Lähtökohtaisesti ajateltuna talviloman viettäminen brittiläisten, saksalaisten ja skandinaavieläkeläisten suosimassa pikkukaupungissa ei ole ruokaihmisen unelmaloma. Samainen paikka on myös kestävyysjuoksijan talviparatiisi ilmastonsa ja hyvien lenkkimaastojen vuoksi. Tähänkään ihmisryhmään en voi väittää kuuluvani, mutta niin vain matkakohteena tänä talvena oli
Torreviejan kaupunki Espanjan rannikolla, Alicanten maakunnassa. Lennot olivat Alicanteen ja vaikka majapaikka ja pääasiallinen ajanviettokohde olikin Torrevieja, kävin parina päivänä hengaamassa myös Alicantessa.
Torreviejan kaupungin lähiympäristössä on kaksi isoa suolajärveä, sininen ja punainen, joista tässä kuvassa sininen. Järvillä kerrotaan olevan tekemistä terveydelle suotuisan mikroilmaston synnyssä.
Matkakohteen valinta ei ollut omani, vaan lähdin matkaan sisareni perheen kanssa ja heidän ideastaan. Hekään eivät ole eläkeläisiä, mutta elämäntapajuoksijoita kyllä. Torrevieja oli heille aiemmiltakin talvijuoksuleireiltä tuttu paikka, ja koska perheessä on nyt myös jälkikasvua, oli tuttu matkakohde helppo valinta. Minä taas olen
viihtynyt mainiosti aiemminkin Espanjassa, joten ei minua kovin kauaa tarvinut suostutella liittymään seuraan.
Juoksukontakteista oli iloa ihan konkreettisesti ruokaihmisellekin - Torreviejassa leireilevä juoksututtu oli voittanut kisoista parikin kappaletta Serrano-henkisiä kinkkuja, joista toinen oli meillä "lainassa" mentaliteetilla syökää niin paljon kuin ehditte. Mehän syötiin!
Lähikauppamme oli megakokoinen Carrefour, jonka kalatiskissä oli tarjolla melko räyhäkkään oloisia kaloja. Epäselväksi jäi heidän tarkempi lajinsa, mutta en ehkä olisi uskaltanut lähteä moista fisua käsittelemään kylmiltään.
Kaikenmoista merenelävää olisi ollut tarjolla, mutta koska reissuperheessämme ei erityisesti merenelävien ystäviä ollut, jätimme ostokset väliin ja ihastelimme vain etäältä tarjonnan runsautta.
Muutoin kylläkin tuli kokkailtua melko paljon vuokraamassamme asunnossa, joten ulkoruokinnan osalta tämä raportti on kyllä tällä kertaa hieman suppea.
Meikäläisen kokkausvuorolla syntyi muun muassa tomaattista munakoisopastaa, sillä sisareni oli esittänyt kainon toiveen munakoisoruoasta. Carrefourin HeVi-osastokin nimittäin oli vertaansa vailla.
Torreviejassa oli meneillään karnevaalikausi, jonka ansiosta kaupasta löytyi hupaisaa karnevaalipullaa, jonka kutsua emme voineet vastustaa. Maku oli hyvin peruspullaisa, mutta kyllähän hymyilevä pulla väkisinkin saa omatkin suupielet hieman noususuuntaan!
Sään puolesta matka olisi voinut sujua mukavamminkin. "Aurinkovarmaksi" markkinoitu Torrevieja sekä Alicanten kaupunki eivät näyttäneet parastaan, vaan pilvistä säätä koettiin useampaan kertaan ja lämpötilat pysyttelivät hyvinkin maltillisissa +12-+17 asteen tietämissä. Tähän päälle tuli aina kova ja kylmä tuuli, joten lyhythihaisissa kamppeissa ei paljon ollut pihalle asiaa.
