tiistai 27. elokuuta 2013

Olutmarinoitua pihviä ja kahteen kertaan kypsennetyt perunat

Glorian ruoka ja viini antaa usein inspiraatiota kokkaukseen. Joskus onnistuu ja joskus ei. Jotkut reseptit jäävät ikisuosikeiksi ja toiset yhteen kokeilukertaan. Olen valitettavan mielikuvitukseton ns. paremman ruoan kokkauksen suhteen, joten mieluusti aina testaan eri reseptejä jos haluan tarjota jotain vähän peruspöperöä parempaa. Usein tällaisen kokkailun hetki koittaa lauantaisin, kun on aikaa paremmin panostaakin keittiössä häärimiseen.

Taannoin halusin kokeilla GRV:n 5/2013 -numerossa ollutta olutmarinointia vaihteluksi ihan tavalliselle pihville, jota meillä syödään usein viikonloppuisin. Samaisesta lähteestä tuli resepti myös lisukkeeseen.

Kahteen kertaan kypsennetyt perunat

Noin puoli kiloa keitettyjä (uusia) perunoita
Hienonnettua ruohosipulia
Suolaa
Mustapippuria
1 desilitra vettä
0,5 lihafondikuutio
25 grammaa (tai enemmän maun mukaan) raastettua parmesania

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Kuori keitetyt perunat tarvittaessa ja viipaloi ne.

Lado perunaviipaleet uunivuokaan. Ripottele päälle silputtua ruohosipulia, suolaa ja mustapippuria.

Kiehauta vesi ja lihafondi kattilassa. Kaada liemi uunivuokaan perunoiden päälle.

Ripottele perunoiden päälle raastettua parmesania.

Kypsennä 20-30 minuuttia, kunnes perunoiden pinta on saanut kauniisti väriä ja lihaliemi on lähes kokonaan imeytynyt viipaleisiin.



Olutmarinoitu pihvi

150-200 grammaa naudan ulkofilettä per syöjä eli meillä noin 300-400 grammaa

Marinadi:
0,25 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 desilitra tummaa olutta
0,25 desilitraa ruokosokeria
1 ruokalusikallinen oliiviöljyä
0,5 ruokalusikallista balsamicoa
0,25 teelusikallista chilijauhetta

Suolaa, mustapippuria

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.

Yhdistä pussissa tai rasiassa marinadin kaikki ainekset keskenään.

Aseta pihvit marinoitumaan pussiin tai rasiaan muutamaksi tunniksi. Käännä pari kertaa marinoitumisen aikana, jotta liha marinoituu tasaisesti.

Pyyhi pihveistä ylimääräinen marinadi pois ja paista kuumalla parilalla/pannulla voi-oliiviöljyseoksessa pihvien paksuudesta ja omasta kypsyysmieltymyksestäsi riippuen muutama minuutti per puoli.

Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Pihvi jakoi mielipiteet ruokapöydässämme. Kanssaeläjän mielestä ihan peruspihvi ilman moisia marinadeja on parempi. Minusta marinointi toi kivasti uutta makua lihaan, mutta ei se niin mahtavaa ollut, että välttämättä ihan heti tekisin tällä reseptillä uudestaan.

Perunat sen sijaan saivat täydet pisteet molemmilta ja niitä tehdään meillä varmasti vastakin lisukkeeksi. Yksinkertaista, mutta silti kivasti vähän erilaista.

maanantai 19. elokuuta 2013

Munakokkeli

Olipa kyseessä hotelliaamiainen tai brunssi, minä kaipaan tarjolle kananmunaa ainakin yhdessä muodossa. Keitettykin käy, mutta paistettu muna tai mikä parasta, hyvä, kermainen, mehevä munakokkeli maistuu taivaalliselle.

Olen arastellut munakokkelin tekoa, sillä olen kokeillut sitä aiemmin ehkä kerran eikä lopputuloksessa ole muuta muisteltavaa kuin korkeintaan häpeä. Taannoiselle mökkiviikonlopulle lauantain brunssia suunnitellessamme kuulin kuitenkin itseni auliisti lupaavan myös munakokkelia. Ei se auttanut kuin ryhtyä tuumasta toimeen! Vinkkiä otin luottoblogistani Pastanjauhannasta.

Munakokkeli
(neljälle hengelle osaksi tukevaa brunssia)

6 kananmunaa
Reilu desilitra kermaa
Voita
Suolaa, pippuria

Riko kananmunat kulhoon ja lisää joukkoon kerma. Vispaa ainekset sekaisin niin että munien rakenne rikkoutuu ja massa on sekoittunut hyvin.

Mausta seos suolalla ja pippurilla.

Sulata kimpale voita paistinpannussa. Pannu saa olla mieluummin keskilämpöinen kuin superkuuma.

Kaada munaseos pannulle ja anna sen kiinteytyä hieman.

Siirtele puulastalla munamassaa reunoilta keskelle.

