maanantai 12. joulukuuta 2011

Vegaaninen cocktailpala

Pidimme kaveriporukan kesken cocktailkutsut itsenäisyyspäivän aattona. Tarjoilut hoituivat nyyttäriperiaatteella, mutta tietysti juhlanviettopaikan tarjoamisen lisäksi kemujen emäntänä tekaisin oman osani pöydän antimista. Aikaa ei ollut kokkaukseen juurikaan, joten päädyin tarjoamaan tuttuja ja turvallisia pikkuruisia ruisleipiä erilaisilla päällisillä. Tarjolla oli kylmäsavuporo-smetanaleipäsiä, kylmäsavulohi-creme fraiche -leipäsiä sekä sienitahnalla päällystettyjä leipäsiä.

Sienitahnasta tai -täytteestä tein varmuuden vuoksi vegaanisen, sillä oli pieni mahdollisuus, että vegaanista ruokavaliota noudattava ystäväkin olisi päässyt piipahtamaan paikalla. Valitettavasti hän ei paikalle päässyt, mutta nämä upposivat kyllä ihan sekasyöjillekin. Jopa niille, jotka suhtautuvat skeptisesti sieniruokiin ylipäänsä.

Sienitahna ruisleipäsille

2 purkkia säilykekanttarelleja (käytin Pirkan)
Pienehkö keltasipuli
2 desilitraa kaurakermaa
Öljyä
Suolaa, mustapippuria, tuoretta timjamia

Aukaise sienipurkit ja valuta sienet.

Pilko pienemmäksi, jos ovat isokokoisia. Silppua myös sipuli pieneksi silpuksi.

Kuumenna öljyä paistinpannulla ja kuullota sipulisilppua tovi.

Lisää pannulle myös sienet ja paistele hetki.

Lisää joukkoon kaurakerma, mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna keittyä hieman kasaan, jotta saat leivän päälle sopivan koostumuksen.

Lisää lopuksi joukkoon tuoretta timjamia tai käytä sitä pelkästään koristeluun.

Ruisleipäset tekevät aina hyvin kauppansa. Erityisesti porotäyte on tuon perheemme raavaamman puoliskon mieleen. Tälläkin kertaa piti toppuutella, ettei koko täyte olisi ehtinyt hävitä jääkaapista ennen kuin sain sen tarjolle.

Muutoinkin tarjoilut olivat erinomaiset, kiitos kaikille cocktailkemuihin osallistuneille!

Ei kommentteja: