sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Maaseutumatkailua Vietnamissa: Tam Coc

Meikäläisen toipilaana olon vuoksi tosiaan isommat retket Vietnamissa jäivät tekemättä. Suunnitelmissa oli käydä pohjoisessa Sapan nurkilla katselemassa vuoria ja riisipeltoja ja Halong Bayn risteilyä harkittiin, mutta ei lopulta haluttu maksaa turistimassaretkestä niin paljoa. Omatoimisestikin Halong Baylle ja Cat Ba:n saarelle pääsee, mutta Cat Ba:n majoituksista netissä varattavissa tuntui olevan vain megadormihostellit ja luksusmajoitus. Facebookin Kaakkois-Aasian reissuryhmässä kyllä saatiin vinkkejä, että majapaikatta siellä ei jää, mutta toipilaana rohkeus seikkailla oli vähän miinuksilla ja nössöilimme, emmekä lähteneet kokeilemaan onneamme. Jos koskaan palaan Hanoin nurkille Vietnamiin, aion ottaa omatoimiretken ohjelmaan!

Tällä kertaa päädyimme kuitenkin matkaamaan noin sadan kilometrin päähän Hanoista, Tam Cociin, jota kutsutaan kuivan maan Halong Bayksi, sillä siellä on samantyyppisiä kalkkikivikallioita tai -vuoria ja luonnon muovaamia luolia. Eli komeat maisemat.

Tam Cociin mennäkseen pitää matkustaa Ninh Binhin kaupunkiin. Sinne pääsee Hanoista junalla tai bussilla. Busseja menee tosi usein, mutta me taivuimme ostamaan hostellimme yli-innokkaalta tyypiltä minibussikuljetuksen Ninh Binhiin. Etuna se, että pick-up oli hotellilta. Hinta tosin oli melkein tuplat reittibussiin mutta olisihan se meneminen bussiasemallekin jotain maksanut, näin järkeilimme. 6 dollaria siis pulitimme per nenä matkasta.

Minibussi saapui hakemaan aamulla hostellilta, mutta heti kohdattiin ensimmäinen ongelma. Tavaratilan lukko oli paskana ja kuskilla ja toisella tyypillä oli tuskainen homma avata sitä, että kaikkien kassit saataisiin kyytiin. Sisälle minibussiin niitä ei voitu ottaa, koska...

...tokihan minibussi oli ahdettu niin täyteen kuin vain mahtuu. Vasemmalla oli kahden istuttavat penkit ja oikealla yhden istuttavat, mutta käytävällepä näppärästi kääntyikin vielä yksi penkki joka rivillä, joten neljä rinnakkain minibussissa sitten istuttiin. Tietenkään nuo keskipenkkien selkänojat eivät oikein toimineet. Melko ahdasta ja ahdistavaa.

Pääsimme bussin täyteen keräiltyämme Hanoin laitamille, kun pysähdyimme taas. Auton moottori oli hajonnut. Ei muuta kuin tien poskeen helteeseen pönöttämään vailla tietoa siitä, koska matka jatkuu ja miten. Pissahätä, hiki ja tuska eivät olleet puolikuntoiselle oikein mieltäylentäviä olotiloja, mutta eipä siinä auttanut kuin odottaa.

Noin tunnin päästä tuli korvaava minibussi, jossa onneksemme sentään toimi ilmastointi kunnolla. Tällä kertaa sulloimme itsemme kahden penkille, joskin minun ikkunapaikkani kohdalla oli renkaan takia korote eikä siis jalkatilaa. Mutta onneksi olen lyhyt ja mahduin siinä jollakin mutkalla olemaan.

Kun todenteolla pääsimme matkaan, kesti matka yhdellä huoltsikkastopilla noin kaksi tuntia. Ninh Binhissä totesimme, että matkaa hotellille on niin monta kilometriä, että pitää ottaa taksi. Taksi noin 9 kilometrin matkalle maksoi reilun 200 000 dongia. Eli muutaman euron per nenä. Taksi oli ihan kunnollinen mittaritaksi, joten taksasta ei tarvinnut tai voinut neuvotella.

