lauantai 9. tammikuuta 2016

Oispa kesä - muistoissa sooloseikkailu Latviassa

Näin talvipakkasen keskellä ajatus karkaa helposti kesäisempiin hetkiin ja retkiin. Viime kesänä lähdin heti lomani alkaessa käymään pitkän viikonlopun verran Latviassa. Riika ja koko maa olivat minulle entuudestaan tuntemattomia ja alunperin reissuun piti lähteä ystäväni kanssa. Ystävä joutui kuitenkin hälyytetyksi töihinsä lyhyellä varoitusajalla ja päivän puntaroituani totesin, että vaihtoehdot ovat aika vähissä. Lähden yksin tai en lähde ollenkaan.

Lähdin yksin. Ajattelin, että otan sen seikkailuna ja kasvattavana kokemuksena. Se oli molempia eikä ole harmittanut hetkeäkään! Vaikka myönnän, että vähän jännittikin. On ihan eri asia reissata yksin vaikkapa Lontooseen, jossa tiedän pärjääväni paikallisten kielellä. Latvia oli vähän eri juttu.

Lento oli superaikaisin aamulla AirBalticilla ja reissu alkoi lupaavasti kun itku kurkussa koetin etsiä tietäni vasta avatulta lentokentän juna-asemalta terminaaliin. Opasteita ei siinä vaiheessa ollut ja koska lento lähti ykkösterminaalista, ajattelin käveleväni sinne nopeammin kuin yhteysbussilla - väärin. Ainoa pelastukseni oli sattumoisin töihin matkalla ollut vanha setä, joka viittilöi minut aitojen rajaamalta alueelta oikeaan suuntaan. Pistin juoksuksi ja olin portilla kun boardaus alkoi. Lentokoneessa tärinä alkoi helpottaa.

Hotellimajoitus on Riiassa edullista. Olimme surffailtuamme vaihtoehtoja päätyneet City Hotel Teateriin (Bruninieku 6). Hotelli oli siisti ja respa ystävällinen. Sijainti ei ollut ihan keskustassa mutta julkinen liikenne toimi hyvin ja oli edullista. Soneran liittymällä GoogleMapsiakin saattoi käyttää huoletta, kun Baltiassa roaming-maksuja ei peritä. Tämä oli meikäläisen onnettomalla suuntavaistolla varustetulle semistressaajalle suuri apu reissussa! Oi, ihana internet. Instagram. Facebook ja WhatsApp kun olivat käsillä niin yksinäiseksikään ei oloa tarvinnut tuntea kun saattoi reaaliaikaisesti jakaa fiiliksiä somessa.


Riika on kivan kompakti kaupunki. Vanha kaupunkikin löytyy. Ne ovat itselleni jotenkin aina semmoinen fiilistelyn paikka, kun täällä kotona ei ihan niin historiaa henkiviä paikkoja löydy.

Mitenkään siloiteltu todellisuus ei tosiaankaan Riiassa ole. Ihan siinä ydinkeskustan laidalla tuli vastaan tämmöinenkin talo ja hotellini läheisyydessä oli myös hyvin monenkuntoista ja -näköistä rakennusta.

Ekana päivänä päädyin syömään turistienkin suosimaan Folkklubs Ala Pagrabs -ravintolaan (Peldu iela 19), jonka olin bongannut TripAdvisorista.

Paikka on kivan rosoinen kellariravintola (terassikin tosin kesäaikaan löytyi) ja oli aika suosittu, mutta torstain alkuiltana mahduin kuitenkin itsekseni syömään ilman pöytävaraustakin.

Söin latvialaisia lihapullia, joiden kaverina oli hapankaalilisuketta, paria eri soossia ja oikein kelvot perunat. Kyytipojaksi löytyi paikallisehkoa siideriä. Varsin kelpoa konstailematonta evästä.

Perjantaina aamusta suuntasin Riian vanhoille ilmalaivahalleille, jotka toimivat nykyään kauppahalleina ja piha-alueet tori/markkinameiningillä.

Halleilla pyöriessäni niskaan iski aivan tolkuton ukkoskuuro. Mikäs siinä sitten myrskyn laantumista pullakahvien parissa odotellessa. Sää oli todella ailahtelevainen - vettä tuli saavista kaataen ja puolen tunnin päästä saattoi jo porottaa taas aurinko täydeltä terältä!

Museo-osaston tämän reissun osalta hoiti hassu, pieni hattumuseo, jonne on koottu esille yksityisen keräilijän kokoelmaa. Osaa hatuista, kuten yllä olevaa jonkin lämminkarvaisen elikon karvasta tehtyä päähinettä, sai myös sovittaa.

Sitten oli tietysti taas jo nälkä. Suuntasin kaverin vinkkaamaan paikkaan lounaalle, sillä se oli vähän samoilla nurkilla kuin hattumuseo ja logistisesti järkevässä suunnassa myös hotellille paluuta ajatellen.

