lauantai 20. elokuuta 2016

Helppo ja herkullinen kantarelli-pekonipiirakka

Reissusta kotiutumisen yksi parhaita puolia on, että saa taas laittaa ruokaa! Toivottavasti kokkausinto pysyy yllä pitkään, enkä alkaisi arjen kiireessä sortua liiaksi pelkkiin helppoihin vakioruokiin. Vaikka eihän niissäkään mitään vikaa ole - ei vaan synny blogiin täytettä.

Heti keskiviikkona sain vieraita ja lupasin, että syötävääkin on tarjolla. Teki kovasti mieli kantarelleja jossain muodossa, ja olin vasta lukenut helpolta ja herkulliselta kuulostavasta kantarelli-pekonipiirakasta Kokkipottilasta. Piirakkahommiin siis!

Kantarelli-pekonipiirakka

Pohja:

2 desilitraa vehnäjauhoja
100 grammaa voita
0,5 teelusikallista suolaa
0,5 teelusikallista leivinjauhetta
2-3 ruokalusikallista vettä (tai maitorahkaa)

Täyte:
Sopivaksi katsomasi määrä kantarelleja (Hannele ohjeistaa käyttämään litran)
0,5-1 pakettia pekonia
2-3 kesäsipulia tai 1 keltasipuli
2 desilitraa kermaa
2 kananmunaa
Suolaa
Mustapippuria
Timjamia

Valmista taikina mittaamalla kulhoon jauhot ja sekoittamalla niiden joukkoon suola ja leivinjauhe.
Kuutioi voi ja nypi se jauhoseoksen kanssa murumaiseksi.

Lisää joukkoon 2 ruokalusikallista vettä (tai jos haluat, maitorahkaa) ja sekoita taikinaksi. Laitoin itse kolme ruokalusikallista ja taikinasta tuli vähän hankalasti käsiteltävää, rahkan suhteen varmaan taas 3 ruokalusikallista olisi hyvä määrä.

Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja vähän reunoille. Jos taikinasi jää löysäksi, voit ripotella jauhoja taikinan päälle ja käsiisi, niin homma käy kätevämmin.

Laita piirakkavuoka jääkaappiin vähintään tunniksi.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Puhdista kantarellit ja pilko sekä sienet että sipuli(t). Jos käytät normaaleja pekonisiivuja, voit pilkkoa nekin. Itselläni oli tällä kertaa pekonisuikaleita, joten pääsin helpommalla. Pekonin ja sienten määrää voi säätää oman maun mukaan: itse käytin kokonaisen paketin pekonisuikaleita.

Laita pekonit, sipulit ja kantarellit paistinpannulle ja paista sekoitellen keskilämmöllä siiheksi, että pekonit ovat kypsiä, sipuli pehmennyttä ja kantarelleista tullut neste haihtunut pannulta. Mausta suolalla, mustapippurilla ja timjamilla.

Riko kulhoon kananmunat ja kaada mukaan kerma. Sekoita esimerkiksi haarukalla munien rakenne rikki ja seos tasaiseksi. Itse laitoin tähän vielä hieman lisää mustapippuriakin mukaan.

Ota piirakkavuoka jääkaapista ja kaada pannulta pekoni-sipuli-kantarelliseos pohjan päälle. Lorota päälle vielä kerma-munaseos.

Paista uunin keskitasossa noin puoli tuntia eli kunnes täyte on hyytynyt, pohja kypsynyt ja piirakassa nätti kullankeltainen väri.

Anna piirakan jäähtyä hieman ja tarjoile sitten vihersalaatin kanssa. Omassa lisukesalaatissani oli jääsalaattia, tuorekurkkua, tomaattia ja vuohensalaattijuustokuutioita. Toimi erinomaisesti myös seuraavan päivän työpaikkalounaana!

torstai 18. elokuuta 2016

Ympyrä sulkeutuu: Bangkok

Noin kaksi kuukautta, neljä maata, noin 6400 pitkin Kaakkois-Aasiaa reissattua kilometriä, 22 eri majapaikkaa ja monta kokemusta sekä ajatusta myöhemmin kirjoitan tätä epilogia kotisohvalla syksyltä kalskahtavan sateisessa Helsingissä. Mutta vielä pari päivää sitten oltiin jälleen kerran Bangkokissa.

Reissun loppu sai tosiaan ei-niin-toivotun jännittävän sävyn, kun Thaimaassa räjäyteltiin useita pommeja viime viikon lopulla. Saimme huolestuneita viestejä ystäviltä kotimaasta, mutta onneksemme olimme vielä Koh Changilla emmekä osuneet pommipaikoille. Perjantaiaamuna tosin piti matkustaa takaisin Bangkokiin, joten kieltämättä vähän jännitti, nähtäisiinkö matkan varrella jotain erityistoimia ja millaista olisi turvatoimin lisätyssä Bangkokissa.

Emme kuitenkaan nähneet mitään erityistä, vaikka saapuessamme olikin yleinen pyhäpäivä, sillä oli kuningattaren synttärit sekä äitienpäiväviikonloppu. Emme tosin käyneet isoilla turistinähtävyyksillä, joissa kuulemma oli lisätty turvatarkastusten määrää.

Majailimme ensimmäiset pari yötä Bangkokissa Decor Do Hostelissa, jonne oli hitusen vaikea löytää, sillä se sijaitsee pienellä sivukujalla. Paikan työntekijä muistutti puhetyyliltään Yodaa ja reitti huoneeseen kulki paikan laundry roomin läpi takakäytävälle ja sieltä vielä portaita ylös. Huone itsessään oli oikein mukava ja hintaan kuului kevyt aamiainen (eli paahtoleipää ja hilloa). Myös vesipänisteri, josta sai täyttää vesipullot ilmaiseksi oli kiva. Lähellä hostellia oli pieni ostari SenaFest, jossa oli ruokapaikkoja, kahviloita ja supermarket sekä muutama muu liike.

Viikonloppuun Bangkokissa kuului muun muassa piipahdus Chatuchakin weekend marketilla lauantaina. Paikassa on valtava määrä eri tuotteita myyviä kojuja ja muutakin kuin perusturistikrääsää. Harmitti, että aikataulumme hieman pissi, ja emme ehtineet olla kovin kauaa ennen kuin monet kojut kuuden tienoilla sulkivat. Etukäteen kannattaa katsoa hieman paikan kartasta, että missäpäin voisi olla itseä kiinnostavia juttuja.

Jotain löytyi kuitenkin. En voinut jättää ostamatta tätä söpöä t-paitaa, jonka printti jotenkin muistuttaa omaa peilikuvaa. Paidassa kerrotaan myös, että sen voi pestä käsin, koneessa, vaimon tai miehen toimesta. Ehkä siis pitäisi kestää pesussakin hyvin!

Toinen viihdyttävä paikka oli BatCat Museum, joka sijaitsee vähän laitakaupungilla ja vaatii sen vuoksi hieman vaivannäköä perille pääsemiseen. Ei siis jokaisen turistin käymä paikka, ja liputkin ovat 250 bahtin hintaan vähän tyyriihköt, mutta jos leffahahmot kiinnostavat, niin ihan hauska paikka.

Kuten nimestäkin voi päätellä, on suurin panostus lepakkomiesjutuissa, joille on omistettu kokonainen huone. Mutta paljon muutakin löytyy.

Kuten Turtles-kakkuvuoka. Miksi ei ole mulla Turtles-kakkuvuokaa, kysynpähän vaan?!

Paikassa on valtava määrä erilaisia figuureja ja leluja ja muuta oheistavaraa, ja tietysti erilaisia sarjis- ja leffahahmoja. Hulkin vieressä oli vähän pelokas olo, vaikka tiesi sen olevan vain muovia.

Jokerihahmoja oli useampiakin ja kieltämättä hieman kylmäsi, sen verran realistisenoloisia nekin olivat.

Onneksi pääsi bättiksen kainaloon turvaan, kun rupesi liikaa pelottamaan!

Bangkokista tuli myös tehtyä hieman ostoksia: ruokakaupasta mausteita kotikeittiöön (sichuaninpippuria, viismaustetta ja kuivattua chiliä) ja japanilaisesta kaupasta hömpöttelyjuttuja, kuten pinkit silmälaput nukkumista varten ja uusi munankeittoajastin.

Illalla kävimme syömässä ja juomassa parit juomat Enjoy Bkk Bistro & Barissa. Paikan omistaja on jenkkiläinen setämies, ja paikan seinät ovat täynnä asiakkaiden omalla kotikielellään kirjoittamia viestejä. Suomenkieliset tuotokset piti tietysti kuvata.

Meitä hän pyysi kirjoittamaan suomeksi jotain rauhaan liittyvää koska maailma on nyt sellainen kuin se on. Ensin ei oikein tullut mitään mieleen, mutta sitten muistin pätkän Jukka Takalon Jokainen on vähän homo -biisistä, joka sopi mielestäni paikkaan mainiosti.

Oikein mukava paikka vaikka pizzat eivät tehneetkään meihin lähtemätöntä vaikutusta. Paikalla on kuitenkin tolkuttoman laaja olutvalikoima, hyvät happy hour -hinnat niistä ja lisäksi heidän rommikolansa tehtiin oikeasti hyvään rommiin, joten peukku sille!

