maanantai 8. toukokuuta 2017

Jazzia ja jäätelötasting juhlavuoden kevätbrunssilla

Eilen sunnuntaina pääsin pitkästä aikaa istumaan samaan pöytään aina yhtä hulvattomien oululaisten ruokabloggaajien kanssa. Suomi 100 -teemabrunssille puitteet tarjosivat Makuja kotoa -blogin Heidi ja puolisonsa. Kotinsa oli kaunis ja brunssin taustalle sopi levysoittimessa pyörinyt kotimainen jazz-musiikki.

Ruokaa ja juomaa oli jälleen kerran vähintäänkin tarpeeksi - en edes muista, montako kertaa santsasin. Makean kierroksen jälkeen piti tasapainottaa aina suolaisella, aina siihen asti, että napa ei enää vetänyt yhtään murua enempää.

Aluksi nostimme mustikkasiirapilla maustetut kuohuviinimaljat keväälle (joka juuri nyt taas tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta kylmän tuulen ja ajoittaisten lumihiutaleiden leijjaillessa ikkunan ulkopuolella) ja loistavalle seuralle. Hannele ehtikin nimetä oman brunssipostauksensa viimeisimmän lentävän lauseen mukaan - Ruoka on aina hyvää, ja seuraankin tottuu.

Tarjottavissa sekoittuivat mukavasti eri aikakausien suosikit ja ruoat nostivat esiin monenlaisia makumuistoja ihan lapsuudesta saakka. 70-luvun henkeen tehty sipulipiiras oli muhevaa ja nykysuomalaista ruokaa edustivat makoisat nyhtökaura sliderit. Myös suomalaiset juustot pääsivät loistamaan, niin salaatin kanssa kuin ihan siltäänkin nautittuina.

Oma kontribuutioni oli suoraan lapsuudesta. Resepti Rakkauden torttuna meillä tunnettuun leivonnaiseen kulkeutui kotiimme siskon 80-luvun kokkikerhoharrastuksen myötä. Blogiin olen reseptin kirjoitellut vuonna 2009.

Ei suomalaisia juhlia ilman voileipäkakkua! Tämä versio oli paitsi tavattoman kaunis, myös herkullinen. Piti santsata - pariinkin otteeseen.

Mummolan vohvelit olivat rapeita ja lisämakeutta lorotettiin vaahterasiirappipullosta. Tuoreiden marjojen lisäksi mustikkaa oli tarjolla kahdessa erissä mustikkakukossa - aika suomalainen juttu sekin.

Eikä blogitapaamista ilman sokkotestiä! Tällä kertaa Kotiharmi Kokkeillaan -blogista piti Hannelen avustamana meille jäätelötastingin, jossa maistoimme kolmea eriä vaniljajäätelöä sekä kolmea makujäätelöä ja pisteytimme ne Pastanjauhannan laatimaan hienoon Sheets-taulukkoon. Arvioimme asteikolla 1-5 jätskien ulkonäköä, koostumusta, makua, tuoksua ja lisäksi käytimme vielä jo aiemmista blogitesteistä tutuksi tullutta muumimukimittaria - eli montako muumimukillista tuotetta menisi alas.

Vaniljajäätelöistä testissä olivat Jymyn, Suomen jäätelön ja Kolmen kaverin versiot. Makujäätelöissä oli yllättävän vaikea hahmottaa, mistä mausta edes on kyse, kun ei tiennyt mitä odottaa. Makuina puolestaan olivat Suomen jäätelön kuusijäätelö sekä Jymyn raparperi- ja mustikkajäätelöt.

Etäoululaisena olen iloinen aina kun tarjoutuu mahdollisuus tavata näitä tyyppejä ruoan parissa. Kiitos siis vielä loistavasta sunnuntaista Makuja kotoa, Kokkeillaan, Pastanjauhajat,  Muista syödä välillä, Kärähtäneet (vai oliko se sittenkin karahtaneet :D), Kokit ja Potit ja Aina nälkä -poppoo. Ootte parhaita!

4 kommenttia:

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Voi että oli kiva nähdä pitkästä aikaa! Hyvä, kun satuit huudeille just oikeana viikonloppuna :)

Virpi kirjoitti...

It was meant to be! :)

Heidi / Makuja kotoa kirjoitti...

Oli aivan ihana brunssi, kiitoksia vieraille! Ja voi että kun saiskin näitä herkkuja just nyt uudelleen. Onneksi rakkauden torttua jäi muutama pala, pääsin herkuttelemaan vielä juhlien jälkeenkin :)

Virpi kirjoitti...

Heidi: kyllä maistuisi nyt vaikka pala voileipäkakkua ja nyhtökaura slider itsellekin! Oli hyvää ja kivaa, ja mukava oli päästä käymään teillä :)