keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kesäinen herkkusalaatti

Italiasta on palattu pulleamman olotilan (viikko pizzaa, pastaa, jäätelöä, viiniä ynnä muita herkkuja teki tehtävänsä), rutkasti keveämmän lompakon (ei mikään halpa maa) ja ruskettuneemman olemuksen (noin +30 ja suhteellisen aurinkoista joka päivä) kanssa. Italia-postaukseen voimia keräillessäni naputtelen teille eilen lounaaksi syömäni ihanan kesäisen salaatin ohjeen.

Mansikka-halloumisalaatti
(yhdelle)

Muutama lehti jääsalaattia
Kourallinen rucolaa
Puoli kourallista tuoretta basilikaa
Puoli pakettia halloumia
Kolmannes pienehköstä tuorekurkusta
Muutama isohko mansikka
Balsamicoa
Oliiviöljyä
Mustapippuria

Huuhtele salaatti, rucola sekä basilika ja taputtele ne vaikkapa talouspaperilla kuiviksi. Tee näistä kolmesta salaatille pohja repimällä ne sopiviksi suupaloiksi lautaselle.

Leikkaa tuorekurkku mielekkään kokoisiksi suupaloiksi ja ripottele salaattipohjalle.

Kuumenna paistinpannu ja loraus öljyä siinä. Paloittele halloumi viipaleiksi ja paista kuumalla pannulla öljyssä niin että halloumi saa väriä molemmin puolin. Nosta halloumit sivuun.

Poista mansikoista kannat ja pilko kukin mansikka neljään osaan.

Lorota salaatin päälle hieman balsamicoa ja oliiviöljyä.

Asettele salaatin päällimmäiseksi mansikan palat ja revi tai leikkaa halloumviipaleet sopiviksi suupaloiksi. Laita myös halloumipalaset salaatin päälle.

Rouhi vielä lopuksi koko komeuden päälle hieman mustapippuria myllystä.

Tässä salaatissa maistui kesä ja mansikat toivat myös kivasti väriä lautaselle. Itse nautin salaattini seurana loman kunniaksi lasillisen saksalaista rieslingiä. Nam!

Ei kommentteja: