Simppeliä jälkkäriä

Taannoisena siivouspäivänä halusin jälkiruokaa aterialle, mutta koska siivouspuuhat olivat vieneet suurimmat energiat ja innot kummemmasta puuhastelusta siltä erää, täytyi jälkiruoan olla mahdollisimman simppelisti syntyvää ja silti mielellään hyvää tietysti. Ei tämä nyt aivan pappilan hätävara ole, mutta jotakin siihen suuntaan.

Helppo ja herkullinen keksi-marja-kerma-jälkkäri
(kahdelle)

Suklaacookieseja (ehkä noin 3 keksiä/annos)
Mansikoita (ehkä noin 50 grammaa/annos)
Kermavaahtoa

Ota mansikat sulamaan pakastimesta hyvissä ajoin tai sulata niitä mikrossa. Murustele suklaacookieseja tarjoiluastian pohjalle 2/3 keksimäärästä. Lado keksimurujen päälle sulaneita mansikoita ja lusikoi niistä sulanutta mehua myös mukaan hieman, jotta keksinmurut saavat kosteutta. Laita mansikoiden päälle kermavaahtoa. Lisää kerman päälle vielä 1/3 keksimurusista ja lätkäise vielä päällimmäiseksi kerros kermavaahtoa. Anna maustua jääkaapissa ainakin hetki ja lusikoi napaasi tyytyväisenä mussuttaen. Kermaa taisi olla ennen vatkaamista noin desilitran verran ja siitä tein tosiaan pari näitä annoksia. Kerman voi halutessaan tietysti korvata esimerkiksi kevyellä vatkautuvalla vaniljakastikkeella. Hyvää tulee niinkin.

Tirkistys meiän keittiöön

Aika monet muut bloggaajathan ovat esitelleet keittiöitään jo aikaa sitten Kurpitsamoskan aloittamassa ketjureaktiossa, jossa sai tirkistellä kanssabloggaajien kokkailufasiliteetteihin. Koska olen tällainen surkea myöhäisherännäinen ruokablogisti, esittelen oman köökini vasta tässä vaiheessa. Koen sen vähän velvollisuudeksikin, koska itse tuolloin kommenttilaatikoissa lymynneenä ruokablogi-stalkkerina aivan mielissäni kurkkailin esimerkiksi Kulinaarimurulaan, Pastanjauhantapajaan ja Monkeyfoodin keittiöön.

Meidän vuokra-asuntomme keittiö on olevinaan tupakeittiö. Siis keittiö on avonainen tila samassa yhteydessä kuin meidän olohuonekin on. Sain eilen siivottua pitkästä aikaa vähän paremmin, joten nyt kehtasin ottaa kuvia muustakin kuin pelkistä kokkailuista.



Tässäpä siis meidän keittiömme melkein kokonaisuudessaan. Kuva otettu olkkarin puolelta sohvapöydän päältä.


Ja tästä kuvasta näkyy hyvin se, että keittiö tosiaan on samaa tilaa meidän ei järin massiivisen kokoisen olohuoneemme kanssa. Vastavaloon valokuvaus ei ole hirveän hyvä idea, mutta näin oli pakko toimia kun tästä kulmasta halusi kuvan ottaa. Se hyvä puoli tässä oleskelutilan ja keittiön samassa tilassa olemisessa on, että kun on vieraita kylässä, niin voi kätevästi samalla olla sosiaalinen, kun puuhastelee tarjoiluja. Tupakeittiö-olohuoneestamme on siis käynti parvekkeelle, sinne vie tuo ovi joka kuvassakin näkyy. Ja olkkarimme ikkunasta näkyy vanha punainen puinen makasiinirakennus, joka oli vielä viime vuoden puolella vuokrattavissa esimerkiksi isompia juhlia varten. Nykyään tiloissa työskentelee paikallinen arkkitehtiyritys ja minusta tämä on suuri vääryys. Pääsin itse tutustumaan kyseisen Kruununmakasiinin juhlatiloihin vasta viime marraskuussa ja nyt harmittaa, etten voi päästä sinne enää toiste.



Keittiömme tiskipöytä, astianpesukone (ihana vekotin olla olemassa!) sekä nurkassa Moccamaster, leivänpaahdin ja piilossa niiden takana puinen possun muotoinen leikkuulauta sekä tarjottimia/kakkulautasia.


Näkymää keittiöstä käytävään, josta pääsee sitten asuntomme muihin huoneisiin. Vasemmalle aukeaa kanssaeläjän valtakunta, eli tietokonehuone, jonka nurkkaan minäkin olen saanut oikeuden tunkea oman työpöytäni koneineen. Jääkaapin oveen on kerätty lähinnä meidän elämäämme osuvia Viivi & Wagner -strippejä.



Tämä osa keittiöstämme on useimmiten eniten kaaoksen vallassa. Mikron päällinen ja reunusta keräävät jostain syystä helposti kaikkea krääsää. Nyt sain mikron päällisenkin suht kondikseen, kun pikkusälä on tuossa korissa. Nurkassa näkyy monitoimivoileipägrillimme, johon saa vaihdettua myös parilalevyn sekä vohvelien paistoon soveltuvat levyt. Kuvassa mukana myös keittiövaaka, keittiöporsaamme Esko (josta on myöhemmin vielä oma kuva ja tarinansa) sekä eilistä jälkiruokaa varten sulamassa olevat mansikat. Tässä on melkolailla keittiömme työskentelytila, joten sitä ei siis hirveästi ole. Keittiön miinuspuoli onkin tosiaan tämä työtasojen niukkuus.


Kuivakaappi, joka todellakin kaipaisi siivousta. Löydän sieltä aina vanhentuneita tuotteita, kun alan oikein jotain tonkimaan. Kaapista löytyvät siis sokerit, jauhot, puurohiutaleet, pastat ja lähes kaikki muutkin keittiön kestoelintarvikkeet, joita voi säilyttää huoneenlämmössä.



Jääkaapin ovesta taas löytyy aina maitoa ja ketsuppia. Tuota Valion luomumehuakin sieltä löytyy useimmiten ja nyt siellä on mukana muun muassa salaatinkastiketta (tomaatti-chili), ylhäällä oikealla luomu-soijakastiketta ja hilloja. Keskihyllyllä juoksevaa rasvaa, makeaa chilikastiketta, tonnikala-annospussi ja vaahterasiirappia.



Jääkaapista löytyy meillä oikeastaan aina vissyä, sillä me molemmat tykkäämme juoda sitä paljon. Myös leivänpäälliset eli margariini, juusto ja leikkeleet tai makkarat ovat vakiokamaa. Vasemmalla alhaalla lokerossa on sitten sipulia, perunoita, tuorekurkkua ja salaattia. Ylähyllyllä on toinen virvoitusjuomaosasto, eli siellä yleensä on olutta ja/tai siideriä. Nyt myös näyttäisi olevan suklaakastiketta, pestoa, kahvikermaa, stripattua batterya sekä kanssaeläjän sinappipullo. Jauhelihapaketista syntyi eilen makaroonilaatikkoa ja Aura odottaa, että se pääsisi osaksi jotakin apetta. Oliivejakin on kaapissa melkein aina, vaikka minä olenkin meillä ainoa joka niistä tykkää.



Tässä on sitten meidän oma pieni possumme Esko. Eskoon liittyy tarina viime syksyltä. Näin taannoin varsin elävää unta, jossa meille muutti asumaan mustanharmaa minipossu nimeltään Esko. Herättyäni olin vallan surullinen, koska unessa Esko oli ollut aivan ihastuttava lemmikki. Samana päivänä lähdimme kavereidemme kanssa Rukalle viettämään viikonloppua ja perjantaiyönä sain hirmuisen surullisuuskohtauksen, koska Eskoa ei ollutkaan oikeasti olemassa. (Alkoholilla oli osuutta asiaan, myönnän.)

Jouluna ystäväpariskunnaltamme saamastamme joulupaketista sitten paljastui tällainen mustanharmaa possu. Jälkikäteen ystävämme kertoivat, että he olivat nähneet jo syksyllä kaupassa tämän possun ja hoksanneet, että sehän on ihan selvästi minun uneni Eskoa muistuttava kaveri. Kun possuja oli vielä joulun aikaan kaupassa jäljellä, sain minä vihdoin sitten oman Eskoni, vaikkei tämä ihan yhtä eläväinen kaveri olekaan, kuin unessani ollut. Kun Eskoa puristaa, niin se röhkii. Esko pääsee monesti osalliseksi minun ja kanssaeläjän väliseen keskuteluun. Jos kanssaeläjä joskus porsastelee, niin se yrittää aina vierittää syyn Eskon niskoille, koska "Eskohan se sika täällä on". Eskoa on myös mukava aina ohi kulkiessa vähän röhkityttää.

Cute Overload -sivustolla on muuten videonpätkä yhdestä aivan järkyttävän suloisesta miniporsaasta Kingstonista. Suositten tsekkaamaan!

Aamupalaa

Sain Unelias kokki -blogin Annalta aamupala-aiheisen haasteen, joka onkin ihan ensimmäinen ruokabloggaana vastaanottamani haaste! Ja mikäs sen mukavampi aihe, kuin aamupala.

Haaste kuului siis näin:
-kerro tyypillisestä aamupalastasi
-lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa
-voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne...
-haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan

Minä olen ehdottomasti aamupalaihminen. Päiväni ei lähde käyntiin, ellen saa aamulla edes jotain syödäkseni. Olen myös siitä ilmeisesti hieman poikkeava tapaus, että minulla myös ihan oikeasti usein on nälkä herätessäni (monethan syövät aamupalaa vähän kuin väkisin, kun ei varsinaisesti ruoka heti herättyä niin maistuisi). Yleensä käyn siis varsin innolla aamupalapöytään! Tai oikeammin täytyy tunnustaa, että arkisin vietän kyllä aamupalahetkeni lähes poikkeuksetta tietokoneen äärellä... haluan tarkistaa sähköpostit ja mitä Internetin ihmeellisessä maailmassa on tapahtunut, ennen kuin lähden töihin.

Rakas ystäväni Moccamaster.

Aamupalaani kuuluu lähes poikkeuksetta aina kahvia. Pari vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi kanssaeläjältä saatu Moccamaster on palvellut hyvin ja keittää meille aamuisin aina maistuvaa kahvia kyytipojaksi muulle aamiaiselle. Kahviini laitan sekaan rasvatonta maitoa, mutta en sokeria. Ja aamupalaan kuuluu 2 kupillista kahvia. Yksi ei oikein riitä ja enemmän on liikaa. Aamukahvi onkin usein päivän ainoa kahviannokseni, sillä töissä juon useimmiten teetä. Vatsani ei oikein pidä nykyään kahvista, ellen syö samalla sitä juodessani jotain ja siksi kahvitauolla on mukavampi juoda teetä.

Tyypillinen arkiaamun aamiainen.