VinoMetr on tunnelmaltaan vähän fiinimmän oloinen paikka eikä ihan halvimmasta päästä. Mutta lounasaikaan heillä on hyvä diili, jossa kolme ruokalajia saa kympin pintaan. Tai sitten kaksi ruokalajia ja lasin viiniä.

VinoMetrin alkupalasalaatti oli oikein raikas ja maistuva.

Pääruoka oli simppeli annos kalkkunasta, perunasta ja kurkuista. Jälkiruokaa en ottanut, koska luonnollisesti tartuin viinilasioptioon. Olihan loma ja perjantai. Ruokien kylkiäisenä pöydässä oli myös oikein maistuva leipäkori ja jälkkärin sijasta tilaamani cappucinokin oli oikein kelvollinen.

Lounaalta suuntasin pikasiistiytymään hotellille sillä perjantain varsinainen ohjelma oli koko reissun jännittävin osuus. Olimme nimittäin reilua viikkoa ennen reissua alkuperäisen reissukaverini kanssa bonganneet, että sattumoisin matka-ajankohtanamme järjestetään noin sadan kilometrin päässä Riiasta Baltian suurin festivaali Positivus. Jonne oli 6,5 euron hintaan festaribussikuljetus Riiasta. Ja jonka yhden päivän liput maksoivat 35 euroa. Ja jonka perjantain pääartistina oli Placebo. Sinne!

Takaisin tuleminen oli se ongelma. Koska festaribussit takaisin tulivat vasta lauantain ja sunnuntain vastaisena iltana tai sunnuntaina, oli hankkiuduttava kotiin ominpäin. Alkuperäinen suunnitelma oli valvoa aamuun (koska festareilla oli musiikkia ja ohjelmaa kyllä tarjolla aamuun asti) ja ottaa aamun eka normaali bussiyhteys Riikaan. Tähän en uskaltanut yksin ryhtyä, joten maksoin etukäteen festarin sivuilta tilatun taksikyydin ja totesin festari-illan täten kustantaneen minulle about saman kuin Suomessa, mutta jälleen kerran kun valittavana oli joko mennä ja maksaa vähän enemmän tai jättää menemättä kokonaan, ei valinta lopulta ollut vaikea.

Näin paljon festaribussissa jännitti mennessä! Onneksi löysin bussin lähtöpaikan aika kivuttomasti ja ehdin vaihtaa sitä odotellessa pari sanaa muiden bussin kyytiläisten kanssa. Matka kesti odotettua kauemmin koska tietyöt mutta lopulta päästiin illalla perille kuitenkin. Placebon lisäksi olin onnistunut artistilistaa selatessani tutustumaan islantilaiseen ihanaan fiilistelybändiin Vökiin, jonka keikkaa odotinkin sitten innolla.

Ja enpä odottanut turhaan! Vökin keikalla musa meni ihon alle, jalkoihin ja sieluun. Itketti, hymyilytti, tanssitutti. Tältä se suunnilleen tuntui ja näytti:

Vökin jälkeen suuntasin tankkaamaan itseeni evästä festarin ruoka-alueelle, joka oli monipuolinen ja edullinen varsinkin verrattuna Suomen festarieväiden hintoihin. Söin elämäni parhaan festarihampurilaisen.

BEKON cateringin pekonihampurilainen oli todella hyvä. Elementit olivat kohdillaan ja ranskalaisetkin maistuivat. Geneerinen festarimättö 0 - Kunnon burgeri 1. Siideriä kyytipojaksi ja loppu siideristä mukaan (kas kun festivaalilla sai ne juomat myös kuljettaa mukanaan muualle alueelle, juotavat vain myydään muovimukeihin kaadettuna kaikista pisteistä eikä omia juomia alueelle saa tuoda).

Festarireissun kruunasi pimenevässä yössä mahtipontisen mutta toimivan setin soittanut Placebo, joka omiin korviini kuulosti samaan aikaan lohdullisen tutulta ja raikkaan uudelta. Hoilotin täysiä mukana Breathe! Breathe! Breathe! We are loud like love!

Etukäteen ostettu taksimatka kotiin sujui hyvin. Taksi löytyi merkityltä alueelta ja vei kotihotellin ovelle reilussa tunnissa. Festivaali jätti positiivisen jäljen kaikin puolin, homma toimi, paikka oli kiva, hintataso edullinen, ihmiset osasivat käyttäytyä vaikka osa olikin enemmän tai vähemmän päissään. Lähtisin uudestaankin!