Jatka massan liikuttelua pannulla siihen saakka, kunnes munamassa on kypsää, mutta vielä mehevää.

Tarjoile munakokkeli joko paahtoleivän kanssa tai osana runsaampaa brunssisettiä.

Tällä kertaa brunssilautaselle munakokkelin kaveriksi päätyi mininakkeja, lihapullia, pekonia, paahtoleipää tykötarpeineen, salaattia sekä brie-juustoa. Juomana tarjoiltiin kahvia ja Mimosaa.

maanantai 12. elokuuta 2013

Mustikkaiset valkosuklaaletut

Vielä on mustikka-aikaa jäljellä! Olimme mökkeilemässä viikonloppuna ja haaveilin, että voisin käydä napsimassa lähimetsästä mustikat jonkinlaiseen jälkiruokaan lauantain aterialle. Pääsinkin toteuttamaan ajatukseni sään suosiessa metsäkävelyä ja mustikoitakaan ei tarvinut liian kauaa etsiä. Lisäksi nappasimme mukaan muutaman villivadelman, jotka matkan varrelle sattuivat!

Olin ottanut mukaan Glorian ruoan ja viinin (5/2013), jossa oli ohje mustikka-valkosuklaakrepeille. Joku on joskus sanonut, etteivät letut ole kreppejä, jos niitä ei paisteta oikeaoppisella pannulla, joten minä kutsun omiani ihan vaan letuiksi. Tai lätyiksi. Tai räiskäleiksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä :)

Mustikkaiset valkosuklaaletut
(3-4 hengelle jälkiruoaksi)

2 desilitraa sitruunavissyä
1,5 desilitraa maitoa
1 muna
50 grammaa valkosuklaata
2 desilitraa vehnäjauhoja
2 ruokalusikallista sokeria
0,25 teelusikallista suolaa
Mustikoita
Voita paistamiseen

Vatkaa kivennäisvesi, maito ja kananmuna sekaisin kulhossa.

Raasta valkosuklaa toiseen kulhoon.

Sekoita suklaan sekaan myös jauhot, sokeri ja suola.

Sekoita kuiva-aineseos nestemäisen seoksen joukkoon.

Anna taikinan turvota puoli tuntia.

Sulata voita paistinpannussa, kaada taikinaa pannulle ja ripottele päälle mustikoita.

Paista letut molemmin puolin kypsiksi keskilämmöllä.

Tarjoile letut tuoreiden marjojen ja sitruunankuorella ja sitruunamehulorauksella maustetun kermavaahdon kanssa.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Retroruokaa

Lapsuuden ruokamuistoja on hankala toistaa omassa keittiössä. Olen todennut tämän aiemminkin pariin otteeseen. Yksi tällainen kotikodista mieleen jäänyt ruoka on makaronivelli. Sitä syötiin vaikkapa silloin, jos oli vatsanpuruja tai muuten hankala olla.

Kävin aiheesta makaronivelli taannoin keskustelua tuttavapiirissäni, ja osalle se oli tuttu ruoka myös omasta lapsuudesta, kun taas osa oli kuvitellut sen olevan suunnilleen keksittyä ruokalegendaa, sillä kuka nyt sellaista ruokaa ihan oikeasti söisi, saati valmistaisi?

Eräänä iltana minulla oli vähän sellainen samanlainen olo kuin lapsena, jolloin makaronivelliä tuli syötyä. Muistan pari kertaa aiemminkin aikuisiälläni tehneeni velliä itse, ja yleensä aina hieman huonovointisena. Jännä juttu. Reseptiä minulla ei tietenkään ollut tallessa, ja vaikka muistinkin suunnilleen, miten ruoka pitäisi tehdä, kaivelin nettiä ohjeistuksen toivossa mutten kovinkaan toiveikkaana. Yllätyin, sillä reseptejä löytyi! Seurasin Myllyn Parhaan reseptiä.

Makaronivelli
(2 annosta)

Noin 0,5 litraa punaista maitoa
Noin 1 desilitra makaronia
Noin 0,5 ruokalusikallista vehnäjauhoja
Noin 0,5 ruokalusikallista sokeria
0,5 teelusikallista suolaa
Voita

Kuumenna maito kattilassa.

Lisää kattilaan makaronit, sekoita ja anna kiehahtaa.

Kypsennä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes makaronit ovat lähes pehmenneet. Sekoittele säännöllisesti, jottei pala pohjaan.

Sulata nokare voita.

Sekoita vehnäjauhot voihin  ja lisää suurus velliin sekoittaen samalla.

Anna vellin kypsyä vielä noin viisi minuuttia.

Nosta kattila pois levyltä ja mausta velli suolalla sekä sokerilla.

Tarjoile voinokareen kanssa.

Todellista retroilu ruokaa siis. Eihän velli juuri millekään maistu, mutta koostumuksensa ansiosta sitä on helppo syödä silloinkin, kun juuri mikään muu ei maistu.