torstai 18. huhtikuuta 2013

Täytetty karitsanfilerulla

Vielä yksi pääsiäisenä kokkailtu ruoka odotti bloggaamistaan, joten tässäpä tulee. Olen laittanut karitsaa ennenkin pääsiäispöytään, ja tälläkin kertaa halusin sitä valmistaa, mutta mieleni teki kokeilla jotakin uutta tapaa tarjoilla karitsa.

Idea karitsafileiden täyttämiseen tuli Glorian ruoka & viini -lehdestä, jossa karitsan ulkofileet täytettiin muun muassa pistaasipähkinöillä. Minulla ei ollut resepti mukanani kaupassa, joten meidän versioon päätyi sisäfilettä ja lehtipersiljan sijaan tavallista persiljaa. En tehnyt lisukkeeksi feta-orzoa, kuten lehdessä, vaan meillä lisukkeena tarjoiltiin fetaisaa salaattia.

Täytetty karitsanfilerulla
(kahdelle)

4 pientä tai 2 isoa karitsan sisäfilettä
1 salottisipuli
Noin desilitra rouhittuja pistaasipähkinöitä
1,5 ruokalusikallista huoneenlämpöistä voita
Oliiviöljyä
Tuoretta persiljaa
Mustapippuria ja suolaa myllystä

Ota karitsafileet lämpenemään huoneenlämpöön ainakin puoli tuntia ennen valmistamista.

Lämmitä uuni 150 asteeseen.

Kuori salottisipuli ja silppua se pieneksi.

Silppua myös persilja sekä pähkinät.

Sekoita kulhossa sipuli, persilja, pähkinärouhe sekä huoneenlämpöinen voi keskenään.

Viillä karitsafileisiin viilto pituussuunnassa, jotta saat avattua ne levyiksi. Mätki tarvittaessa hieman lihanuijalla lihoja leveämmäksi ja littanammaksi.

Mausta fileet suolalla ja pippurilla molemmin puolin.

Levitä leikkuulaudan tai pöytätason päälle kelmua.

Asettele filelevyt kelmun päälle vierekkäin niin, että fileet ovat hieman limittäin toistensa päällä.

Levitä fileiden päälle tasaisesti sipuli-pähkinä-persilja-voiseos.

Käytä kelmua apunasi ja rullaa lihat niin tiiviiksi rullaksi kuin vain saat.

Sido rulla kiinni paistinarulla tai käytä apuna cocktailtikkuja.

Kuumenna paistinpannussa voi-öljyseosta ja ruskista karitsarulla ympäriinsä pinnasta.

Tökkää paksuimpaan kohtaan paistomittari, siirrä karitsarulla uunivuokaan ja kypsennä, kunnes sisälämpötila on vähintään 58 astetta, jolloin liha jää roseeksi. Jos pidät kypsemmästä, voit jatkaa kypsennysaikaa vielä lisää.

Kääri rulla sen uunista nostettuasi folioon ja anna vetäytyä vielä noin 10 minuuttia.

Poista lanka tai cocktailtikut ja leikkaa viipaleiksi.

Vaikkei feta-orzoa meillä tarjoiltukaan, halusin silti napata originaaliohjeesta tuon fetan maistumaan lisukkeessa meilläkin. Siitä syystä lisukkeeksi valikoitui fetaisa salaatti, joka sopi tähän kyllä oikein mainiosti. Karitsasta tuli mureaa, suorastaan suussa sulavaa ja täyte maistui hyvältä sekä minun että miehen mielestä.

Sisäfileistä rullan tekeminen oli vähän haasteellista, koska eivät tosiaan olleet isoja. Paistinarulla rullan olisi saanut varmasti paremmin tiiviiksi, minulla oli vain cocktailtikkuja, joten leikkausvaiheessa rulla meinasi hajota. Se ei onneksi haitannut muuta kuin ulkonäköä.

Kaikkiaan tämä oli oikein kelpo resepti, ja täytettyä karitsaa tulee varmasti kokeiltua toistekin, joko tällä taikka jollakin toisella täytteellä.

Ei kommentteja: