maanantai 22. lokakuuta 2012

Sunday Roast

Vietin viikonloppua siskoni luona Pirkanmaalla. Kotiintuomisina sain valtavan kassillisen viimeisiä omppuja ennen talven tuloa, ja ne tuolla odottavatkin kokkaajaansa. Eilen pääsin myös kokkauspuuhiin, sillä sisko oli suunnitellut meille lounaaksi peribrittiläistä Sunday Roastia. En ollut eläissäni tehnyt kyseiseen ateriakokonaisuuteen olennaisesti kuuluvia Yorkshire Puddingseja, mutta nytpä olen!

Sunday Roast koostetaan siis lihasta, joka usein on paistia tai kokonaisena paistettu lintu, joka on täytetty Turkey Stuffingilla. Meillä vedettiin tällä kertaa vähän mutkia suoriksi, ja lihana käytettiin kanapihvejä, kastikekin tehtiin ihan vaan pussista. Kasviksiksi keiteltiin kukkakaalta ja porkkanaa.

Ohjeistusta Roast Potatoesiin ja Yorkshire Puddingseihin otimme täältä.

Yorkshire Pudding
(kuudelle)

4 kananmunaa lasiin rikottuna
Maitoa saman verran kuin munia
Vehnäjauhoja saman verran kuin munia ja maitoa
Noin 2 ruokalusikallista öljyä
Ripaus suolaa
2 ruokalusikallista kylmää vettä

Riko munat lasiin ja mittaa toisiin laseihin saman verran maitoa ja jauhoja.

Sekoita kulhossa keskenään munat ja maito sekä ripaus suolaa. Anna seistä 10 minuuttia.

Lisää jauhot maito-munaseokseen vähän kerrallaan ja sekoita vispilällä samalla niin, ettei taikinaan muodostu klimppejä.

Jätä taikina olemaan vähintään puoleksi tunniksi, mutta useampi tuntikaan ei haittaisi. Meidän taikina odotteli ehkäpä noin tunnin verran.

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Voitele 12-koloinen metallinen muffinssivuoka huolellisesti öljyllä.

Kuumenna muffinsivuokaa uunissa niin, että vuoan kolot ja niissä oleva öljy kuumenevat kunnolla.

Lisää taikinaan 2 ruokalusikallista kylmää vettä ja vispaa vielä kunnolla sekaisin.

Kaada taikinaa muffinssivuokaan niin, että koloissa on vajaa puolikas tai 1/3 kolosta taikinaa.

Paista puddingseja uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia. Tarjoile heti.

Olin aluksi aivan varma, etteivät puddingsit kohoa lainkaan, mutta niin ne vain kohosivat. Oli pakko ottaa varalta kuvia jo uunin luukun lävitse, jos olisivat lässähtäneet kokonaan heti uunista tulonsa jälkeen. Lopputulos oli kuitenkin oikein onnistunut!

Paahdetut perunat
 (kolmelle)

8 pienehköä, jauhoista perunaa
Noin 4 ruokalusikallista öljyä
Suolaa, mustapippuria

Kuori perunat ja halkaise ne kahtia.

Keitä perunoita noin 10 minuuttia, kaada vesi pois ja kuivaa perunat talouspaperilla tai keittiöpyyhkeellä.

Kuumenna uuni 220 asteeseen.

Lorauta öljyä uunivuokaan, mielellään metalliseen. Kuumenna astiaa ja öljyä uunissa hetki.

Ota kuuma vuoka uunista ja nostele perunat siihen varovasti, ettei öljy pärsky. Lusikoi öljyä myös perunoiden päälle. Ripottele perunoiden pintaan suolaa ja pippuria joko tässä vaiheessa, tai vasta paiston jälkeen, kummin tykkäät tehdä. Minä laitoin ennen uunia, sisko sanoi brittien laittavan vasta paiston jälkeen.

Paahda perunoita uunissa vielä noin 45 minuuttia, kunnes ne ovat pinnasta rusehtavia ja rapsakoita.

Sunday Roastin kokkaamista oli oikein kiva kokeilla, ja voisinpa tehdä moista ihan kotikeittiössäkin. Sillä kerralla voisin paistaa vaikkapa nautaa paistina ja tehdä paistonesteistä aterialle kastikkeen tai siis gravyn, kun kerran Sunday Roastista puhutaan.

6 kommenttia:

Milla kirjoitti...

Yorkishiren puddinki on kyllä hauska pala englantilaista keittiötä! :) Muutenkin Englannissa on monta hauskaa juttua (muutakin kuin fish and chips) mitä ois mukava päästä maistamaan :) Hei, halusin muistaa sua haasteella, kurkkaa blogiini! Mukavaa alkanutta viikkoa.

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Aivan huikean komeat puddingit!!! Jossain telkkariohjelmassa olen noita ihaillut, mutten itse koskaan tehnyt. Ehkä pitäisi, vähän niin kuin valmistautua samalla Lontoon reissuun :)

Voisula kirjoitti...

Tämä on hauska pudding! Kiva kuva!

Virpi kirjoitti...

Milla: Pitääpä koittaa muistaa tarttua haasteeseen. Mulle tuo brittikeittiö on ollut vähän vieraampi, mutta mikseipä sitä intoutuis kokeilemaan muutakin, kun tämä klassikkokin kerran sujui näin mainiosti :)

Kotiharmi: Suosittelen! Itse en Lontoon-reissulla päässyt syömään kovinkaan brittiläisesti, joten en osaa sanoa omien tekosteni autenttisuudesta. Uskon kuitenkin systeriä, joka on siellä asunutkin ja väitti näiden olleen ihan ehtaa kamaa :)

Voisula: Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Mun anoppi saisi slaagin kun Yorkshire puddingeja tarjotaan kanan kanssa, silla oikeaoppisesti ne kuuluvat vain roast beefin kyytipojaksi. Mun mielesta taas "saannot" on tehty rikottaviksi joten antaa palaa vaan, niin teen itsekin (ja anoppi pyorittelee silmiaan) : )

Ihan aidoilta ne nayttivat, slurps!

Fifi

Virpi kirjoitti...

Fifi: Systeri sanoi kanssa, että oikeaoppisestihan toki pitäisi olla se roast beef tai ainakin kokonainen täytetty kana sitten, mutta nyt mentiin modernisti sääntöjä rikkoen! Kiva kuulla, että aidolta näytti :)