Viimeiseksi kahdeksi yöksi ennen kotiinpaluuta siirryimme vielä lähelle lentokenttää Orchid Resortiin, jotta aamulennolle lähteminen ei olisi ihan niin tuskaisaa ja tulisi otettua rennosti kun ei olisi liikaa virikkeitä ympärillä.

Läheltä löytyi kuitenkin Suvarnabhumi Market, jossa iltaisin pyöri runsaasti paikallista porukkaa niin syömässä kuin tekemässä erinäisiä hankintoja. Ei liiemmin turisteja näkynyt!

Marketilla oli useampi käytävä omistettu ruoka-asioille. Eksotiikantuntua lisäsi se, ettei todellakaan ollut englanniksi mitään kylttejä, joten ostosten tekeminen oli aika randomia.

Toisena iltana ostamani mysteeripullat paljastuivat olevan jostain miedonmakuisesta kalasta friteerattuja ja niiden mukana tuli pussissa paksuhko, makeantulinen chilidippisoossi. Onneksi ei ole mitään vakavia allergioita, muuten olisi voinut olla vähän turhankin jännittävä elämys.

Riemastuttavin löytö oli kuitenkin munkit! Enpä olisi arvannut, että suomalaisen ja thaimaalaisen ruokakulttuurin yhteinen juttu löytyisi munkeista, mutta näin oli. Munkkirinkilää sokerilla, paria erilaista hillomunkkia ja vaniljakreemitäytteisiä munkkeja myi vanhempi herrasmies pilkkahintaan. Enkä muista ihan hetkeen saaneeni missään niin tuoretta munkkia, ai että!

Mukaan tarttui myös paita ja korvikset. Suurin osa vaatteista oli toki suunnattu paikalliselle väestölle eli kokoja ei tämmöiselle hyvinsyöneelle länkkärille juurikaan ollut tarjolla. Mutta käymisen arvoinen paikka ehdottomasti, jos satutte yöpymään lentokenttähotellissa järkevän matkan päässä täältä!

Yksi valintakriteeri Orchid Resortille oli sijainnin lisäksi uima-allas. Vaikka sää vähän kenkkuilikin sadekuurojen muodossa niin saatiin sentään vähän allasaikaakin vietettyä. Viimeisenä Bangkok-päivänä kävin ensin tunnin hieronnassa rentoutumassa ja sen jälkeen menin kellumaan altaaseen. Hardcorerentoutumista ennen seuraavan päivän pitkää kotilentoa.

Viimeisen illan lopuksi etsimme lähistöltä vielä paikkaa, jossa juoda reissun viimeiset lasilliset. Sellainen löytyi läheisen sillan alta! Reggaehenkinen kuppila tarjoili bisseä ja paikalliseen romminkaltaiseen tehtyä rommikolaa erittäin sopuisaan hintaan (kaksi isoa bisseä ja kaksi rommikolaa 240 bahtia). Juoman äärellä tuli haikeuskin - nyt reissu oli sitten paketissa.

Seuraavana aamuna hotellin shuttlekuljetus kentälle (100 bahtia per huone per suunta) lähti aamukuudelta. Jonot sekä baggage dropissa, turvatarkastuksessa että passintarkastuksessa veivät taas sen verran paljon aikaa, että aikaa kentällä shoppailuun ei jäänyt, kun jotain piti kuitenkin ehtiä syödä ennen koneeseen astumista.

Tiistai-iltapäivänä Helsinki-Vantaalla oli ihan epätodellinen olo. Täällä taas. Iloa tuotti se, että voi taas juoda hanavettä ja suihkussa käydessä ei tarvitse varoa veden menemistä suuhun. Liikenne toimii järjestelmällisesti ja ilma on raikasta hengittää. Ei edes haise viemäri!

Kotona ekana juttuna tein ruisleivän meetvurstilla. Ystäväni, joka toimi asunnon talkkarina kesän aikana, oli käynyt meidän puolesta kaupassa. Erityisen mukava juttu, ettei tarvinnut pitkän reissun jälkeen heti lähteä ryysimään ruokakauppaan, vaan sai purkaa rinkat rauhassa ja pestä pyykkiä. Ja ihmetellä että mitäs täällä kotona pitikään tehdä.

Nyt on jo työtkin alkaneet. Pitäisi saada suorastaan reippauspalkinto siitä että on loman jälkeisenä ekana työpäivänä paikalla aamuseitsemältä. Aikaero on tietysti mun puolellani tässä. Thaimaassa heräilin aamuyhdeksän aikoihin ja täällä se tarkoittaa aamuviittä.

Ajatuksia reissusta tulee varmasti pitkin syksyä mutta ensimmäisenä kuitenkin tulee kiitollisuus kaikesta mitä ollaan saatu nähdä ja kokea. Ihan mieletön mahdollisuus oli päästä pidemmäksi aikaa irti omasta arjesta ja saada matkustaa. Ihan eri tavalla näkee paikkoja kun bussimatkailee pitkin maita ja mantuja ja pitää silmänsä auki. Suosittelen ehdottomasti, sillä vanhassa sanonnassa piilee vahva totuus - matkailu avartaa!

maanantai 15. elokuuta 2016

Saarirentoilua, osa 4: Koh Chang

Matka Kambodzhasta takaisin Thaimaahan sisälsi odottelua. Ensin istuimme Kambodzhan puolella minibussissa - samassa bussissa oli porukkaa, jotka olivat menossa Bangkokiin ja joille oli sanottu, että sama bussi jatkaa suoraan sinne. Muutaman hollantilaistytön porukka oli menossa Koh Changille, kuten mekin, ja heille oli sanottu, että bussia pitää vaihtaa, mutta että bussiasemalle on pitkä matka. Yksi pariskunta oli menossa Phnom Penhiin - ihmettelimme todella miksi he olivat ihan väärään suuntaan menossa olevassa minibussissa kanssamme. Ja sitten olimme me, joille ei ollu kerrottu oikeastaan mitään muuta kuin että lippumme kelpaavat Koh Changille saakka, sisältäen myös lauttamatkan.

Phnom Penhiin menijät tosiaan joutuivat vaihtamaan bussia mutta matkustivat sitä varten yli tunnin ihan väärään suuntaan. Erikoinen ratkaisu lipunmyyneiltä mutta ehkä he pääsivät perille kuitenkin. Me muut matkustimme samalla minibussilla rajalle asti. Siellä lampsimme hakemaan ulosleimaukset passeihimme Kambodzhan puolelta, ylitimme rajan kävellen, täytimme maahantulolappuset Thaimaan puolella, saimme leimat parin viikon oleskeluun oikeuttaen ja sen jälkeen odottelimme. Ja odottelimme. Ja yritimme selvittää millä kulkuvälineellä matkan olisi tarkoitus jatkua.

Lopulta saimme selville, että matka jatkuu kahdella eri minibussilla - toinen menee Bangkokiin ja toinen Koh Changille. Lähtö olisi ehkä joskus tunnin päästä koska jotain muitakin matkaajia saattaa olla tulossa. No tämäpä selvä. Istuimme sitten rajapaikalla ja odotimme. Vettä satoi, onneksi sentään löytyi katos, jonka alla hengata.

Lippumme vaihdettiin toisiin tässä odotellessa. Ja sitten kun matka jatkui, meidät vietiin vielä yhteen toimistoon, jossa nämä liput vaihdettiin vielä lauttalippuihin ja tässä yhteydessä saimme valita, haluammeko kyydin samaisella minibussilla majoitukseen asti Koh Changilla. Tartuimme tarjoukseen, koska halusimme päästä helpolla. Hinta tosiaan oli 80 bahtia/hlö - ehkä olisimme saaneet tingattua vähän alemman hinnan itse tai sitten emme.

Ylläolevassa kuvassa odottelimme jälleen. Tällä kertaa lauttaa, sillä emme mahtuneet ensimmäiselle lautalle kohti Koh Changia ja jouduimme odottamaan satamassa tunnin seuraavaa. Pitkä tunti oli se, kun nälkä kurni vatsassa ja ei ollut oikein mitään evästäkään.

Seuvaalle lautalle onneksi mahduimme. Minibussimme ajoi lautalle ja matkaa saimme mennä taittamaan yläkannelle, jossa oli myös pieni kahvio. Lauttamatka saarelle kestää noin 40 minuuttia.

Koh Chang on iso saari, Thaimaan kolmanneksi suurin Phuketin ja Samuin jälkeen. Saarelle ei vie siltaa, joten se on ehkä hieman hidastanut sen turistisoitumista verrattuna yllämainittuihin kahteen isompaan saareen. Mutta turistisoitunut Chang toki on, ei sitä käy kiistäminen.

Valikoin majoitusalueeksemme Kai Baen alueen koska se vaikutti juttujen perusteella olevan rauhallisempi kuin suosituin ranta Haad Sai Khao (White Sand Beach) ja sopivan vähän kaikenlaisille tyypeille. Reppureissaajat kai useimmiten majailevat Lonely Beachin läheisyydessä. Muitakin rantoja löytyy, jokaisella on vähän omat juttunsa. Travelfish on ollut paljolti avuksi reissullamme, mutta Changista löytyy kivasti tietoa iamkohchang-sivustolta.

Majoituimme Paradise Bungalowsissa. Meillä oli oma bungalow ilmastoinnilla, Vähän vajaa 600 bahtia yö eli varsin kohtuullista. Ihan rantsussa tämä ei ole, mutta muutaman minuutin kävelymatkan päässä kuitenkin.

