Roskainen Sihanoukville

Alunperin matkustimme Phnom Penhistä rannikolle Sihanoukvilleen sillä ajatuksella, että jatkamme matkaamme siitä samantien joko Koh Rongin tai Koh Rong Samloemin saarille. Sihanoukville toimii liikenteen solmukohtana, jos haluaa matkustaa Kambodzhan saarille, sillä lautat lähtevät sieltä. Saarirentoiluhan on ollut meille mieluisaa, kuten aiemmista postauksista on voinut päätellä, joten olisihan se ollut kiva nähdä nämäkin. Etenkin Koh Rongia olimme kuulleet kehuttavan.

Mutta. Sää ja majoitusolosuhteet päättivät toisin. Epävakainen sää ei houkutellut lähtemään saarille, sillä oikein huonon sään sattuessa sinne voisi jäädä jumiin lauttojen jäädessä kulkematta. Pääasiallisin syy oli kuitenkin majoitus. Nukkuminen teltassa rannalla hintaan 27 dollaria/2 yötä tai majoitus bungalowissa, jossa seurana on puoli viidakkoa budjetin kipurajoilla olevalla hinnalla ei jostain syystä ihan houkutellut. Etenkin, jos olisi satanut koko ajan - olla sitten jumissa kehnossa ja kalliissa majoituksessa keskellä ei mitään. Sen verran kermapeppuja kuitenkin ollaan, ettei enää jakseta lähteä seikkailun vuoksi luopumaan liikaa mukavuuksista. Sekin ainoa majoitus, jonka löysin, jonne olisin voinut lähteä, oli sitten kivunnut jo hinnaltaan ulottumattomiin. Joten mantereelle jäimme.

Majoituksenamme ensimmäiset kaksi yötä oli Chochi Garden, joka sijaitsee aivan Sihanoukvillen ytimessä, lähellä päärantaa Ochheuteal Beachia ja sen toista päätä Serendipity Beachia. Majoitus itsessään oli ok, 44 dollaria/2 yötä ja sisustukseen ja ympäristöön oli panostettu enemmän kuin monissa muissa budjettipaikoissa. Mutta se meteli! Lähistöllä on runsaasti baareja, joiden bassonjytke ja muu mekkala kuului käsittämättömän kovalla meidänkin huoneeseemme. Ilman korvatulppia ei olisi ollut toivoakaan nukkua ja tulppienkin kanssa teetti vaikeuksia. Jopa itseäni huomattavasti paremmat unenlahjat omaava reissutoveri manasi tulppien läpi tunkevaa möykkää.

Ekana iltana saavuttuamme Phnom Penhistä kävelimme rannalle sen verran, että söimme jotain jossain rannan ravintoloista. Virhe. Pitäisihän se tietää, että biitsiravintoloiden taso ei päätä huimaa. Tilasin kana amok -annoksen, ja se ei kyllä kertakaikkiaan maistunut millekään. Riisikin oli huonolla tavalla tahmaista. Söin tätä sen verran, että pahin nälkä taittui mutta siinä se.

Mikään erityinen kulinarismikohde Sihanoukville ei kyllä ole. Tarjontaa on kyllä jos jonkinlaista mutta laatua ei välttämättä.

Aamupalaa tarjotaan vähän joka paikassa, usein tarjonta on tyypillistä english breakfastia. Tässä lautaselle oli päässyt mukaan myös pannukakkuja! Joskin niiden kanssa luvattu voi loisti poissaolollaan.

Kaupungin kansoitetuin ranta oli kyllä järkytys. Roskainen meininki ihan kaikessa merkityksessä. Ei todellakaan tehnyt mieli mennä uimaan tai jäädä hiekalle loikoilemaan. Kambodzha rantakohteineen on valitettavasti myös seksiturismin kohde, inhottavana yksityiskohtanaan lapsiin kohdistuva hyväksikäyttö. Näimme ravintoloissakin lappuja, joissa pyydettiin soittamaan tiettyyn numeroon, mikäli havaitsee lasten hyväksikäyttöön viittaavaa toimintaa. Emme onneksi nähneet, mutta ajatuskin puistattaa.

Nimipä sen jo kertoo, mistä tässä baarissa oli kyse. Alkuillasta baarissa notkui tyttöjä meikkaamassa, ja odottelemassa seuraa.

Onneksi Sihanoukvillessä on muitakin rantoja, ja näin low seasonilla rauhallisiakin vieläpä. Otimme tuktukin muutaman kilometrin päähän Otres Beachille. Siistimpi ranta, vähemmän ihmisiä, parempi mieli.

Sopivan kokoiset aallot ja hiekkapohja suorastaan houkuttelivat telmimään mereen. Kuvaan on tallentunut erinomaisesti, miten tyytyväistä tyyppiä meikäläinen oli, kun pääsi puljaamaan aalloissa.

Alkuillasta piti sitten palata takaisin möykkäsentraaliin. Nälkä oli, joten ruokaa piti taas etsiä.

Päädyimme Mc Guinness's Irish Cottage -nimiseen irkkuravintolaan TripAdvisorin perusteella. Tämä ei ole ihan pääkadulla, mutta kävelymatkan päässä kuitenkin. Pieni paikka, aika täynnä, joten ilmeisesti kuitenkin ihan suosittu. Omistajana keittiössä hääri ilmeisesti irkkuperäinen tyyppi.

Oma annokseni oli jonkinlainen taco fries -viritelmä, mutten lopulta oikein päässyt itseni kanssa ymmärrykseen siitä, miten annos olisi kannattanut parhaiten nauttia. Tähänkin olisin kaivannut enemmän makua ja ranskalaisiin rapsakkuutta.

Olimme päivän Otres Beachilla hengailun jälkeen päättäneet, että otamme sieltä nurkilta yhdeksi yöksi majoituksen, hengailemme vielä sunnuntain rannalla ja jatkamme maanantaiaamuna matkaamme.

