Allegro on nopea junayhteys Helsingistä Pietariin, Venäjälle. 3,5 tunnissa pääsee mukavasti junalla ulkomaille! Tänä syksynä ainakin lippuja on saanut VR:ltä varsin edukkaasti ja siksipä mekin innostuimme reissua itänaapuriin suunnittelemaan. Maksoimme junalipuista noin 88 euroa per nenä (meno torstai-iltapäivänä ja paluu sunnuntaina aamupäivällä). Alle kuudellakympillä olisi päässyt, jos olisi lähtenyt superaikaisin sunnuntaina tai venyttänyt lähtönsä maanantaille.
Itse olen käynyt Pietarissa kerran aiemmin, mutta siitä on jo melkein 10 vuotta aikaa. Olikin hauska lähteä katsomaan miten paljon paikka on muuttunut vai onko ollenkaan? Venäjälle matkailua hidastaa hieman pakollinen viisumi. Mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa senkin hankkiminen sujui oikein mutkattomasti
SoloVisan kautta. Helsingin päärautatieasemalla sijaitsevaan toimistoon vietiin viisumihakemus, passi, passikuva ja todistus matkavakuutuksen voimassaolosta matkan aikana. Viikon päästä viisumi oli noudettavissa - kustannus kertaviisumille 84 euroa.
Majoituimme erittäin sympaattisessa airbnb-kodissa loistavalla sijainnilla (Moika-joen varressa punaisen sillan välittömässä läheisyydessä, 90 euroa/3 yötä eli 45 euroa per nenä).
Yksiömme sijaitsi vanhassa talossa sisäpihalla, joten kadulta ei meteliä asuntoon kuulunut ja vaikka talo ja asunto olivat vähän nukkavieruja niin me viihdyimme hyvin, sillä asunto oli kodikas ja siellä oli kaikki mitä viikonloppureissulla tarvitsimme. Jääkaappia ei tosin ollut, mutta vanhojen ikkunoiden välissä tarpeen vaatiessa sai viilennettyä esimerkiksi pullon venäläistä sampanjaa.
Torstai-iltana perille päästyämme ja asetuttuamme kodiksi majapaikassamme lähdimme etsimään ruokaa. Olimme jo saapuessamme huomanneet, että majapaikan kanssa samassa talossa sijaitsee pub nimeltä
Oldham. Ehkä brittityylinen pubi ei nyt ihan ehdointa Venäjää ole, mutta nälkä ja helppous veivät siihen hätään voiton.
Oldhamin burgereista ei välttämättä jäänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa, mutta ranskalaiset olivat maukkaita ja juomavalikoima oli mukavan laaja. Ruplan kurssi suhteessa euroon on tällä hetkellä ihan suotuisa, joten syöminen tuntui varsin siedettävän hintaiselta.
Ruoan päälle kävimme pienellä kävelyllä lähiympäristössä ja sattumalta osuimme paikalle, kun Iisakinkirkkoa väritti multimediataideteos - myöhemmin kävi ilmi, että juuri tuona viikonloppuna oli jonkinlainen valofestivaali ja koko viikonlopun nurkillamme pyöri runsaasti väkeä näiden teosten vuoksi.
Perjantai paljastui pyhäpäiväksi, joten shoppailuajatukset heitimme mielestämme (toki kaupat olisivat voineet olla auki, mutta ei voinut tietää!) ja suuntasimme haahuilemaan kaupungille.
Kirkko veren päällä on yksi hienoimmista rakennuksista, joita olen koskaan nähnyt. Reissukumppani tiivisti kirkon olemuksen sanaan tetris.
Erikoiselta kuulostava nimi johtuu siitä, että tsaari Aleksanteri II haavoittui paikalla pommi-iskussa ja kuoli saamiinsa vammoihin. Kirkko on siis rakennettu veren päälle.