Lauantai starttasi muutaman tunnin unien jälkeen aika väsyneissä merkeissä, mutta raahustin itseni kuitenkin suklaamuseoon. Tämä oli ehkä reissun huonoin rasti. Museo on tosi pieni ja hintaansa nähden ei kyllä kamalasti jäänyt käteen tästä. Ei välttämättä siis kannata mennä.

Perjantaina festaribussin lähtöpaikalle mennessäni bongasin matkan varrelta pienen rannan, joka on käsittääkseni osa Kipsalaa. Sää oli muuttunut aika pilviseksi ja tuuliseksi mutta siitä huolimatta nautin lähikaupasta hakemani välipalan rannalla paljaat varpaat hiekkaan upotettuna. Muutamat sinnikkäimmät ottivat uikkareissaan aurinkoa ja lämpimämpänä päivänä ranta on varmasti tupaten täynnä. Rannalla oli myös kivan oloinen baari, jonka terassilla olevat riippumatot ja löhötuolit houkuttelivat rentoutumaan mutta tällä kertaa skippasin baarin ja jatkoin matkaani tekemään hieman ostoksia.

Shopattuani itselleni paikallisen nuoren suunnittelijan mekon eräästä vastaan tulleesta putiikista olin jälleen nälkäinen. Suuntasin läheisessä kadunkulmassa olleeseen ok:lta vaikuttaneeseen ravintolaan (nimi jäi kirjaamatta muistiin), jossa sainkin erinomaista salaattia briellä ja ankalla. Ja virkistävän lasillisen kylmää valkoviiniä. Näillä eväin jaksoin vielä tallustaa  hotellille siistiytymään.

Illan viihteeksi päätin vielä lähteä tutustumaan paikalliseen modernin taiteen museoon. Siellä oli meneillään seksuaalisuuteen liittyvä näyttely Slash: In between the normative and fantasy. Näyttelyssä oli yllätyksekseni mm. lyijykynäpiirroksia Tom of Finlandista ja muutenkin se oli esitteen mukaan ensimmäinen julkisen museon/instituution näyttely valtavirrasta poikkeavaan seksuaalisuuteen ja fantasioihin liittyen.

Näyttely oli kiinnostava ja hinta taisi olla kolmen euron kieppeillä, joten suosittelen piipahtamaan. Ei minullakaan ollut hajua mikä näyttely siellä on meneillään mutta lauantai-illan viimeisen aukiolotunnin aikana sain tutustua näyttelyyn täysin rauhassa ja jäi hyvä mieli että menin.

Museossa oloni aikana oli taas alkanut sataa. Päätin urheasti kuitenkin kävellä etsimään vielä iltaruokaa ja -juomaa. Selailtuani nettiä tulin siihen tulokseen, että jos ravintolan nimi on YOLO (Palasta iela 10) niin sinnehän on kyllä mentävä.

Väsyneelle turistille hupia irtosi drinkkilistasta.

Paikan tomaattinen ja pähkinäinen vegepasta oli kuitenkin oikein raikas ja kiva annos. Eikä jälkiruoaksi rumien koktailien listalta tilaamani Cuba Librekään hassumpi ollut.

Sunnuntaina suuntasin kotiin kuunnellen taksimatkan kentälle taksikuljettajan poliittisia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä maansa tilasta. Minulle jäi Latviasta ja Riiasta kuitenkin hyvä mieli. Torstaista sunnuntaihin sain aikani kulumaan varsin vauhdikkaasti ja jäi olo, että pintaa voisi raaputtaa vielä enemmänkin. Löydettävää varmasti olisi kaupungissa vielä. Edullisehko hintataso ja lyhyt matka-aika houkuttelevat minut varmasti joskus toistekin vielä Riikaan.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Vuoden ekat blinit

Blinit ja talvipakkaset kuuluvat yhteen. Jo muutamana vuonna mulla on ollut tapana aloittaa joulu aatonaattona tekemällä vohveliraudalla blinejä. Oikeita blinipannuja en edes omista, enkä vohveliblinien löytämisen jälkeen ole kyllä ajatellut hankkiakaan - nämä riittävät kotona tehdyiksi blineiksi erinomaisesti!

Vohveliblinien ohje onkin blogissa jo taannoin esitelty ja sen jälkeen monen monta kertaa hyväksi havaittu.

Tänä vuonna ystäväni J tuli luokseni syömään blinivohveleita jouluaatonaattona. Päällisiksi meillä oli muikun- ja siianmätiä, smetanaa, punasipulia ja lohesta sekä kylmäsavuhepasta tehdyt tahnat. Kyytipoikana oli rosésampanjaa. Ah! Vaikka tänä vuonna tosiaan kaikki oli jouluna toisin (vietin joulun eka kertaa ikinä jossain muualla kuin Pohjois-Pohjanmaalla, en viettänyt jouluaattoa äitini seurassa, vietin eka kertaa jouluaattoa siskontyttären kanssa) niin jostain perinteistä sentään on hyvä pitää kiinni!