Majailimme Otres Long Beach Sihanokville -nimisen paikan bungalowissa, jossa oli hauskasti maalatut tiiliseinät. Paikka on enemmän Otresin toisessa päässä eli lähempänä Otres 2 -rantaa, kuin Otres 1:tä, jolla olimme edellispäivänä hengailleet. Paikka ei ole rannassa mutta lyhyen kävelymatkan päässä kuitenkin.

Suihkussa ei ole lämmintä vettä, mutta ilmastointi löytyy ja telkkaristakin onnistuin löytämään jopa kanavia, joista näkyi olympialaiset! Hurraa, sain edes hetkisen penkkiurheilua tälle reissulle. Lähellä on pieni kauppa ja muutama ravintola sekä muutama muu majoituspaikka. Rauhallista vaikutti olevan, etenkin näin low seasonilla.

Otres Beachilla itseasiassa on pitkä pätkä rantaa, jolla ei ole palveluita. Ei baareja, ei vessoja, ei rantatuoleja. Vain hiekkaa ja merta, muutama puu, paikallisia piknikeillä ja pari hassua turistia. Suorin tie bungalowistamme rantaan vei tähän kohti biitsiä. Enpä olisi uskonut, että tämmöinenkin rantakaistale voisi Sihanoukvillestä löytyä!

Buukkasimme majapaikan kautta myös bussilipun Thaimaahan. Tarkemmin ottaen Koh Changin saarelle saakka.

25 dollarin hintaan kuului nouto majoituksesta aamulla seitsemän jälkeen, matka minibussilla rajalle, rajan toisella puolella yli tunnin odottelu, että sen puolen minibussi lähtisi etenemään ja matka sillä minibussilla Koh Changille saakka, sisältäen lauttalipun. Lisämaksusta (80 bhatia/hlö) saimme kyydin ihan perille saakka sikäläiseen majoitukseemme.

Ylläolevassa kuvassa pidimme pit stoppia jossain Kambodzhan puolella ja odottelimme Phnom Penhiin menevää bussia, jonne meidän minibussistamme siirrettiin pari matkustajaa. Hieman huoletti tuo konepellin aukiolo mutta liekö vain viilennellyt moottoria sitten paussin aikana, isompia ongelmia ei onneksi ollut.

Sihanoukvilleä ei kyllä erityisemmin voi omana kohteenaan suositella, mutta paikkaansa se puolustaa tosiaan transport hubina kivempiin rantarentoilukohteisiin. Jos sen sijaan kunnon white trash -bilemeininki on sun juttu, saatat viihtyä Sihanoukvillessäkin!

Kamalien must see -kohteiden Phnom Penh

Kun mietimme, millä bussilla matkustaisimme Siem Reapista Kambodzhan pääkaupunkiin Phnom Penhiin, muistui mieleen Luang Prabang ja siellä kohtaamiemme suomalaiskaverusten vinkki Giant IBIS -bussifirmasta. Kambodzhalainen bussifirma, jolla on busseissaan turvavyöt (!), töpselit laitteiden lataamista varten ja WiFi (joka tosin toimii tai sitten ei, mutta periaatteessa kuitenkin on saatavilla, vähän samaan tapaan kuin netti Norwegianin lennoilla). Ja se, mitä heillä ei ole, on vessat päiväbusseissa. Koska ne haisevat, ovat epäsiistejä ja vievät tilaa - näin siis sanotaan firman kotisivuilla. Tällä valinnalla saadaan lisää jalkatilaa matkustajille ja muutamia stoppeja tehdään valikoiduille paikoilla vessassa käyntiä ja ruokaa varten.

Liput buukkasimme Sieam Reapin guesthousemme kautta. Giant IBISille voi ostaa lippuja myös verkosta, mutta tällöin tulee dollari per lippu lisämaksua. Guesthousemme ei ollut IBISin yhteistyöhotellien listalla, mutta he lupasivat, että hoitavat meille liput ilman tuota lisäkulua mutta muuten samalla hinnalla kuin verkosta ostettuna (eli tässä tapauksessa 15 dollaria/henkilö). Muille bussiyhtiöille olisi saanut halvempia lippuja, mutta mentiin nyt IBISin kelkkaan noista yllämainituista syistä kuitenkin.

Aamulla siis odottelimme, että meidät tullaan noutamaan (saimme siis pick upin myös samaan hintaan, mikä oli oikein kiva) ja kyydin tultua matkasimme IBISin bussiasemalle Siem Reapin keskustan laitamille. Nälkä alkoi olla, kun olin syönyt aamupalaksi vain pari minikokoista banaania (täälläpäin maailmaa isot banaanit eivät ole kovin hyviä, pienemmät lajikkeet ovat niitä, joita syödään silteen ja isompia käytetään kai enemmän ruoanlaitossa). Aseman lähellä ei ollut oikein mitään, mistä ostaa evästä, mutta nappasin kadunvarsikiskasta edes jotain perunanaksuja mukaan matkalle. Tiedossa oli sentään lounaspysähdys puolimatkassa. Ilo olikin sitten suuri, kun bussissa saimme vesipullojen lisäksi todella hyvät Blue Pumpkinin croissantit!

Yksi asia, joka on joka maassa täällä yhtä huonosti, on epämääräiset sähköjohtoviritelmät. En ymmärrä, miten nuo voivat toimia, turvallisuutta en uskalla ajatellakaan! Same same, but different, niin kuin on tapana sanoa.

Majapaikkamme Phnom Penhissä oli Good Morning Guesthouse, jonka sijainti oli oikein oivallinen - kävelymatka esimerkiksi joenvarteen ja lähellä oli paljon erilaisia ravintoloita, joissa sai syödäkseen ja juodakseen.

