Seitsemän pientä paljastusta

Kun Pastanjauhannan Rosmariini oli julkituonut omia paljastuksiaan, muistin että minullekinhan tipahti haaste Suolaa & Pippuria -blogista jo aikaa sitten. En ole saanut aikaiseksi vastata haasteeseen aiemmin, koska näitä on mielestäni todella vaikea keksiä!

Homman nimihän on siis se, että ruokabloggaajat ovat haastaneet toisiaan kertomaan itsestään seitsemän paljastusta. Liittyen ruokaan tai muuten vain itseensä.

1. Kävin elämäni ensimmäisen kerran kiinalaisessa ravintolassa yläasteikäisenä. Olin työelämään tutustumisjaksolla töissä eräässä paikallislehdessä ja ohjaajani vei yhtenä päivänä minut lounaalle kiinalaiseen. En tietenkään tajunnut ruoan tulisuusluokituksesta mitään ja tilasin pokkana tulisimman mahdollisimman annoksen. Kokemus oli ikimuistoinen, kun vettä valui silmistä ja nenästä ja suuta poltteli. Sen jälkeen menikin useampi vuosi ennen kuin uskalsin kokeilla uudemman kerran kiinalaista sapuskaa.

2. Syön lihaa, mutta jostain syystä en pysty syömään sisäelimiä. Siis edes maksaa. Lapsena tykkäsin tosi paljon esimerkiksi jauhemaksapihveistä ja vieläkin ne tuoksuvat mielestäni ihan hyviltä, mutta syömisen ajattelukin pistää jo kuvottamaan. Ostankin siis kanssaeläjälle silloin tällöin kaupan ruokatiskeiltä maksapihvejä, koska itse en niitä voi valmistaa tai syödä. Tämä rajoittuneisuus harmittaa itseänikin, mutta ei voi mitään.

3. Keittiövarusteissani on noloja puutteita. En esimerkiksi omista reikäkauhaa tai morttelia.

4. Epäonnistun lähes aina keittäessäni puikulaperunoita. Pidän niistä kovin ja niin pitää kanssaeläjäkin, joten niitä keitetään meillä usein kuorineen kaveriksi vaikka pihville. Mutta ainakin 90 % kerroista onnistun keittämään ne yli niin että ne alkavat hajota keitinveteen. Vaikka kuinka tarkkana yrittäisin olla, niin aina niin vain käy.

5. Äitini kokkaa yleensä kun näemme, joten hän ei ole ollut kovinkaan tietoinen todellisista ruoanlaittotaidoistani, vaikka tietääkin, että kokkaan mielelläni. Muutama viikko sitten äitini oli meillä kylässä ja tein kanarisottoa. Vierailun jälkeen puhutussa joulua ja joulukokkauksia koskevassa puhelussa äitini antoi ilahduttavaa tunnustusta sanoen jotakin tämän tapaista: "ajattelin, että kun sustakin on nyt tullut noin hyvä kokki, että jos sitten jouluna vaikka vähän jaettais näitä ruokahommia, voitais tehdä yhdessä ainakin osa". Jouluruokahössötys on äidilleni tärkeää, joten tällainen jakaminen tuntui todelliselta luottamuksen osoitukselta ja uskolta kokkaustaitoihini!

6. Kanssaeläjän ruokarajoittuneisuus ei ole pelkästään huono asia. Olen oppinut käyttämään mausteita huomattavasti järkevämmin, kun olen joutunut miettimään, etten tunge vaikkapa liikaa mustapippuria ruokaan. Aiemmin minussa oli ylimaustajan vikaa ja tungin ruokaan kuin ruokaan lempimausteitani ylenmäärin.

7. Koen ruoka-alemmuutta aika usein. En osaa mielestäni tehdä niin hienoja juttuja kuin muut ja minua hävettää, etten esimerkiksi juo punaviiniä. Punaviinin juominen kuuluu ilmeisesti mielessäni "hyvien ruokaihmisten tapoihin" ja pidän itseäni moukkamaisena, kun en sitä itse juo. Mutta en voi mitään sille, että punaviiniin liittyy migreenipelko ja sen vuoksi en ole myöskään totuttautunut punaviinien makuun. Olen siis se tyyppi, joka tilaa ravintolassakin tuhdin pihvinsä seuraksi lasillisen valkkaria.