Saarirentoilua, osa 3: 4000 islands

Alkuperäisenä ajatuksenamme oli pysähtyä Pakseen matkalla Vientianesta ihan Laosin eteläosissa sijaitseville saarille. Tutkittuamme matka-aikoja totesimme, että pysähdys Paksessa ei maksa vaivaa, kun siellä ei erityisemmin ollut mitään, mikä meitä olisi kiinnostanut. Paksesta sen sijaan pääsee esimerkiksi viidakkoseikkailuille, jos sellaisesta on kiinnostunut, mutta meidän budjettimme ei tällä kertaa taipunut moiseen.

Satuimme tuktuk-kyydistä jäädessämme bongaamaan sopivalta vaikuttavan matkanjärjestäjätoimiston ja marssimme sisään kyselemään lippujen hintoja. Ajattelimme, että on helpointa, jos meillä on ostetuna koko matka Vientianesta 4000 islandsille samalla lipulla. Matkatoimiston tyyppi puhui yllättävän hyvää englantia ja oli tosi mukava, joten buukkasimme liput häneltä 240 000 kipillä. Hinta sisälsi kyydin bussiasemalle, yöbussimatkan Vientianesta Pakseen, bussin Paksesta Nakasangiin ja venekyydin Nakasangista Don Detin saarelle.

Yöbussi oli tällä kertaa vähän nuhjuisempi tapaus, jossa ei ollut yksilöpetejä vaan patjapaikkoja kahdelle, yksi peti kummallakin puolella käytävää. Bussi oli kaksikerroksinen ja alekerrassa oli joitain petejä myöskin. Länkkärit sijoitettiin yläkerran peteihin ja paikalliset alakerran peteihin. Myös melkoinen määrä kuljetettavaa tavaraa lastattiin bussin kyytiin. Hintaan kuului pieni vesipullo ja "light meal", joka tällä kertaa tarkoitti vaaleaa paahtoleipää välissään jotain kuivattua asiaa, josta emme ottaneet tarkemmin selvää. Onneksi oli hätävarasipsejä ja Snickers.

Olin ensimmäinen rohkea uskaltautuja bussin vessaan ja kerroin samalla elämyksestäni sitten muillekin bussissa, koska sharing is caring. Ihan ok se vessa oli, joskin oli bucket flush -mallia. Sentään oli länkkärityylinen istumapytty, sillä reikä lattiassa -malliin voisi heiluvassa bussissa olla jo vähän turhan haastavaa osua.

Matkalla ei tullut kovin montaa tuntia nukuttua, mutta vähän torkuttua sentään. Aamulla olimme Paksessa ja jatkokyytiä saimme odotella vajaan tunnin verran Paksen bussiasemalla. Haimme lähikaupasta kahvijuomat ja siristelimme silmiämme aamuauringossa.

Jatkobussi Paksesta oli parhaat päivänsä nähnyt paikallisbussityyppinen ratkaisu. Ilmastointi ei oikein ottanut toimiakseen sekään. Onneksi pidettiin kuitenkin vähän paussia matkalla, että päästiin vessaan ja ostamaan virvokkeita huoltsikalta. Nakasangiin päästyämme lampsimme muutaman sata metriä rinkkoinemme satamaan ja kävimme vaihtamassa lippumme venelippuihin, joita kukaan ei tainnut kyllä sitten kysyä missään vaiheessa.

Venekyyti vei noin vartissa meidät Don Detin saarelle. Si Phan Don tai kuten se paremmin tunnetaan, 4000 islands on siis Mekongissa sijaitseva saaristo lähellä Kambodzhan rajaa Laosin eteläosissa. Suurin osa reissaajista päätyy juuri Don Detin saarelle, tai viereiselle Don Khonin saarelle.

Olimme buukanneet pariksi yöksi majoituksen Don Khonin puolelta Dokchampa Guesthousesta. Paikkaan houkutteli erityisesti lupaus Mekongin äärellä olevasta omasta terassista.

Majoitus oli reissumme ensimmäinen, jossa ei ollut ilmastointia vaan pelkästään tuuletin (tai oikeammin kaksi, yksi katossa ja yksi lattiamalli) sekä moskiittoverkko. Oli vähän haasteellista saada verkko kunnolla pysymään suljettuna ja itsensä sisäpuolella mutta kyllä se lopulta onnistui. Kuuma oli kuitenkin, etenkin, kun sähköt katkeilivat välillä ja täten edes tuuletin ei tuonut vilvoitusta.

Sähkökatkot ovat yleisiä ja ympärivuorokautiset sähköt saarella ovat olleet ylipäänsä vasta vuodesta 2010! Sähköt pätkivät harva se päivä sekä Don Khonilla että Don Detillä, yleensä onneksi vain lyhyeksi aikaa kerrallaan. Vaikka koettiinpa useamman tunnin katkoskin Don Detin puolella.