Tyypillinen arkiaamuni aamiainen sisältää maitokahvin lisäksi lähes aina leipää. Tosi usein se on ruisleipää, mutta joskus myös esimerkiksi paahtoleipää. Leivän päälle laitan sipauksen rasvaa, jotakin leikkelettä (nyt savustettua kalkkunaleikkelettä), perusjuustoa kuten edamia ja tuorekurkkua. Jos syön 2 leipää, en useimmiten ota muuta. Mutta jos syön vain yhden palan leipää, niin silloin aamupalaan kuuluu myös jokin hedelmä tai jogurtti. Lisäksi olen viimeisen muutaman kuukauden aikana alkanut nauttia aamuisin myös lasillisen mehua, joka on lähes aina Valion luomuappelsiinimehua. Monista appelsiinimehuista jää itselläni jotenkin karvas maku suuhun, mutta tuo luomumehu on pehmeämpää. Onhan se myös aivan hirveän kallista, mutta kai sitä jotain pientä arjen luksusta täytyy kuitenkin olla :)

Viikonloppuisin tykkään käyttää aamiaiseeni enemmän aikaa ja ehkä vähän vaivaakin. Silloin on mukavaa kattaa aamiaistarpeet ruokapöytään ja lukea rauhassa sanomalehteä ja mielellään myös jutustella tuon kanssaeläjän kanssa. Runsaampi aamupala monesti kuittaa samalla viikonlopun lounaan, sillä monesti aamupalan nauttiminen venähtää aamupäivään viikonloppuisin ja varsinainen lämmin ruoka tulee tehtyä vasta joskus iltapäivällä.

Eilistä aamupalaa varten tein jo perjantai-iltana jääkaappiin yön yli kohotettavat sämpylät. Olen jo pitempään miettinyt tuon sämpyläohjeen testaamista ja nyt sain siihen hyvän syynkin tämän aamupalahaasteen innoittamana. Ohjeen itse bongasin taannoin Sillä sipuli -blogista.

Lauantain aamiainen kahdelle.

Lauantaiaamun aloitin siis lykkäämällä sämpylät uuniin ja keitellen niiden paistumisen aikana kahvit valmiiksi. Katoin sämpylät ja aamupalatarvikkeet pöytään ja vietimme mukavan leppoisan aamiaishetken kanssaeläjän kanssa. Sämpylät olivat yllättävänkin hyviä ja täyttäviä, vaikka ulkonäöllisesti olivatkin hieman erinäköisiä kuin tavalliset sämpylät meillä yleensä. Kanssaeläjäkin totesi että "kyllä tässä nyt taitaa joutua kehumaan näitä sun sämpylöitä".

Vaikka olenkin aamupalaihminen, niin liian raskas aamiainen ei kuitenkaan saisi olla. Hotelliaamiaisella kyllä tykkään syödä paljon ja myös rasvaista, kuten pekonia. Pekoni ja paistettu muna tai munakokkeli on kyllä ihanaa aina välillä! Mutta taannoin ollessani viikonloppumatkalla Pietarissa ystävättäreni kanssa, alkoi venäläisen hotellin aamiaisen rasvaisuus jo oikeasti tökkiä. Kaikki oli niin ekstrarasvaista mitä tarjolla oli, että se vain rupesi etomaan. Eli kaipaan ilmeisesti sitten kuitenkin myös jotakin raikasta osaksi aamupalaani.

Ehkäpä yhteenvetona voisi todeta, että ihanneaamiainen on sellainen, jonka voi nauttia rauhassa ilman kiirettä ja mielellään myös hyvässä seurassa. Ja siihen kuuluu maitokahvia, jotakin mahaa täyttävää sekä jotakin raikasta.

Haasteeseen haastan mukaan Välispiikin Kulinaarimurulasta, Hyppysellisen ja Pastapään Sillä sipuli -blogista ja Tuu nyt jo, ketsuppi! -blogin Ketsupin. Osallistuminen ei toki ole pakollista, mutta suotavaa :)

Laitan tähän vielä noiden yön yli kohoteltavien sämpylöiden ohjeen.

Sämpylät seuraavaksi aamuksi
(Noin 10 sämpylää)

Puolikas pussi kuivahiivaa tai 1/4 paketillista tavallista
3 desilitraa kylmää maitoa
1 ruokalusikallinen öljyä
1,5 teelusikallista suolaa
1 ruokalusikallinen hunajaa
1 desilitra puurohiutaleita (minä käytin neljän viljan kun ei ollut kaura)
6,5 desilitraa hiivaleipäjauhoja

Ota esiin uunipelti tai tarjotin tai joku muu sellainen alusta, jonka päällä voit nostaa sämpylät jääkaappiin. Meillä ei ainakaan uunipelti mahdu jääkaapin hyllylle niin että ovenkin saisi vielä kiinni, joten käytin kohotusalustana tarjotinta.

Murenna hiiva tai kaada kuivahiiva kulhoon. Sekoita joukkoon kylmä maito. Lisää sitten öljy, suola, hunaja sekä puurohiutaleet. Lisää joukkoon hiivaleipäjauhoja vähitellen. Kun olet saanut lisättyä ja sekoitettua joukkoon kaikki jauhot, voit öljytä kätesi ja puristella taikinaa kunnes siitä tulee kimmoisaa ja se alkaa irrota kulhon seinämistä. Taikinan on tarkoitus jäädä hieman löysäksi.

Ripottele jauhoja pöydälle, tai jos olet laiska ja haluat välttää sotkua, teet niin kuin minä ja laitat niitä jauhoja leivinpaperiarkin päälle ja kumoat taikinan sille. Leikkaa sitten taikina 10 palaseen. Kostuta kätesi vedellä ja pyörittele palasista sämpylämäisiä palleroita. Nosta sitten sämpylät valitsemallesi kohotusalustalle jonka olet päällystänyt leivinpaperilla. Tai jos teit niin kuin minä, niin nostat sen leivinpaperin jonka päällä teit äskeisen vaiheen, kohotusalustalle. Ripottele sitten sämpylöiden pintaan runsaasti jauhoja. Peitä tämän jälkeen sämpylät liinalla ja nosta ne yöksi jääkaappiin kohoamaan.

Aamulla voit sitten ottaa kohonneet sämpylät jääkaapista pöydälle lämpimään siksi aikaa, kun uunisi lämpenee 250 asteeseen. Paista sämpylöitä noin 10 minuuttia eli kunnes saavat pintaansa väriä.