Olimme varanneet booking.comin kautta garden view -huoneen, mutta eipä sellaista tietenkään ollut saatavilla kun saavuimme. Alkoi ärsyttää. Meille tarjottiin tilalle käytävään antavalla ikkunalla olevaa huonetta, jossa sentään siinäkin olisi ilmastointi. Hinta vähän halvempi per yö. Hhinta huoneelle oli siis lopulta 15 dollaria per yö. Ei jaksettu lähteä etsimään muutakaan paikkaa, joten otimme huoneen. Kuten TripAdvisorin arvosteluissa todetaan, paikan sisustus muistuttaa erehdyttävästi vankilaselliä kalteri-ikkunoineen ja karuine sisustuksineen. Seinät kaipaisivat tuoretta maalia ja niin edelleen. Mutta sentään oli siivottu ihan hyvin, huoneessa ei haissut ja ilmastointi toimi, joten ihan hyvin se meille vältti.

Paikkaa pyörittää muutaman kaveruksen porukka, nuorehkoja miehiä kaikki. Ja iloisia! Varmaan hilpeimmät työntekijät missään matkan aikana käymässämme majoituksessa. Siispä hyvä asenne paikkasi muut puutteet lopulta. Heillä on myös oma(t) tuktuk-kuskinsa, joiden hinnat olivat kohtuulliset, joten pääsimme helpolla, kun ei tarvinnut lähteä kadulle tinkaamaan kyytejä kun niitä tarvitsimme.

Kyydin tarvitsimme muun muassa mennäksemme Killing Fieldseille Phnom Penhin ulkopuolelle. Phnom Penhissä ei voi vierailla käymättä täällä. Kambodzhan lähihistoriahan on yksi nykymaailman kammottavimmista.

1970-luvulla hirviö nimeltä Pol Pot punaisten khmerien joukkoineen pääsi valtaan maassa ja sai muutamassa vuodessa aikaan aivan järjettömiä tuhoja. Punaiset khmerit uskoivat utopiaan, jossa he olisivat riippumattomia muista maista, ja täten massasiirsivät ihmiset kaupungeista maaseudulle raatamaan riisipelloille. Lisäksi uskonnot, kulttuuri, koulutus ja muu sivistyshapatus kiellettiin ja ainoa, mihin sai uskoa, oli heidän oma aatteensa. Hommahan ei toiminut tietenkään ollenkaan, koska riisintuotanto sellaisina määrinä, joita tavoiteltiin, oli täysin mahdotonta ja lisäksi tuottavaa työtä tekemässä olivat paitsi maaseudun ihmiset, massa kaupunkilaisia, joilla ei ollut minkäänlaista käsitystä riisinviljelystä!

Choeung Ek on Phnom Penhin ulkopuolella sijaitseva kansamurhan muistopaikka ja museo. Nykyään paikassa vallitsee rauhaisa tunnelma, mutta paikan historia on verinen. Alunperin paikalla sijaitsi kiinalaisten vanha hautausmaa, mutta punaiset khmerit toivat tänne rekkalasteittain ihmisiä tapettavaksi. Kaikki älymystö tapettiin surutta, älymystöön leimatuksi tulemiseen riitti esimerkiksi se, että käytti silmälaseja. Kaikki, jotka eivät sopineet punaisten khmerien visioon tai joita oli jostain syystä syytä epäillä, tapettiin. Ja jos joku tapettiin, tapettiin myös koko hänen perheensä, jotta jälkeen ei jäisi ketään, joka voisi kostaa.

Tuktuk-matka tänne on pitkähkö ja pölyinen - raskaasti liikennöidyllä tiellä pölisee kovasti. Avonaisessa tuktukissa oli hyvä suojata nenä ja suu huivilla. Iso huivi on muutenkin ihan paras reissuasuste, kun se toimii niin monessa tarkoituksessa: rantavaatteena, pyyhkeenä, peittona, päänsuojana, hengityssuojaimena, asusteena, vyönä...

Maksoimme kuskillemme 25 dollaria siitä, että hän vei meidät paikalle ja jäi odottamaan paluutamme ja kuskasi takaisin. Varsinainen sisäänpääsymaksu on 6 dollaria ja se sisältää audio guiden, joka kannattaa ottaa, koska muuten paikasta ei saisi niin paljon irti. Englanninkielinen opasnauha oli informatiivinen ja hyvä. Paikalla on numeroituja kohtia, ja itse voi valita, mitkä kohdat haluaa kuunnella. Lisäksi on tarjolla paljon oheistarinoita, jos yksityiskohdat kiinnostavat.

Killing Fieldsejä on useita ympäri maata, mutta tästä noin 17 000 ihmisen massamurhapaikasta on tehty virallinen muistokohde. Joukkohaudoista nousee edelleen luunpalasia ja vaateriekaleita ylös etenkin sateilla. Joukkomurhat ovat itsessään jo järkyttävä asia, mutta punaisten khmerien raakalaismaisuudella ei tuntunut olevan mitään rajoja. Henget riistettiin mm. kirveillä, rautakangilla ja muilla mukavilla välineillä, sillä ampuminen olisi saattanut herättää äänensä vuoksi epäilyksiä ja toisekseen luodit olivat kalliimpia kuin muut välineet. Lapsiakaan ei säästetty, ja mikäli kertomukset tavoista, joilla lapsilta riistettiin henki samalla kun heidän äitinsä pistettiin katsomaan sitä sivusta ennen omaa kuolemaansa, pitävät paikkaansa, ei voi muuta kuin olla hiljaa ja niellä kyyneleitä.

Keskellä aluetta on muistorakennus, jonne on koottu punaisten khmerien uhrien pääkalloja ja muita luita. Kalloihin on merkitty sukupuoli väritarralla ja lisäksi ne on järjestelty niin, että eri aseiden aiheuttamia vammoja voi nähdä lasin lävitse. Kaikkiaan punaiset khmerit surmasivat muutamassa vuodessa yli miljoona oman maansa asukasta eli noin joka neljännen. Jär-kyt-tä-vää.

Toinen pahan mielen pakko käydä -kohde on Tuol Slengin vankila, S21. Tämä oli The Kidutusmesta ja vankila, jonne syylliset vangittiin ennen kuin heidät kuljetettiin Choeung Ekiin pääsemään hengestään. Valheellisia tunnustuksia revittiin ihmisistä irti niin kauan että he ne suostuivat tunnustamaan. Jotkut kestivät pidempään kuin toiset. Paikassa pääsee myöskin 6 dollarin pääsymaksua vastaan kuuntelemaan audio guidea ja kiertämään vankityrmiä. Kammottava paikka.

Myöskään ulkomaalaiset eivät säästyneet punaisten khmerien vainolta. Suurin osa ehti paeta maasta, mutta esimerkiksi eräs länsimaalainen nuori mies oli purjehtimassa alueen vesillä ja joutui Tuol Slengiin. Hänen tunnustuksestaan käy ilmi, että hän nimesi yhteyshenkilöikseen länsimaalaisia julkisuuden henkilöitä ja piilotti tunnustukseensa viimeisiä viestejä läheisilleen - punaiset khmerit kun eivät tienneet länsimaiden julkkiksista. Kaveri varmasti tiesi loppunsa koittaneen ja toivoi varmaan, että tunnustuspaperit tulevat joskus esille ja sitä kautta hänen huumorinsa sekä viestinsä tulevat vielä julki. Pakko ehkä ihailla ihmistä, joka jaksaa olla hauska vaikka on kidutettavana.

Me kävimme ensin Killing Fieldseillä ja sitten vasta S21:ssä - toisinpäin olisi ehkä parempi, sillä Choeung Ekin uhrit tulivat lähes kokonaan aina Tuol Slengistä.

En voi suositella tosin herkille ihmisille. Tämä ei todellakaan auttanut maailmantuskaani - etenkään tällä hetkellä, kun koko maailma tuntuu olevan yhä pahenevassa aggressiivisuuden ja koston kierteessä, kun viha, epäluulot, rasismi, ja kaikenlainen hulluus, propaganda sekä ääriaatteet saavat enenevässä määrin tilaa. Tällaisten asioiden ei vain pitäisi olla enää mahdollisia toistua, ja silti pelkään pahoin, että ne tulevat toistumaan vielä. Kambodzhassa haavat ovat vielä tuoreita - muutama kymmenen vuotta on lyhyt aika kansakunnalle tämänkaltaisesta kauheudesta toipumiseen.

Jotta ei menisi pelkäksi kamaluudeksi, puhutaan vielä vähän ruoasta. Ylläoleva valomainos herätti kieltämättä hilpeyttä. Lone Star Saloon sijaitsi ihan guesthousemme lähellä, ja kävimme siellä eräänä iltana.

Ruoasta ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Lötköt ranskalaiset ja aika mitäänsanomaton "sloppy joe", sämpylä oli haalea ja lihamuhju mautonta. Reissukaverin burgeri oli suht ok.

Paikassa oli sinänsä autenttinen jenkkitunnelma, että asiakkaana oli punaniska Texasista, joka suolsi punaniskalle sopivia mielipiteitään taukoamatta. Selväksi tuli, että EU on hänen mielestään puhdasta sosialismia, että jenkkeihin ei tarvita saastaa muista maista, etenkään Intiasta sekä se, että ennen oli kunnollista, kun telkkarissakin oli vain viisi kanavaa ja nyt sitäkään ei voi enää katsoa. En ihmettele, että brittiasiakas, joka tämän mölytulvan uhriksi oli joutunut, lipesi paikalta melko nopeasti.

Kävimme Fresh Chilli -ravintolassa lounaalla ohikulkiessamme eräänä päivänä. Mainos lupasi, että paikallinen ruoka tekee hoikaksi - jäin samantien miettimään, että millä tavalla? Vatsa sekaisin ja silleen? Myös tarantelloja olisi ollut tarjolla, mutta jäi tilaamatta.

Ehkä se laihduttaa myös siksi, ettei ollut kummoisen makuista eikä siten tullut syötyä ainakaan liikaa? Valitettavasti kuvassa annos näyttää paremmalta kuin maistui. Kanan piti olla tulista mutta ei se kyllä ollut. Harmi, koska sinänsä ravintola oli ihan kiva puitteiltaan. Reissutoverin fish amok oli myös erittäin miedon makuista, mutta parempaa silti kuin omani.

Sen sijaan hyvää ja maukasta saimme David's Restaurantissa, joka on itsetehtyjen nuudelien paikka. Otimme alkuun puoliksi annoksen possudumplingseja.

Ja pääruoaksi niitä paikan omia nuudeleita. Meikäläinen tofulla ja kanssareissaaja kanalla. Hyviä olivat molemmat. Ja mukavaa vaihtelua niille teollisemmille nuudeleille, joita on tullut vedettyä enemmän kuin tarpeeksi tällä reissulla. Hinnatkin olivat kohdillaan, joten suositus tälle pikkupaikalle ehdottomasti. Nuudelit valmistetaan siinä silmien alla, joten samalla saa esityksen siitä, kun kokki mätkii nuudelitaikinaa.

Yksi kivoimmista kahviloista, joista Phnom Penhissä kävimme, oli NUK Café.

Ilmeisesti itsekin uskovat kahvilansa hyvyyteen, koska espressokupissakin julistetaan sen olevan the place to be. Oma jääkahvini oli myös tosi hyvä ja paikka oli kivasti sisustettu. Olen ottanut aika monta kuvaa kupeista tällä reissulla, reissutoveri jo kuittailee mieltymyksestäni astioihin. Mutta kun on ollut niin kivoja kuppeja!

