sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Cookies!

En ole ollut mikään kovin innokas leipoja aiemmin, mutta nyt olen mitä ilmeisimmin saanut jonkun leivontaviruksen, sillä olen tehnyt viime aikoina omppupiirakan lisäksi muitakin leivonnaisia. Yleensä kun tulee lähinnä tehtyä kakkua synttäreille ja joskus johonkin muihin kekkereihin jotain. Mutta tosi harvoin ihan silleen muuten vaan.

Viime viikon leivontakokeiluihin pääsivät kahdenlaiset cookiet. Ensin teki mieleni suklaakeksejä, joten surffailin netissä etsien sopivan oloista reseptiä. Loppujen lopuksi päädyin kokeilemaan Kotikokki-sivuilta löytynyttä suklaacookies-reseptiä.

Suklaacookies

125 grammaa huoneenlämpöistä voita
3 desilitraa sokeria
2 kananmunaa
4,5 desilitraa vehnäjauhoja
1 desilitra kaakaojauhetta
2 teelusikallista vaniljasokeria
1 teelusikallinen leivinjauhetta
1 levy tummaa suklaata (käytin 100 gramman levyn Fazerin 70 % tummaa)
(maitoa)

Laita kulhoon pehmennyt voi ja sokeri(t). Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Vatkaa sitten sokeri ja voi vaahdoksi. Tämän jälkeen lisää voi-munaseokseen kananmunat yksitellen. Sekoita. Lisää kuivat aineet ja sekoita lisää. Sitten lisää rouhittu suklaa. Jos taikina tuntuu kaipaavan lisää nestettä, voit lisätä maitoa.

Itse jouduin lisäämään maitoa, koska taikina oli niin tönkköä, etten saanut sitä edes kunnolla sekoitetuksi. Voi olisi myös saanut olla pehmeämpää, josta tämä tönkköyskin toki saattoi johtua. Maitolisäyksestä seurasi löllömpi taikina, joka kyllä oli hyvää mutta keksien lopullinen rakenne jäi aika kuohkeaksi, ei keksimäisen rapeaksi.

Asettele taikinasta lusikoiden avulla könttejä leivinpaperoidulle pellille. Taputtele suht sileiksi ja isoiksi kekseiksi. Mitä paksumpia keksit ovat, sitä raaemmiksi ja myös paremmiksi ne jäävät keskeltä. Muista, että taikina paisuu uunissa paljon, joten kannattaa jättää keksien väliin kunnon välit. (Minähän en tätäkään muistanut ja sain sitten leikellä veitsellä keksipalasia melkein koko pellin peittäneestä massasta.)

Paista keksejä 175 asteessa noin 15 minuuttia.


Löllöt keksit eivät ehkä ole aivan cookies-nimensä veroisia liiasta maitolisäyksestäni johtuen, mutta maku oli silti hyvinkin kohdallaan! Tästä taikinasta vaan tuli keksejä sen verran monta, että ei ehditty syödä niitä kaikkia ennenkuin alkoivat maistua vähän huonolle. Tämä taas varmaan myös saattoi johtua siitä kosteasta rakenteesta. Noh, hyvä resepti kuitenkin, ensi kerralla vaan vois tehdä vaikka puolet taikinamäärästä niin ehtii syödäkin keksit, kun vielä maistuvat herkuilta!

Unelias-Anna oli leiponut myös cookieseja. Hän oli laittanut suklaacookiestaikinaansa myös suolapähkinöitä mukaan ja tämä kuulosti minustakin varsin hauskalta ja maukkaalta idealta. Niinpä testasin Annan ohjetta ja vein keksit mutusteltaviksi erään ystävän synttärikekkereihin, missä keräsivätkin kehuja. Että kiitti vaan reseptistä :)

Suklaa-suolapähkinäcookies

100 grammaa pehmeää voita
0,75 desilitraa rypsiöljyä
1,5 desilitraa sokeria
1 teelusikallinen vaniljasokeria
1 kananmuna
3,5 desilitraa vehnäjauhoja
1 desilitra kaakaojauhetta
1 teelusikallinen leivinjauhetta
1,5 desilitraa suolapähkinöitä

Laita voi, öljy ja sokeri kulhoon. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi-öljy-sokeri -seos kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitten kananmuna. Tämän jälkeen voit sekoittaa joukkoon kuiva-aineseoksen. Lopuksi sotke joukkoon myös suolapähkinät.

Anna taikinan oleskella jääkaapissa puolisen tuntia.

Muotoile taikinasta isohkoja keksejä leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla 7-8 minuuttia.


Ihanaiset suolapähkinäcookiesit maistuivat synttärivieraille ja tottahan itsekin natustin niistä muutaman. Nämä varmasti jäävät vakioleivonnaisten listalle; ovat niin helppoja tehdä ja lopputulos niin hyvä. Näiden suhteen tuo rakennekin pysyi hyvänä ja keksimäisenä.

Ei kommentteja: