lauantai 31. lokakuuta 2009

Missä meillä kokataan

Nyt kun ruokablogimiitin emännöinti lähestyy, ajattelin vihdoin ja viimein saada aikaiseksi esiteltyä tämän uuden keittiön. Sikäli kun tätä enää uudeksi kehtaa sanoa, kun kesällähän me tänne jo muutettiin.

Koti ja sitä myöten keittiö on ensimmäinen ihan oma. Yksi syy miksi ihastuin tähän asuntoon, oli se, että täällä keittiössä oli runsaasti tilaa verrattuna aiempiin koteihini ja myös todella paljon enemmän kaappitilaa, jonne kaikenmoiset keittiövempeleet ja astiat saa säilöön.

Uuden keittiön huonoin puoli on jokseenkin kehno valaistus eikä tämä voi olla välittymättä näistä valokuvista. Oli nimittäin todella vaikea saada edes jotensakin onnistuneita yleiskuvia tuolta, kun valaistus on niin hämärä. Täytyy tulevaisuudessa panostaa parempaan valaisuun, mutta nyt mennään näillä.


Tässä siis yleiskuva keittiöstämme. Keittiö avautuu suoraan olohuoneeseen, joten tämä kuva on otettu keittiön oviaukolta. Oikeassa reunassa voi tarkkasilmäinen huomatakin mm. ovipuhelimen :)

Keittiön yleissävy on vaalea. Kaapistot eivät kuitenkaan ole aivan puhtaanvalkoiset, vaan enemmänkin ehkä vaaleat beiget tai kerman väriset? En oikein hallitse näitä värisävyjä, joten antanette anteeksi epämääräisen kuvailun. Meillä on edelleen samat vimpaimet ja kalustus kuin edellisessäkin asunnossa, täällä vain hieman väljemmin aseteltuna.


Asunnossamme on keraaminen liesi ja uuni, jossa on monenmoisia toimintoja, joita emme ole vielä testanneet. Sen saa toimimaan mm. kiertoilmauunina, pizzauunina ja mitähän kaikkea se osasikaan tehdä. Kuvasta voi bongata myös korin jossa säilytän esimerkiksi oliiviöljyä, balsamicoa ja muita vastaavia pullossa olevia ruoanlaittotarpeita. Korin takana piileksii puinen possuleikkuulautamme ja seinällä on veitsien säilytystä varten oleva magneetti. Kulhossa säilytetään esimerkiksi sitruunoita ja muita hedelmiä. Puinen veitsiteline on Ikeasta ja sisältää halpisveitsiä samaisesta kaupasta. Ihan ok ne ovat kuitenkin olleet käytössä. Perimmäisenä kuvassa näkyy monitoimivoileipägrillimme, johon voi vaihtaa myös parilalevyt ja vohveleiden paistoon sopivat raudat.


Tässä vielä kuva ruokapöydästä, johon mahtuu siis 4 henkeä aterioimaan. Harvemmin meillä ihan kunnolla syömässä on enempää porukkaa kerrallaan, joten tämä on riittänyt meille ihan hyvin. Taustalla näkyvät jääkaappi ja pakastin. Erillinen pakastin on oikein kiva juttu, nyt mahtuu säilömäänkin jotain talven varalle. Myös jääkaappi on täyttynyt tehokkaasti, vaikka se aluksi tuntuikin todella isolta.

Jääkaapin ovesta löytyy magneetteja matkoilta, munakello sekä liitutaulu, johon voi rustata terveisiä niin halutessaan. Pakastin puolestaan on vuorattu kokoelmalla osuvia Viivi ja Wagner -strippejä.


Tänne muutettaessa halusin heti ostaa viinipullotelineen, koska tilaa sellaiselle minulla ei ole koskaan aiemmin oikein ollut. Ilokseni saimme siihen lahjoituksena täytettä heti tupareissa, joten tyhjänä sitä ei ole tarvinut pitää. Täydennystä kyllä näköjään tarvitsisi kuitenkin hankkia, kun tyhjiäkin lokeroja löytyy. Viinipullojen vieressä on ystävältä tuparilahjaksi saatu jääpalasanko.