Kai Baen ranta on hiekkaranta, ei saaren pisin eikä hienoin mutta ihan mukava. Ja näin low seasonilla täälläkään ei tarvinnut liiaksi etsiskellä omaa rauhaa. Uimiseen ranta on vähän huono, ellei ole mukana uimakenkiä, sillä pohja on kivinen ja kuollutta koralliakin on ihan rantavesissä.

Kirjaimellisesti majapaikkamme naapurissa sijaitsi Papa Deli Bakery, josta saimme aamuisin syötävää, kun Paradise Bungalowsilla ei omaa ravintolaa ole. Patonki mausteisella italialaisella salamilla maistui erinomaiselle, eikä paikan toasteissakaan ollut moitteen sijaa. Myös kahvit olivat hyviä!

Muutenkin Kai Baessa oli kivasti tarjontaa vaikka kaikki paikat eivät edes pitäneet oviaan auki tähän aikaan vuodesta. Löytyi perinteisempää thaikkuruokalaa ja perheravintolaa sekä kansainvälisempääkin keittiötä.

Nuudeleihin alkoi tulla jo vakava kyllästyminen näin loppureissusta. Tällä kertaa tämän pienen thaimaalaisravintolan annoksista lounaakseni päätyi kanaa ja vihanneksia osterikastikkeessa riisillä höystettynä.

Budjettimatkailijan maha täyttyy useammin paikallisissa ravintoloissa kuin kansainvälisempää evästä tarjoavissa paikoissa ihan rahasyistä. Paikallinen ruoka on yleensä suht paikallisista aineksista eikä annoksen hintaa ole nostamassa liiaksi logistiikkakuluja. Annoskoot ovat myös yleensä aika maltillisia verrattuna vaikkapa jenkkimättöihin.

Loppureissua kohden tosin kukkaron nyörejä tuli raoteltua ruoan suhteenkin avokätisemmin vaihtelun toivossa. Filousta sai tosin varsin sopuisaan hintaan muun muassa tämmöisen "Grexit burger" -annoksen (99 bahtia). Filoussa on myös ymmärretty määrän päälle - lasi talon valkkaria on vain muutaman kymmenen bahtia halvempi kuin puolen litran kannu samaa tavaraa. Ei paljon yhtä lasia siis kannata ostaa.

Cocktailinjanoiselle helpotusta tarjoaa Mojito Loungen happy hour, jossa alle 100 bahtilla voi nauttia vaikkapa frozen daquirista. Mojitot eivät happy hour -listalla ole, mutta sellainenkin testattiin ja hyväksi havaittiin. Reissun aikana on tullut juotua aika monenlaista yritelmää mojitoksi sillä se tuntuu olevan vähän jokaisen juomaa tarjoavan kuppilan listalla myös Kaakkois-Aasiassa. Usein saatu juoma ei kyllä ole ollut mojito, vaan jotain sinnepäin.

Yksi parhaista aterioista oli tämä simppeli grillieväs jota nautin Friend Seafoodissa. Kanan kanssa vartaassa oli maissia, sipulia, tomaattia ja paprikaa ja lisäksi otin grillatun perunan. Näiden lisäksi tuli kupissa makeantujakkaa valkosipulisoossia.

Kai Baessa on myös meksikolainen ravintola Barrio Bonito, joka on saanut runsaasti kehuja netissä. Ei tosiaan mikään halvin mahdollinen ravintola, mutta viimeisenä iltana Changilla teki mieli syödä hyvin, ja kehuista päätellen se onnistuisi Barrio Bonitossa.

Paikassa on lyhennetty ruokalista low seasonilla, ja se löytyy kirjoitettuna liitutaululle. Otimme sitruunalla sekä suolalla terästetyt oluet juomaksi. Omalle lautaselleni päätyi taquitos dorados ja kanssareissaaja otti burriton. Tykötarpeiksi tuli mustapapusoossia sekä kolmea eri tulisuusastetta olevia soosseja ja tietysti tomaattisalsaa. Maistui erinomaisesti!

Jos omat nurkat alkavat kyllästyttää voi aina vuokrata alleen menopelin. Me mopoilimme parina päivänä ympäri saarta katselemassa maisemia. Tiet olivat paremmassa kunnossa kuin vaikkapa Koh Taolla mutta jyrkkämutkaisia vuoristoteitä riitti kyllä täälläkin.

Toisena päivänä mopoilimme Bang Baoon, joka on ollut aiemmin kalastajakylä ja sittemmin muuttunut melkoiseksi turistikohteeksi sekin. Laitureiden päällä asutaan, käydään kauppaa ja ruokaillaan, muun muassa.

