Oispa kesä - muistoissa sooloseikkailu Latviassa

Näin talvipakkasen keskellä ajatus karkaa helposti kesäisempiin hetkiin ja retkiin. Viime kesänä lähdin heti lomani alkaessa käymään pitkän viikonlopun verran Latviassa. Riika ja koko maa olivat minulle entuudestaan tuntemattomia ja alunperin reissuun piti lähteä ystäväni kanssa. Ystävä joutui kuitenkin hälyytetyksi töihinsä lyhyellä varoitusajalla ja päivän puntaroituani totesin, että vaihtoehdot ovat aika vähissä. Lähden yksin tai en lähde ollenkaan.

Lähdin yksin. Ajattelin, että otan sen seikkailuna ja kasvattavana kokemuksena. Se oli molempia eikä ole harmittanut hetkeäkään! Vaikka myönnän, että vähän jännittikin. On ihan eri asia reissata yksin vaikkapa Lontooseen, jossa tiedän pärjääväni paikallisten kielellä. Latvia oli vähän eri juttu.

Lento oli superaikaisin aamulla AirBalticilla ja reissu alkoi lupaavasti kun itku kurkussa koetin etsiä tietäni vasta avatulta lentokentän juna-asemalta terminaaliin. Opasteita ei siinä vaiheessa ollut ja koska lento lähti ykkösterminaalista, ajattelin käveleväni sinne nopeammin kuin yhteysbussilla - väärin. Ainoa pelastukseni oli sattumoisin töihin matkalla ollut vanha setä, joka viittilöi minut aitojen rajaamalta alueelta oikeaan suuntaan. Pistin juoksuksi ja olin portilla kun boardaus alkoi. Lentokoneessa tärinä alkoi helpottaa.

Hotellimajoitus on Riiassa edullista. Olimme surffailtuamme vaihtoehtoja päätyneet City Hotel Teateriin (Bruninieku 6). Hotelli oli siisti ja respa ystävällinen. Sijainti ei ollut ihan keskustassa mutta julkinen liikenne toimi hyvin ja oli edullista. Soneran liittymällä GoogleMapsiakin saattoi käyttää huoletta, kun Baltiassa roaming-maksuja ei peritä. Tämä oli meikäläisen onnettomalla suuntavaistolla varustetulle semistressaajalle suuri apu reissussa! Oi, ihana internet. Instagram. Facebook ja WhatsApp kun olivat käsillä niin yksinäiseksikään ei oloa tarvinnut tuntea kun saattoi reaaliaikaisesti jakaa fiiliksiä somessa.

Riika on kivan kompakti kaupunki. Vanha kaupunkikin löytyy. Ne ovat itselleni jotenkin aina semmoinen fiilistelyn paikka, kun täällä kotona ei ihan niin historiaa henkiviä paikkoja löydy.

Mitenkään siloiteltu todellisuus ei tosiaankaan Riiassa ole. Ihan siinä ydinkeskustan laidalla tuli vastaan tämmöinenkin talo ja hotellini läheisyydessä oli myös hyvin monenkuntoista ja -näköistä rakennusta.

Ekana päivänä päädyin syömään turistienkin suosimaan Folkklubs Ala Pagrabs -ravintolaan (Peldu iela 19), jonka olin bongannut TripAdvisorista.

Paikka on kivan rosoinen kellariravintola (terassikin tosin kesäaikaan löytyi) ja oli aika suosittu, mutta torstain alkuiltana mahduin kuitenkin itsekseni syömään ilman pöytävaraustakin.

Söin latvialaisia lihapullia, joiden kaverina oli hapankaalilisuketta, paria eri soossia ja oikein kelvot perunat. Kyytipojaksi löytyi paikallisehkoa siideriä. Varsin kelpoa konstailematonta evästä.

Perjantaina aamusta suuntasin Riian vanhoille ilmalaivahalleille, jotka toimivat nykyään kauppahalleina ja piha-alueet tori/markkinameiningillä.

Halleilla pyöriessäni niskaan iski aivan tolkuton ukkoskuuro. Mikäs siinä sitten myrskyn laantumista pullakahvien parissa odotellessa. Sää oli todella ailahtelevainen - vettä tuli saavista kaataen ja puolen tunnin päästä saattoi jo porottaa taas aurinko täydeltä terältä!

