tiistai 24. toukokuuta 2011

Jämäpäivällinen

Eilen työpäivän ja kävelylenkin jälkeen väsytti ja laiskotti. Mitään suurempaa kokkausoperaatiota ei jaksanut ajatellakaan. Lisäksi jääkaapissa huuteli erinäisiä tuotteita joiden päiväykset lähenivät uhkaavasti. Niistä aineksista syntyi lopulta aivan oivallinen maanantai-illan jämäpäivällinen.

Leipäjuusto-pekonisalaatti
(yhdelle)

Jääsalaattia
Lehtisalaattia
Pätkä tuorekurkkua
Pari kevätsipulia
Leipäjuustoa
Muutama siivu (savu)pekonia
Mustapippuria

Laita pekonisiivut kylmälle pannulle ja paista rapeiksi. Imeytä talouspaperiin liiat rasvat.

Revi lautaselle jää- ja lehtisalaattia sopiva määrä. Mulla oli molemmista puskista ihan jämät jäljellä.

Leikkaa tuorekurkkua kuutioiksi ja lisää salaatin joukkoon. Pilko myös kevätsipulit ja leipäjuusto sekaan.

Palastele päällimmäiseksi pekonisiivut ja rouhi päälle mustapippuria.

Minä sekoitin salaatin joukkoon myös hieman majoneesia ja roiskaisinpa lorauksen sitruunamehuakin.

Kyytipojaksi jääkaapista löytyi vielä valkkaripullon pohjat joista sai oivallisesti vajaan lasin viiniä ruokajuomaksi. Olin myös huonotapainen ja luin lehteä ruokapöydässä!

4 kommenttia:

ellu kirjoitti...

Maanantai-illan pelastaa kyllä aika monesti se viikonlopulta jäänyt tilkka viinipullon pohjalla :)

Virpi kirjoitti...

Niinpä! Monesti on kyllä päässyt käymään niin :)

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Teiläkin oli tähdenlentoja:))

Virpi kirjoitti...

Campasimpukka: Niin oli :)