torstai 18. kesäkuuta 2009

Huhhah juhannus ja rommia pullo!

... tai no ainakin puolitoista desilitraa. Ruokaan siis. Juomaksi kadonnee kyllä juhannusjuhlijoiden kuiviin kurkkuihin loppukin ystävästämme kapteeni Morganista.

Pastanjauhajat olivat kutsuneet ystäviään grillailemaan ja bileiden teemana oli K-20; ruoassa kuin ruoassa piti olla viinaa mukana. Kateudesta vihreänä luin heidän blogipostaustaan aiheesta ja mietin miksen ikinä satu paikalle, kun moisia hauskoja ideoita toteutetaan. Tuolla kertaa onnetar oli puolellani, ja pääsin viime viikonloppuna itse osalliseksi synttärikekkereistä, joiden grillailuosiossa sujautettiin moneen sapuskaan mukaan viinaksia. Minäkin vanha katkarapujen karttelija maiskutin menemään JD:ssa liekitettyjä katkarapuja kera pekonin (toisaalta, jos ruoassa on pekonia, niin harvemmin siitä pahaa saa, vaikka kaverina olisikin jotain vähemmän mieluisaa).

Näistä oivallisista ruokailuelämyksistä lukeneena ja osalliseksi päässeenä päätin itsekin kokeilla jonkin viinaksen käyttämistä osana juhannuskokkailuja. Päätin kokeilla marinoida kanan rintafileitä ja viinaksi valikoitui tumma rommi.



Marinaidiainekset asettautuivat kiltisti poseeraamaan ennen yhteensulautumistaan.


Virpin rommimarinadi kanalle
(8-10 ohutta filepihviä)

1,5 desilitraa tummaa rommia
2 limen mehut
1 ison sitruunan mehu
1,5-2 ruokalusikallista hunajaa
2 ruokalusikallista soijakastiketta
0,5-1 desilitraa öljyä
3 ruokalusikallista hot chili saucea (tai jotain muuta tulista maustekastiketta, määrää voi säädellä kastikkeen tulisuuden mukaan)
3 kynttä valkosipulia
Mustapippuria, suolaa, chilijauhetta

Kuori ja murskaa/pilko valkosipulinkynnet. Sekoita marinadi mielellään astiassa, jossa aiot antaa kanojen marinoitua, itse käytin laakeaa suljettavaa muoviastiaa. Purista valkosipulin kaveriksi mehut limestä sekä sitruunasta. Kaada sekaan (oliivi)öljyä, rommia, soijakastiketta, hunajaa ja chilikastiketta. Rouhi perään mustapippuria, hieman suolaa (voinee jättää poiskin, kun soijaakin laitettiin, itse rouhaisin varmuuden vuoksi hieman) sekä ripaus chilijauhetta. Sekoittele ainekset keskenään hyvin ja nostele kanat sekaan uimaan. Sulje rasia ja hölskyttele vielä marinadi ja kanat hyvin sekaisin ja aseta marinoitumaan jääkaappiin siiheksi kunnes paistat tahi grillaat kanat.


Kanakaverukset mausteisella uimaretkellään. Toistaiseksi ei voi vielä tietää lainkaan, oliko marinointiyritys onnistunut vai ei. Pitänee kirjoittaa jälkikirjoitus tähän postaukseen juhannuksen jälkeen, kun kanat on saatu grillattua ja mielipide niiden mausta myös muilta juhannusruokailijoilta kuin itseltäni.



Kesäisen mansikkakuvan myötä Peruspöperölä tahtoo toivottaa kaikille kanssabloggaajille, blogin lukijoille ja kaikille muillekin rentouttavaa ja maukasta juhannusta!

Juhannuksen jälkeen: Todettakoot, että rommimarinadi toimi kanoille varsin hyvin! Kanojen koostumus oli jotenkin miellyttävän murea ja makua kanoihin tuli marinadista kivasti, mutta ei kuitenkaan läpitunkevasti. Kanan kanssa tarjolla oli grillattuja ananassiivuja ja ne sopivat sen kaveriksi hyvin. Tulee varmasti tehtyä toistekin!

2 kommenttia:

Rosmariini kirjoitti...

Vautsi, harmi kun ei pääse maistamaan lopputulosta! Hunaja on hauska idea, ja tuommoinen Heinzin chilikastike on kokonaan uusi tuttavuus. (Meillä nauta kohtasi vodkan, saas nähdä huomenna, miltä maistuu.)

Fetatahnan askarsin äsken valmiiksi. Aika paljon hurautin basilikaa sekaan, kun piti saada samalla yrttipuskia vähän matalammaksi.

Virpi kirjoitti...

Pitää ottaa uusintakierros vaikka silloin kun teikäläinenkin on maistiaisten ulottuvilla, jos tuosta tulee hyvää :)

Tuo Heinzin kastike oli mullekin uus tuttavuus, ostin sitä kotikebabin kaveriksi tehtyä tomaattikastiketta tulistamaan ja sitä jäi yli, niin ajattelin kokeilla tähänkin sitä. Ihan hyvää tavaraa se vaikuttais olevan, että jos ei täysin dissaa tuollaisia maustekastikkeita kaupasta niin tuota voi lurautella kätevästi kastikkeisiin ja marinadeihin.

Fetatahna ja basilikahan on hyviä ystäviä, ei mittää haittaa vaikka ois runsaastikin basilikaa :)

Toivottavasti vodkanauta ja fetatahna maistuvat ja muutenkin tulee maukas juhannus, säistä huolimatta!