Bang Baossa tuli valitettavasti kyllä syötyä Changin surkein ateria. Kanssamatkaajan mustekala-annos kyllä näytti ihan kivalta, mutta ei ollut hääppöistä ja oma kana-annokseni oli vielä kuivakampi kokemus.

Changilta löytyy rannan lisäksi viidakkoa ja vesiputouksia. Kävimme etsimässä parikin eri vesiputousta ja saimme olla ihan keskenämme.

Myös norsucampeja saarelta löytyy useampiakin. Monet niistä sijaitsevat aivan tien vieressä ja kaikki niistä tekevät trekkejä eli norsut joutuvat kantamaan ihmisiä. Yksi saaren campeista sentään yrittää edes hitusen enemmän - sijaitsee syrjemmällä ja norsuilla on siten edes hitusen parempi ympäristö oleilla. Kävimme moikkaamassa ronsuja täällä. Kuvan yksilö oli alun arkuuden jälkeen tosi kiinnostunut meistä. Harmitti, etten ollut hoksannut ostaa mitään hedelmiä tuomisiksi.

Täytyy toivoa, että jatkossa norsuja pidettäisiin enemmän Mondulkiri Projectin tyyppisissä oloissa. Harmittaa ettei aika ja budjetti taipunut visiittiin Mondulkirissä Kambodzhassa ollessamme mutta menkää te muut!

Koh Chang oli kiva paikka saada olla vielä meren äärellä ennen kotimatkaa. Changille päädyttiin sen matkan varrella olemisen takia, eivätkä odotukset olleet kummoiset, mutta saari yllätti minut ihan positiivisesti. Changilta olisi päässyt myös läheisille pienemmille saarille, jotka olisivat houkutelleet, jos olisi ollut pidemmästi aikaa (tai olisimme olleet matkassa high seasonilla, jolloin Changilla olisi ollut varmasti enemmän ryysistä!).

Changilta Bangkokiin (ja tietty toisinpäin) pääsee noin kuudessa tunnissa bussilla ja lentääkin voi läheiselle Tratin lentokentälle. Siispä sijainnin puolesta tänne on helppo matkustaa. Muutaman yön saarella vietettyämme jatkoimme jälleen minibussilla matkaamme. Ympyrä sulkeutui Bangkokiin, jossa nyt vietämme viimeistä iltaamme ennen kotiinpaluuta. Niin meni kaksi kuukautta!

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Roskainen Sihanoukville

Alunperin matkustimme Phnom Penhistä rannikolle Sihanoukvilleen sillä ajatuksella, että jatkamme matkaamme siitä samantien joko Koh Rongin tai Koh Rong Samloemin saarille. Sihanoukville toimii liikenteen solmukohtana, jos haluaa matkustaa Kambodzhan saarille, sillä lautat lähtevät sieltä. Saarirentoiluhan on ollut meille mieluisaa, kuten aiemmista postauksista on voinut päätellä, joten olisihan se ollut kiva nähdä nämäkin. Etenkin Koh Rongia olimme kuulleet kehuttavan.

Mutta. Sää ja majoitusolosuhteet päättivät toisin. Epävakainen sää ei houkutellut lähtemään saarille, sillä oikein huonon sään sattuessa sinne voisi jäädä jumiin lauttojen jäädessä kulkematta. Pääasiallisin syy oli kuitenkin majoitus. Nukkuminen teltassa rannalla hintaan 27 dollaria/2 yötä tai majoitus bungalowissa, jossa seurana on puoli viidakkoa budjetin kipurajoilla olevalla hinnalla ei jostain syystä ihan houkutellut. Etenkin, jos olisi satanut koko ajan - olla sitten jumissa kehnossa ja kalliissa majoituksessa keskellä ei mitään. Sen verran kermapeppuja kuitenkin ollaan, ettei enää jakseta lähteä seikkailun vuoksi luopumaan liikaa mukavuuksista. Sekin ainoa majoitus, jonka löysin, jonne olisin voinut lähteä, oli sitten kivunnut jo hinnaltaan ulottumattomiin. Joten mantereelle jäimme.

Majoituksenamme ensimmäiset kaksi yötä oli Chochi Garden, joka sijaitsee aivan Sihanoukvillen ytimessä, lähellä päärantaa Ochheuteal Beachia ja sen toista päätä Serendipity Beachia. Majoitus itsessään oli ok, 44 dollaria/2 yötä ja sisustukseen ja ympäristöön oli panostettu enemmän kuin monissa muissa budjettipaikoissa. Mutta se meteli! Lähistöllä on runsaasti baareja, joiden bassonjytke ja muu mekkala kuului käsittämättömän kovalla meidänkin huoneeseemme. Ilman korvatulppia ei olisi ollut toivoakaan nukkua ja tulppienkin kanssa teetti vaikeuksia. Jopa itseäni huomattavasti paremmat unenlahjat omaava reissutoveri manasi tulppien läpi tunkevaa möykkää.

Ekana iltana saavuttuamme Phnom Penhistä kävelimme rannalle sen verran, että söimme jotain jossain rannan ravintoloista. Virhe. Pitäisihän se tietää, että biitsiravintoloiden taso ei päätä huimaa. Tilasin kana amok -annoksen, ja se ei kyllä kertakaikkiaan maistunut millekään. Riisikin oli huonolla tavalla tahmaista. Söin tätä sen verran, että pahin nälkä taittui mutta siinä se.

Mikään erityinen kulinarismikohde Sihanoukville ei kyllä ole. Tarjontaa on kyllä jos jonkinlaista mutta laatua ei välttämättä.

Aamupalaa tarjotaan vähän joka paikassa, usein tarjonta on tyypillistä english breakfastia. Tässä lautaselle oli päässyt mukaan myös pannukakkuja! Joskin niiden kanssa luvattu voi loisti poissaolollaan.

Kaupungin kansoitetuin ranta oli kyllä järkytys. Roskainen meininki ihan kaikessa merkityksessä. Ei todellakaan tehnyt mieli mennä uimaan tai jäädä hiekalle loikoilemaan. Kambodzha rantakohteineen on valitettavasti myös seksiturismin kohde, inhottavana yksityiskohtanaan lapsiin kohdistuva hyväksikäyttö. Näimme ravintoloissakin lappuja, joissa pyydettiin soittamaan tiettyyn numeroon, mikäli havaitsee lasten hyväksikäyttöön viittaavaa toimintaa. Emme onneksi nähneet, mutta ajatuskin puistattaa.

Nimipä sen jo kertoo, mistä tässä baarissa oli kyse. Alkuillasta baarissa notkui tyttöjä meikkaamassa, ja odottelemassa seuraa.

Onneksi Sihanoukvillessä on muitakin rantoja, ja näin low seasonilla rauhallisiakin vieläpä. Otimme tuktukin muutaman kilometrin päähän Otres Beachille. Siistimpi ranta, vähemmän ihmisiä, parempi mieli.

Sopivan kokoiset aallot ja hiekkapohja suorastaan houkuttelivat telmimään mereen. Kuvaan on tallentunut erinomaisesti, miten tyytyväistä tyyppiä meikäläinen oli, kun pääsi puljaamaan aalloissa.

Alkuillasta piti sitten palata takaisin möykkäsentraaliin. Nälkä oli, joten ruokaa piti taas etsiä.

Päädyimme Mc Guinness's Irish Cottage -nimiseen irkkuravintolaan TripAdvisorin perusteella. Tämä ei ole ihan pääkadulla, mutta kävelymatkan päässä kuitenkin. Pieni paikka, aika täynnä, joten ilmeisesti kuitenkin ihan suosittu. Omistajana keittiössä hääri ilmeisesti irkkuperäinen tyyppi.

Oma annokseni oli jonkinlainen taco fries -viritelmä, mutten lopulta oikein päässyt itseni kanssa ymmärrykseen siitä, miten annos olisi kannattanut parhaiten nauttia. Tähänkin olisin kaivannut enemmän makua ja ranskalaisiin rapsakkuutta.

Olimme päivän Otres Beachilla hengailun jälkeen päättäneet, että otamme sieltä nurkilta yhdeksi yöksi majoituksen, hengailemme vielä sunnuntain rannalla ja jatkamme maanantaiaamuna matkaamme.

Majailimme Otres Long Beach Sihanokville -nimisen paikan bungalowissa, jossa oli hauskasti maalatut tiiliseinät. Paikka on enemmän Otresin toisessa päässä eli lähempänä Otres 2 -rantaa, kuin Otres 1:tä, jolla olimme edellispäivänä hengailleet. Paikka ei ole rannassa mutta lyhyen kävelymatkan päässä kuitenkin.

Suihkussa ei ole lämmintä vettä, mutta ilmastointi löytyy ja telkkaristakin onnistuin löytämään jopa kanavia, joista näkyi olympialaiset! Hurraa, sain edes hetkisen penkkiurheilua tälle reissulle. Lähellä on pieni kauppa ja muutama ravintola sekä muutama muu majoituspaikka. Rauhallista vaikutti olevan, etenkin näin low seasonilla.

Otres Beachilla itseasiassa on pitkä pätkä rantaa, jolla ei ole palveluita. Ei baareja, ei vessoja, ei rantatuoleja. Vain hiekkaa ja merta, muutama puu, paikallisia piknikeillä ja pari hassua turistia. Suorin tie bungalowistamme rantaan vei tähän kohti biitsiä. Enpä olisi uskonut, että tämmöinenkin rantakaistale voisi Sihanoukvillestä löytyä!