Hyvää (vege)intialaista saa Phnom Penhissä puolestaan Bestosta. Paikka näyttää epäilyttävästi kaupalta ulospäin (koska samassa yhteydessä on myös sellainen), mutta sisälle mennessä aukeaa vasemmalla myös ravintolapuoli. Olimme käymässä Central Marketissa lähistöllä ja halusimme ruokaa, joten TripAdvisorin lähistöllä -ominaisuuden kautta bongasimme Beston ja hyvä niin. Kahta erilaista paneeria ja parit naan-leivät täyttivät meidät todella täyteen ja maussa ei ollut valittamista. Ei kaupungin halvin ravintola, mutta maksoimme laskun tyytyväisinä mahat pullollaan.

Central Marketin lisäksi kaupungista löytyy niin kutsuttu Russian Market. Molemmat ovat isoja basaarimaisia kauppapaikkoja, joissa myydään kaikenlaista vaatteista koruihin, kodintarvikkeisiin, koriste-esineisiin, hygieniatarvikkeisiin ja ruokaan. Tinkaus kuuluu asiaan. Jostain syystä tuntuu, ettei näistä pääse koskaan ulos ostamatta mitään - Phnom Penhissä tuli ostettua huivi syksyä varten ja reissutoveri sijoitti pariin paitaan. Toivottavasti laatu on vähän parempaa kuin Siem Reapista ostamieni housujen, jotka hajosivat päivässä.

Phnom Penhin joenvarsi on ilmeisesti paikka, jossa vietetään paljon aikaa. Rannalta löytyi muun muassa ulkoilmakuntoilualue, jossa paikalliset treenasivat ja lähellä rantaa on myös hotelleja ja ravintoloita. Itse kävimme pienellä kävelyllä päiväsaikaan, joten en osaa sanoa, miten kuhiseva meininki ilta-aikaan olisi.

Royal Palacessa emme käyneet, vaikka sitä meille suositeltiinkin. Museokin jäi tällä kertaa välistä.

Viimeisenä iltana kuitenkin kävimme tarantelloilla. Tai siis minä katsoin vierestä ja reissutoveri söi. Kuulemma kun ajatuksesta pääsi yli, niin eivät ne pahoja olleet, joskaan ei ilmeisesti tarvitse myöskään välttämättä toista kertaa kokeilla. Hämikset käytiin nauttimassa vähän paremmassa ravintolassa, jossa meidän pelkkien alkupalojen tilaukselle vähän nyrpisteltiin nenää. No, tilasin minä sentään oman alkupala-annokseni lisäksi kalliin lasillisen viiniä!

Ilta jatkuikin sitten hassunhauskasti, kun päädyttiin lasillisille kivaan El Capitániin. Paikassa sai laittaa itse soimaan YouTuben kautta musiikkia. Jollakin asiakkaista oli synttärit, joten meillekin tarjoiltiin kakkua. Ja kun henkilökunnalle selvisi, että ollaan Suomesta, saimme tietää että ravintolassa on joku toinenkin suomalainen paikalla. Soitimme sitten YouTubesta Lennä Nykäsen Matti -biisin, jotta saisimme toisen suomalaisen huomion kiinnitettyä.

Istuimme iltaa pitkän tovin tämän Kuopiosta Kambodzhaan pidemmäksi aikaa päätyneen nuoren miehen ja hänen sikäläisen tyttöystävänsä kanssa. Liiaksi emme ole kanssasuomalaisiin törmänneet reissullamme, joten aina välillä on kiva rupatella suomeksi muillekin kuin kanssareissaajalle.

Muinaisen Khmerien valtakunnan arvoituksia ja arkkitehtuuria Siem Reapissa

4000 islandsilta siis jatkoimme matkaamme Kambodzhaan. Tutkittuamme netistä vaihtoehtoja matkan taittamiseksi, päätimme, että emme osta lippuamme paikan päältä matkanjärjestäjiltä tai guesthousesta, vaan taitamme matkan rajalle itsenäisesti ja jatkamme matkaamme kohti Siem Reapia rajan toiselta puolelta paikallisen firman kyydillä.

Täällä on erään matkustajan kirjoittama tarkka selostus siitä, miten meidänkin toteuttamamme reissu kannattaa tehdä, mitä huomioida ja miten välttää huijaukset rajalla. Asia Van Transferista löytyi paljon hyvää palautetta, joten uskalsimme lähestyä itsekin heitä. Lähetin nettisivujen lomakkeen kautta viestin pari päivää ennen aiottua matkustamisajankohtaa ja sain vastauksen todella nopeasti. Meilailimme muutaman viestin verran ja saimme hyvät ohjeet sekä matkalippuvoucherin näytettäväksi Laosin puolella, että meillä on olemassa jatkolippu rajalta eteenpäin.

Lähdimme siis Don Detiltä aamulla ennen kahdeksaa veneellä kohti mannerta ja Nakasangia. Nakasangissa nostimme vielä hieman rahaa automaatista, sillä AVT oli sanonut meilissään, että bussiliput voi maksaa myös Laosin kipeillä (tai dollareilla tai Kambodzhan rieleillä). Dollareita meillä oli naftisti juuri viisumeihin riittävästi, rielejä ei luonnollisestikaan ollut, koska niitä ei voi Kambodzhan ulkopuolelta oikein hankkia, joten vaihtoehdoksi valuutan suhteen jäi nostaa kipejä.

Söimme patongit ja koska emme nähneet missään tuktukeja, joilta olisimme voineet saada oman kyydin rajalle, menimme bussiasemalle ostamaan lipun julkiseen bussiin. Muista matkustajista poiketen otimme siis liput vain rajalle. Lippu rajalle maksoi 34 000 kipiä per nenä. Bussin oli määrä lähteä Nakasangista 9.30, mutta mitään ei ollut tapahtunut vielä kymmeneen mennessä. Matkustajia oli aika paljon ja matka oli määrätty taitettavaksi minibussilla, joten ilmeisesti kyseessä oli säätö siitä, mistä saataisiin kolmas minibussi paikalle. Lopulta ehkä vartin yli kymmenen pääsimme matkaan kohti rajaa. Minibussiin survottiin totuttuun tapaan niin monta ihmistä kuin mahdollista.

