Tiramisua hilloista

Elokuun ruokahaasteen voittajaresepti oli Tuulestatemmattua-blogin Hillamisu. Hillamisu näytti ja kuulosti niin herkulta, että sitä oli päästävä kokeilemaan jossakin vaiheessa.

Alunperin minun oli tarkoitus tehdä hillamisua tarjolle ruokablogitapaamiseen, mutta koska se siirtyi marraskuulle, päätinkin tehdä sitä viime viikonloppuna, kun meillä oli kylässä sekä Helsingin ystäviä että paikallisia.

Hillamisu
(iso vuoallinen)

1 paketti eli 200 grammaa savoiardikeksejä
1 desilitra appelsiinituoremehua
4 ruokalusikallista tummaa rommia
Pullollinen lakkajälkiruokakastiketta
500 grammaa hilloja
Suklaakastiketta
4 desilitraa kermaa
2 teelusikallista vaniljasokeria
Noin 200 grammaa mascarponea
50 grammaa tummaa suklaata

Vatkaa täytettä varten kerma vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon myös mascarpone.

Lado tarjoiluastian/vuoan pohjalle kerros keksejä. Kostuta ne appelsiinimehun ja rommin sekoituksella. Alkuperäisohjeessa neuvotaan käyttämään cointreauta tai grand marnieria, joten käyttäkää jos teillä on. Meillä ei ollut enkä tämän takia viitsinyt ostaa. Rommi toimi vallan mainiosti myös.

Kaada keksien päälle lakkakastiketta. Alkuperäinen ohje suosittelee Lapin jängän kastiketta, mutta sitä ei Oulun Stockalla ollut, joten ostin jotakin muuta lakkajälkiruokakastiketta, mutta unohdin jo että minkä merkkistä. Tämä ei kuitenkaan ole pakollinen ainesosa, ilmankin pärjää.

Laita seuraavaksi vuokaan kerros hilloja. Tämän jälkeen laitetaan kerros kerma-mascarponeseosta. Ja sitten päälle joko sulatettua suklaata, tai jos on laiska kuten minä, valmista suklaakastiketta tuubista (sitä oli valmiiksi jääkaapissa, joten sama oli käyttää pois).

Sitten toistetaan sama; keksejä, kostutus, lakkakastiketta, hilloja, kerma-mascarponeseos. Päällimmäiseksi kerrokseksi tulee siis kerma-mascarponeseosta.

Anna misun maustua yön yli jääkaapissa.


Misu matkalla jääkaappiin maustumaan. Omaan hillamisuuni tuli siis vain kaksi kerrosta, koska enempää ei vuoka vetänyt. Oli niin houkuttelevaa jo tässä vaiheessa, että kanssaeläjä ruinasi maistiaisia jo saman tien. En heltynyt, vaan käskin odottaa seuraavaan päivään :)


Yön maustumisen jälkeen koristele hillamisun pinta vielä tummasta suklaasta veistellyillä suklaalastuilla.

Kuten huomaa, nurkasta ehdittiin nappasta makupalat jo ennen kuin muistettiin kuvata valmis herkku. Hellyin siis seuraavana päivänä antamaan maistiaiset ennen illan vieraiden tuloa. Hillamisu sai kyllä sen verran paljon kehuja, etteivät ne voineet ihan pelkkää kohteliaisuutta olla, joten tätä reseptiä voin kyllä huoletta suositella.

Vierivä miitti ei sammaloidu

Päätimme siirtää harmitellen huomiselle suunniteltua ruokablogimiitinkiä tuonnemmaksi erinäisten sairastapausten vuoksi.

Kuuluttelenkin nyt julki kutsua pikkujouluhenkiseen miittailuun uutena ajankohtana, joka suurella todennäköisyydellä on lauantai 21. marraskuuta kuluvaa vuotta.

Paikka pysyy samana, eli emännöivänä tahona toimin minä ja miittipaikkana siis kotini likellä Oulun keskustaa.

Mikäli hyvä ruoka, juoma ja seura kiinnostavat, kannattaa se ilmaista joko kommenttilaatikossa tahi sähköpostitse lähestyen!