Harmaata perjantaipäivää ilostuttivat kuitenkin Torreviejassa aina perjantaisin pidettävät markkinat, joissa tarjolla oli monenlaista niin ruoka-, vaate- kuin kodintarvikepuoleltakin. Tästä maustepöydästä mukaan lähti kokonaisia muskottipähkinöitä ja savuista paprikajauhetta.
Paikalliset suorittavatkin usein isommat ruokaostoksensa markkinoilta, sillä tarjonta on takuulla tuoretta ja hinnat hyvin maltilliset, halvemmatkin kuin marketeissa.
Vaikka ulkona syöminen jäi vähän vähemmälle, tuli kaffella piipahdettua kuitenkin melko monta kertaa. Tässä oltiin shoppailutauolla
Bombon Bossissa Zenia-ostoskeskuksessa.
Sunnuntailounaalla syötiin "paavo-fileitä" siis kalkkunaa sipulin kanssa ranskankermassa muhiteltuna. Lisukkeina ruusukaalta ja perunaa sekä marinoituja oliiveja. Kyytipoikana oli lasillinen kylmää läheisen viinialueen valkkaria. Viinipulloissa oli hyvät merkinnät tuotantoalueista ja lähialueen tuotteet vielä erikseen merkittyinä. Noin kolmen-neljän euron panostuksella sai oikein mainiota lähiviiniä. Carrefourin paljoustarjoukseen en sentään tarttunut, tyyliin "osta ensimmäinen tähän hintaa ja saat toisen ihan naurettavan halvalla". Esimerkiksi valtavan kokoisen viskipullon olisi saanut hyvinkin sopuisaan hintaan, jos olisi ostanut kaksi kerralla!
Sunnuntailunchin jälkkärinä syötiin kaupasta valmiina ostettua Crema Catalanaa, joka oli tällainen iso, jaettava malli. Jaksoimme hämmästellä, miten niin silkkisen pehmeä koostumus voi pysyä noin hyvin kasassa!
Olin myös sortunut ostamaan markkinoilta pussillisen tuoreita mansikoita, sillä täällä talvisessa Suomessa ne ovat niin kovin kalliita ja mauttomia. Eivät nämäkään mitään mahtimakeita olleet, mutta aivan hyviä kuitenkin. Mansikat sopivat erityisen kivasti Crema Catalanan kaveriksi, mutta tuhottiin näitä ihan perinteisen aamupuuronkin kanssa (no ne juoksijat kuskaavat puurohiutaleetkin mukanaan, jotta aamulenkille riittää poweria).
Reissun ensimmäiset tapakset tuli nautittua ketjutapasravintola
Lizarranissa, jonka konsepti oli kyllä oikein kiva. Pikkuisia leivän päälle koottuja tapaksia - tai siis pinchoja - on valmiina tiskissä odottamassa ja sieltä voi mieluisiaan poimia. Laskutus tulee tällöin lautaselle kerääntyvien tikkujen mukaan, hinnat olivat hieman reilun euron per annos. Lisäksi listalta pystyi tilaamaan tapaksia. Minun tapas-ateriani koostui perunoista ja siideriliemessä uivista chorizoista sekä pienestä lasista talon valkkaria. Lasku tästä setistä oli kympin hujakoilla eli ei paha ollenkaan.
Ensimmäisenä Alicante-päivänäni istahdin kahville Postiguetin rannan edustalla kulkevalle Paseo de Gómizille, jossa oli parikin vaihtoehtoa kahvittelulle. Orastavaa nälkääni päätin lääkitä tonnikala-munaleivällä, sillä lounasaikaan oli vielä tunteja. En kylläkään arvannut, että leipä olisi kokonainen patonki!
Ja mikäs siinä oli kahvitellessa, kun rannalla lennätettiin leijaa, pelattiin rantalentistä ja -futista ja ihan silmieni edessä nämä kaverit taituroivat trapetsillaan temppuineen. Olisin voinut tuijottaa noita tyyppejä varmaan loppupäivän, niin hauskalta meno vaikutti.