Tie rajalle oli kuoppainen mutta perille päästiin. Marssimme hakemaan ulosleimauksia passeihimme rajakopilta. Olin aiemmin havainnut, että Laosiin saapuessa saadut departurecardimme olivat hävinneet jonnekin - en yksinkertaisesti löytänyt niitä mistään vaikka pengoin kaikki laukut ylösalaisin. Koska korruptio, niin tästäkin selvittiin rahalla. Laosin rajamiehet totesivat että 5 dollaria tai 50 000 kipiä per naama ja asia kunnossa. Ei auttanut kuin maksaa, ja tässä kohti matkabudjettimme sitten kyykähti, koska emme olleet laskeneet tarvitsevamme korruptiorahaa.

Jatkoimme matkaamme kävellen rajan ylitse ja Kambodzhan puolella ignoorasimme päättäväisesti health check -pisteen meitä kohti viittilöivät sedät. Kävelimme tien oikealla reunustalla olleeseen pieneen puurakennukseen täyttämään visa on arrival -lappumme, annoimme ne ja kuvat sedille ja maksoimme 35 dollaria viisumista. Viisumit passeihimme saatuamme marssimme takaisin ylityspisteelle ja toiselle luukulle täyttämään arrival cardeja ja hakemaan leimat viisumeihimme. Tästä emme joutuneet maksamaan, mutta vieressämme ollut tyttö, jolla oli entuudestaan viisumi, joutui maksamaan 2 dollaria saadakseen leiman. Alkoi jo vähän kuumottaa, koska kyytimme rajan toiselta puolelta oli määrä lähteä 11.30 ja kello oli jo reippaasti yli 11. Saimme kuitenkin passimme takaisin, ja ilokseni totesin, että departurecardit oli nidottu pienellä niitillä kiinni passeihin  - eipä pääse hukkumaan!

Kambodzhan puolella odottelimme hetken rajalla olevassa kahviossa kyytiämme ja jatkoimme sitten matkaamme minibussilla eteenpäin. Minibussi vei meidät Stung Trengin rajakaupunkiin, jossa oli pieni lounastauko ja kulkupelin vaihto. Olimme sopineet rajalla, että nostamme rahaa täällä automaatista ja maksamme liput. Mutta kappas vain, kun automaattipa ei toiminut emmekä saaneet rahaa nostettua!

Ei auttanut kuin palata AVT:n toimipisteelle ja kysyä, jotta mitäs nyt. Meillä oli riittävästi kipejä toisen meista matkalippuun ja maksoin sen kipeillä. Tosin pieni säätö siitäkin oli, kun minulle ensin sanottiin, etten voisi maksaa kipeillä koska emme ole Laosissa emmekä enää rajan välittömässä läheisyydessä. Näytin saamani sähköpostin, jossa sanottiin, että kipit kyllä käyvät. Setä laski jollakin kurssilla summan ja antoi minulle paikallista rahaa vaihtorahoina takaisin. Me emme olleet myöskään ehtineet syödä, koska olimme etsimässä automaattia. Lupasivat auliisti tehdä meille take awayt mukaan, joten tilasin meille halvimmat mahdolliset patongit ja nappasin mukaan niiden lisäksi pullon vettä. Josko niillä hengissä pysyisi Siem Reapiin saakka!

Pakkauduimme minibussiin uudemman kerran, yllättävän tilavasti tällä kertaa, kun matkustajia oli vähemmän kuin paikkoja bussissa. Tie Siem Reapiin on päällystetty ja aika hyvässä kunnossa, joten kuski päästeli menemään melko vauhdilla. Joskin huolta aiheutti ilmeisesti moottorin temppuilu, alkoi välillä jo mietityttämään, että noinkohan päästään perille ja mitä sitten, jos auto leviää jonnekin keskelle ei mitään Kambodzhan maaseudulla.

Maaseutua nimittäin nähtiin ikkunoista matkan varrella. Jos Laosissa asumukset olivat bambusta rakennettuja, täällä oli kyllä myös jos jonkinlaista hökkeliviritelmää asumuksina. Köyhä maa, ja sen näkee ainakin kun poistuu kaupungista.

Nimienkeksinnässä on myös kunnostauduttu. Tämän kirkasta tulevaisuutta lupailevan koulun lisäksi bongasin smart kids international school kakkosen. Koulutuksen tasosta en osaa sanoa mitään, mutta kun muissa käymissämme maissa koululaisillakin tuntui olevan lomaa, niin Kambodzhassa koulut pyörivät myös tähän aikaan vuodesta.

Pääsimme alkuillasta kuuden kieppeillä perille Siem Reapiin. Passitin reissutoverin automaatille nostamaan meille rahaa ja jäin itse sopimaan lipunmaksusta AVT:n toimistolle. Kävi ilmi, että länkkärikorteilla saa suurimmasta osasta automaatteja nostettua vain jenkkidollareita, eikä ollenkaan paikallista valuuttaa eli rielejä. Rielejä saa sitten vaihtorahoina joskus pienemmistä summista takaisin ja joka paikassa on ainakin tuplahinnoittelu, usein näkösällä on pelkät dollarihinnat.

Lippuun kuului vielä "ilmainen" tuktuk-kyyti majoitukseen. Ilmainen lainausmerkeissä siksi, että tietysti kuski yritti myydä itsensä meille kuskiksi tuleviksikin päiviksi jos ja kun olisimme menossa esimerkiksi katsomaan temppeleitä Angkor Watiin. Kieltäydyimme kuitenkin. Tässä kohtaa huomasimme, että tuktuk-kuskit voivat myös olla aikamoisen töykeitä, jos heidän palveluksiaan ei ole käyttämässä. Myöhemmin Kambodzhassa olemmekin kuulleet jos jonkinlaista tupinaa ja huutelua peräämme, kun kyyti ei ole kelvannut.