Kirkolta jatkoimme matkaamme kohti
venäläisen taiteen museota. Reissukaveri halusi nähdä muun muassa Repinin maalauksia, joten sillä perusteella päätimme kaupungin runsaasta kuvataidetarjonnasta päätyä juuri tähän museoon. Vapaapäivä näkyi, sillä museoon joutui vallan jonottamaan! Kylmä meinasi tulla, mutta onneksi museoon päästyämme vilu hiljalleen hälveni jäsenistä.
Museossa riittää nähtävää ja osa maalauksista on hämmentävän suuria. Museo onkin maailman laajin venäläisen taiteen museo.
Museon päärakennus itsessäänkin on jo nähtävyys kaikessa prameudessaan. Museon päärakennus on empire-tyylinen palatsi, joka on ollut ennen suurruhtinas Mihail Pavlovitšin yksityisasunto.
Museovisiitin jälkeen olikin jo nälkä, joten suuntasimme tuttavani suosittelemaan georgialaiseen ravintolaan syömään.
Cat Restaurant oli perjantai-iltapäivänä puolityhjä, mutta palvelu oli siitä huolimatta todella hidasta. Ruoka oli onneksi kuitenkin hyvää, etenkin alkupalaksi tilaamamme hatsapurit maistuivat!
Reissutoveri tilasi pääruoaksi borssikeittoa, joka tarjoiltiin laardileipien ja vodka-shotin kanssa.
Omalta osalta ei mennyt ihan putkeen - tilasin kurpitsakeittoa, mutta sain tämän vihreän keiton, joka ei ollut kurpitsaa nähnytkään. Palvelun hitauden vuoksi en jaksanut alkaa vaihtamaan annosta vaan pistelin poskeeni ilmeisesti jonkinlaista pinaattikeittoa lautasellisen.
Sää Pietarissa oli marraskuun alussa talvinen. Lunta sateli jokaisena päivänä ja lämpötila pysytteli joitakin asteita pakkasen puolella. Suoalueelle rakennetussa kaupungissa on talvella hyvin koleaa, joten kannattaa varustautua sen mukaisesti. Kaupunki on kyllä todella kaunis! Ylläoleva kuva on otettu punaiselta sillalta asuntomme läheltä.
Illalla piipahdimme vielä drinkeillä
jazzbaari The Hatissa. Livemusaakin olisi ollut tarjolla myöhemmin illalla mutta emme jaksaneet jäädä niin myöhään. Hatissa on erityisen runsas viskitarjonta, mutta minäkin sain nenäni eteen erinomaisen cocktailin vastattuani baarimikolle pariin kysymykseen.
Lauantaina suuntasimme aamupalalle
Cafe 22:n, joka tuli vastaan lähdettyämme haahuilemaan majapaikastamme. Mukavan hipsterihenkinen kahvila muistutti sisustukseltaan samaa trendiä, joka Suomessakin on monin paikoin ollut vallalla - kierrätyskalusteita ja rento, kodinomainen tunnelma.
Iltaisin kahvilassa olisi päässyt kuulemaan dj:n soitantaa ja ruokalistalla oli aamiaisjuttujen ja kahvituotteiden lisäksi myös ruokaisampia annoksia.
Google Translaten kameran kautta toimiva kääntöohjelma auttoi reissussa hurjasti! Niissä paikoissa, joissa menu oli pelkästään venäjäksi, saattoi translaten avulla päästä jokseenkin jyvälle tarjonnasta. Suosittelen!
Cafe 22:n kahvit olivat erinomaisia ja jogurtti granolalla samoin.
Minulla oli jogurttia tuhdimpi nälkä, joten tilasin lämpimän annoksen, jossa oli runsaasti paistettuja sieniä maustettuna tuoreella chilillä ja yrteillä, keitetty kananmuna ja pari palaa lämmintä, tuoretta leipää.
Aamun pakollisen kahviannoksemme jälkeen jatkoimme matkaa kohti Taigaa. Olin bongannut Like a local -guiden design-osiosta suosituksen
luovasta keskittymästä nimeltä Taiga. Paikalliset design-jutut kiinnostavat aina ja tämä oli melko keskustassa toisin kuin monet muut löytämäni kiinnostavat paikat Pietarissa.