Museo-osaston tämän reissun osalta hoiti hassu, pieni hattumuseo, jonne on koottu esille yksityisen keräilijän kokoelmaa. Osaa hatuista, kuten yllä olevaa jonkin lämminkarvaisen elikon karvasta tehtyä päähinettä, sai myös sovittaa.

Sitten oli tietysti taas jo nälkä. Suuntasin kaverin vinkkaamaan paikkaan lounaalle, sillä se oli vähän samoilla nurkilla kuin hattumuseo ja logistisesti järkevässä suunnassa myös hotellille paluuta ajatellen.

VinoMetr on tunnelmaltaan vähän fiinimmän oloinen paikka eikä ihan halvimmasta päästä. Mutta lounasaikaan heillä on hyvä diili, jossa kolme ruokalajia saa kympin pintaan. Tai sitten kaksi ruokalajia ja lasin viiniä.

VinoMetrin alkupalasalaatti oli oikein raikas ja maistuva.

Pääruoka oli simppeli annos kalkkunasta, perunasta ja kurkuista. Jälkiruokaa en ottanut, koska luonnollisesti tartuin viinilasioptioon. Olihan loma ja perjantai. Ruokien kylkiäisenä pöydässä oli myös oikein maistuva leipäkori ja jälkkärin sijasta tilaamani cappucinokin oli oikein kelvollinen.

Lounaalta suuntasin pikasiistiytymään hotellille sillä perjantain varsinainen ohjelma oli koko reissun jännittävin osuus. Olimme nimittäin reilua viikkoa ennen reissua alkuperäisen reissukaverini kanssa bonganneet, että sattumoisin matka-ajankohtanamme järjestetään noin sadan kilometrin päässä Riiasta Baltian suurin festivaali Positivus. Jonne oli 6,5 euron hintaan festaribussikuljetus Riiasta. Ja jonka yhden päivän liput maksoivat 35 euroa. Ja jonka perjantain pääartistina oli Placebo. Sinne!

Takaisin tuleminen oli se ongelma. Koska festaribussit takaisin tulivat vasta lauantain ja sunnuntain vastaisena iltana tai sunnuntaina, oli hankkiuduttava kotiin ominpäin. Alkuperäinen suunnitelma oli valvoa aamuun (koska festareilla oli musiikkia ja ohjelmaa kyllä tarjolla aamuun asti) ja ottaa aamun eka normaali bussiyhteys Riikaan. Tähän en uskaltanut yksin ryhtyä, joten maksoin etukäteen festarin sivuilta tilatun taksikyydin ja totesin festari-illan täten kustantaneen minulle about saman kuin Suomessa, mutta jälleen kerran kun valittavana oli joko mennä ja maksaa vähän enemmän tai jättää menemättä kokonaan, ei valinta lopulta ollut vaikea.

Näin paljon festaribussissa jännitti mennessä! Onneksi löysin bussin lähtöpaikan aika kivuttomasti ja ehdin vaihtaa sitä odotellessa pari sanaa muiden bussin kyytiläisten kanssa. Matka kesti odotettua kauemmin koska tietyöt mutta lopulta päästiin illalla perille kuitenkin. Placebon lisäksi olin onnistunut artistilistaa selatessani tutustumaan islantilaiseen ihanaan fiilistelybändiin Vökiin, jonka keikkaa odotinkin sitten innolla.

Ja enpä odottanut turhaan! Vökin keikalla musa meni ihon alle, jalkoihin ja sieluun. Itketti, hymyilytti, tanssitutti. Tältä se suunnilleen tuntui ja näytti:

Vökin jälkeen suuntasin tankkaamaan itseeni evästä festarin ruoka-alueelle, joka oli monipuolinen ja edullinen varsinkin verrattuna Suomen festarieväiden hintoihin. Söin elämäni parhaan festarihampurilaisen.

BEKON cateringin pekonihampurilainen oli todella hyvä. Elementit olivat kohdillaan ja ranskalaisetkin maistuivat. Geneerinen festarimättö 0 - Kunnon burgeri 1. Siideriä kyytipojaksi ja loppu siideristä mukaan (kas kun festivaalilla sai ne juomat myös kuljettaa mukanaan muualle alueelle, juotavat vain myydään muovimukeihin kaadettuna kaikista pisteistä eikä omia juomia alueelle saa tuoda).