Majapaikkamme Siem Reapissa oli Siem Reap Rooms Guesthouse. Don Detin murjuhotellin jälkeen pohjoisamerikkalaisnaisen Lisan manageroima Siem Reap Rooms oli virkistävä tuulahdus länkkäristardardeilla hoidettua majoituspalvelua. Palveluasenne oli kohdillaan, paikat kunnossa ja kattoterassilla pieni pulahdusuima-allas. 15 dollaria yö huoneesta täällä oli naurettavan halpa hinta saadusta vastineesta. Vahva suositus!  Aamiainen oli peruskelvollinen sekin, vähän reiluun kolmeen dollariin sai patonki- ja kahviaamupalan. Hyvää palvelua oli myös se, että temppeleille lähtiessä saattoi edellisenä iltana tilata mukaansa aamupalaa - teimme näin, ja aamupala odotti pakattuna meitä. Pekoni-munatäytteistä patonkia oli mukava mutustaa tuktukin kyydissä.

Altaassa ei mahtunut varsinaisesti uimaan, mutta terassilla hengailu ja altaaseen pulahtaminen tekivät kyllä hyvää.

Suurin syy Siem Reapiin tulossa on muinaisen Khmerien valtakunnan, joka aikoinaan hallitsi koko Kaakkois-Aasiaa suvereenisti, jälkeensäjättämät temppelit kaupungin liepeillä. Angkorin temppelialue, johtotähtenään suurin ja kaunein Angkor Wat, ovat hämmästyttäneet massiivisuudellaan ja yksityiskohtiensa määrällä jo pitkään.

Temppeleille pääsee helpoiten vuokraamalla itselleen päiväksi kuskin. Me emme jaksaneet lähteä neuvottelemaan itsellemme kuskia kadulta, vaan otimme guesthousemme luottokuskin ja sovimme, että päiväämme kuuluu suurin osa tunnetuimmista temppeleistä ja muutama pienempi. Pulitimme 28 dollaria koko päivän kuskista eli 14 dollaria per nenä. Kuskimme oli mukava heppu, joka puhui varsin hyvää englantia ja kertoi aina jotain pientä kustakin temppelistä. Yhden päivän lippu temppelialueelle maksaa 20 dollaria, kolmen päivän lippu (jonka voi käyttää minä tahansa kolmena päivänä viikon ajanjaksolla) 40 dollaria ja kuukauden käyttöajalla olevia seitsemän päivän lippujakin on saatavilla. Lippupisteessä otetaan kuva ja se printataan lippuun, jota kysellään ahkerasti temppeleillä, joten samaa lippua ei voi käyttää eri henkilöt.

Ensimmäinen kohteemme oli Ta Prohmin temppeli. Temppeli tunnetaan myös siitä, että Angelina Jolien tähdittämää Tomb Raider -elokuvaa kuvattiin täällä. Viidakon osittain valtaama temppelialue oli kyllä mykistävää katseltavaa ja ehkä lempparini kaikista näkemistämme temppeleistä.

Liikkeelle kannattaa lähteä aamusta. Monet pyrkivät katsomaan auringonnousua temppeleille, me emme sentään. Mutta aamulla lähdimme liikkeelle kuitenkin. Ihmisiä on aamusta vähemmän (high seasonilla varmaan mihin tahansa aikaan silti paljon!) ja toisekseen kuumuus ei vielä ollut niin korventavaa kuin myöhemmin päivällä.

Temppeleistä löytyy loputtomasti yksityiskohtia tutkittavaksi. Historiafriikillä hurahtaisi täällä varmasti helposti vaikka viikkko! Me urakoimme yhden työpäivän verran tehokkaasti.

Portaita riittää kiivettäväksi! Kameran lisäksi kannattaakin siis huolehtia mukaan jalkaystävälliset, tukevat kengät tai sandaalit, riittävän peittävä vaatetus sekä käteistä niin, että vettä voi ostaa pitkin matkaa, sillä sitä kyllä kuluu.

Angkor Watin temppelialue kaikkineen on paitsi UNESCO:n maailmanperintökohde, myös maailman laajin uskonnollinen monumentti. Angkor Wat oli Khmerien valtakunnan pääkaupunki ja on säilynyt uskonnollisessa käytössä koko olemassaolonsa ajan. Suurin osa Angkorin alueen temppeleistä rakennettiin Hindu-jumalille, mutta myöhemmin valtakunta kääntyi buddhalaiseksi ja Angkor Watkin on nykyään buddhalaisten pyhä paikka. Ylös torniin pääsee kiipeämään katsomaan alla levittäytyvää temppelialuetta. Me pääsimme jonottamatta kiipeämään todella jyrkät portaat ylös, mutta alhaalla olevat kyltit kertoivat high seasonin todellisuudesta: "tästä kohti jonotus kestää 45 minuuttia", "ylhäällä saa olla kerrallaan sata ihmistä", "ethän vietä tornissa 15 minuuttia enempää". Voin kuvitella, että nyt puoliautioilla käytävillä haahuilu ei ihan anna samaa fiilistä, jos sen joutuu tekemään tungoksessa.

Se, miksi Khmerit hylkäsivät aikoinaan pääkaupunkinsa ja miten laajalle alueelle ulottuvat eri temppelit liittyvät toisiinsa, on mietityttänyt pitkään tutkijoita ja turisteja. Guesthousemme pitäjä vinkkasi meille katsottavaksi BBC:n dokkarin asiasta, Jungle Atlantiksen kaksiosaisen dokkarin voi katsoa Dailymotionin sivuilla. Suosittelen, mikäli aihepiiri kiinnostaa! Dokkarissa esitellään perinpohjaisesti lightradar-laitetta ja sen avulla löydettyjä tietoja siitä, millainen oikeastaan oli infrastruktuuriltaan Angkorin alue ja miksi se lopulta hylättiin.

En ehkä ole saanut vielä otetta paikallisesta keittiöstä. Samankaltaisia annoksia kuin naapurimaissa on tarjolla täälläkin useimmissa ravintoloissa mutta maut ovat ehkä miedompia.