Seitiä pannulla ja rakkautta tortussa

Kun aiemmassa postauksessa jo päästiin kiinni näihin lapsuusajan makumuisteloihin, niin eihän ne sitten antaneet rauhaa. Piti pirauttaa äitille, että mitäs laitat siihen seiti-fileen pintaan ennen kuin paistat sen pannulla. Ja sisko ystävällisesti lähetti reseptin torttuun.

Rapea seiti pannulla

Pakasteesta paketillinen ruodottomia seiti-fileitä
Noin desilitra vehnäjauhoja
Teelusikallinen suolaa
Teelusikallinen yrttistä kalamaustetta (tai kalamaustetta ja tilliä)

Voita paistamiseen

Sulata kala. Sekoita lautasella jauhot ja mausteet. Pyörittele kalafileet jauho-mausteseoksessa niin, että saavat sitä ihan kunnolla pintaansa. Paista kypsäksi ja rapeaksi voissa paistinpannulla (noin 20 minuuttia muutaman minuutin välein käännellen).


Nauti rapsakka kala vaikka muussattujen keitettyjen perunoiden kera. Lopputulos oli ihan onnistunut, mutta ei silti niin hyvää kuin äiti tekee. Täytyy tehdä näitä silti toistekin, helppoa ja hyvää. Loput kalasta söin seuraavana päivänä lämmitettynä ruisleivän kaverina. Maistui ihan niinkin.

Rakkauden torttua tehtiin lapsuudessa herkuksi kahvipöytään. Sisareni kertoi, että resepti kulkeutui meidän keittiöön alunperin 4H-kokkikerhosta, jossa hän vuoden verran kulki lapsena. Kuulemma omin käsin kirjoitettu alkuperäinen resepti 80-luvulta on vielä hänellä tallessa. Minä sain reseptistä oman kopion Facebookin välityksellä ja pitihän sitä sitten heti testata!

Rakkauden torttu
(uunipellillinen)

Taikina:
3 kananmunaa
3 kahvikupillista sokeria
4,5 kahvikupillista vehnäjauhoja
1,5 kahvikupillista maitoa
2 teelusikallista leivinjauhetta
225 grammaa margariinia (sulatettua)

Kuorrutus:
200 grammaa tomusokeria
4 ruokalusikallista kahvia
4 ruokalusikallista margariinia (sulatettua)
2 teelusikallista vanilliinisokeria
1 ruokalusikallista (leivonta) kaakaota

Tee pohja näin:
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita erillisessä kulhossa leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään. Lisää muna-sokeri-vaahtoon vuorotellen maitoa ja vehnäjauho-leivinjauheseosta. Lopuksi lisätään margariini.

Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna sitten pohjan hieman jäähtyä ennen kuorrutteen levittämistä.

Tee kuorrutus näin:
Sekoita keskenään kuivat jauheet. Lisää kahvi ja margariini. Sekoita ja levitä nopeasti tortun päälle. Päälle voi ripsutella halutessaan myös nonparelleja. Anna kuorrutteen jähmettyä tovi ennen syömistä.


Täytyy tunnustaa, että tämä yksi palanen ei riittänyt kerta-annokseksi tätä lapsuuden herkkua natustellessa. Maistui nimittäin ihan yhtä hyvälle kuin muistelinkin! Myös kanssaeläjä tykkäsi ja teelle tupsahtanut ystäväkin söi mielellään, vaikka omien sanojensa mukaan oli sille päivää käyttänyt jo makeakiintiönsä. Että kiitos vaan sisarelleni reseptin jakamisesta :)

Suhteellisen samalla reseptillä syntyviä leivonnaisia kutsutaan eri paikoissa eri nimillä. Sillä Sipulin Tuulamantorttu -bloggauksen kommenttiloorassa on asiasta keskustelu enemmänkin!

Cookies!

En ole ollut mikään kovin innokas leipoja aiemmin, mutta nyt olen mitä ilmeisimmin saanut jonkun leivontaviruksen, sillä olen tehnyt viime aikoina omppupiirakan lisäksi muitakin leivonnaisia. Yleensä kun tulee lähinnä tehtyä kakkua synttäreille ja joskus johonkin muihin kekkereihin jotain. Mutta tosi harvoin ihan silleen muuten vaan.

