Tarunhohtoinen Luang Prabang

Vietnamista jatkoimme matkaamme lentäen Laosiin. Edelliskerrasta oppineena olimme laittaneet Lao Airlinesille sähköpostia, että onko heillä jotain sääntöä siitä, että maastapoistumisesta pitää olla näyttää joku dokumentti check-inissä. Ei ollut, ja hyvä niin, sillä en tätä kirjoittaessanikaan vielä tiedä, koska tulemme poistumaan maasta. Reitti sentään on suunnilleen selvillä.

Matkasimme Hanoin Noi Bain kentälle tosiaan taas uberilla ja matka sujui  mukavasti. Olimme varanneet tällä kertaa hyvin aikaa, mutta toki nyt ei sitten ollut minkäänlaista ruuhkaa missään. Parempi silti niin, on kuitenkin kivempi tappaa aikaa kentällä kuin jonottaa hikikarpalot otsalla eri jonoissa miettien loppuuko aika kesken.

Lento Hanoista Luang Prabangiin Laosiin taittui potkurikoneella ja matka-aika oli noin tunnin. Lento meni oikein tasaisesti, ja lennolla olisi saanut jopa ilmaista bisseä. Ei otettu tällä kertaa kuitenkaan ja jätin tarjotun sämpylänkin syömättä, sen verran nahistuneelta se muoveissaan näytti. Cola ja vesi riittivät lyhyelle lentomatkalle oikein hyvin. Samalla lennolla olleet muut turistit kyllä riemuitsivat ilmaisesta oluesta meidänkin puolestamme, mikä on tietysti ymmärrettävää halpalentoyhtiöihin tottuneen reissaajakansan näkökulmasta ajaltetuna.

Luang Prabangin lentokenttä on pieni ja lähellä kaupungin keskustaa, vain muutaman kilometrin päässä. Tuli ihan Oulun lentokenttä ennen remonttia mieleen, kun talsittiin muina naisina ja miehinä vaan ulos koneesta ja vaellettiin kentällä kohti lentokenttärakennusta.

Koska meillä oli iltalento ja olimme kahdeksan aikaan illalla perillä, ei kentällä ollut auki oikein mikään. Automaatti löytyi rakennuksen ulkopuolelta, ja saimme nostettua kipejä, joka on Laosin valuutta (1 euro on noin 9000 kipiä). Saimme ostettua ensihätään jotkut sim-kortit puhelimiimme ja tilattua taksipalvelusta kyydin majapaikkaamme. Taksi oli mallia tilataksi ja otti kyytiin täyden lastin.

Majapaikkamme oli Rendezvous Boutique Hotel, joka oli ihan hyvällä sijainnilla vaikkei ihan keskellä keskustaa ollutkaan. Viisi yötä isohkossa huoneessa (kaksi sänkyä jälleen kerran, parivuode ja yhden hengen sänky erikseen) omalla kylppärillä ja ilmastoinnilla maksoi 95 dollaria. Huoneessa oli mökkifiilis puupaneloinnin ja muutenkin puupainotteisen sisustuksen ansiosta. Pari hämähäkkiä hengaili katossa ja kylppäristä reissutoveri listi yksi ilta jonkin torakansukuisen ötön, ja muutamia pikkumuurahaisia huoneessa näkyi myös, mutta muuten ihan siisti ja kiva huone. Pyyhkeet vaihdettiin päivittäin, mutta lakanoita ei kertaakaan oleilumme aikana.

Luang Prabang kuulostaa ihan jonkin tarun kaupungilta, voisi olla vaikka paikka Tarussa Sormusten Herrasta. Onkin lähes mahdotonta lausua kaupungin nimi normaalilla äänellä, se vain tulee melkein väkisin lausuttua dramaattisesti.

Todellisuudessa kaupunki on sympaattinen pikkukaupunki vuorien välissä laaksossa jokien äärellä. Rakennuskannassa näkyy eurooppalainen kädenjälki, ranskalaisten perintö näkyy kaupungissa paitsi arkkitehtuurissa, myös kahviloissa ja kyllä kieltäkin kaupungissa yhä kuulee.

Luang Prabangissa saimme myös ensikosketuksemme yhteen maailman suurimmista joista. Mighty Mekong virtaa kaupungissa leveänä ja ruskeana. Tiibetin vuoristosta alkava Mekong virtaa kuuden maan (Kiina, Myanmar, Laos, Thaimaa, Kambodzha, Vietnam) läpi, on läsnä kahdessa pääkaupungissa (Vientiane Laosissa ja Pnom Penh Kambodzhassa) ja päätyy lopulta Etelä-Kiinan mereen. Mekongilla on suuri rooli etenkin alueiden kalastukselle ja maataloudelle.

Croissanttien ystävinä olemme nauttineet Laosin kahvilatarjonnasta onnellisena joka päivä croissantteja mutustaen. Kahviinkaan ei Luang Prabangissa tarvinnut pettyä. Vaikka ranskalaisten tekemiset Indokiinassa eivät kestä päivänvaloa, niin siitä huolimatta oli kyllä mukava nauttia näistä ruokapuolen vaikutteista, joita he ovat jättäneet jälkeensä.