Sen sijaan länkkäriketjut ovat jo osittain löytäneet tiensä myös Kambodzhaan. Riistohintaista kahvia saa esimerkiksi Costa Coffeesta. Costa on King's Road Angkorin alueella, jossa on myös muutamia pienempiä liikkeitä, ravintoloita ja paikallisia tuotteita myyvä Made in Cambodia -market on myös nykyään King's Road Angkorissa. Testasimme Brother's -nimisen ravintolan ja ruoka oli ihan ok, happy hour -mojito myös.

Cambodia on paikallinen olutmerkki. Hanatuotteena tuntuu olevan Cambodiaa useammin kuitenkin tarjolla toista paikallista peruslageria Angkoria. Reissun aikana olen jo oppinut juomaan ruokajuomana olutta aika hyvin. Näistä kahdesta paremmin maistuu Cambodia, sillä se on vähän miedompi maultaan kuin Angkor. Tai näin ainakin omassa suussani.

Pienpanimoitakin löytyy ja craft beerit ovat nousussa täälläkin. Kävimme Siem Reap Breweryn pubissa maistelemassa tuotteita. Heillä oli erikseen olutpohjaisten cocktailien lista, joten pitihän sellainen uteliaisuuttaan tilata. Omassani oli pohjana golden ale ja lisäksi kirsikkaisia asioita. Ei ollut suunnaton makuelämys - jatkossakin aion juoda oluen oluena ja cocktailit cocktaileina. Paikkana oli kuitenkin symppis.

Muitakin mielenkiintoisia nestetuotteita tuli vastaan - temppelikierroksella ravintolassa tarjoiltiin romanttista pullovettä.

Kaupunkina Siem Reap oli paljon leppoisampi kuin kaoottiset suurkaupungit. Liikenne toki oli kaoottista täälläkin, niin kuin joka paikassa täällä tuntuu olevan. Kävellä voi, muttei tarvitse, sillä tuktuk-kuskeja on jokaisella nurkalla huutelemassa potentiaalisille asiakkaille.

Bilemeininkiä ja mekkalaa kaipaavalle Siem Reap tarjoaa Pub Streetin. Suunnilleen jokainen kaupungin turisti tuntuu löytyvän tältä pienehköltä katualueelta iltaisin. Älä mene, jos et kestä älämölöä ja tungeksintaa.

Eräänä iltana etsimme ruokapaikkaa ja sattumalta kävelimme Jungle Burgerin ohi. Hampparihammasta rupesi samantien suorastaan kolottamaan, joten marssimme sisään.

Eikä tarvinnut pettyä! Kiistatta tähän asti Kaakkois-Aasian parhaat burgerit. Ranskalaisetkin olivat hyviä ja sopivan rapsakoita. Laatu toki näkyy vähän hinnassakin, mutta noin 7 dollarilla sai talon nimikkoburgerin (hyvän pihvin lisäksi munaa, pekonia, ananasta, juustoa ja rehut), ranskalaiset ja vapaavalintaisesti joko hanaoluen tai virvoitusjuoman. En jaksanut edes syödä koko annosta.

Yritimme etsiä netin mukaan lähellä guesthouseamme olevaa saksalaista ruokaa tarjoavaa Haus Bremeniä pariinkin otteeseen, ennen kuin guesthousemme tiesi kertoa sen vähän muuttaneen. Johan löytyi! Schnitzel oli oikein makoisa paistettuine perunoineen.

Huomaa ehkä näistä ruokapaikkavalinnoista, että vaihteluntarvetta alkaa olla makujen suhteen.

Croissantteihin ja kahviloihin sen sijaan ei kyllästy! Gloria Jean's Coffee on ketju, jonka yksi toimipiste oli melko lähellä meidän guesthousea ja kävin siellä pariinkin otteeseen. 1,50 dollarin muhkea croissantti oli erinomainen eikä paikan kahvituotteissakaan ollut mitään valittamista.

ARTillery on puolestaan taidegallerian ja kahvilan sekoitus. Siem Reapin lisäksi myös Phnom Penhistä löytyy ARTillery. Tämä terveellisiä ja vegaanisiakin vaihtoehtoja tarjoava Siem Reapin hipstereimmäksi kahvilaksi kutsuttu paikka oli myös todella lähellä meidän guesthousea.

Sunnuntaiaamuna herätessäni himoitsin jotain vaihtelua aamupalaan ja päädyin ARTilleryyn syömään aamupalalistalta avocado on toastin sekä pressopannullisen hyvää tummapaahtoista kahvia. Ei Siem Reapin halvin paikka tämäkään mutta ilmeisesti yksi harvoista, josta saa tosiaan kaikenlaisia terveellisiä vaihtoehtoja - raakaruoasta vegaanisiin annoksiin. Ainakin avokadoleipäseni olivat hyvin maukkaita kaikessa yksinkertaisuudessaan!

Kaupungissa on myös runsaasti mahdollisuuksia itsensä hemmottelemiseen hyvin vaihtelevalla hintaskaalalla. Kaatosateen yllättäessä päädyin nauttimaan jalkahieronnasta ja pedikyyristä (10 dollarin yhteishintaan) lähimpänä olleeseen paikkaan. Kotipuolessa tällaiseen hemmotteluun ei raaski sijoittaa ainakaan kovin usein, joten olen hyödyntänyt mahdollisuutta reissatessa enemmän kuin mielelläni.

Käymättä jäi muun muassa guesthousen omistajan vinkkaama paikka, jossa paikalliset viettävät iltaisin aikaa (vähän harmittaa ettei menty), paikallinen sirkus  (harmittaa ettei menty) ja Tonle Sapin kelluva kylä (ei oikeastaan edes harmita, kun on niin rip off -meininkiä kommenteista päätellen).

Muutaman päivän jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Kambodzhan pääkaupunkia Phnom Penhiä. Siitä sitten seuraavassa postauksessa!