Minua hämmästytti tässä ohjeessa kauheasti tuo hiivan sekoittaminen kylmään nesteeseen ja kylmässä kohottaminen, mutta kyllä se vain toimi. Sämpylät kohosivat ja taikinan löysällä rakenteella lienee tekemistä sämpylöiden kuohkeahkon loppuolomuodon kanssa. Ensin mietin myös miksi hitossa sämpylät pitää päällystää jauhoilla, mutta kaipa sillä on tekemistä sen kanssa, etteivät löysästä taikinasta tehdyt pallerot juutu kiinni niitä peittävään liinaan. Tai sitten sillä on vielä jokin syvällisempi merkitys, jota minä en vain tajua. Jokatapauksessa näistä tuli hyviä ja näitä teen ehdottomasti toistekin!

Uunituoreita sämpylöitä.

Kahden kakun kekkerit

Aiemmin blogissa jo kerroinkin, että lupasin tehdä juustokakkua kanssaeläjän synttärikekkereihin ja niin myös tein. En tosin sellaista liivatteista versiota jota kanssaeläjä olisi kai halunnut. Noh, lupasin tehdä sitäkin sitten joskus myöhemmin, mutta tällä kertaa oli tosiaan muutakin kokattavaa enkä ole kovin tottunut liivatteiden käyttäjä. En siis kaivannut niiden kanssa värkkäämisen aiheuttamaa jännitystä kokkailuihini.

Lisäksi tarjolla oli myös ihan perinteistä täytekakkua. Juustokakun ohje on Korianteria-blogin Liinan luotto-ohje juustokakun tekoon ja juuri siitä syystä, ettei siinä tarvitse käyttää liivatteita. Noudatin ohjetta kiltisti, mutta laitan sen nyt tähän näytille kuitenkin.

Juustokakku

Pohja:
Digestive-keksejä
5 ruokalusikallista sulaa rasvaa
2 ruokalusikallista sokeria

Täyte:
600 grammaa Philadelphia-tuorejuustoa
2,5 desilitraa sokeria
2 ruokalusikallista Maizenaa
1 maustemitta suolaa
3 kananmunaa

3 kananmunan keltuaista
1 desilitra kermaa
1 sitruunan kuori raastettuna (plus sen mehua puristettuna, jos haluaa sitruunaista)
0,5 teelusikallista vanilliinisokeria

Murskaa digestivet rouheeksi. Sekoita keksirouhe, sula rasva ja sokeri. Levitä seos voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoillekin jos riittää. Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa muutamia minuutteja (esim. 6-8).

Kaada kaikki täytteen ainekset kulhoon ja sekoita ne keskenään. Kaada täytemassa pohjan päälle vuokaan ja paista 225 asteessa 10 minuuttia. Laske uunin lämpö 160 asteeseen ja paista vielä tunnin verran. Kokeile tikulla, että keskiosa on kiinteytynyt ennen kuin otat kakun uunista. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Joku ehti napata palan ennen kuvaamista.

Täytekakku
(esim. 24 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan)

4 kananmunaa
1,3 desilitraa sokeria
1,5 desilitraa jauhoja
Reilu teelusikallinen leivinjauhetta

Vuokaan
Rasvaa
Korppujauhoja

Täytteeksi:
Kostukkeeksi mansikkamehua
Kermaa (vatkattuna)
Sokeria (kerman mausteeksi)
Mansikkasosetta
Koristeiksi karkkeja

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään kulhossa. Riko kananmunat toiseen kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa munat ja sokeri pysyväksi vaahdoksi. Lisää jauhoseos varovasti sekoittaen munasokerivaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla 30-40 minuuttia.

Kun pohja on jäähtynyt kunnolla, voit leikata sen keskeltä halki. Kostuta pohjan alempi puolikas mehulla. Levitä pohjalle mansikkasosetta (tai hilloa) ja sen päälle kerros vatkattua kermavaahtoa. Aseta päälle kakun kansi ja jos tarpeen, kostuta sitäkin mehulla hieman. Päällystä kakku kivaksi katsomallasi tavalla kermavaahdolla (itselläni ei riitä kärsivällisyys mihinkään kerman pursotteluun, joten teen sitten kakkuja joissa kermalla on vain peitelty kakun pinta). Koristele esimerkiksi karamelleilla, meillä tällä kertaa oli punaisia.

Täytekakku oli tällä kertaa puna-valkoinen.

Piti ostaa uusi irtopohjavuoka, kun teki kahta kakkua yhtäaikaa. En voinut kaupassa vastustaa kiusausta, joten ostin muumikakkuvuoan. Se oli pari euroa kalliimpi kuin tavallinen, mutta sen mukana sai Muumimamma-essun. Se oli lasten kokoa, mutta itseasiassa se toimii minulla paremmin kuin "aikuisten" essut. Tuo peittää sopivasti tuon etumuksen, joka lähinnä on vaarassa sotkeutua leipoessa, mutta ei ole mitenkään tiellä.

Näin suloisessa essussa ei VOI tulla pahoja mokia keittiössä, eihän?!

Party-purtavia

Viime lauantaina sainkin kokkailla urakalla (kylläkin ihan omasta aloitteestani), kun iltasella juhlistimme tuon kanssaeläjän ikääntymispäivää ystävien avustuksella.

Kekkereissä oli tarjolla:

Kasvispastasalaattia
"Alppipizzaa"
Kanapizzaa
Pekoni-kinkkupiirakkaa
Juustokakkua
Täytekakkua

Ja tietysti kaikenmoista muuta, kuten sipsiä, keksejä ja sen sellaista. Niin ja boolia, mutta siitä oli vastuussa kanssaeläjä, enkä edes perehtynyt tarkemmin mitä sinne boolimaljaan oikeen lurauteltiin.

Kasvispastasalaatti

Kuviopastaa (esim. tricolorisimpukka)

Pestoa

Fetajuustoa
Oliiveja
Tuorekurkku
Paprikaa
(Rucolaa)

Tämä on vakiobilesalaattini, mitä vain aina hieman varioin täytteiden osalta. Yleensä salaatti sisältää kanaa, mutta nyt jätin sen pois kasvissyöjiä ajatellen. Lisäksi juustolla tätä voi varioida vaihtaen fetan esimerkiksi mozzarellapalloihin. Ja tietysti rehut voi valita mielensä mukaan. Määrätkin ovat suhteellisia, koska riippuu tietysti siitä, minkä kokoiseen salaattikulhoon pastaa tekee ja millaiselle määrälle. Itselläni on aika suuri salaattikippo bileitä varten, joten tämä salaatti sisälsi reilusti pastaa, yhtä reilusti pestoa, 200 gramman paketin pilkottavaa fetaa, 2 punaista suippopaprikaa, purkillisen oliiveja ja kokonaisen tuorekurkun. Lisäksi heittelin sekaan rucolaa, jota jäi varsinaisen synttäri-illan alkupaloista kaappiin lojumaan.

Valmistus on simppeliä: keitä pasta napakaksi ja huuhtele se kylmällä vedellä. Kaada pastat salaattikulhoon ja sekoita joukkoon runsaasti pestoa. Pesto toimii tämän salaatin kastikkeena, joten sitä tosiaan voi olla runsaasti. Pilko sitten joukkoon rehut ja juustot ja sekoita. Jos käytät kanaa tai muuta lihaa, niin luonnollisesti kypsennät sen ensin. Kun kaikki ainekset ovat sekoiteltu keskenään, niin ei muuta kuin tarjolle. Tämä on hyvää ruokaisana salaattina muutoinkin, hyvin voi syödä vielä seuraavanakin päivänä.

Pastasalaatti on luottosapuskaa, aina hyvää ja tuo myös väriä tarjoiluihin.

"Alppipizzan" nimellä kulkevan pizzan tai piirakan, millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua, bongasin taannoin kuntosalilla ollessani telkkarista Mitä tänään syötäisiin? -ohjelmasta. Alkuperäisohjeeseen kuului kinkkua, mutta jätin sen pois, koska mielestäni tämä oli varsin ruokaisa ilmankin ja toisekseen, ajattelin taas hieman niitä kasvissyöjiäkin. Tämä sai kehuja kyllä vierailta, raavas parrakas mies söi tätä useamman palasen ja ihmetteli, että miten voi olla niin hyvää, vaikkei ole edes lihaa mukana!

"Alppipizza"
(pellillinen)

Pizzataikinasta tehty pohja
Pestoa
Tomaattia (2-3 normaalikokoista)
Briejuustoa (1 pkt eli noin 200 g)
1-2 sipulia (alkuperäisohjeessa makeaa sipulia, minulla punasipulia)
Pinjansiemeniä (0,5 dl)
(Pinnalle oreganoa tai basilikaa, mielellään tuoretta, minulla oli vain kuivattua)
(Rucolaa)

Uuni lämpenemään 225 asteeseen. Pizzataikinaohjetta en nyt tähän laita. Tällä kertaa omani syntyi ihan vaan pizzajauhojen pussin kyljestä eli hiivaa, vettä ja pizzajauhoja sekoitellen. Pohjan taputtelin leivinpaperoidulle uunipellille niin laajasti pellin alueelle kuin vain onnistuin. Tämän jälkeen sivelin pestoa pohjan päälle kerroksen. Sitten asettelin siivutetut tomaatit, siivutetun brien ja sipulin suikerot pohjalle. Lopuksi ripottelin päälle pinjansiemenet ja kuivattua basilikaa. Ja koska sitä rucolaa tosiaan oli vieläkin, laitoin myös sitä tähän päälle. Mutta ei ole siis pakollista.

Sitten vain pelti kuumaan uuniin ja paistelua keskitasolla noin 15 minuutin ajan. Huomasin vasta nyt että ohje käski laittamaan vielä ylemmälle tasolle 5 minuutiksi, muttei tätä mielestäni tarvitse. Johtuu ehkä siitä, että omani unohdin ehkäpä sitten noin 5 ekstraminuutiksi uuniin ja se sai väriä tämän seurauksesta melkein liikaakin. Makua se ei kuitenkaan haitannut.

Alppipizzassa oli kauniit värit ennen paistamista ja myös sen jälkeen.

Kanapizza

(pellillinen)

Pizzataikinasta tehty pohja
Tomaattipyrettä (pikku purkillinen)
Kanasuikaleita (400 g riittää, mutta laitoin nyt enemmän)
Aurajuustoa (oman maun mukaan)
Ananaspaloja (1 tölkki on ihan hyvä)
Juustoraastetta

Pizzapohja oli sama kuin Alppipizzassakin. Tämänkin pohjan taputtelin leivinpaperoidulle uunipellille käsin, mahdollisimman laajalle alueelle. Sivelin pohjan päälle tomaattipyrettä kerroksen. Kanat paistelin pannulla ja maustoin (yleensä mausteet ovat luokkaa kanamauste-paprikajauhe-pippuri-suola) ja sitten kypsinä levittelin pizzapohjan päälle. Heittelin päälle ananaspalat ja murustelin sopivasti aurajuustoa (minä tykkään, että aurajuustoa on kunnolla). Lopuksi rapsuttelin päälle hieman oreganoa ja kruunasin pizzan juustoraastekuorrutuksella. Sittenpä vain sinne Alppipizzan jälkeisiin lämpöihin, eli sinne 225 tai jos haluaa rapsakkaa niin 250 asteeseen vaikkapa vartiksi. Kanapizzani on jostain syystä erään ystäväni suosikkia. Tein tätä muutama vuosi sitten melkein aina illanistujaisiin ja sittemmin en ole pitkään aikaan tehnytkään. Tämä ystäväni on sitten haikeana haaveillut kanapizzasta jo pitempään, joten ajattelin ihan häntä nyt tarjotessani tätä :) hyvin maistui, hänelle ja muillekin.