Luang Prabangissakin on oma night marketinsa, kuten asiaan kuuluu. Löysimme tiemme sinne heti ensimmäisenä iltana etsiessämme jotakin mutustettavaa iltapalaksi. Erilaisia leipiä ja hedelmämehuja tai -shakeja myyviä kojuja on vieri vieressä ja hinnat edulliset.

Kana-avokadoleipä ja ananasshake kustansivat yhteensä 25 000 kipiä eli alle kolme euroa. En tiedä avokadon roolista Laosin ruokatuotannossa, mutta täällä sitä tosiaan oli tarjolla useammassakin paikassa vaikka muualla Kaakkois-Aasiassa en ole juurikaan nähnyt. Hyvältä maistui!

Night marketilla on luonnollisesti myynnissä myös kaikenlaista ostettavaa ruoan lisäksi. Käsitöitä, vaatteita, laukkuja, kenkiä, koriste-esineitä, leluja, huiveja, hattuja... kaikenlaista. Yleensä hinnat eivät ole näkyvissä, mikä tarkoittaa, että hinnoista voi keskustella myyjän kanssa. Kartutin matkagarderobiani yhdellä paidalla ja ylläolevalla nahkalaukulla. Kuvassa myös Laosin olutkulttuurin johtotähti beerlao. Ihastuin pisarakuvioituun laukkuuni kovasti, ja reissutoverin tinkimistaidoilla sain sen varsin lompakkoystävälliseen hintaankin.

Söimme night marketilla useampaan otteeseen. Leipäkojujen lisäksi löytyy varsinainen ruokakatu, jota reunustavat erilaisia kala- ja lihavartaita ja annoksia myyvät kojut. Myös säilöttyjä ruokia ja erilaisia buffet-tyyppisiä ratkaisuja oli tarjolla. Itse keräsin lautaseni täyteen erilaisia nuudeli- ja riisipohjaisia sekoituksia buffetista (15 000 kipiä/lautanen) ja reissutoveri osti kanaa ja possua grillattuna vartaissa. Yhdistimme ostokset ja saimme mukavan annoksen.

Luang Prabangin hitusen unelias tunnelma sopi itselleni paljon paremmin kuin Hanoin härdelli. Täällä oli mukava kuljeskella itsekseenkin pitkin kaupunkia (mitä teinkin, sillä oli kanssamatkaajan vuoro kärsiä vatsavaivoista ja voimattomuudesta). Törmäsin kuljeskellessani Icon Klubin ovessa olleeseen viestiin paikan unkarilaiselta pitäjättäreltä Lisalta ja oli pakko räpsäistä kuva siitä, sillä juuri noinhan minäkin olen täällä tekemässä. Gone with the flow but will be back!

Harmi sinänsä, että klubi oli kiinni, sillä se vaikutti lukemieni juttujen perusteella kivalta paikalta. Tai mitä muuta voi olla mieltä paikasta, jonka kotisivuilla lukee "There are no strangers here, only friends who haven't yet met"?

Lasten mukanaolo kaikessa touhussa pisti silmään erityisesti. He tuntuvat olevan luonnollinen osa elämää, eikä kukaan kiinnitä lapsiin liikaa huomiota (varmaan hyvässä eikä pahassa).  Tämäkin pienokainen kävi välillä moikkaamassa night marketissa kojua pitänyttä äitiään ja jatkoi touhottamistaan johonkin suuntaan taas hetken kuluttua. Lapsen uuvahdettua mummi (tai joku muu vanhempi nainen) kantoi lapsen nukkumaan.

Mount Phou Si on 100 metriä korkea "vuori" Luang Prabangin vanhan kaupungin keskustassa ja sen laelle maisemia katsellakseen saa kiivetä aika monta porrasta. Onneksi pääosin kasvillisuuden varjossa. Kiipesin portaat kahteen kertaan, sillä ensin kävin vuorella yksin ja toisen kerran vielä reissutoverinkin kanssa viimeisenä Luang Prabang -päivänämme, kun meillä oli aikaa tapettavana ennen yöbussiin lähtöä.

Hikinen taivallus ylös kannattaa kyllä, sillä Mount Phou Sin laelta aukeavat hienot maisemat. Yksi reissun happy momenteista oli kyllä, kun istuin yksin penkillä mäen laella, vähän varjossa, mutta auringon paahtaessa varpaita ja sopivan tuulenvireen vilvoittaessa, katselin alhaalla virtavaa Mekongia ja vuoria horisontissa. Mietin, että en koskaan ikinä kuvitellut olevani tällaisessa paikassa ja silti olen. Siinä hetkessä tuntui taas niin oikealta päätökseltä se, että tämä matka toteutui juuri nyt.

Phou Si on kahden Luang Prabangin joen välissä, Mekongin lisäksi täällä virtaa Nam Khan -niminen joki.

Toiselta puolelta Mount Phou Silta laskeuduttaessa matkan varrella on myös lukuisia Buddhia.

