Kamalien must see -kohteiden Phnom Penh

Kun mietimme, millä bussilla matkustaisimme Siem Reapista Kambodzhan pääkaupunkiin Phnom Penhiin, muistui mieleen Luang Prabang ja siellä kohtaamiemme suomalaiskaverusten vinkki Giant IBIS -bussifirmasta. Kambodzhalainen bussifirma, jolla on busseissaan turvavyöt (!), töpselit laitteiden lataamista varten ja WiFi (joka tosin toimii tai sitten ei, mutta periaatteessa kuitenkin on saatavilla, vähän samaan tapaan kuin netti Norwegianin lennoilla). Ja se, mitä heillä ei ole, on vessat päiväbusseissa. Koska ne haisevat, ovat epäsiistejä ja vievät tilaa - näin siis sanotaan firman kotisivuilla. Tällä valinnalla saadaan lisää jalkatilaa matkustajille ja muutamia stoppeja tehdään valikoiduille paikoilla vessassa käyntiä ja ruokaa varten.

Liput buukkasimme Sieam Reapin guesthousemme kautta. Giant IBISille voi ostaa lippuja myös verkosta, mutta tällöin tulee dollari per lippu lisämaksua. Guesthousemme ei ollut IBISin yhteistyöhotellien listalla, mutta he lupasivat, että hoitavat meille liput ilman tuota lisäkulua mutta muuten samalla hinnalla kuin verkosta ostettuna (eli tässä tapauksessa 15 dollaria/henkilö). Muille bussiyhtiöille olisi saanut halvempia lippuja, mutta mentiin nyt IBISin kelkkaan noista yllämainituista syistä kuitenkin.

Aamulla siis odottelimme, että meidät tullaan noutamaan (saimme siis pick upin myös samaan hintaan, mikä oli oikein kiva) ja kyydin tultua matkasimme IBISin bussiasemalle Siem Reapin keskustan laitamille. Nälkä alkoi olla, kun olin syönyt aamupalaksi vain pari minikokoista banaania (täälläpäin maailmaa isot banaanit eivät ole kovin hyviä, pienemmät lajikkeet ovat niitä, joita syödään silteen ja isompia käytetään kai enemmän ruoanlaitossa). Aseman lähellä ei ollut oikein mitään, mistä ostaa evästä, mutta nappasin kadunvarsikiskasta edes jotain perunanaksuja mukaan matkalle. Tiedossa oli sentään lounaspysähdys puolimatkassa. Ilo olikin sitten suuri, kun bussissa saimme vesipullojen lisäksi todella hyvät Blue Pumpkinin croissantit!

Yksi asia, joka on joka maassa täällä yhtä huonosti, on epämääräiset sähköjohtoviritelmät. En ymmärrä, miten nuo voivat toimia, turvallisuutta en uskalla ajatellakaan! Same same, but different, niin kuin on tapana sanoa.

Majapaikkamme Phnom Penhissä oli Good Morning Guesthouse, jonka sijainti oli oikein oivallinen - kävelymatka esimerkiksi joenvarteen ja lähellä oli paljon erilaisia ravintoloita, joissa sai syödäkseen ja juodakseen.

Olimme varanneet booking.comin kautta garden view -huoneen, mutta eipä sellaista tietenkään ollut saatavilla kun saavuimme. Alkoi ärsyttää. Meille tarjottiin tilalle käytävään antavalla ikkunalla olevaa huonetta, jossa sentään siinäkin olisi ilmastointi. Hinta vähän halvempi per yö. Hhinta huoneelle oli siis lopulta 15 dollaria per yö. Ei jaksettu lähteä etsimään muutakaan paikkaa, joten otimme huoneen. Kuten TripAdvisorin arvosteluissa todetaan, paikan sisustus muistuttaa erehdyttävästi vankilaselliä kalteri-ikkunoineen ja karuine sisustuksineen. Seinät kaipaisivat tuoretta maalia ja niin edelleen. Mutta sentään oli siivottu ihan hyvin, huoneessa ei haissut ja ilmastointi toimi, joten ihan hyvin se meille vältti.

Paikkaa pyörittää muutaman kaveruksen porukka, nuorehkoja miehiä kaikki. Ja iloisia! Varmaan hilpeimmät työntekijät missään matkan aikana käymässämme majoituksessa. Siispä hyvä asenne paikkasi muut puutteet lopulta. Heillä on myös oma(t) tuktuk-kuskinsa, joiden hinnat olivat kohtuulliset, joten pääsimme helpolla, kun ei tarvinnut lähteä kadulle tinkaamaan kyytejä kun niitä tarvitsimme.

Kyydin tarvitsimme muun muassa mennäksemme Killing Fieldseille Phnom Penhin ulkopuolelle. Phnom Penhissä ei voi vierailla käymättä täällä. Kambodzhan lähihistoriahan on yksi nykymaailman kammottavimmista.

1970-luvulla hirviö nimeltä Pol Pot punaisten khmerien joukkoineen pääsi valtaan maassa ja sai muutamassa vuodessa aikaan aivan järjettömiä tuhoja. Punaiset khmerit uskoivat utopiaan, jossa he olisivat riippumattomia muista maista, ja täten massasiirsivät ihmiset kaupungeista maaseudulle raatamaan riisipelloille. Lisäksi uskonnot, kulttuuri, koulutus ja muu sivistyshapatus kiellettiin ja ainoa, mihin sai uskoa, oli heidän oma aatteensa. Hommahan ei toiminut tietenkään ollenkaan, koska riisintuotanto sellaisina määrinä, joita tavoiteltiin, oli täysin mahdotonta ja lisäksi tuottavaa työtä tekemässä olivat paitsi maaseudun ihmiset, massa kaupunkilaisia, joilla ei ollut minkäänlaista käsitystä riisinviljelystä!

Choeung Ek on Phnom Penhin ulkopuolella sijaitseva kansamurhan muistopaikka ja museo. Nykyään paikassa vallitsee rauhaisa tunnelma, mutta paikan historia on verinen. Alunperin paikalla sijaitsi kiinalaisten vanha hautausmaa, mutta punaiset khmerit toivat tänne rekkalasteittain ihmisiä tapettavaksi. Kaikki älymystö tapettiin surutta, älymystöön leimatuksi tulemiseen riitti esimerkiksi se, että käytti silmälaseja. Kaikki, jotka eivät sopineet punaisten khmerien visioon tai joita oli jostain syystä syytä epäillä, tapettiin. Ja jos joku tapettiin, tapettiin myös koko hänen perheensä, jotta jälkeen ei jäisi ketään, joka voisi kostaa.

Tuktuk-matka tänne on pitkähkö ja pölyinen - raskaasti liikennöidyllä tiellä pölisee kovasti. Avonaisessa tuktukissa oli hyvä suojata nenä ja suu huivilla. Iso huivi on muutenkin ihan paras reissuasuste, kun se toimii niin monessa tarkoituksessa: rantavaatteena, pyyhkeenä, peittona, päänsuojana, hengityssuojaimena, asusteena, vyönä...

Maksoimme kuskillemme 25 dollaria siitä, että hän vei meidät paikalle ja jäi odottamaan paluutamme ja kuskasi takaisin. Varsinainen sisäänpääsymaksu on 6 dollaria ja se sisältää audio guiden, joka kannattaa ottaa, koska muuten paikasta ei saisi niin paljon irti. Englanninkielinen opasnauha oli informatiivinen ja hyvä. Paikalla on numeroituja kohtia, ja itse voi valita, mitkä kohdat haluaa kuunnella. Lisäksi on tarjolla paljon oheistarinoita, jos yksityiskohdat kiinnostavat.

Killing Fieldsejä on useita ympäri maata, mutta tästä noin 17 000 ihmisen massamurhapaikasta on tehty virallinen muistokohde. Joukkohaudoista nousee edelleen luunpalasia ja vaateriekaleita ylös etenkin sateilla. Joukkomurhat ovat itsessään jo järkyttävä asia, mutta punaisten khmerien raakalaismaisuudella ei tuntunut olevan mitään rajoja. Henget riistettiin mm. kirveillä, rautakangilla ja muilla mukavilla välineillä, sillä ampuminen olisi saattanut herättää äänensä vuoksi epäilyksiä ja toisekseen luodit olivat kalliimpia kuin muut välineet. Lapsiakaan ei säästetty, ja mikäli kertomukset tavoista, joilla lapsilta riistettiin henki samalla kun heidän äitinsä pistettiin katsomaan sitä sivusta ennen omaa kuolemaansa, pitävät paikkaansa, ei voi muuta kuin olla hiljaa ja niellä kyyneleitä.

Keskellä aluetta on muistorakennus, jonne on koottu punaisten khmerien uhrien pääkalloja ja muita luita. Kalloihin on merkitty sukupuoli väritarralla ja lisäksi ne on järjestelty niin, että eri aseiden aiheuttamia vammoja voi nähdä lasin lävitse. Kaikkiaan punaiset khmerit surmasivat muutamassa vuodessa yli miljoona oman maansa asukasta eli noin joka neljännen. Jär-kyt-tä-vää.

Toinen pahan mielen pakko käydä -kohde on Tuol Slengin vankila, S21. Tämä oli The Kidutusmesta ja vankila, jonne syylliset vangittiin ennen kuin heidät kuljetettiin Choeung Ekiin pääsemään hengestään. Valheellisia tunnustuksia revittiin ihmisistä irti niin kauan että he ne suostuivat tunnustamaan. Jotkut kestivät pidempään kuin toiset. Paikassa pääsee myöskin 6 dollarin pääsymaksua vastaan kuuntelemaan audio guidea ja kiertämään vankityrmiä. Kammottava paikka.

Myöskään ulkomaalaiset eivät säästyneet punaisten khmerien vainolta. Suurin osa ehti paeta maasta, mutta esimerkiksi eräs länsimaalainen nuori mies oli purjehtimassa alueen vesillä ja joutui Tuol Slengiin. Hänen tunnustuksestaan käy ilmi, että hän nimesi yhteyshenkilöikseen länsimaalaisia julkisuuden henkilöitä ja piilotti tunnustukseensa viimeisiä viestejä läheisilleen - punaiset khmerit kun eivät tienneet länsimaiden julkkiksista. Kaveri varmasti tiesi loppunsa koittaneen ja toivoi varmaan, että tunnustuspaperit tulevat joskus esille ja sitä kautta hänen huumorinsa sekä viestinsä tulevat vielä julki. Pakko ehkä ihailla ihmistä, joka jaksaa olla hauska vaikka on kidutettavana.

Me kävimme ensin Killing Fieldseillä ja sitten vasta S21:ssä - toisinpäin olisi ehkä parempi, sillä Choeung Ekin uhrit tulivat lähes kokonaan aina Tuol Slengistä.

En voi suositella tosin herkille ihmisille. Tämä ei todellakaan auttanut maailmantuskaani - etenkään tällä hetkellä, kun koko maailma tuntuu olevan yhä pahenevassa aggressiivisuuden ja koston kierteessä, kun viha, epäluulot, rasismi, ja kaikenlainen hulluus, propaganda sekä ääriaatteet saavat enenevässä määrin tilaa. Tällaisten asioiden ei vain pitäisi olla enää mahdollisia toistua, ja silti pelkään pahoin, että ne tulevat toistumaan vielä. Kambodzhassa haavat ovat vielä tuoreita - muutama kymmenen vuotta on lyhyt aika kansakunnalle tämänkaltaisesta kauheudesta toipumiseen.

Jotta ei menisi pelkäksi kamaluudeksi, puhutaan vielä vähän ruoasta. Ylläoleva valomainos herätti kieltämättä hilpeyttä. Lone Star Saloon sijaitsi ihan guesthousemme lähellä, ja kävimme siellä eräänä iltana.

Ruoasta ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Lötköt ranskalaiset ja aika mitäänsanomaton "sloppy joe", sämpylä oli haalea ja lihamuhju mautonta. Reissukaverin burgeri oli suht ok.

Paikassa oli sinänsä autenttinen jenkkitunnelma, että asiakkaana oli punaniska Texasista, joka suolsi punaniskalle sopivia mielipiteitään taukoamatta. Selväksi tuli, että EU on hänen mielestään puhdasta sosialismia, että jenkkeihin ei tarvita saastaa muista maista, etenkään Intiasta sekä se, että ennen oli kunnollista, kun telkkarissakin oli vain viisi kanavaa ja nyt sitäkään ei voi enää katsoa. En ihmettele, että brittiasiakas, joka tämän mölytulvan uhriksi oli joutunut, lipesi paikalta melko nopeasti.

Kävimme Fresh Chilli -ravintolassa lounaalla ohikulkiessamme eräänä päivänä. Mainos lupasi, että paikallinen ruoka tekee hoikaksi - jäin samantien miettimään, että millä tavalla? Vatsa sekaisin ja silleen? Myös tarantelloja olisi ollut tarjolla, mutta jäi tilaamatta.

Ehkä se laihduttaa myös siksi, ettei ollut kummoisen makuista eikä siten tullut syötyä ainakaan liikaa? Valitettavasti kuvassa annos näyttää paremmalta kuin maistui. Kanan piti olla tulista mutta ei se kyllä ollut. Harmi, koska sinänsä ravintola oli ihan kiva puitteiltaan. Reissutoverin fish amok oli myös erittäin miedon makuista, mutta parempaa silti kuin omani.

Sen sijaan hyvää ja maukasta saimme David's Restaurantissa, joka on itsetehtyjen nuudelien paikka. Otimme alkuun puoliksi annoksen possudumplingseja.