Viime viikon leivontakokeiluihin pääsivät kahdenlaiset cookiet. Ensin teki mieleni suklaakeksejä, joten surffailin netissä etsien sopivan oloista reseptiä. Loppujen lopuksi päädyin kokeilemaan Kotikokki-sivuilta löytynyttä suklaacookies-reseptiä.

Suklaacookies

125 grammaa huoneenlämpöistä voita
3 desilitraa sokeria
2 kananmunaa
4,5 desilitraa vehnäjauhoja
1 desilitra kaakaojauhetta
2 teelusikallista vaniljasokeria
1 teelusikallinen leivinjauhetta
1 levy tummaa suklaata (käytin 100 gramman levyn Fazerin 70 % tummaa)
(maitoa)

Laita kulhoon pehmennyt voi ja sokeri(t). Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Vatkaa sitten sokeri ja voi vaahdoksi. Tämän jälkeen lisää voi-munaseokseen kananmunat yksitellen. Sekoita. Lisää kuivat aineet ja sekoita lisää. Sitten lisää rouhittu suklaa. Jos taikina tuntuu kaipaavan lisää nestettä, voit lisätä maitoa.

Itse jouduin lisäämään maitoa, koska taikina oli niin tönkköä, etten saanut sitä edes kunnolla sekoitetuksi. Voi olisi myös saanut olla pehmeämpää, josta tämä tönkköyskin toki saattoi johtua. Maitolisäyksestä seurasi löllömpi taikina, joka kyllä oli hyvää mutta keksien lopullinen rakenne jäi aika kuohkeaksi, ei keksimäisen rapeaksi.

Asettele taikinasta lusikoiden avulla könttejä leivinpaperoidulle pellille. Taputtele suht sileiksi ja isoiksi kekseiksi. Mitä paksumpia keksit ovat, sitä raaemmiksi ja myös paremmiksi ne jäävät keskeltä. Muista, että taikina paisuu uunissa paljon, joten kannattaa jättää keksien väliin kunnon välit. (Minähän en tätäkään muistanut ja sain sitten leikellä veitsellä keksipalasia melkein koko pellin peittäneestä massasta.)

Paista keksejä 175 asteessa noin 15 minuuttia.


Löllöt keksit eivät ehkä ole aivan cookies-nimensä veroisia liiasta maitolisäyksestäni johtuen, mutta maku oli silti hyvinkin kohdallaan! Tästä taikinasta vaan tuli keksejä sen verran monta, että ei ehditty syödä niitä kaikkia ennenkuin alkoivat maistua vähän huonolle. Tämä taas varmaan myös saattoi johtua siitä kosteasta rakenteesta. Noh, hyvä resepti kuitenkin, ensi kerralla vaan vois tehdä vaikka puolet taikinamäärästä niin ehtii syödäkin keksit, kun vielä maistuvat herkuilta!

Unelias-Anna oli leiponut myös cookieseja. Hän oli laittanut suklaacookiestaikinaansa myös suolapähkinöitä mukaan ja tämä kuulosti minustakin varsin hauskalta ja maukkaalta idealta. Niinpä testasin Annan ohjetta ja vein keksit mutusteltaviksi erään ystävän synttärikekkereihin, missä keräsivätkin kehuja. Että kiitti vaan reseptistä :)

Suklaa-suolapähkinäcookies

100 grammaa pehmeää voita
0,75 desilitraa rypsiöljyä
1,5 desilitraa sokeria
1 teelusikallinen vaniljasokeria
1 kananmuna
3,5 desilitraa vehnäjauhoja
1 desilitra kaakaojauhetta
1 teelusikallinen leivinjauhetta
1,5 desilitraa suolapähkinöitä

Laita voi, öljy ja sokeri kulhoon. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi-öljy-sokeri -seos kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitten kananmuna. Tämän jälkeen voit sekoittaa joukkoon kuiva-aineseoksen. Lopuksi sotke joukkoon myös suolapähkinät.

Anna taikinan oleskella jääkaapissa puolisen tuntia.

Muotoile taikinasta isohkoja keksejä leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla 7-8 minuuttia.