Oikeassa nurkassa pilkottaa leipäkone. Se on lainassa ystäväni mummolta ja olen kyllä häpeäkseni testannut sitä vasta kerran. Taitaa kuitenkin olla niin, että oman leipäkoneen hankintaa ei kannata ihan vielä toteuttaa.

Tämä pöytätaso on käytössä jos esimerkiksi leivon jotakin. Arkena siihen kerääntyy kaikenlaista. Vakiovieraina ovat keittiövaaka, pari lahjaksi saatua luutua joita en raski käyttää, lattialle tippunut ja kokoonliimattu kanssaeläjän rakas Linux-muki (jollaisia ei enää kuulemma saa mistään ja nyt on suru puserossa koska liimatusta ei oikein enää voi juodakaan), sekä entisessä asunnossa eteisen seinällä ollut kissataulu, joka ei vielä ole löytänyt paikkaansa uudessa kodissa.

Tässäpä siis pieni katsaus Peruspöperölän keittiöolosuhteisiin. Näissä tullaan kokkaamaan vielä toivottavasti hyvin pitkän aikaa.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Lohta rullalla

Taannoin valmistujaisjuhliini äitini oli tehnyt jostain saamallaan tai löytämällään reseptillä munakasrullaa, jossa oli täytteenä kylmäsavulohta. Rulla maistui itselleni ja juhlien vieraille hyvin ja pyysinkin siihen myöhemmin reseptin. Käsinkirjoitettu reseptilipare on ollut tallessa siitä asti, mutta toteutuksen asteelle se pääsi vasta samalla kertaa kuin aiemman postauksen hillamisu.

Lohirulla

Taikina:
6 desilitraa maitoa
1 teelusikallinen suolaa
6 kananmunaa
1 desilitra vehnäjauhoja

Täyte:
200-300 grammaa kylmäsavulohta (tai 2 purkillista tonnikalaa)
Noin teelusikallinen kuivattua tilliä (tuorekin käy tietysti)
1 purkillinen smetanaa (120 grammaakohan se nyt on?)
1 sipuli pieneksi silputtuna
1 valkosipulinkynsi pieneksi silputtuna/murskattuna (ei pakollinen, jos ei pidä valkosipulista)

Sekoita ensin taikinaan tulevat ainekset keskenään. Kaada leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Kumoa sitten jäähtymään leivinpaperin päälle.

Silppua täytteen sipulit ja pieni kylmäsavulohisiivuja pienemmiksi suupaloiksi. Sekoita sitten täytteen ainekset keskenään ja levitä jäähtyneen munakasmassan päälle. Kääri rullalle kääretortun tapaan.

Jos haluat rullasta lämmintä tarjottavaa, voit vielä ripotella rullan päälle juustoraastetta ja käyttää sitä uunissa sen verran että juusto sulaa rullan päälle.


Kylmänä rulla on annospaloiksi leikattuna mainio tarjottava illanistujaisiin tai vaihtoehtoisesti suolapalana kahvipöydässä. Ohje on helppo toteuttaa ja lopputulos on mehevä ja maukas.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Tiramisua hilloista

Elokuun ruokahaasteen voittajaresepti oli Tuulestatemmattua-blogin Hillamisu. Hillamisu näytti ja kuulosti niin herkulta, että sitä oli päästävä kokeilemaan jossakin vaiheessa.

Alunperin minun oli tarkoitus tehdä hillamisua tarjolle ruokablogitapaamiseen, mutta koska se siirtyi marraskuulle, päätinkin tehdä sitä viime viikonloppuna, kun meillä oli kylässä sekä Helsingin ystäviä että paikallisia.

Hillamisu
(iso vuoallinen)

1 paketti eli 200 grammaa savoiardikeksejä
1 desilitra appelsiinituoremehua
4 ruokalusikallista tummaa rommia
Pullollinen lakkajälkiruokakastiketta
500 grammaa hilloja
Suklaakastiketta
4 desilitraa kermaa
2 teelusikallista vaniljasokeria
Noin 200 grammaa mascarponea
50 grammaa tummaa suklaata

Vatkaa täytettä varten kerma vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita joukkoon myös mascarpone.