Kanapizzaa.

Pekoni-kinkkupiirakka
(piirakkavuoka, oiskohan halkaisijaltaan 26 cm)

Pohja:
225 g jauhoja
125 ml öljyä
0,5 tl suolaa
0,6 dl kylmää vettä

Täyte:
2 pakettia pekonia
Kinkkusuikaleita

1-2 sipulia
2 dl kermaa
3 kananmunaa
Juustoraastetta
(Suolaa, pippuria)

Tein tästä piirakasta alunperin version ystävänpäiväksi, jolloin oli ystäviä myöskin meillä istumassa iltaa. Silloin piirakassa oli kinkkusuikaleiden sijasta kanaa pekonin kanssa ja myös se toimi tosi hyvin suolaisena purtavana kekkereissä. Nyt kanaa oli jo tarjolla pizzassa, joten laitoin kinkkusuikaleita. Ennen ystävänpäivän piirakkaa muistin lukeneeni Prinsessakeittiöstä jostain pekonipiirakasta (joka olikin sitten lammas-fetapiirakka ja pekoni oli ihan toisessa ruoassa...). Ostin siis kaupasta pekonia ja ajattelin kotona katsoa loput ainekset. No, sitten paljastui, ettei siinä piirakassa ollut edes sitä pekonia, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Siispä piirakan pohjan ohje ja kerma-muna-seos-osio ohjeesta on lainattu Prinsessakeittiöltä, mutta muuten tämä on oma viritys.

Pohja syntyy sekoittamalla kaikki pohjan ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Sen jälkeen taikinan voi painella voideltuun piirakkavuokaan niin että taikinaa tulee hieman myös reunoille. Sitten vuoan piirakkataikinoineen voi laittaa jääkaappiin odottamaan siksi aikaa, että täyte on valmista. Ja uunin voi laittaa lämpiämään 225 asteeseen.

Pieni pekonisiivuja hieman pienemmäksi. Laita pekonit pannulle ja paista, kunnes ne ovat rapeita. Siirrä sitten pekonisiivut lautaselle, jonka päälle olet laittanut talouspaperia. Paperi imee enimmät pekonin rasvasta. Kaada paistinpannulle kertyneestä rasvasta ylimääräiset pois ja paistele siivutetut sipulit pannulla pekonista jääneessä rasvassa, kunnes hieman pehmenevät. (Jos laittaisit kanaa etkä kinkkua, niin nyt voisit paistaa myös kanan kypsäksi samalla pannulla ja maustaa mielesi mukaan.) Sekoita kerman joukkoon kananmunat ja rouhaise sekaan mustapippuria (ja jos haluat niin suolaa, mutta mielestäni ei tarvitse, pekoni on sen verran suolaista). Ota piirakkavuoka jääkaapista ja asettele piirakkapohjan päälle pekonisiivut, sipulisiivut sekä kinkkusuikaleet. Lorauta päälle tasaisesti kerma-munaseos ja ropsauttele päälle lopuksi vielä juustoraastetta. Laita vuoka lämmenneeseen uuniin 20-30 minuutiksi, anna jäähtyä ja syö. Suosittelen tosin piirakan jakamista jonkun toisen, tai useamman ihmisen kanssa, sillä lopputulos on jokseenkin täyttävä.

Mmmm pekonia!

Ulkoruokintaa

Piti postailla jo Helsingin reissun aikana/jälkeen ulkoruokinnasta eli siis ravintolakokemuksista, mutta se jäi. Nyt voin tehdä sitten tämmöisen kokoelmapostauksen tyyliin ulkoruokailua reissussa ja kotokaupungissa, sillä kävimme tänään illastamassa kihlajaispäivämme kunniaksi uudessa oululaisessa ravintolassa.

Helsingin reissulla tuli syötyä Iguanassa, ravintola Raflassa (siinä on nimeä keksiessä varmaan ollut jollakulla hauskaa...) ja Malai Thai -nimisessä thaipaikassa. Oulun ravintelikokemus oli puolestaan ravintola Hella.

Iguana nyt ei mitään gurmeeta tarjoa, mutta perushyvää meksikolaishenkistä settiä kuitenkin. Ei ollut eka kerta kyseisen ketjun ruokapaikoissa, mutta edellisestä kerrasta oli jo pitkä aika, joten kovin tarkkoja muistikuvia esimerkiksi annosten koosta tai muusta ei ollut enää mielessä. Paikka valikoitui siten, että meillä oli erään musiikillisen kokoonpanon keskustelufoorumin porukkaa menossa isommalla porukalla syömään ennen illan konserttielämystä. Ruoan piti siis olla sellaista, että se sopii hinnaltaan kaikkien lompakolle ja paikan sellainen ettei siellä vierähdä aivan tolkuttoman kauaa ruokailuun. Ja sijainnillakin oli oma osuutensa valintaan.

Itse söin Iguanassa kanapastaa, jossa oli tietysti pastaa ja kanaa ja niiden lisäksi ananasta ja aurajuustoa. Ihan perushyvää settiä, ehkä yllättävän mietoa. Ajattelin jotenkin että paikan tyyliin kuuluisi tuupata ruokaan kuin ruokaan hieman jotain potkua, mutta tämä oli hyvin neutraali makuelämys. Ei pahaa, ei riemunkiljahduksia. Menetteli kyllä sen päivän päiväruokailutarkoituksessa ja kun ei tolkuttoman kallistakaan ollut, niin ei makuelämyksen puutekaan niin häirinnyt. Tässä ruokailussa tärkeintä oli rento meno ja hyvä seura ja niitä molempia oli kyllä tarjolla. Jatkossakin voi siis ruokailla kyseisessä paikassa, mutta ehkä valinta osuisi sitten johonkin texmeximpään annokseen.