Ihanaiset suolapähkinäcookiesit maistuivat synttärivieraille ja tottahan itsekin natustin niistä muutaman. Nämä varmasti jäävät vakioleivonnaisten listalle; ovat niin helppoja tehdä ja lopputulos niin hyvä. Näiden suhteen tuo rakennekin pysyi hyvänä ja keksimäisenä.

Ruokamuistoja lapsuudesta

Tuulestatemmattua-blogin Reija voitti elokuun ruokahaasteen ihastuttavalla Hillamisu-reseptillään ja siitä seuraten kajautti ilmoille syyskuun ruokahaasteen. Syyskuun aiheena on lapsuuden ajan ruokareseptit kotoa, siis jotain sellaista mitä äiti/isä/joku muu perheeksi luettava henkilö on tarjolle laittanut ja joka on jäänyt mieleen.

Lapsuudesta tulvahti mieleen moniakin nostalgisia ruokamuistoja; mummolassa saadut hirvenliharuoat, äidin leipomat sämpylät ja rakkauden torttu, savuluukeitto, rapeaksi pannulla paistettu seiti ja monet muut. Miettiessäni mitä tähän haasteeseen kokkaisin, tuli mieleen vielä yksi ruoka; äidin kiinalainen kanapata. Kanaruokia meillä ei arkena juuri kokkailtu (liekö ollut lama-ajan säästöajattelua tai mitä takana), joten kanasta tehdyt sapuskat ovat jääneet mieleen vähän niin kuin pyhäruokina.

Äidin kiinalaisessa kanapadassa ei kylläkään ole oikeasti mitään kovin kiinalaista, ellei sellaiseksi voi laskea soijakastikkeen käyttöä mausteena. Jostain syystä tätä nyt vaan kutsuttiin meillä kiinalaiseksi, joten kutsuttakoon sitä sillä nimellä edelleen. Kanapata oli vähän sellainen herkumpi ruoka, jota tehtiin harvoin. Eikä tämä oikeastaan ihan lapsuuden ruoaksikaan sijoitu; muistaakseni tätä tehtiin enemmänkin yläasteaikoinani. Noh, kotona asumisen aikaa se kuitenkin vielä oli, joten eiköhän tällä voi haasteeseen osallistua :)

Virpin äidin kiinalainen kanapata

Kanan rintafileitä/rintafilepihvejä
Sipuli
Pari valkosipulin kynttä
Purkki tomaattimurskaa
Maissia (käytin puolikkaan pakastemaissipussin)
Säilykepurkillinen ananaspaloja mehuineen

Soijakastiketta, chilijauhetta, suolaa, mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen. Silppua sipuli ja valkosipuli.

Mausta kanat suolalla ja mustapippurilla. Kanoihin voi ottaa esikypsennyksen/väriä pintaan ensin pannulla, jos haluaa. Itselläni oli filepihvejä, jotka vaan pienin 2-3 osaan kypsennysaikaa lyhentääkseni.

Lado pataan/uunivuokaan kanapalaset, maissit, sipulit ja ananakset mehuineen. Ropsauta perään chilijauhetta ja soijakastiketta. Kaada sekaan tomaattimurska. Mausta vielä suolalla ja mustapippurilla jos haluat. Sekoita ainekset sekaisin ja kypsennä uunissa ainakin tunti, riippuen kanapalojen koosta vaikka enemmänkin. Itselläni pata muhitteli uunissa noin puolitoista tuntia, jolloin kanat olivat mukavan meheväksi hautuneita.


En tarkistanut reseptiä äidiltä, vaan laitoin pataan aineksia ja mausteita muistikuvien varassa. Maustepuolesta en oikeasti muista muuta kuin että soijaa laitettiin varmasti ja ettei meidän keittiössä mitään kovin erikoista mausteita tuolloin yleensäkään käytetty, joten tuskin äiti tähänkään on mitään kummoisia mausteita laittanut. Pata oli kyllä pitkän tauon jälkeen aika nostalgista syötävää ja maku muistutti aika hyvin äidin tekemää. Äiti kylläkin käytti aina kokonaisia rintafileitä, luineen kaikkineen ja ne lienevät tuohon aikaan olleet myös valmiiksi marinoituja, joista vaan huuhdeltiin liiat kaupan marinadit pois ennen kokkausta.


Kiinalainen kana nautitaan riisin kera ja lautasellekin voi lorauttaa sekaan vielä soijaa, jos tuntuu että suolasta on uupelo tai muuten vaan haluaa. Mulle on jäänyt lapsuudesta asti kummallinen tottumus lorautella soijakastiketta lähes jokaiseen riisiruokaan.

Piirakkaa maitopurkista

Sitkeä pieni kuumeilu ja flunssaoireet ovat kiusanneet minua jo yli viikon. Eilen kävin vihdoin lääkärissä, sain antibiootit ja ne tuntuvat nyt tepsivän, sillä tänään kuumemittari näytti suht normaaleja lukemia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Lääkäri kuitenkin määräsi kotioleilua. Käytän siis hetkellisen reippauden postaamalla yhden jonossa olevista resepteistä.

Kesälomalla bongasin Valion maitopurkin kyljestä maukkaalta vaikuttavan piirakkareseptin. Tykkään paljon suolaisista piirakoista ja niitä on mukava tehdä tarjolle, kun on tulossa vieraita. Niinpä päätin tekaista maitopurkin ohjeistaman piirakan kera salaatin tarjolle eräänä perjantai-iltana, kun muutama ystävä oli tulossa luoksemme istumaan iltaa.

Tomaatti-sipulipiiras
(8-10 annosta)

Pohja:
1,5 desilitraa maitoa
1 kananmuna
3,25 desilitraa vehnäjauhoja
0,5 teelusikallista suolaa
1,5 teelusikallista leivinjauhetta
0,5 desilitraa juoksevaa margariinia

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Sekoita kulhossa maito sekä kananmuna. Lisää maitomunaseokseen kuivat aineet sekä margariini nopeasti puuhaarukalla sekoittaen. Kaada sen jälkeen pohjataikina voideltuun piirasvuokaan (läpimitaltaan 25-27 cm). Ripota löysän taikinan (joka todella on löysää!) päälle jauhoja ja taputtele sitten taikina vuoan pohjalle sekä reunoille.

Täyte:
1 iso (150 grammaa) sipuli
1 ruokalusikallinen juoksevaa margariinia
1 (170 grammaa) paprika
0,5 teelusikallista suolaa
0,5 teelusikallista pippurisekoitusta
0,5 desilitraa tuoretta basilikaa (ohjeessa oli persiljaa, mutta minusta basilika sopi paremmin)
2 kananmunaa
1 purkki (2,5 desilitraa) Valion tomaatti-vuohenjuusto-ruokakermaa

Leikkaa sipuli reiluiksi suikaleiksi ja suikaloi myös paprika. Kuullota sipulia margariinissa pannulla ja lisää hetken kuluttua paprikasuikaleet. Mausta. Kuumenna sekoittaen kunnes paprika pehmenee hiukan. Lisää sitten hienonnettu basilika (tai persilja). Kaada seos vuokaan.

Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää ruokakerma. Sekoita ja kaada vuokaan täytteiden päälle.

Paista uunin alaosassa 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes kypsää.


Piirakka uunista tulleena (ja vähän keittiöolosuhteita taustalla). Piirakka oli ihan hyvää näinkin, mutta ehkäpä mausteita voisi jotain vielä lisätä. Mieleen tuli myös, että piirakasta saisi varmaankin aika hyvää ja vielä täyttävämpää, jos siihen lisäisi kanaa. Kanan voisi sitten kenties maustaa vähän voimakkaammin, jolloin piirakkakin saisi pientä potkua. Mutta siis aivan kokeilemisen arvoinen resepti kyllä ihan sellaisenaankin!


Piirakka tarjoiltiin fetajuustolla höystetyn perussalaatin (jäävuorisalaattia, tuorekurkkua, tomaattia) kanssa. Piirakka ja salaatti katosivat parempiin suihin illan aikana, joten käsitystä siitä, miten maut piirakassa olisivat tasoittuneet seuraavaan päivään ei nyt päässyt syntymään.

Omenaherkkuja

Vierailimme kesäloman viimeisellä viikolla sisareni ja hänen miehensä luona Pirkanmaalla. Heidän talonsa puutarhassa kasvaa vaikka mitä ihanuuksia; luumuja, herukoita, vattuja, omenoita! Oli ihana aamulla tepastella vain puutarhasta hakemaan tuoreita marjoja aamupalapöytään ja kanssaeläjä oli vatuista erityisen mielissään. Kotiinviemisiksi nappasimme mukaan ison pussillisen pieniä, kirpeitä punaposkisia omenoita.


Omenoista täytyi sitten tietysti kotona päästä kokkailemaan jotakin ja todella yllätyksettömästi mieleen tupsahti ensimmäisenä omenapiirakka. Aikani netistä omppupiirakoiden ohjeita plärättyäni päätin ottaa varman päälle helpon oloisella ohjeella,joka löytyi Hellapoliisista.

Omenapiirakka
(uunipellillinen)

4 kananmunaa
3 desilitraa sokeria
4,5 desilitraa vehnäjauhoja
2 teelusikallista leivinjauhetta
1,5 desilitraa maitoa
1 desilitra öljyä tai saman verran margariinia/voita sulatettuna
Omenoita viipaloituna (ei tarvitse kuoria, jos käytät kotimaisia, poista vain siemenkodat)
Sokeria
Kanelia

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Sekoita keskenään kuivat aineet. Vatkaa kulhossa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sitten kuivat aineet ja niiden jälkeen maito sekä rasva. Sekoita taikina.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Lado taikinan päälle omenaviipaleita. Ripottele päälle sokeria ja kanelia.

Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen (tai molempien!) kanssa.


Ohje oli ihanan yksinkertainen, joten edes minä en onnistunut kämmäämään sen kanssa mitään. Piirakasta tuli varsin maistuvaa ja sitä syötettiin parillekin kahvittelijavieraalle. Loput odottelevat pakkasessa huomista kanssaeläjän perheen vierailua.

Omppuja oli piirakan teon jälkeen jäljellä vielä reilu kilo. Päätinkin keitellä niistä omenasosetta, jotta tulevat käytetyiksi. Otin vinkkiä omenahillokkeen/soseen tekemiseen useammaltakin nettisivulta, joten en linkitä tähän nyt mitään erityistä ohjetta.

Omppusose

Reilu kilo kirpeitä pieniä punaisia kotimaisia omenoita
1,5 desilitraa hillosokeria
Vettä

(Pakastepusseja soseen pakastukseen tai lasipurkkeja säilytykseen)

Huuhdo omenat. Lohko kattilaan kuorineen, ilman siemenkotia. Lorauta kattilan pohjalle vettä. Vettä ei tarvitse olla kovinkaan paljon, ei edes niin että kaikki omenat peittyisivät. Itselläni oli ehkäpä omenakerroksen puoliväliin vettä ja soseesta tuli aika löysää.

Laita omput kattilassa liedelle ja liesi miedolle lämmölle. Kun omenoista ja vedestä alkaa nousta hieman höyryä, lisää sokeri. Itse laitoin tälle määrälle tuon 1,5 desiä hillosokeria ja soseesta tuli makeaa, muttei imelää. Ehkä kuitenkin hitusen vähemmänkin riittää, varsinkin jos omenat eivät ole erityisen kirpeitä. Sekoittele sokeri omppujen sekaan ja anna omenoiden muhia miedolla lämmöllä siiheksi, että alkavat soseutua.

Ota soseutuneet omenat pois liedeltä ja anna niiden hieman jäähtyä. Ota sitten esimerkiksi sauvasekoitin ja soseuta vielä hieman lisää. Tämän jälkeen soseen voi valutella vaikkapa siivilän läpi, jolloin kuoret ja muut ikävät sattumat jäävät sihtiin ja soseesta tulee tasaista. Tai jos omistat soseutuskoneen, niin tietysti kannattaa käyttää sitä. Anna soseen vielä jäähtyä hieman ja pakkaa pakastepusseihin ja pakastimeen tai purkita.


Valmiiseen omenasoseeseen tuli todella kaunis väri, kun punaiset kuoret olivat mukana keitttelyvaiheessa. Kaikkea sosetta en malttanut heti pakastaa, vaan jätin sitä kippoon samantien nautittavaksi. Sose pääsikin myöhemmin paistetun pannukakun kaveriksi. Nam.