Lado tarjoiluastian/vuoan pohjalle kerros keksejä. Kostuta ne appelsiinimehun ja rommin sekoituksella. Alkuperäisohjeessa neuvotaan käyttämään cointreauta tai grand marnieria, joten käyttäkää jos teillä on. Meillä ei ollut enkä tämän takia viitsinyt ostaa. Rommi toimi vallan mainiosti myös.

Kaada keksien päälle lakkakastiketta. Alkuperäinen ohje suosittelee Lapin jängän kastiketta, mutta sitä ei Oulun Stockalla ollut, joten ostin jotakin muuta lakkajälkiruokakastiketta, mutta unohdin jo että minkä merkkistä. Tämä ei kuitenkaan ole pakollinen ainesosa, ilmankin pärjää.

Laita seuraavaksi vuokaan kerros hilloja. Tämän jälkeen laitetaan kerros kerma-mascarponeseosta. Ja sitten päälle joko sulatettua suklaata, tai jos on laiska kuten minä, valmista suklaakastiketta tuubista (sitä oli valmiiksi jääkaapissa, joten sama oli käyttää pois).

Sitten toistetaan sama; keksejä, kostutus, lakkakastiketta, hilloja, kerma-mascarponeseos. Päällimmäiseksi kerrokseksi tulee siis kerma-mascarponeseosta.

Anna misun maustua yön yli jääkaapissa.


Misu matkalla jääkaappiin maustumaan. Omaan hillamisuuni tuli siis vain kaksi kerrosta, koska enempää ei vuoka vetänyt. Oli niin houkuttelevaa jo tässä vaiheessa, että kanssaeläjä ruinasi maistiaisia jo saman tien. En heltynyt, vaan käskin odottaa seuraavaan päivään :)


Yön maustumisen jälkeen koristele hillamisun pinta vielä tummasta suklaasta veistellyillä suklaalastuilla.

Kuten huomaa, nurkasta ehdittiin nappasta makupalat jo ennen kuin muistettiin kuvata valmis herkku. Hellyin siis seuraavana päivänä antamaan maistiaiset ennen illan vieraiden tuloa. Hillamisu sai kyllä sen verran paljon kehuja, etteivät ne voineet ihan pelkkää kohteliaisuutta olla, joten tätä reseptiä voin kyllä huoletta suositella.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Vierivä miitti ei sammaloidu

Päätimme siirtää harmitellen huomiselle suunniteltua ruokablogimiitinkiä tuonnemmaksi erinäisten sairastapausten vuoksi.

Kuuluttelenkin nyt julki kutsua pikkujouluhenkiseen miittailuun uutena ajankohtana, joka suurella todennäköisyydellä on lauantai 21. marraskuuta kuluvaa vuotta.

Paikka pysyy samana, eli emännöivänä tahona toimin minä ja miittipaikkana siis kotini likellä Oulun keskustaa.

Mikäli hyvä ruoka, juoma ja seura kiinnostavat, kannattaa se ilmaista joko kommenttilaatikossa tahi sähköpostitse lähestyen!

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Seitiä pannulla ja rakkautta tortussa

Kun aiemmassa postauksessa jo päästiin kiinni näihin lapsuusajan makumuisteloihin, niin eihän ne sitten antaneet rauhaa. Piti pirauttaa äitille, että mitäs laitat siihen seiti-fileen pintaan ennen kuin paistat sen pannulla. Ja sisko ystävällisesti lähetti reseptin torttuun.

Rapea seiti pannulla

Pakasteesta paketillinen ruodottomia seiti-fileitä
Noin desilitra vehnäjauhoja
Teelusikallinen suolaa
Teelusikallinen yrttistä kalamaustetta (tai kalamaustetta ja tilliä)

Voita paistamiseen

Sulata kala. Sekoita lautasella jauhot ja mausteet. Pyörittele kalafileet jauho-mausteseoksessa niin, että saavat sitä ihan kunnolla pintaansa. Paista kypsäksi ja rapeaksi voissa paistinpannulla (noin 20 minuuttia muutaman minuutin välein käännellen).