Tuona kyseisenä iltana tuli puheeksi blinipannari. Että sitäkin pitäisi joskus testata. Ja testauksen aika tuli eilen, kun ystäväni A, jonka kanssa olemme jo pidempään viettäneet säännöllisesti terapiaviini-iltoja ja sampanjasunnuntaita, tuli käymään.

Terapiaviini-illat lähtivät siitä, kun minulla ei ollut pesukonetta ja A ei tykkää kamalasti kokata ja kummallakin oli paljon meneillään elämässä. Siispä minä sain puhtaat pyykit, A sai ruokaa jota hänelle kokkasin, nautittiin pullo viiniä puoliksi ja siinä samalla tuli parannettua sen hetkiset murheet kummankin mieliä painamasta. Sampanjasunnuntai puolestaan on terapiaviini-illasta jalostunut versio: yleensä tehdään sunnuntaibrunssia, jonka oheen kuuluu sampanja. Koska silloin tällöin vaan on hyvä idea hankkia kupliva kevyt olo sunnuntaisin. Ja syödä hyvin. Ja parantaa taas maailmaa.

Nykyään minulla on pesukone ja A:lla kokkaustaitoinen puoliso, mutta ei hyväksi osottautuneista konsepteista irti tietenkään kannata päästää! Joten tiistaina siis A saapui luokseni mukanaan pullo Spy Valleytä ja ruokalistalla oli blinipannaria kylmäsavuhärkä-smetana-punasipulitahnalla ja sienisalaatilla.

Blinipannukakku
(uunipellillinen Soppa365:n reseptillä)

7 desilitraa maitoa
1 purkki (200 g) kermaviiliä
25 grammaa tuorehiivaa
2 desilitraa tattarijauhoja
2 desilitraa vehnäjauhoja
1,5 teelusikallista suolaa
3 kananmunaa
Noin 25 grammaa sulaa voita

Lämmitä maito ja kermaviili kädenlämpöisiksi. Murenna ja liota joukkoon hiiva.

Lisää joukkoon suola sekä jauhot. Sekoita.

Peitä taikinakulho keittiöpyyhkeellä ja jätä taikina tekeytymään. Alkuperäisessä ohjeessa käsketään taikinan tekeytyä tunti tai kunnes kuplii kunnolla. No, mun taikina alkoi olla aika kuplivaista jo reilun puolen tunnin kohdalla ja taikinakulhon reunat alkoivat tulla vastaan, joten siirryin valmistusprosessissa eteenpäin jo sen jälkeen.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Sekoita taikinan joukkoon sulatettu voi ja kananmunat. Sekoita kunnolla.

Kaada taikina leivinpaperoidulle (korkeareunaiselle) uunipellille.

Paista uunin keskitasossa 25-35 minuuttia eli kunnes blinipannarisi on kullanruskea.

Valmista täytteet pannarisi paistuessa. Alkuperäisessä reseptissä oli kivankuuloinen sitruunasmetanan ohje, mutta kala-aiheiset päälliset olivat ystävän allergian vuoksi poissuljetut ja siksi menin vanhalla tutulla lihaversiolla tällä kertaa.

Kylmäsavuhärkätahna

1 purkki (150 grammaa) smetanaa
1 punasipuli
Noin 60 grammaa kylmäsavuleikkelettä (härkä/poro/heppa/haluamasi liha)
Suolaa ja pippuria myllystä
(Tuoretta yrttiä kuten timjami)

Silppua punasipuli pieneksi ja jos käytät yrttejä, niin pilppua myös se.

Leikkaa leikkelesiivut pienemmiksi palasiksi.

Sekoita keskenään smetana, leikkele- ja punasipulisilppu sekä tuoreet yrtit.

Mausta ronskisti mustapippurilla ja varovasti suolalla (leikkeleet ovat usein jo valmiiksi aika suolaisia).


Blinipannari oli ihan hyvää, mutta ei mielestäni vetänyt vertoja vohveliversioille. Pannariversio on kuitenkin hyvä silloin, jos haluaa blinihenkistä evästä kerralla valmistumaan vähän useammalle syöjälle. Eli siis ihan kelpo kokeilu kuitenkin!

Vein loput blinipannarit ja täytteet mukanani vielä junnulätkäkisakatsomoon, jossa niitä tervehdittiin ilolla. Olin jo aiemmin saattanut kyseisen kaverin tietoisuuteen alunperin Kokkeillaan-Kotiharmilta itselleni käyttöön jääneen superihanan sipuli-juustodipin reseptin ja tämän härkätahnan myötä kaverini oli valmis nimeämään mut töhnäidolikseen :) Peruspöperöä jatkaa siis hyväksi havaitulla linjalla: helppoa ja hyvää.