Koska appiukko on metsästysporukoissa, meilläkin on yleensä pakastimessa hirveä. Ja koska anoppi osaa tehdä hirvestä hyvää ruokaa, minua jännittää joka kerta kun hirvipalaseen tartun että onnistunko ryssimään sen jotenkin, vaikka anoppi ei siis olekaan lopputulosta syömässä ja tuskin arvostelisi vaikka olisikin. Anoppi nimittäin on varsin mainio tyyppi.
Yksi sekä minun että miehen suosikeista on simppeli hirviruoka, jota kai jonkinlaiseksi käristykseksikin voisi kutsua. Sitä tehtiin meillä eräänä menneenä viikonloppuna sunnuntaipäivälliselle.
Hirvikäristys
Noin 0,5 kg hirvenlihaa ohuina lastuina
Voita
Suolaa
Mustapippuria
(Vettä)
Noin 0,5 kg hirvenlihaa ohuina lastuina
Voita
Suolaa
Mustapippuria
(Vettä)
Vuole kohmeisesta hirvipalasta mahdollisimman ohuita lastuja. Vuoleminen ei onnistu kunnolla umpijäisestä eikä liian sulaneesta lihasta, joten pikkuisen sulanut mutta kunnolla kohmeinen on se paras tapa. Tässä hommassa kannattaa olla varovainen ettei käy vahinkoa, meillä meinasi taas kerran käydä mutta pahimman haaverin esti vuolijan kädessä olleet nahkahansikkaat (ei palellut sormia ja sai kunnon otteen jäisestä lihasta).
Laita voita reilusti kuumenemaan pannulle. Ja pannukin saa olla siis ihan kunnolla kuuma.
Lisää lihat ja käristä kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa voita tai tilkka vettä, jottei liha pääse kuivamaan liiaksi.
Hirvikäristys tai -lastut maistuvat erityisen herkullisilta oikein kermaisen ja voisen puikulapottumuussin kanssa, mutta tällä kertaa meillä syötiin kaverina ihan vaan vihannessekoitusta kypsennettynä.
Hotelli ja ravintola Helka muuten pykäsi pystyyn ruokabloggaajille reseptikisan, jossa pyydetään tuunaamaan jokin suomalainen perinneruoka modernisti. Osallistukaa ihmeessä jos kiinnostaa! Aikaa on helmikuun loppuun ja jokainen osallistuja palkitaan lahjakortilla, jolla saa joko yhden yön viikonloppumajoituksen kahden hengen huoneessa hotelli Helkassa taikka kahden hengen kolmen ruokalajin illallisen ravintola Helkan puolella. Annoksista äänestetään julkisella äänestyksellä parhaat ja osa pääsee myös ravintola Helkan listalle tarjolle blogin erikoisannoksena.
4 kommenttia:
Tunnen itseni ihan suurperheen emännäksi, kun oma "käristysohjeeni" alkaa: ota sulamaan suurin lihapala minkä pakastimesta löydät. :) Se kohmeisen lihan veistely vaatii kyllä kestäviä näppäjä ja hyvää veistä. On kyllä vaivansa väärti ruoka.
Meillä syöjiä on pääsääntöisesti vain kaksi, joten kerralla ei tarvita kovin suurta määrää. Mutta on tosiaan vaivansa väärti tämä ape!
Just näin meilläkin valmistetaan hirvikäristys. Less is more!
Nanna: Niinpä, tämä on niitä ruokia mihin ei tosiaan tarvita kuin nuo ihan muutamat ainesosat ja silti on maukasta.
Lähetä kommentti