Buddhalaisuus näkyy Luang Prabangissa selkeästi. Munkit ovat olennainen osa katukuvaa ja temppeleitä on paljon. Vierailimme Wat Xien Thongissa, joka on yksi Laosin merkityksellisimmistä buddhalaisluostareista edelleen. Paikka on rakennettu 1559-1560.

Larb on laosilainen ruoka, jota ihan kansallisruoaksikin sanotaan. Se on lihaisa salaatti, lihana voi olla melkein mitä vain, tässä omassani oli kanaa. Liha on maustettu kalakastikkeella, limemehulla ja tuoreilla yrteillä sekä paahdetulla, jauhetulla riisillä. Taustalla olevassa purnukassa tuli lisukkeeksi sticky ricea. Tykkäsin!

Nam Khan -joen ylitse pääsee muun muassa vuosittain rakennettavaa bambusiltaa pitkin. Silta alkoi olla jo vähän kulahtanut ja hutera, joten vaati todellista itsensä ylittämistä lähteä sillan ylitse toiselle puolelle jokea. Kanssareissaaajaa nauratti meikäläisen huolellinen askellus, ja video onkin kerännyt aika monta katselukertaa meikäläisen instatilillä.

Joen vastakkaisella reunalla sijaitsee Dyen Sabai -ravintola. Kävimme kokeilemassa barbequeta Laosin tyyliin. Pöydässä olevaan reikään tuotiin ämpärissä hiiliä, ja sen päälle viriteltiin lautasosa, jolle kaadettiin kuumaa lientä. Liemessä kypsennettiin porkkanat, sipulit, kaalta, kananmunaa ja nuudeleita. Päällä olevalle kupoliosalle valeltiin öljyä ja siinä grillattiin halutut eväät; lihaa tai tofua, meillä tällä kertaa jälkimmäistä testissä. Vähän meni sohlaamiseksi ekakertalaisilla mutta pitää ehkä vielä kokeilla lihaversiotakin!

Nam Khan puolella Luang Prabangia oli paljon kuppiloita ja ravintoloita. Poikkesimme Lao-Lao Beer Gardeniin jonka puutarhapuoli näytti viihtyisältä, mutta myös siltä, että siellä saisi armeijan hyttysiä kimppuunsa.

Nimensä veroisesti meille tarjottiin talon puolesta tervetulonapsuna pienet tömpsyt laolaota. Tämä sininen versio ainakin maistui itseasiassa yllättävän hyvältä ja miedolta. Laolaohan on siis paikallista riisistä tislattua viskiä, joten siihen nähden se, että minä sanon sen maistuvan hyvältä ja miedolta, on melkoinen yllätys. Täytynee testata toistamiseenkin.

Melko lähellä majapaikkaa sijaitsi Delilah's Place, jossa kävimme pariinkin otteeseen murkinoimassa. Ylläollut Larb-annos oli täällä nautittu, samoin tämä sweet and sour -henkinen kana-anananassoossi iloisesti hymyilevällä riisillä.

Kuten sanottua, kivoja kahviloita Luang Prabangissa tuntui riittävän. Tämän ihanan helteestä elvyttävän kotitekoisen vaniljajäätelöannoksen nautin Big Tree Cafessa. Paikan yhteydessä on myös galleria, jos kaipaa muutakin ravintoa kuin kehon.

Lähtöpäivänämme hengailimme pitkän tovin hauskasti sisustetussa Tangorissa, jonka henkilökunta tuntui olevan ranskalaista syntyperää. Wifi toimi moiteettomasti (edellinen postaus tuli kirjoitettua täällä istuessa) ja meininki oli mukavan leppoisa.

Viimeisen päivän löytö oli myös Utopia, jonka teema on "zen by day, groovy by night". Iltameiningit jäivät tässä Nam Khalle antavassa rennonletkeässä paikassa kokematta, mutta päivällä terassilla oli tosi kiva lojuskella, ladata kännykkää ja ottaa iisisti. Viereisellä osalla terassia käynnissä oli joogatunti. Zen indeed siis.

Luang Prabangista jäi itselleni päällimmäiseksi hyvä, rento fiilis. Reissukaverilla huonon voinnin vuoksi luonnollisesti vähemmän kiva tunnelma. Tuli testattua, että paikallisesta apteekista saa melkein mitä vaan; kävelin apteekkiin ja näytin itse Vietnamissa saamaani antibioottikuuria kuvasta puhelimessa, sain pyynnön tulla peremmälle etsimään itse ja löysin hyllystä kaksi pakettia samaa vaikuttavaa ainetta olevaa lääkettä. Googlasin valmistajat ja ostin sen valmistajan paketin, jolla oli englanninkieliset kotisivut. En vain tajunnut että olisin voinut pyytää tarvitun määrän, joten nyt meillä on reissuapteekissa 70 kappaletta antibiootteja ihan noin niinkun varmuuden varalle... ehkä ne toimivat samalla tavalla kuin sateenvarjon mukana kuljettaminen? Jos niitä on, niitä ei tarvita. Toivomme näin.

Käymättä jäivät siis tällä kertaa retket laolaota valmistavaan kylään, elefanttien luokse, luolille ja vesiputouksille, mutta turha niitä on jäädä murehtimaan. Uusia seikkailuja riittää vielä!