Hotellimme Tam Cocissa oli Tuan Ngoc Hotel, joka sijaitsi hieman Tam Cocin kylän laitamilla, mutta oikein kivalla sijainnilla kuitenkin. Hinta oli 36 dollaria kahdelta yöltä sisältäen aamiaisen. Pisteet hotellille siitä, että siellä puhuttiin vietnamilaisittain yllättävän hyvää englantia!

Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa ja meillä oli terassi, josta aukeni muun muassa tällaiset maisemat. Kuva otettu auringonlaskun aikaan kuuden jälkeen illalla.

Tam Coc tosiaan on pieni kylä, älä odota siis runsaita palveluja tai ravintolatarjontaa tai mitään muutakaan ison kaupungin tai maailman meininkiä. Teki kyllä todella hyvää antaa aistien hieman levätä Hanoin härdellin jälkeen pari päivää täällä. Kukot kiekuu ja koirat haukkuu ja sirkat sirittää ja gekkot pitävät omaa naksatustaan. Huoneessa oli hämähäkki ja kylppärissä joku ötökkä öisin ja yhtenä iltana huoneessa oli common house gekko (joka sitten osoitti itse itsensä ulos huoneesta ilmeisesti ilmastointilaitteen takaa olevan salakäytävän kautta), mutta ei mitään vaarallista.


Aamupalalista oli melko pitkä, mutta siltä sai valita yhden ruoan ja yhden juoman. Syötiin aamiaista toisena aamuistamme täällä, koska halusimme lähteä liikkeelle ennen päiväretkimassojen saapumista Hanoista. Valkkasin listalta vegeomeletin ja ananasmehun. Mukana tuli bonuspatonki. Ihan ok, ei mitään ihmeellistä. Söimme myös yhtenä iltana hotellin ravintolassa spring rollseja, jotka nekin olivat ihan ok, eli ravintolan vuoksi tänne ei kannata tulla, mutta eipä sen vuoksi myöskään jättää tulematta.

Tam Cocin keskustan "satamassa" huomaa kyllä, että paikan vetonaula ovat nuo kalkkikivikalliot ja niihin liittyvä veneretkeily. Satama on täynnä soutuveneitä odottamassa kyytiläisiä.

Kylänraitilla on muutama ravintola, kaikki aika samanlaisia mutta hinnoissa on hieman eroa. Ekana päivänä talsimme suunnilleen ensimmäiseen vastaan tulleeseen tienvarsiravintolaan ja yllätyimme iloisesti sekä hinnasta että laadusta. Paistetut nuudelit kanalla ja kasviksilla ja iso pullo bisseä kustansi euroissa jotain 2,50 euron tietämillä. Ja lisäksi ruoka oli maukasta, vaikkakin tosi perussettiä. Söin samanmoisen annoksen toisessa ravintolassa toisena päivänä, maksoin enemmän, maistoin vähemmän.

Matkani tarkoitus on näemmä bongata hääkuvauksia... tällä kertaa bongasin kuvattavan hääparin veneretken lomassa.

Veneretkiä tarjotaan kahta erilaista, pidempikestoista ja lyhyempikestoista. Pidempi kestää 2,5 tuntia, tehdään veneellä, johon mahtuu 4 kyytiläistä, ja joka maksaa 600 000 dongia. Kahden hengen versio maksaa 400 000 dongia (noin 16 euroa) ja kestää 1,5 tuntia. Satamassa on myyntikoppi, josta liput ostetaan ja sen jälkeen opastetaan veneelle.

Venettä soutaa yksi henkilö, ja soutaminen tapahtuu jaloilla! Hassunnäköistä mutta toisaalta ihan loogista, koska jaloissa on isommat lihakset ja soutu näytti melko vaivattomalta siihen tottuneilta. Veneen perässä on selkänojallinen penkki soutajalle ja usein myös varjo heitä varjostamaan. Kyytiläiset veneen keski- ja etupenkille ja menoksi.

Jokireitti, jota pitkin soudetaan, on melko matalaa ja matkan varrella näkyy lootuksia, lintuja, ja kalastajia. Ja rannoilla käyskenteleviä vuohia, kissoja ja koiria. Sanoinhan jo, että Tam Coc on tosiaan maalla? Kaikki eläimet hengailevat ihan siinä tien varsilla vapaana ja välillä joku paimentaa niitä haluamaansa suuntaan, mutta suurelta osin ne vain tuntuvat tekevän omaan leppoisaan tahtiinsa mitä parhaaksi näkevät. Ohikulkeva saattaa saada hetkeksi laiskan silmäyksen, mutta sitten jatkuu se puuha, mitä milloinkin oltiin tekemässä. Kuten ruohon syöminen tai varjossa pötköttely.