Jatkoin kuitenkin matkaani, sillä ensimmäinen päämääräni Alicantessa oli hurauttaa hissillä ylös Santa Barbaran linnalle (löytyy kun kävelee Explanada de Españaa pitkin kohti linnaa, jota ei voi olla huomaamatta, lieniköhän hissi Avenida Jovellanosilla, opasteet ovat kuitenkin selkeät). Suosittelen hissikyytiä, sillä se maksoi reilut 2 euroa ja alaspäin on paljon kivempi tulla linnalta jalkaisin kuin ylöspäin.
Linnan alueella oli mukava käyskennellä ja ylätasanteilla oli tuuleltakin suojaa niin, että olisi voinut kuvitella sään olevan kesäisempi kuin se todellisuudessa olikaan. Linnalta aukeavat mahtavat näkymät rannalle, merelle ja joka suuntaan kaupunkia.
Laskeuduttuani linnalta alas päädyin pikaiselle kierrokselle Alicanten kauppahalliin (Mercado Central, Avenida Alfonso X el Sabio 1) ja sieltä suuntasin sisäpihalle/takapihalle kahvila/ravintola-alue-kyltin innoittamana. Ajattelin virvoittaa itseäni hetken lasillisen äärellä, minkä teinkin, mutta enpä arvannut millainen väenpaljous minua odotti!
Kauppahallin takapiha oli siis selvästi erittäin suosittu tapaamispaikka lauantai-iltapäivänä. Ihmisiä oli valtavasti, mutta kaikilla vaikutti olevan nauru herkässä. Tapaksia jaettiin, olutta tai viiniä juotiin ja sopu antoi sijaa myös ulkomaalaiselle hortoilijalle, jonka espanjan taidot ovat hyvin rajalliset.
Onnistuin kuitenkin änkemään itseni tiskille, tilaamaan lasillisen valkoviiniä ja nauttimaan sen iloisen puheensorinan ympäröimänä. Ei ollut yksinäinen olo, vaikken tajunnut sanaakaan siitä, mitä ihmiset ympärilläni puhuivat. Tämä oli sellainen reissun happy moment - löysin ihan vahingossa paikkaan, jossa paikalliset viihtyvät!
Tämän jälkeen teinkin sitten tyypillisen mokan - en mennyt syömään ensimmäiseen kivaan löytämääni ruokapaikkaan vaan jatkoin vielä eteenpäin ja päädyin syömään täysin keskinkertaista ruokaa (oma vikani, nälkäväsykiukkuisena en uskaltanut yrittää tilata mitään espanjaksi vaan tyydyin päivän annokseen, joka oli pastaa, joka oli ihan ok, mutta bolognesea voi syödä missä vaan muuallakin).
Lauantai-iltana Torreviejassa oli karnevaalikauden päätöksen kunniaksi karnevaalikulkue, jota raahauduin väsymyksestä ja vilusta huolimatta katsomaan paikan päälle eikä sitten enää harmittanutkaan. Pienten ja vähän isompienkin ihmisten riemu tempaisi kyllä mukaansa.
Kuva-arvoitus!
...jonka ratkaisussa saattaa auttaa tämä kuva. Karnevaaleilla oli mm. hampurilainen! Ylemmän kuvan tyypit siis kasasivat itsestään burgerin kadulle: kaksi sämpylää, pihvi, juusto ja tomaatti. Hauska idea. Mäkkärin ranskikset (porukkaan kuului muuten myös ketsuppi) oli kyllä yksi suosikkipuvuistani kulkueessa. Arvoitukseksi jäi, olivatko asut kenties työnantajan sponssaamia.
Toinen Alicante-päiväni osui maanantaille, jolloin oli kylmä ja erittäin tuulinen päivä. Postiguet Beachia tuskin nähdään kovin usein näin autiona, sillä tämä yksinäinen heppu oli ainoa ihminen koko kilometrien mittaisella rannalla ainakin niin pitkältä matkalta kuin minun silmäni vain kantoivat.
