perjantai 10. huhtikuuta 2009

Pääsiäisvapaa käyntiin risotolla

Selvittyäni eilen melkoisesta härdellistä eli ruoka- ja juomaostoksilla käymisestä töiden jälkeen pääsiäisruuhkassa marketissa ja Alkossa, tuntui siltä, että pääsiäisvapaat olisi kiva aloittaa palkiten itsensä maistuvalla ruoalla. Jääkaapissa odotteli jo ennestään paketillinen kanan filesuikaleita, jotka piti hyödyntää johonkin sapuskaan. Kun Alkosta tarttui mukaan pullollinen valkkaria, niin ajattelin sitten tehdä risottoa. Kaupassa käydessäni en ajatellut lainkaan näin pitkälle, joten kotona huomasin, ettei meillä ollut risottoriisiä ollenkaan ja tavallistakin vain jämät, mutta onneksi juuri sen verran että siitä sai yhden risoton kuitenkin pykättyä kasaan. Ja mitään rehuja oikein ei ollut, jotka risottoon olisivat passanneet, joten heitin sekaan vain pakastimesta löytynyttä he-ma-paa. Näistä puutteista huolimatta maku oli kuitenkin kohdallaan, jopa kanssaeläjä santsasi toisenkin lautasellisen.


Alkossa oli ihmisiä eilen siihen malliin, että ois voinut kuvitella vähintäänkin viinan hinnan olevan nousemassa dramaattisesti pääsiäisen jälkeen. Ei huvittanut siis kauheasti jäädä tutkailemaan ja pohdiskelemaan viinivalintaa. Valkkarihyllylle lampsittuani silmiini osui telkkarimainoksista tuttu Tarapaca-viini Chilestä. Pikainen vilkaisu viinin kuvaukseen ja ajattelin että eiköhän tämä kelpaa. Lorautin tätä siis itse risottoon että lasiini ruokaillessani. Maistui paremmalta kuin odotin, mutta minä en olekaan mikään viiniasiantuntija. Hinnan ollessa hyvin kohtuullinen tulen varmasti ostamaan tätä laatua toistekin kun kaipaan helppoa ja hyvää viiniä.

Kanarisotto
(noin nelisen annosta)

2,5 desilitraa (risotto)riisiä
1-1,5 desilitraa valkoviiniä
6-7 desilitraa kanalientä
1 valkosipulin kynsi
1 normaalikokoinen tai puolikas iso sipuli
Rasvaa (meillä köntsä oivariinia ja loraus oliiviöljyä)
300 grammaa kanan filesuikaleita
Puolikas pakastepussi herne-maissi-paprikaa
Mustapippuria myllystä

Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Paista kanasuikaleet pannussa kypsiksi ja mausta haluamillasi mausteilla (esimerkiksi paprikajauhe, suola, mustapippuri). Laita kattilan pohjalle köntsä rasvaa ja anna sulaa. Heitä sekaan sipulisilput ja kuullottele tovi. Lisää riisit ja kuullottele niitäkin tovi, jotta imevät makua sipuleista ja rasvasta. Lisää sitten valkoviini ja anna nesteen kiehua lähes olemattomiin. Ala sitten lisäillä pikkuhiljaa kanalientä niin, että entinen satsi on lähes imeytynyt riiseihin, ennen kuin lisäät enempää. Jatka tätä niin kauan että riisit ovat lähes kypsiä. Kaikkea lientä ei ole siis pakko käyttää, vaan tarvittava määrä vaihtelee. Lisää sitten sekaan paistamasi kanasuikaleet sekä herne-maissi-paprika. Anna muhia niin kauan, että riisit ovat sopivan napakasti kypsiä ja risoton koostumus kostean mehukasta, ei kuivakkaa. Annostele lautaselle ja nauti vaikkapa risottoon käyttämäsi valkoviinin kanssa.

Ei kommentteja: