavaksi fondi/liha/kasvisliemi ja kerma.

Anna keiton pulputella miedolla lämmöllä 8-10 minuuttia tai kunnes koostumus on muuten mieluinen. Voit lisätä vettä, mikäli keittostasi näyttää tulevan liian paksua makuusi.

Mausta keittoa halutessasi mustapippurilla ja suolalla. Suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä ollenkaan, jos fondi tai liha/kasvisliemesi on suolaista.

Pilko halutessasi (savu)pekonin siivut pieniksi ja laita kylmälle paistinpannulle. Käännä levyyn lämmöt päälle ja paistele pekonit rapeiksi. Nosta palaset talouspaperin päälle imeyttämään itsestään liiat rasvat pois.

Annostele keitto lautasille ja nostele päälle rapsakat pekonipalaset. Kasvissyöjille tässä voisi käyttää esimerkiksi paahdettua sipulia, paahdettuja siemeniä tai vaikka krutonkeja.

Meillä suppiskeitto syötiin alkupalana mutta annoskokoa kasvattamalla ja vaikkapa leivän kanssa nautittuna on myös oiva pääruoka. Savupekoni tuo keiton kermaisuudelle ja pehmeydelle mukavaa vastakohtaa rapeudellaan.

Tämä keitto ja sen bloggaamattomuus tupsahti mieleeni aamulla herätessä, koska näin viime yönä unta, jossa löysin mahtavan suppilovahveroapajan metsästä. Harmi ettei näin ole kohdallani tapahtunut todellisuudessa, mutta ehkä tämä oli enneunta seuraavaa sienisyksyä ajatellen!