Ihan helppoa ei ollut löytää oikeaan paikkaan, sillä varsinaisen osoitteen kohdilla oli kyllä ovi, jossa oli pieni Taiga-tarra, mutta ovi oli lukossa. Kiersimme sivukadulle ja menimme sisäpihalle, johon ei ollut kylläkään mitään kylttiä, mutta kokeilimme onneamme. Rapussa oli erilaisia työtiloja ja yhden oven takaa löysimme ensimmäisen pienen design-kaupan, josta olisi ollut tosi hienoja lamppuja mutta niiden kuljettaminen ei houkutellut, joten päädyimme ostamaan vain jääkaappimagneetin ja yhden sisustuspostikortin.
Saimme kaupan myyjältä tosin vinkin paikallisesta kansankahvilasta 5 minuutin kävelymatkan päässä, josta saisi pilkkahintaan venäläisiä tomusokeripäällysteisiä munkkeja.
Piipahdimme kuitenkin vielä toiseen rappukäytävään, josta löysimme toisen design-kaupan. Täältä saldoksi jäi 3D-printatut korvakorut.
Seuraavaksi suuntasimme siis munkkien perässä
Pyshkiin. Design-kaupan myyjä oli varoitellut, että paikassa on aina jonoa mutta että se kulkee verrattain nopeasti joten jonottamaan kannattaa jäädä. Jonotimme paikallisten kanssa ja totesimme, että tiskin takana häärivät mummoiässä olevat venäläiset naiset, joiden kielitaito ei mahtaisi olla englannin suuntaan yhtään sen parempi kuin meidän venäjämme. Onneksi elekielellä onnistui munkkien ja maitokahvin tilaaminen vallan mainiosti!
Paikalliset ostivat munkkeja kasapäin. Me tyydyimme kolmeen per nenä ja kupillisiin kahvia. Kahvi oli tosiaan lantrattu valmiiksi isoon säiliöön maidon kanssa ja oli makeaa - lapsetkin joivat tätä samaa tahtia kuin aikuiset. Meidän makuumme kahvi oli vähän turhan makeaa, mutta munkit maistuivat!
Pietarin metroasemat ovat jotain aivan muuta kuin mihin on tottunut muualla maailmassa. Junassa luin asiakaslehdestä suositeltuja asemia, jotka ainakin kannattaisi käydä katsomassa. Suurin osa listan asemista on punaisella linjalla, joten niiden bongailu käy helposti ajelemalla samalla linjalla ja hyppäämällä vain pois eri asemilla.
Äkkiseltään esimerkiksi tämän kuvan paikasta ei ajattelisi sen olevan metrolaiturikäytävän pääty.
Prameat kattokruunut hoitavat valaistusta metrotunnelissa aseman kohdalla. Melko hämmentävää.
Venäjällä kuuluu tuhota paitsi vodkaa, myös paikallista kuohujuomaa, jota sampanskojeksi kutsutaan. Lähikauppamme hyllystä löytyi varmaan kahdeksaa eri laatua. Pullon aukaiseminen ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertaista, vaan vähän kuivahtamaan päässeen korkin avaamiseksi vaadittiin hieman työkaluja.
Halusimme lauantai-iltana illastaa venäläisen keittiön antimia. Bongasimme
Chekhov-nimisen ravintolan, joka kuulosti juuri tarpeisiimme sopivalta. Hyppäsimme Uberiin ja hetken kuluttua olimmekin jo pöydässä kuuntelemassa pianistin soittoa ja ihastelemassa pitsisiä liinoja pöydässämme.
Tilasimme alkuun jaettavaksi lihapelmeneitä ja kirsikkatäytteisiä varenikeja marjakastikkeella sekä pullon venäläistä kuohuvaa. Hymistelimme tyytyväisinä, sillä molemmat alkuruovalinnat olivat todella herkullisia ja sampanskoje laadukasta ja tasapainoista. Ihastelin kuplia lasissani, tämä oli hyvin ranskalaisen kaimansa veroista!