En halunnut toistaa virhettäni, joten tsekkailin TripAdvisoria ja merkkasin turistikarttaani muutaman ruokapaikan sijainnit, jotta nälän yllättäessä tietäisin minne kannattaa suunnata vähän paremman ruoan toivossa.
Päädyin lounastapaksille
El Cantoon (Calle de Alemania 26). Paikka oli täynnä paikallisia ja listat olivat toki espanjaksi. Olinkin oikein ylpeä itsestäni, kun hoidin asiointini yrittämättä puhua englantia lainkaan.
Tilasin "venäläisen salaatin" eli kylmän perunasalaatin, jossa on tonnikalaa, majoneesia, kananmunaa ja kapriksia.
Lihatapaksen, joka tarjoiltiinkin yllätyksekseni vartaassa sitruunalohkon ja rakeisen sinapin kanssa. Mureaa ja maukasta!
Viini oli jälleen hyvää, joskin vähän kauempaa Ruedan viinialueelta peräisin. Koko pullo tuotiin pöytään, mutta laskutus tehtiin sen mukaan montako lasia siitä tuhosi. Minä pitäydyin lasillisessa, olihan sentään vasta lounasaika.
Tilasin myös pienen leivän, jonka täytteenä oli manchego-juustoa.
Kolme tapasta ja lasi viiniä maksoivat reilun kympin verran, jonka maksoi erityisen mieluusti, sillä ruoka oli oikeasti tosi hyvää. Kannattaa siis piipahtaa El Cantoon, jos Alicantessa liikuskelee.
Onkohan Joulupukkikin muuttanut talvehtimaan etelään? Alicantessa tuli vastaan Joulupukin kotia mainostava kyltti, mutta itse majaa en ehtinyt lähteä etsiskelemään.
Torreviejassa kävimme viimeisenä iltana vielä syömässä kiinalaisessa buffetissa. Paikka sijaitsee Torreviejan keskustan ulkopuolella,
Habaneras-kauppakeskuksen takana. Ruokaa saattoi valita valmiista buffetista tai sitten omalle lautaselleen sai valikoida haluamansa lihat/kalat/kasvikset ja kuskata ne kokin wokattaviksi pyytämäsi kastikkeen kera.
Buffetissa jotenkin aina sekoaa ja tulee tarve maistella mahdollisimman monenlaista. Tulisehkossa pähkinäkastikkeessa wokattu kana ja nauta, sienet, salaatti, porkkana, purjo ja paprika olivat oikein maukkaita, kuten myös paistetut nuudelit ja riisi.
Jälkiruokaosastollakin oli valittavana jos vaikka mitä. Olikin hupaisa katsoa kestävyysjuoksijoiden hiilaritankkausta herkkujen parissa. Seuranamme syömässä oli siis toinenkin juoksijaperhe, jotka olivat vasta Torreviejaan saapuneet. Juoksijoiden populaatio olikin alueella melkoinen - vaikka omakin loma oli harvinaisen reipashenkinen useampana päivänä tehtyjen kävely- ja hölkkälenkkien valossa, tuntee olonsa kuitenkin aika pieneksi kun vieruskaveri toteaa päivän olleen kevyt, kun lenkkeilyä oli kertynyt vain vähän yli 20 kilometriä kaikkinensa.
Lentomatkalla kotiin pääsimme vielä ihailemaan Alppeja. Sopivasti pilvetön ja aurinkoinen sää antoi tähän mahdollisuuden.
Kiitän vielä reissuseurasta siskoa perheineen - loma oli erilainen, mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi oikein rentouttava ja tarpeellinen.
P.S. Onnea 4-vuotiaalle blogilleni, viime perjantaina 22.2. tuli täyteen kokonaista neljä vuotta siitä, kun ensimmäinen blogipostaus tupsahti Peruspöperölän nimissä ilmoille! Kevään ja vaikka näiden synttäreidenkin kunniaksi kokoonnumme ilakoimaan ruoan ja juoman parissa meille lauantaina 16.3., tervetuloa! Lisätietoa saa lähestymällä sähköpostitse :)