Maisemat tosiaan eivät jättäneet kylmäksi! Ihan huikeita kivimuodostelmia ja kauneutta. Kuvat eivät tee ollenkaan oikeutta paikalle, ei vain pysty tallentamaan sitä kameralla tarpeeksi hyvin.

Menimme tosiaan retkelle aamusta, kun ei vielä ollut reitillä ruuhkaa ja se oli hyvä valinta, sillä maisemista nauttiminen voisi olla vähemmän nautinnollista jos joka puolella olisi vain toisia veneitä.

Reitti kulkee myös kolmen luolan läpi. Luolat tarjoavat paitsi tietysti omaa kauneuttaan nekin, myös kivan viileän tauon taivaalta porottaneelle auringolle. Viimeisen luolan jälkeen vene kääntyy, mutta kääntöpaikalla sopii varautua veneistään kaikenmoista tarviketta tyrkyttäviin myyjiin. Emme taaskaan osanneet kieltäytyä,  joten päädyimme ostamaan kalliilla vähän juotavaa ja hedelmiä, sekä kuskille energiajuomaa ja naposteltavaa "tipiksi".

Kahvinjuontini on romahtanut täällä reissussa. Ei vain kuumassa meinaa maistua ja toki vatsaongelmat toivat tähän oman lisänsä. Olenkin korvannut kahvini pääosin joko kylmällä colajuomalla (ei hyvä!) tai jääkahvilla silloin kun sitä on ollut saatavilla.

Tam Cocissa nimittäin kelit kyllä suosivat. Venepäivänä oli +37 ja aurinkoista. SK50 ei auttanut sekään, poltin selkäni veneretken aikana. Tietysti sellaisena päivänä kun päällä oli painijaselkäinen toppi, jotta jää mahdollisimman törkeät rusketusrajat.

Useimmat majapaikat Tam Cocissa tarjoavat myös polkupyöriä lainaksi joko ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Maalla uskalsi pyöräillä, kun liikenne ei ollut niin kaoottista ja runsasta kuin kaupungissa. Meidän hotellin pyörät olivat kyllä niin ruppanoita, että vähän jännitti koska polkimet tipahtavat matkan varrelle. Pieni pyöräretki oli kuitenkin kiva tehdä, ja paikassa on muutamia nähtävyyksiä muutaman kilometrin säteellä, joihin voi helpohkosti pyöräillä. Me kävimme katsomassa temppeliä, joka sitten olikin rempassa emmekä viitsineet maksaa sisäänpääsymaksua tällä kertaa.

Meidän hotellin terassin huoneemme puoleisesta nurkasta näimme ihan mielettömän auringonlaskun viimeisenä iltanamme.

Tam Coc on passeli retkikohde Hanoista - ei liian kaukana, kulkeminen suhteellisen helppoa, mahtavat maisemat, edullinen hintataso ja rauhaa sitä kaipaavalle. Paikalliset suhtautuivat ystävällisen uteliaasti, vaikka usein yhteistä kieltä ei ollut. Meikäläisen skandinaavinen kalpeus yhdistettynä punertavaan tukkaan keräsi ihailua erityisesti paikallisilta naisilta. Hämmentyneenä otin kehut vastaan.

Paikalliset lapset puolestaan oli opetettu olemaan kohteliaita vieraille. Joka ikinen puheikäinen lapsi iästä riippumatta huikkasi iloisen Hellon meidät nähdessään. Pimeällä tiellä kotiin talsiessa meinasi naurattaa, kun ohi ajoi mopo, ja pimeydestä kuului vain kyydissä olleen taaperon iloinen moikkaus. Eivät lapset mitään sen kummempaa olleet vailla (tämähän on se asenne, joka täällä reissatessa kehittyy - kaikki kontaktia ottavat ja erityisesti ystävälliseltä vaikuttavat henkilöthän tietysti ovat sulta jotain vailla tai myymässä jotain, mutta eivät sentään näköjään lapset landella.)

Ei kommentteja: