keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kesäpiknik olohuoneessa

Viime lauantaina pääsin osalliseksi hirmuisesta määrästä hyvää ruokaa, hauskasta seurasta, sponssatuista juomista ja leppoisasta fiilistelymusasta helsinkiläisessä olohuoneessa. Kyseessä oli ruokabloggereiden kesäpiknik, joka sääsyistä siirtyi sisätiloihin, ihanan Kädenvääntöä-blogin Pitkän tarjotessa käyttöömme kotinsa.

Musiikista vastasi Anggi B seurueineen. Mahtavan leppoisan musisoinnin paikalle hommasi Hanna. Jos kyseisen artistin keikka sattuu jossakin kohdalle, niin menkää ihmeessä kuuntelemaan!

Kuten ruokabloggareiden bileissä yleensä, ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi ja kaikki oli hyvää. Kattauksesta voisi todeta melkeinpä, että "kaikkee on".

Piknikin puuhanaiset Pitkä ja Hanna olivat hankkineet reippaina tyttöinä tapahtumalle myös sponsseja. Vatajalta tarjoiltiin meille hodareihin päätyneiden nakkien lisäksi possunuijia.

Pirkka puolestaan sponsoroi kertakäyttöastiat ja servetit sekä luomusuklaata. Etualalla kuitenkin Sillä sipulin Merituulin ihan itse tekemät parsapiirakat.

Oma osuuteni oli tällä kertaa melkolailla Stockalta noudettua, sillä vein muassani juustoja, ruiskeksejä, rosmariinileipää ja maalaispatonkia. Jotain omatekemää tietysti piti kehitellä, jotta kehtasin edes osallistua, joten kuskasin pääkaupunkiin kotona tekemiäni raakasuklaita, johin olin saanut ainekset joululahjaksi ystävältäni.

Pähkinäinen raakasuklaa

2 desilitraa raastettua kaakaovoita
Noin ruokalusikallinen neitsytkookosöljyä
0,5 desilitraa raakakaakaojauhetta
0,5 desilitraa lucumaa
0,5 ruokalusikallista hunajaa
0,5 desilitraa pähkinärouhetta (käytin pekaanipähkinöitä)
0,5 teelusikallista maca-jauhetta

Sulata raastettu kaakaovoi kulhossa vesihauteessa.

Kun kaakaovoi on sulanut, lisää joukkoon kookosöljy ja sekoita hyvin.

Lisää hunaja ja maca-jauhe. Sekoita.

Lisää lopuksi lucuma, kaakaojauhe ja pähkinärouhe. Sekoita jälleen.

Kaada massa joko levyksi rasiaan tai lautaselle tai vaihtoehtoisesti vaikkapa silikoniseen jääpalamuottiin. Anna jähmettyä pakastimessa 20-30 minuuttia, jonka jälkeen voit säilyttää suklaata jääkaapissa.

Eka raakasuklaakokeilu onnistui ihan hyvin! Pähkinäisestä versiosta tuli aika hyvää. Tein myös minttuversion, jossa jätin pähkinät pois massasta ja lisäsin joukkoon minttuöljyä. Massaa voi varioida oman maun ja kaapin sisällön mukaan. Tähän voi kätevästi heittää pähkinäpussien jämät!

Yksi ihan uusi kasvokin uskaltautui mukaan miittiin! Hayley's Cuisinen Hayley toi muassaan smoothieta. Terkkuja vaan Hayleylle, tuu mukaan toistekin, sillä oli kiva tavata!

Kaikkee on päti myös makealla puolella. Erilaisia raparperipiiraita oli tarjolla kolmea ja hämmästyttävästi ne kaikki myös maistuivat erilaisilta keskenään. Vaniljajätski puolestaan oli ihanaa tuoreiden marjojen kanssa.

Kuivin suinkaan ei tarvinnut olla, sillä Koff oli ystävällinen ja tarjoili meille siideriä, olutta, kokista ja vissyä. Jääkaapin rajallisen tilan vuoksi juomat sai noutaa näppärästi kylppäriin perustetusta viilennyspisteestä, jossa juomat köllivät kylmän veden ja jääpalojen seassa.

Maistuvaa ja mukavaa oli jälleen kerran! Kiitos siis kaikille mukanaolleille ja erityisesti tietysti piknikin puuhanaisille. Nähdään taas toivottavasti pian ja tervetuloa Oulun bloggaajien toivottavasti hieman kesäisemmässä säässä vietettävälle piknikille keskiviikkona 25.7.

2 kommenttia:

Pitkä kirjoitti...

Virpi, oot aina niin parasta seuraa! Kiitos itsellesi. Tuntuu etten jotenkin ehtinyt jutella kenenkään kanssa kunnolla, toivottavasti tulee taas pian joku uusi ruokatilaisuus, jossa päästään törmäämään :) Toi sun suklaa oli kyllä tosi tosi hyvää, vedin loput seuraavana päivänä suklaahimoissa!

Virpi kirjoitti...

Hyvä jos suklaat maistui vielä seuraavanakin päivänä! :) Teidän kämppä oli kyllä hullun kiva, oli mukava päästä käymään siellä. Onneks ehdittiin rupatella ees hetki ja toivottavasti teillä oli hauska loppuilta sen toisen Oulusta tulleen vieraan kanssa.