Nauti rapsakka kala vaikka muussattujen keitettyjen perunoiden kera. Lopputulos oli ihan onnistunut, mutta ei silti niin hyvää kuin äiti tekee. Täytyy tehdä näitä silti toistekin, helppoa ja hyvää. Loput kalasta söin seuraavana päivänä lämmitettynä ruisleivän kaverina. Maistui ihan niinkin.

Rakkauden torttua tehtiin lapsuudessa herkuksi kahvipöytään. Sisareni kertoi, että resepti kulkeutui meidän keittiöön alunperin 4H-kokkikerhosta, jossa hän vuoden verran kulki lapsena. Kuulemma omin käsin kirjoitettu alkuperäinen resepti 80-luvulta on vielä hänellä tallessa. Minä sain reseptistä oman kopion Facebookin välityksellä ja pitihän sitä sitten heti testata!

Rakkauden torttu
(uunipellillinen)

Taikina:
3 kananmunaa
3 kahvikupillista sokeria
4,5 kahvikupillista vehnäjauhoja
1,5 kahvikupillista maitoa
2 teelusikallista leivinjauhetta
225 grammaa margariinia (sulatettua)

Kuorrutus:
200 grammaa tomusokeria
4 ruokalusikallista kahvia
4 ruokalusikallista margariinia (sulatettua)
2 teelusikallista vanilliinisokeria
1 ruokalusikallista (leivonta) kaakaota

Tee pohja näin:
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita erillisessä kulhossa leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään. Lisää muna-sokeri-vaahtoon vuorotellen maitoa ja vehnäjauho-leivinjauheseosta. Lopuksi lisätään margariini.

Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna sitten pohjan hieman jäähtyä ennen kuorrutteen levittämistä.

Tee kuorrutus näin:
Sekoita keskenään kuivat jauheet. Lisää kahvi ja margariini. Sekoita ja levitä nopeasti tortun päälle. Päälle voi ripsutella halutessaan myös nonparelleja. Anna kuorrutteen jähmettyä tovi ennen syömistä.


Täytyy tunnustaa, että tämä yksi palanen ei riittänyt kerta-annokseksi tätä lapsuuden herkkua natustellessa. Maistui nimittäin ihan yhtä hyvälle kuin muistelinkin! Myös kanssaeläjä tykkäsi ja teelle tupsahtanut ystäväkin söi mielellään, vaikka omien sanojensa mukaan oli sille päivää käyttänyt jo makeakiintiönsä. Että kiitos vaan sisarelleni reseptin jakamisesta :)

Suhteellisen samalla reseptillä syntyviä leivonnaisia kutsutaan eri paikoissa eri nimillä. Sillä Sipulin Tuulamantorttu -bloggauksen kommenttiloorassa on asiasta keskustelu enemmänkin!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Cookies!

En ole ollut mikään kovin innokas leipoja aiemmin, mutta nyt olen mitä ilmeisimmin saanut jonkun leivontaviruksen, sillä olen tehnyt viime aikoina omppupiirakan lisäksi muitakin leivonnaisia. Yleensä kun tulee lähinnä tehtyä kakkua synttäreille ja joskus johonkin muihin kekkereihin jotain. Mutta tosi harvoin ihan silleen muuten vaan.

Viime viikon leivontakokeiluihin pääsivät kahdenlaiset cookiet. Ensin teki mieleni suklaakeksejä, joten surffailin netissä etsien sopivan oloista reseptiä. Loppujen lopuksi päädyin kokeilemaan Kotikokki-sivuilta löytynyttä suklaacookies-reseptiä.