Don Khonin puolella on todella hiljaista. Tällä puolella on vähemmän turisteja ja vähemmän paikkoja missä syödä ja juoda, mutta muutamia kuitenkin kylänraitin varrelta löytyy. Eipä juuri muuta tekemistä kuin katsella kanoja ja lapsia kirmailemassa kylänraitilla.

Tai katsella ohi virtaavaa Mekongia terassilta käsin. Auringonlasku kieltämättä oli aika kaunis.

Tai tietysti pohtia mitä söisi seuraavaksi, odottaa ruokaa, syödä sitä ja sitten taas sulatellessaan pohtia seuraavan aterian sisältöä. Mitään ihmeempää gurmeeta ei ravintolat meille tarjonneet, mutta perushyvää sapuskaa kohtuuhintaan kuitenkin. Tässä oli vuorossa kanaa hapanimelässä kastikkeessa. Totutusta poiketen ravintoloissa joko sai tai ei saanut riisiä tämmöisen annoksen mukana, eikä sitä useinkaan kerrottu missään kummin on. Tällä kertaa ei sisältynyt, joten piti tilata erikseen.

Don Khonilla sain myös oikein kelvollisen annoksen jo aiemmin tutuksi käynyttä epävirallista kansallisruokaa larbia.

Joskus edes ruokalistasta osoitteleminen ei auta. Don Detin puolella söimme heti veneiden rantautumispisteen läheisessä Johnysissä ja yritin tilata mielestäni nuudeleita - sain läjän rehuja, jotka eivät juurikaan maistuneet millekään - ei siis hyvää soossia, ja muutenkin olivat suurimmaksi osaksi parhaat päivänsä nähneet.

Nuudeleita sekä paistettua riisiä eri variaatioina on tullut evästettyä jokaisessa reissun maassa ja usein, sillä ne ovat yleensä aika edullisia ja vaikkeivat useimmiten kulinaristiselämyksellisiä multihuipentumia olekaan, niin sillä tavalla turvallisia että yleensä kehnommankin annoksen saa syötyä. Tämä paistettu riisi kanalla edusti juuri sitä kuivakkaa laatua, mutta mitäpä ei soija- ja chilisoosilla pelastaisi!

Mutta ei pelkästään keskinkertaista - ihan hyvääkin ruokaa saarelta saa. Veneiden rantautumispaikan toinen välittömässä läheisyydessä oleva ravintola (nimi ei jäänyt talteen, mutta selkä veteenpäin seistessä vasemmalla puolella, kun Johnys oli oikealla) tarjosi oikein maukasta punaista currya.

Saarella saa usein myös kissa- tai koiraseuraa. Tämä yksilö oli kovasti läheisyydenkaipuinen ja huomionkipeä. "Jos et rapsuta, tulen tähän pöydälle ja tuijotan!"

Don Detin kylänraitilla ei voi olla huomaamatta Adam'sia, joka mainostaa iloisia tuotteitaan. Käytännössä paikan listalta saa siis tilattua minkä tahansa juoman tai ruoan marijuanalla terästettynä. Reissutoveri totesi, ettei ole Amsterdamissakaan nähnyt koskaan niin jumissa ollutta porukkaa, kuin täällä. Emme testanneet tarjontaa, mutta kukin tyylillään. Paikalla oli myös omia huumoripaitoja, joissa luki "Been there, Don Det". Melkein ostin, mutten kuitenkaan.

Iltaisin varsinkaan ei juuri ole muuta tekemistä siis kuin notkua kuppiloissa tai hengata omassa majapaikassa. Yhtenä illoista menimme ruoan päälle drinkeille ja päädyimme juttusille kahden hollantilaistytön kanssa, jotka muistivat meidät samasta yöbussista Vientianesta Pakseen.

Hollantilaistytöiltä saimme vinkin, että saaren suomalaiselle huvitusta aiheuttavasti nimetystä intialaisesta Faija-ravintolasta, saisi aika hyvää sapuskaa. Testasimme kanakorman ja tikkamasalan sekä parit naan-leivät. Riisiä ei täälläkään tosiaan tullut (ei vaikka erikseen pyysimme, siitä miinus!) ja naan-leivät olivat vähän turhan kuivakkaita, mutta soossit olivat itsessään ihan jees. Mukavaa vaihtelua nuudeleille ja riisille!

Seuraavana iltana olimme jo matkalla kotiin, eli Mr. Mo's Guesthouseen, josta ei ole paljoa kerrottavaa - murju, jossa huoneessa YKSI sähköpistoke ja sekin melko hasardissa kunnossa, mutta otimme tämän, koska halusimme ilmastoinnin eikä budjettiin muualta sellaista täällä löytynyt. Päädyimme kuitenkin läheiseen paikkaan yksille. Hetken kuluttua paikalle saapuivat myös edellisillalta tutut hollantilaistytöt ja päätimme ängetä heidän ja muutaman muun läheisessä pöydässä istuneen seuraan.

Ravintolan sulkiessa ennen puolta yötä (kaikkien pitäisi olla kotona puoleen yöhön mennessä) totesimme porukalla, että jatkot voisivat olla paikallaan. Saimme ostaa baarista mukaan muutamia oluita ja limsaa ja meillä oli melkoinen hutiostospullo paikallista riisiviskiä laolaota (maustamatonta, maistui hirveälle toisin kuin aiemmin maistettu sininen versio), jonka nappasimme mukaan. Sveitsiläissisarusten bungalowin terassilla istui sitten sulassa sovussa ranskalaisia, itävaltalaisia, suomalaisia, hollantilaisia ja olikohan vielä jostain muualtakin Euroopasta. Varmaan yksi ainutlaatuisimmista jutuista tällä reissulla. Sveitsiläissisarukset olivat olleet kanssamme samassa bussissa Paksesta Nakasangiin ja hekin muistivat meidät - tai ainakin mun sateenkaarenkirjavat reissupöksyni.

Mitä muuta saarilla sitten voi tehdä? Pyöriä vuokraavat tai lainaavat ilmaiseksi käytännössä jokainen majapaikka ja muutama muukin paikka saarella. Pyörien kunto ei ole häävi (meiltä taisi tippua päivän aikana yhteensä seitsemän kertaa kettingit paikoiltaan pyöristä...), mutta eivätpä matkatkaan ole pitkiä.

Rauhallisia pikkuteitä auringossa polkiessa tunsi olevansa kyllä aika kaukana kaikesta. 4000 islands ei tosiaan ole vielä mikään megaturismikohde, vaan tänne tiensä löytävät lähinnä 20-30-vuotiaat reppureissaajat. Kehitys kuitenkin kehittyy ja varmasti lähitulevaisuudessa majoituksen laatu ja määrä täällä kasvaa ja enemmän turisteja eksyy paikalle.

Pyöräillä voi vaikka Don Khonin puolelle katsomaan Li Phi -vesiputouksia, jotka Mekongissa pauhaavat.

Melko hiljaiseksi kyllä veti katsella veden voimaa putousten äärellä.

Don Detiltä Don Khonille pääsee ranskalaista siltaa pitkin. Nimestä voi päätellä, että sillan ovat rakentaneet ranskalaiset rautatiekäyttöön aikoinaan. Sillalla on myös varoittava merkitys, sillä sen toisella puolella Mekongit virrat kiihtyvät ja vievät kohti yllämainittuja vaarallisia putouksia.

Saaren aktiviteetteihin kuuluvat myös melonta ja tubing (täytetyllä sisärenkaalla joessa kelluminen), eikä kummallakaan välineella tulisi edetä sillan alitse välttääkseen onnettomuudet. Näin sadekaudella Mekongin pinta on parhaimmillaan viisikin metriä korkeammalla kuin kuivalla kaudella ja virrat joka puolella silminnähden kovat, joten itse en olisi rengaskellumaan lähtenyt missään tapauksessa. Jotkut pari hurjapäätä kyllä näimme joessa renkailla menevän, mutta voin kuvitella määrän olevan melko paljon isompi kuivalla kaudella, kun virtaukset ovat leppeämmät. Hollantilaistytöiltä kuulimme melontaretken olleen oikein kiva ja virtauksista huolimatta vähemmänkin kokeneet pärjäsivät joella hyvin.

Virtauksista johtuen myöskään uiminen Mekongissa ei nyt houkutellut. Kuulimme saarella ollessamme huhun samana päivänä hukkuneesta eurooppalaisesta teinipojasta, joka oli joutunut virtauksen uhriksi. Varmaksi on vaikea sanoa, mutta eipä tosiaan tehnyt itse mieli kokeilla!

Alueella nähdään säännöllisesti myös havaintoja harvinaisista Irrawadda delfiineistä, joita voi käydä bongailemassa halutessaan. Tietenkään delfiinit eivät tee sirkustemppuja, vaan bongaukset ovat satunnaisia vilahduksia pinnalla. Vuoden alkupuolisko on bongailuun parasta aikaa, joten mikäli delfiinien bongaus kiinnostaa ja olet aikeissa oleilla saarilla tuohon aikaan vuodesta, ota ihmeessä veneretki.

4000 islandsilla tuli tunne, että tavoitimme hetkeksi ripauksen siitä, millaista Kaakkois-Aasian nykyään jo tosi turistisoituneissa paikoissa on ollut reissata joskus aiemmin. Monen mielestä Si Phan Don on jo pilalla, kun siellä on sähköt ja internet ja läjä nuoria reissaajia. Näin hiljaisella kaudella ei ainakaan tungoksesta voinut syyttää, vaan omaa rauhaa sai ihan niin paljon kuin sielu vain sieti. Mekong on uljas ja auringonlaskut hienoja. Varmaan auringonnousutkin, mutta emme olleet siihen aikaan enää/vielä hereillä yhtenäkään aamuna.

En tiedä palaanko koskaan saarille täällä, mutta aivan varmasti saarilla vietetty aika (viisi yötä) on yksi tämän reissun mieleenpainuvimmista. Saarilta matka jatkui kohti Kambozhaa, ja edessämme oli ensimmäinen maateitse tapahtuva rajanylitys.