Festarireissun kruunasi pimenevässä yössä mahtipontisen mutta toimivan setin soittanut Placebo, joka omiin korviini kuulosti samaan aikaan lohdullisen tutulta ja raikkaan uudelta. Hoilotin täysiä mukana Breathe! Breathe! Breathe! We are loud like love!

Etukäteen ostettu taksimatka kotiin sujui hyvin. Taksi löytyi merkityltä alueelta ja vei kotihotellin ovelle reilussa tunnissa. Festivaali jätti positiivisen jäljen kaikin puolin, homma toimi, paikka oli kiva, hintataso edullinen, ihmiset osasivat käyttäytyä vaikka osa olikin enemmän tai vähemmän päissään. Lähtisin uudestaankin!

Lauantai starttasi muutaman tunnin unien jälkeen aika väsyneissä merkeissä, mutta raahustin itseni kuitenkin suklaamuseoon. Tämä oli ehkä reissun huonoin rasti. Museo on tosi pieni ja hintaansa nähden ei kyllä kamalasti jäänyt käteen tästä. Ei välttämättä siis kannata mennä.

Perjantaina festaribussin lähtöpaikalle mennessäni bongasin matkan varrelta pienen rannan, joka on käsittääkseni osa Kipsalaa. Sää oli muuttunut aika pilviseksi ja tuuliseksi mutta siitä huolimatta nautin lähikaupasta hakemani välipalan rannalla paljaat varpaat hiekkaan upotettuna. Muutamat sinnikkäimmät ottivat uikkareissaan aurinkoa ja lämpimämpänä päivänä ranta on varmasti tupaten täynnä. Rannalla oli myös kivan oloinen baari, jonka terassilla olevat riippumatot ja löhötuolit houkuttelivat rentoutumaan mutta tällä kertaa skippasin baarin ja jatkoin matkaani tekemään hieman ostoksia.

Shopattuani itselleni paikallisen nuoren suunnittelijan mekon eräästä vastaan tulleesta putiikista olin jälleen nälkäinen. Suuntasin läheisessä kadunkulmassa olleeseen ok:lta vaikuttaneeseen ravintolaan (nimi jäi kirjaamatta muistiin), jossa sainkin erinomaista salaattia briellä ja ankalla. Ja virkistävän lasillisen kylmää valkoviiniä. Näillä eväin jaksoin vielä tallustaa  hotellille siistiytymään.

Illan viihteeksi päätin vielä lähteä tutustumaan paikalliseen modernin taiteen museoon. Siellä oli meneillään seksuaalisuuteen liittyvä näyttely Slash: In between the normative and fantasy. Näyttelyssä oli yllätyksekseni mm. lyijykynäpiirroksia Tom of Finlandista ja muutenkin se oli esitteen mukaan ensimmäinen julkisen museon/instituution näyttely valtavirrasta poikkeavaan seksuaalisuuteen ja fantasioihin liittyen.

Näyttely oli kiinnostava ja hinta taisi olla kolmen euron kieppeillä, joten suosittelen piipahtamaan. Ei minullakaan ollut hajua mikä näyttely siellä on meneillään mutta lauantai-illan viimeisen aukiolotunnin aikana sain tutustua näyttelyyn täysin rauhassa ja jäi hyvä mieli että menin.

Museossa oloni aikana oli taas alkanut sataa. Päätin urheasti kuitenkin kävellä etsimään vielä iltaruokaa ja -juomaa. Selailtuani nettiä tulin siihen tulokseen, että jos ravintolan nimi on YOLO (Palasta iela 10) niin sinnehän on kyllä mentävä.

Väsyneelle turistille hupia irtosi drinkkilistasta.

Paikan tomaattinen ja pähkinäinen vegepasta oli kuitenkin oikein raikas ja kiva annos. Eikä jälkiruoaksi rumien koktailien listalta tilaamani Cuba Librekään hassumpi ollut.

Sunnuntaina suuntasin kotiin kuunnellen taksimatkan kentälle taksikuljettajan poliittisia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä maansa tilasta. Minulle jäi Latviasta ja Riiasta kuitenkin hyvä mieli. Torstaista sunnuntaihin sain aikani kulumaan varsin vauhdikkaasti ja jäi olo, että pintaa voisi raaputtaa vielä enemmänkin. Löydettävää varmasti olisi kaupungissa vielä. Edullisehko hintataso ja lyhyt matka-aika houkuttelevat minut varmasti joskus toistekin vielä Riikaan.