Pääruoka ei ihan vakuuttanut samalla tasolla kuin alkuruoat. Oma Kievin kanani oli kuivakkaa ja lisukkeena tarjoiltu salaatti mitäänsanomatonta. Reissukaverin jauhelihapitoinen annos perunaviipaleineen ei sekään ollut mikään kulinarismin riemuvoitto.
Vodka sen sijaan maistui ihan niin hyvälle kuin sen pitikin. En kovin usein juo raakaa viinaa, mutta Venäjällä sekin vähän niin kuin kuuluu asiaan! Mistähän saisi tuollaisia jalallisia snapsilaseja, tekisi mieli hankkia kotiinkin.
Illallinen (kaksi alkuruokaa, kaksi pääruokaa, pullo samppista ja kaksi vodka-snapsia) maksoi yhteensä noin 54 euroa, joten ei todellakaan voi valittaa hintatasosta.
Sunnuntaina olisimme halunneet mennä uudestaan Cafe 22:n aamiaiselle, mutta se ei ollut auki ja seuraava vastaan tullut paikka oli Starbucks. Pumpkin spice latteni maistui oudolle ja nimi mukissa huvitti. En toki osaa kyrillisiä aakkosia mutta näin länsimaalaisittain luettuna Bupsu kuulostaa hauskalta.
Reissun viimeinen ihmetyksen aihe oli rautatieasemalta juoma- ja välipala-automaattien läheisyydestä löytynyt piilolinssiautomaatti. Hämmentävää.
Kaikkiaan junamatkailu Venäjälle sujui erittäin kivuttomasti. Rajatarkastukset hoidetaan liikkuvassa junassa (tämä oli muuttunut sitten viime käynnin, jolloin juna seisoi rajalla tarkastusten ajan!) ja homma toimi oikein sujuvasti. Junassa jaetaan täytettäväksi menomatkalla maahantulolomakkeet ja muutoin kaikki tuntuu löytyvän koneelta - passit luetaan sähköisesti ja tarkastukset kävivät nopeasti eivätkä rajamuodollisuuksia hoitaneet viranomaiset olleet kovinkaan pelottavia (toisin kuin kymmenen vuotta sitten!).Valuuttaa voi halutessaan vaihtaa junassa ja vaihdoimmekin takaisin tullessa loput ruplamme takaisin euroihin. Säästyipähän reissulta Forexiin.
Englannin kielitaito tuntui hieman kohonneen kymmenessä vuodessa tai sitten oma epämukavuuden sietotasoni on vain noussut kommunikaationkin suhteen. Kielimuuri ei tuntunut kuitenkaan enää niin ylitsepääsemättömältä kuin edelliskerralla.
Metrossa oli helpompaa kulkea, kun metrokartoissa ja kylteissä oli tiedot myös latinalaisilla aakkosilla kyrillisten lisäksi. Viime kerralla piti keksiä muistisääntöjä siitä, miltä mikäkin asema näyttää kun ei aakkosia osannut lukea. Myös jonkin verran englanninkielisiä kylttejä oli asemilla.
Muuta liikkumista helpottaa vähän joka maailman kolkassa nykyään Uber. Käytimme muutamaan otteeseen ja ei mitään moittimista.
Kansainvälisten ketjujen määrä luonnollisestikin oli lisääntynyt mutta niiden lisäksi kahvilakulttuuri tuntui tulleen jäädäkseen myös Pietariin. Kiinnostavia, kivannäköisiä kahviloita oli katukuvassa runsaasti.
Summa summarum: Pietariin on edullista ja helppoa matkustaa. Lentopelkoisen vaihtoehto, jos laivalla matkustaminen Ruotsiin ja Viroon alkaa kyllästyttää! Kaupunki on arkkitehtonisesti mielettömän upea, pelkästään kaupungilla kuljeskeluun voisi käyttää määräämättömästi aikaa. Hyvää ruokaa on tarjolla runsaasti ja kulttuuria vielä enemmän.