Lauantai-illalla päädyimme ravintola Raflaan, koska sinne oli päätynyt osa porukasta jo aiemmin. Oli jokseenkin vaikeuksia tosiaan paikan kanssa, koska kukaan meistä jälkikäteen tulossa olleista ei tiennyt moisesta paikasta ja kun puhelimessa koitettiin selittää, niin nimi tosiaan aiheutti väärinkäsityksiä tyyliin: "Missäs te nyt olette, jos me tultais samaan paikkaan?" "Me ollaan täällä Raflassa." "Joo, mutta missä raflassa?" "No, täällä Raflassa." "Mutta MISSÄ raflassa...?!". Kunnes lopulta selvisi, että paikka todella on Rafla.

Raflassa itse nautin halloumi-couscoussalaattia, joka oli hyvää. En ole erityisemmin couscousin ystävä, mutta ilmeisesti olen vain saanut sitä makuuni sopimattomalla tavalla valmistettuna aiemmin (mm. Oulun marokkolaisessa ravintolassa Marrakechissa). Tässä salaatissa se ainakin maistui varsin herkulta. Kuolasin myös saman pöytäseurueen alkupalablinejä, eikä pihvit tahi kasvispastakaan hassummalta näyttäneet. Raflan ruokalista oli suhteellisen suppea, mutta maut olivat kyllä kohdallaan, kuten myös ulkonäkö. Ja vaikka ruokailimme hyvin lähellä keittiön sulkemisaikaa, oli palvelu hyvää eikä ruokailussa mitenkään kiirehditty. Ihan hyvä maku jäi siis paikasta. Istuimme ruokamme jälkeen paikassa vielä sulkemisaikaan saakka (baarina paikka palvelee kahteen asti). Ilmeisesti Rafla on myös julkkisten suosiossa, sillä illan aikana bongasin paikalta ainakin osia SMG-yhtyeestä sekä Helsingin kaupunginteatterin teatteriporukan, johon kuuluivat mm. Sanna Saarijärvi sekä Santeri Kinnunen.

Sunnuntaina kaipasimme myöskin ulkoruokintaa, sillä iloisesti sujunut lauantai-ilta vaati veronsa, emmekä olleet ystäväpariskuntani kanssa erityisen halukkaita kokkaamaan. Heidän kotinsa lähellä Punavuoressa sijaitsee Malai Thai -niminen thaikkula, jonka menimme yhdessä sitten sunnuntai-iltana testaamaan. Paikassa ei ollut saapuessamme muita asiakkaita, mutta se ei siinä tilanteessa ainakaan häirinnyt meitä. Itse söin punaisella currylla maustettua kanaa kookoskastikkeessa ja tulisuus annoksessa oli minun makuuni sopivan ylärajoilla(ruokalistassa oli 1 chilipalon kuva, kun asteikko oli nollasta kahteen chilipalkoon tulisuutta). Ruoka oli maittavaa, hinta ei ollut päätähuimaava, palvelu oli ystävällistä ja ruoasta tuli maha täyteen, joten varsin onnistunut etnoruokailu. Toisella ystävistäni oli ongelmia tuijottavien katkarapujen kanssa (jättikatkaravut pyrstöineen olivat liikaa kala-kasvissyöjäystävälleni), mutta toinen puolikas ystäväpariskunnasta kyllä taas puolestaan nautti kalastaan, joka taisi olla puna-ahventa. Myös ystäväni antoivat paikalle suosituksensa ja aikoivat ruokailla siellä toistekin (joskin ne jättikatkaravut jäänevät yhteen kertaan).

Kiitokseksi useamman yön majoituksesta ja seuranpidosta kokkailin ystävilleni maanantaina jo aiemmin bloggaamaani kylmäsavulohipastaa, joka maistui meille kaikille.

Ja sitten vielä kotikaupunkiin. Tänne on viime kuussa avattu uusi ruokaravintola, nimeltään siis ravintola Hella. Paikan konsepti on "meijän keittiö", jossa tarjotaan lounaalla kotiruokaa, mutta myös á la cartea. Laatu ja hyvä palvelu ovat tietysti myös tavoitteena heillä. Käsittääkseni paikan perustaneet heput ovat palvelleet aiemmin S-ketjun ravintoloissa.

Miljöö Hellassa on varsin miellyttävä omaan makuuni. Paikka on pienehkö, 36 asiakaspaikkaa. Tänään maanantai-iltana paikalle mennessämme ravintolassa oli paikalla vain 2 asiakasta meidän lisäksemme, mutta ruokailumme aikana paikka alkoikin jo täyttyä ja sisään saapui useampi seurue. Ilmeisen hyvin kuitenkin oululaiset ovat uuden paikan löytäneet. Palvelu oli ystävällistä ja kohteliasta, keskitason yläpuolella.

Itse söin 3 ruokalajin aterian. Aloitin vuohenjuustosalaatilla, joka oli maistuvaa. Salaattipohjakaan ei ollut ihan peruskauraa, sillä seassa oli muun muassa saksanpähkinöitä, parmesania, marinoitua munakoisoa sekä artisokkaa. Salaatti oli melko suolainen, mutta minun makuuni ei liian. Pääruokanani oli naudan ulkofilepihviä, joka oli miellyttävän kypsäksi paistettu, muttei silti kuivakka. Myös paikan pottuvoi oli hyvää ja kastikekin kirpakan pippurista. Jälkiruokasuklaakakku oli ehkä hivenen kuivakkaa, mutta mantelipraliini ja valkosuklaajäädyke, jotka jakoivat lautasen kakun kanssa, pelastivat tilannetta. Kaikkinensa paikasta jäi hyvä mieli, ja hintataso ei ollut Oulun mittakaavassa kalleimmasta päästä. Annoskoot eivät olleet järin isoja, mutteivat myöskään "gurmee-kokoa". Viinilistaan olisin kuitenkin melko surkeana viinintuntijana kaivannut kuvauksia viineistä. Onneksi valintani ei mennyt kuitenkaan ihan pieleen. Täytynee talvilomalla testata vielä paikka lounaallakin ja ehdottomasti menen kyllä iltaruokailemaankin myös toiste. Virkistävä uutuus Oulun ravintolamaailmaan tämä Hella.

Ei mikään dieettikastike

Minun ei varmaankaan tarvitse kertoa, kuinka keitetään kuorineen kypsäksi perunat. Vaikka jostain syystä jonkun olisi syytä kertoa tämä minulle, sillä aina kun keitän puikuloita, onnistun jotenkin keittämään ne hieman ylikypsiksi vaikka miten tarkkaan vahtisin. Muiden perunoiden kohdalla ei ole tätä ongelmaa samoissa määrin. (Että silleen, varsinainen ruokabloggaaja kun ei osaa edes perunoita keittää...).

Ja myöskään pihvien paistamiseen en ota tässä kantaa. Edustan itse koulukuntaa "erittäin kypsä". Eli kärryytän pihvejäni monen mielestä varmasti aivan liikaa, mutta minkäs teet, kun ei veritirskuinen pihvi vaan miellytä.

Kastike oli kuitenkin nyt tässä se, mistä piti puhua. Etsiskelin netistä ohjetta pippurikastikkeelle, sillä ajattelin sen olevan sopiva pihvin kaveriksi ja tiedän myös ravintolakokemusten pohjalta, että sellaista kastiketta tuo kanssaeläjäkin suostuu syömään. Useammassakin lähteessä oli mainintaa erittäin simppelistä, mutta ei kovin kevyestä pippurikastikkeesta ja sitä päädyin itsekin testaamaan. Täytyy sanoa että paljon helpompaa ei voisi soosin teko enää olla (paitsi ehkä pussikastikkeen) ja ainakin makua löytyy.

Yksinkertaisen tukeva kermapippurikastike
(esimerkiksi pihville kaveriksi)

2 dl (ruoka)kermaa
1 Mustapekka-juusto
(puolikas lihaliemikuutio)

Laita kattilaan kerma, palastele joukkoon Mustapekka ja lisää halutessasi puolikas lihaliemikuutio. Ilman kuutiota tulee luonnollisesti hieman vähemmän suolaista. Anna juuston sulaa kerman sekaan ja keittele 15-20 minuuttia. Tässä ajassa kastike keittyy hieman kasaan ja sakenee. Ja sitten kun koostumus miellyttää, niin ei muuta kuin kastiketta pihville ja nauttimaan. Sitten kun olet dieetillä, niin voit haaveillen muistella tätä kastiketta.Nälkäinen ihminen ei malta ottaa edustavia otoksia.

Pesto-vuohenjuustobruschettaa rucolalla

Eilen siis aloiteltiin kanssa-asujan synttäripäivällinen tämmöisellä setillä. Simppeliä ja maistuvaa eikä ole vaikea tehdä! Erittäin mainio alkupala siis.

Pesto-vuohenjuustobruschetta

Ciabattaa (tai patonkia)
Pestoa
Vuohenjuustoa
Rucolaa

Laita uuni lämpenemään noin 200 asteeseen. Leikkaa leivästä sopivaksi katsomasi paksuisia siivuja. Sivele leipäsiivut pestolla. Käytä uunissa 3-5 minuuttia, jotta leipä rapsakoituu hieman. Ota leivät uunista ja anna jäähtyä hetkisen. Leikkaa vuohenjuustosta (mikäli se on pötkönä, niin kuin minulla oli) siivuja ja laita siivu vuohenjuustoa jokaisen leipäsiivun päälle. Käytä taas uunissa. Juuston olisi tarkoitus hieman sulaa ja saada väriä. Ota leivät pois uunista kun näin on tapahtunut ja anna jäähtyä hetkinen. Asettele sitten kunkin siivun päälle muutama rucolan lehti ja nauti.Alkupalat ja olut.

Kanssaeläjän synttäripäivällinen

Kanssaeläjälläni on tänään ikääntymispäivä. Sen kunniaksi lupasin kokata hänelle kolmen ruokalajin päivällisen ja kyselin hänen ruokatoiveitaan jo aiemmin. Kuten aiemmin olen jo todennut täällä blogissakin, kanssaeläjällä on lieviä ruokarajoitteita, siis lähinnä ajatustasolla, ei mitään allergioita. Ruoka on hänen mielestään hyvää, jos siinä on tarpeeksi lihaa (ja ehkäpä myös rasvaa). Ja mielellään muutenkin mahdollisimman simppeliä ja "normaalia".

Näillä tiedoilla illan menu näyttää tältä:

Alkuun pesto-vuohenjuustobruschettaa rucolalla

Pääruoaksi lähipitäjän puikulaperunoita, pihviä naudan ulkofileestä sekä pippurikastiketta

Jälkiruoaksi juustokakkua

Ruokajuomaksi: tummaa tsekkiläistä olutta (kanssaeläjän suosikkiolutta, viiniä kun ei juo)

Juustokakkua en aikataulullisista syistä ehtinyt nyt itse tekemään, joten sen puolen hoitaa Stockmannilta valmiina ostettu New Yorkin juustokakku, joten vähän nyt livistin tuosta lupauksestani kokata itse 3 ruokalajia. Teen kuitenkin kakkua sitten lauantain synttärikekkereihin, joten ehkä pieni oikaisu tässä kohdassa sallittakoon. Laitan itse reseptit ja ohjeistukset tuonnempana, kun ruoat on kokattu, kuvattu ja nautittu!

New Yorkin juustokakku by Stockmann.

On oikeasti kivaa, kun saa kokata hyvää ruokaa rakkaimmalleen :)