Ja pääruoaksi niitä paikan omia nuudeleita. Meikäläinen tofulla ja kanssareissaaja kanalla. Hyviä olivat molemmat. Ja mukavaa vaihtelua niille teollisemmille nuudeleille, joita on tullut vedettyä enemmän kuin tarpeeksi tällä reissulla. Hinnatkin olivat kohdillaan, joten suositus tälle pikkupaikalle ehdottomasti. Nuudelit valmistetaan siinä silmien alla, joten samalla saa esityksen siitä, kun kokki mätkii nuudelitaikinaa.

Yksi kivoimmista kahviloista, joista Phnom Penhissä kävimme, oli NUK Café.

Ilmeisesti itsekin uskovat kahvilansa hyvyyteen, koska espressokupissakin julistetaan sen olevan the place to be. Oma jääkahvini oli myös tosi hyvä ja paikka oli kivasti sisustettu. Olen ottanut aika monta kuvaa kupeista tällä reissulla, reissutoveri jo kuittailee mieltymyksestäni astioihin. Mutta kun on ollut niin kivoja kuppeja!

Hyvää (vege)intialaista saa Phnom Penhissä puolestaan Bestosta. Paikka näyttää epäilyttävästi kaupalta ulospäin (koska samassa yhteydessä on myös sellainen), mutta sisälle mennessä aukeaa vasemmalla myös ravintolapuoli. Olimme käymässä Central Marketissa lähistöllä ja halusimme ruokaa, joten TripAdvisorin lähistöllä -ominaisuuden kautta bongasimme Beston ja hyvä niin. Kahta erilaista paneeria ja parit naan-leivät täyttivät meidät todella täyteen ja maussa ei ollut valittamista. Ei kaupungin halvin ravintola, mutta maksoimme laskun tyytyväisinä mahat pullollaan.

Central Marketin lisäksi kaupungista löytyy niin kutsuttu Russian Market. Molemmat ovat isoja basaarimaisia kauppapaikkoja, joissa myydään kaikenlaista vaatteista koruihin, kodintarvikkeisiin, koriste-esineisiin, hygieniatarvikkeisiin ja ruokaan. Tinkaus kuuluu asiaan. Jostain syystä tuntuu, ettei näistä pääse koskaan ulos ostamatta mitään - Phnom Penhissä tuli ostettua huivi syksyä varten ja reissutoveri sijoitti pariin paitaan. Toivottavasti laatu on vähän parempaa kuin Siem Reapista ostamieni housujen, jotka hajosivat päivässä.

Phnom Penhin joenvarsi on ilmeisesti paikka, jossa vietetään paljon aikaa. Rannalta löytyi muun muassa ulkoilmakuntoilualue, jossa paikalliset treenasivat ja lähellä rantaa on myös hotelleja ja ravintoloita. Itse kävimme pienellä kävelyllä päiväsaikaan, joten en osaa sanoa, miten kuhiseva meininki ilta-aikaan olisi.

Royal Palacessa emme käyneet, vaikka sitä meille suositeltiinkin. Museokin jäi tällä kertaa välistä.

Viimeisenä iltana kuitenkin kävimme tarantelloilla. Tai siis minä katsoin vierestä ja reissutoveri söi. Kuulemma kun ajatuksesta pääsi yli, niin eivät ne pahoja olleet, joskaan ei ilmeisesti tarvitse myöskään välttämättä toista kertaa kokeilla. Hämikset käytiin nauttimassa vähän paremmassa ravintolassa, jossa meidän pelkkien alkupalojen tilaukselle vähän nyrpisteltiin nenää. No, tilasin minä sentään oman alkupala-annokseni lisäksi kalliin lasillisen viiniä!

Ilta jatkuikin sitten hassunhauskasti, kun päädyttiin lasillisille kivaan El Capitániin. Paikassa sai laittaa itse soimaan YouTuben kautta musiikkia. Jollakin asiakkaista oli synttärit, joten meillekin tarjoiltiin kakkua. Ja kun henkilökunnalle selvisi, että ollaan Suomesta, saimme tietää että ravintolassa on joku toinenkin suomalainen paikalla. Soitimme sitten YouTubesta Lennä Nykäsen Matti -biisin, jotta saisimme toisen suomalaisen huomion kiinnitettyä.

Istuimme iltaa pitkän tovin tämän Kuopiosta Kambodzhaan pidemmäksi aikaa päätyneen nuoren miehen ja hänen sikäläisen tyttöystävänsä kanssa. Liiaksi emme ole kanssasuomalaisiin törmänneet reissullamme, joten aina välillä on kiva rupatella suomeksi muillekin kuin kanssareissaajalle.