Suklaacookies

125 grammaa huoneenlämpöistä voita
3 desilitraa sokeria
2 kananmunaa
4,5 desilitraa vehnäjauhoja
1 desilitra kaakaojauhetta
2 teelusikallista vaniljasokeria
1 teelusikallinen leivinjauhetta
1 levy tummaa suklaata (käytin 100 gramman levyn Fazerin 70 % tummaa)
(maitoa)

Laita kulhoon pehmennyt voi ja sokeri(t). Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Vatkaa sitten sokeri ja voi vaahdoksi. Tämän jälkeen lisää voi-munaseokseen kananmunat yksitellen. Sekoita. Lisää kuivat aineet ja sekoita lisää. Sitten lisää rouhittu suklaa. Jos taikina tuntuu kaipaavan lisää nestettä, voit lisätä maitoa.

Itse jouduin lisäämään maitoa, koska taikina oli niin tönkköä, etten saanut sitä edes kunnolla sekoitetuksi. Voi olisi myös saanut olla pehmeämpää, josta tämä tönkköyskin toki saattoi johtua. Maitolisäyksestä seurasi löllömpi taikina, joka kyllä oli hyvää mutta keksien lopullinen rakenne jäi aika kuohkeaksi, ei keksimäisen rapeaksi.

Asettele taikinasta lusikoiden avulla könttejä leivinpaperoidulle pellille. Taputtele suht sileiksi ja isoiksi kekseiksi. Mitä paksumpia keksit ovat, sitä raaemmiksi ja myös paremmiksi ne jäävät keskeltä. Muista, että taikina paisuu uunissa paljon, joten kannattaa jättää keksien väliin kunnon välit. (Minähän en tätäkään muistanut ja sain sitten leikellä veitsellä keksipalasia melkein koko pellin peittäneestä massasta.)

Paista keksejä 175 asteessa noin 15 minuuttia.


Löllöt keksit eivät ehkä ole aivan cookies-nimensä veroisia liiasta maitolisäyksestäni johtuen, mutta maku oli silti hyvinkin kohdallaan! Tästä taikinasta vaan tuli keksejä sen verran monta, että ei ehditty syödä niitä kaikkia ennenkuin alkoivat maistua vähän huonolle. Tämä taas varmaan myös saattoi johtua siitä kosteasta rakenteesta. Noh, hyvä resepti kuitenkin, ensi kerralla vaan vois tehdä vaikka puolet taikinamäärästä niin ehtii syödäkin keksit, kun vielä maistuvat herkuilta!

Unelias-Anna oli leiponut myös cookieseja. Hän oli laittanut suklaacookiestaikinaansa myös suolapähkinöitä mukaan ja tämä kuulosti minustakin varsin hauskalta ja maukkaalta idealta. Niinpä testasin Annan ohjetta ja vein keksit mutusteltaviksi erään ystävän synttärikekkereihin, missä keräsivätkin kehuja. Että kiitti vaan reseptistä :)

Suklaa-suolapähkinäcookies

100 grammaa pehmeää voita
0,75 desilitraa rypsiöljyä
1,5 desilitraa sokeria
1 teelusikallinen vaniljasokeria
1 kananmuna
3,5 desilitraa vehnäjauhoja
1 desilitra kaakaojauhetta
1 teelusikallinen leivinjauhetta
1,5 desilitraa suolapähkinöitä

Laita voi, öljy ja sokeri kulhoon. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi-öljy-sokeri -seos kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitten kananmuna. Tämän jälkeen voit sekoittaa joukkoon kuiva-aineseoksen. Lopuksi sotke joukkoon myös suolapähkinät.

Anna taikinan oleskella jääkaapissa puolisen tuntia.

Muotoile taikinasta isohkoja keksejä leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla 7-8 minuuttia.


Ihanaiset suolapähkinäcookiesit maistuivat synttärivieraille ja tottahan itsekin natustin niistä muutaman. Nämä varmasti jäävät vakioleivonnaisten listalle; ovat niin helppoja tehdä ja lopputulos niin hyvä. Näiden suhteen tuo rakennekin pysyi hyvänä ja keksimäisenä.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Ruokamuistoja lapsuudesta

Tuulestatemmattua-blogin Reija voitti elokuun ruokahaasteen ihastuttavalla Hillamisu-reseptillään ja siitä seuraten kajautti ilmoille syyskuun ruokahaasteen. Syyskuun aiheena on lapsuuden ajan ruokareseptit kotoa, siis jotain sellaista mitä äiti/isä/joku muu perheeksi luettava henkilö on tarjolle laittanut ja joka on jäänyt mieleen.

Lapsuudesta tulvahti mieleen moniakin nostalgisia ruokamuistoja; mummolassa saadut hirvenliharuoat, äidin leipomat sämpylät ja rakkauden torttu, savuluukeitto, rapeaksi pannulla paistettu seiti ja monet muut. Miettiessäni mitä tähän haasteeseen kokkaisin, tuli mieleen vielä yksi ruoka; äidin kiinalainen kanapata. Kanaruokia meillä ei arkena juuri kokkailtu (liekö ollut lama-ajan säästöajattelua tai mitä takana), joten kanasta tehdyt sapuskat ovat jääneet mieleen vähän niin kuin pyhäruokina.

Äidin kiinalaisessa kanapadassa ei kylläkään ole oikeasti mitään kovin kiinalaista, ellei sellaiseksi voi laskea soijakastikkeen käyttöä mausteena. Jostain syystä tätä nyt vaan kutsuttiin meillä kiinalaiseksi, joten kutsuttakoon sitä sillä nimellä edelleen. Kanapata oli vähän sellainen herkumpi ruoka, jota tehtiin harvoin. Eikä tämä oikeastaan ihan lapsuuden ruoaksikaan sijoitu; muistaakseni tätä tehtiin enemmänkin yläasteaikoinani. Noh, kotona asumisen aikaa se kuitenkin vielä oli, joten eiköhän tällä voi haasteeseen osallistua :)

Virpin äidin kiinalainen kanapata

Kanan rintafileitä/rintafilepihvejä
Sipuli
Pari valkosipulin kynttä
Purkki tomaattimurskaa
Maissia (käytin puolikkaan pakastemaissipussin)
Säilykepurkillinen ananaspaloja mehuineen

Soijakastiketta, chilijauhetta, suolaa, mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen. Silppua sipuli ja valkosipuli.

Mausta kanat suolalla ja mustapippurilla. Kanoihin voi ottaa esikypsennyksen/väriä pintaan ensin pannulla, jos haluaa. Itselläni oli filepihvejä, jotka vaan pienin 2-3 osaan kypsennysaikaa lyhentääkseni.

Lado pataan/uunivuokaan kanapalaset, maissit, sipulit ja ananakset mehuineen. Ropsauta perään chilijauhetta ja soijakastiketta. Kaada sekaan tomaattimurska. Mausta vielä suolalla ja mustapippurilla jos haluat. Sekoita ainekset sekaisin ja kypsennä uunissa ainakin tunti, riippuen kanapalojen koosta vaikka enemmänkin. Itselläni pata muhitteli uunissa noin puolitoista tuntia, jolloin kanat olivat mukavan meheväksi hautuneita.


En tarkistanut reseptiä äidiltä, vaan laitoin pataan aineksia ja mausteita muistikuvien varassa. Maustepuolesta en oikeasti muista muuta kuin että soijaa laitettiin varmasti ja ettei meidän keittiössä mitään kovin erikoista mausteita tuolloin yleensäkään käytetty, joten tuskin äiti tähänkään on mitään kummoisia mausteita laittanut. Pata oli kyllä pitkän tauon jälkeen aika nostalgista syötävää ja maku muistutti aika hyvin äidin tekemää. Äiti kylläkin käytti aina kokonaisia rintafileitä, luineen kaikkineen ja ne lienevät tuohon aikaan olleet myös valmiiksi marinoituja, joista vaan huuhdeltiin liiat kaupan marinadit pois ennen kokkausta.


Kiinalainen kana nautitaan riisin kera ja lautasellekin voi lorauttaa sekaan vielä soijaa, jos tuntuu että suolasta on uupelo tai muuten vaan haluaa. Mulle on jäänyt lapsuudesta asti kummallinen tottumus lorautella soijakastiketta lähes jokaiseen riisiruokaan.