Buukkasimme majapaikan kautta myös bussilipun Thaimaahan. Tarkemmin ottaen Koh Changin saarelle saakka.

25 dollarin hintaan kuului nouto majoituksesta aamulla seitsemän jälkeen, matka minibussilla rajalle, rajan toisella puolella yli tunnin odottelu, että sen puolen minibussi lähtisi etenemään ja matka sillä minibussilla Koh Changille saakka, sisältäen lauttalipun. Lisämaksusta (80 bhatia/hlö) saimme kyydin ihan perille saakka sikäläiseen majoitukseemme.

Ylläolevassa kuvassa pidimme pit stoppia jossain Kambodzhan puolella ja odottelimme Phnom Penhiin menevää bussia, jonne meidän minibussistamme siirrettiin pari matkustajaa. Hieman huoletti tuo konepellin aukiolo mutta liekö vain viilennellyt moottoria sitten paussin aikana, isompia ongelmia ei onneksi ollut.

Sihanoukvilleä ei kyllä erityisemmin voi omana kohteenaan suositella, mutta paikkaansa se puolustaa tosiaan transport hubina kivempiin rantarentoilukohteisiin. Jos sen sijaan kunnon white trash -bilemeininki on sun juttu, saatat viihtyä Sihanoukvillessäkin!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kamalien must see -kohteiden Phnom Penh

Kun mietimme, millä bussilla matkustaisimme Siem Reapista Kambodzhan pääkaupunkiin Phnom Penhiin, muistui mieleen Luang Prabang ja siellä kohtaamiemme suomalaiskaverusten vinkki Giant IBIS -bussifirmasta. Kambodzhalainen bussifirma, jolla on busseissaan turvavyöt (!), töpselit laitteiden lataamista varten ja WiFi (joka tosin toimii tai sitten ei, mutta periaatteessa kuitenkin on saatavilla, vähän samaan tapaan kuin netti Norwegianin lennoilla). Ja se, mitä heillä ei ole, on vessat päiväbusseissa. Koska ne haisevat, ovat epäsiistejä ja vievät tilaa - näin siis sanotaan firman kotisivuilla. Tällä valinnalla saadaan lisää jalkatilaa matkustajille ja muutamia stoppeja tehdään valikoiduille paikoilla vessassa käyntiä ja ruokaa varten.

Liput buukkasimme Sieam Reapin guesthousemme kautta. Giant IBISille voi ostaa lippuja myös verkosta, mutta tällöin tulee dollari per lippu lisämaksua. Guesthousemme ei ollut IBISin yhteistyöhotellien listalla, mutta he lupasivat, että hoitavat meille liput ilman tuota lisäkulua mutta muuten samalla hinnalla kuin verkosta ostettuna (eli tässä tapauksessa 15 dollaria/henkilö). Muille bussiyhtiöille olisi saanut halvempia lippuja, mutta mentiin nyt IBISin kelkkaan noista yllämainituista syistä kuitenkin.

Aamulla siis odottelimme, että meidät tullaan noutamaan (saimme siis pick upin myös samaan hintaan, mikä oli oikein kiva) ja kyydin tultua matkasimme IBISin bussiasemalle Siem Reapin keskustan laitamille. Nälkä alkoi olla, kun olin syönyt aamupalaksi vain pari minikokoista banaania (täälläpäin maailmaa isot banaanit eivät ole kovin hyviä, pienemmät lajikkeet ovat niitä, joita syödään silteen ja isompia käytetään kai enemmän ruoanlaitossa). Aseman lähellä ei ollut oikein mitään, mistä ostaa evästä, mutta nappasin kadunvarsikiskasta edes jotain perunanaksuja mukaan matkalle. Tiedossa oli sentään lounaspysähdys puolimatkassa. Ilo olikin sitten suuri, kun bussissa saimme vesipullojen lisäksi todella hyvät Blue Pumpkinin croissantit!

Yksi asia, joka on joka maassa täällä yhtä huonosti, on epämääräiset sähköjohtoviritelmät. En ymmärrä, miten nuo voivat toimia, turvallisuutta en uskalla ajatellakaan! Same same, but different, niin kuin on tapana sanoa.

Majapaikkamme Phnom Penhissä oli Good Morning Guesthouse, jonka sijainti oli oikein oivallinen - kävelymatka esimerkiksi joenvarteen ja lähellä oli paljon erilaisia ravintoloita, joissa sai syödäkseen ja juodakseen.

Olimme varanneet booking.comin kautta garden view -huoneen, mutta eipä sellaista tietenkään ollut saatavilla kun saavuimme. Alkoi ärsyttää. Meille tarjottiin tilalle käytävään antavalla ikkunalla olevaa huonetta, jossa sentään siinäkin olisi ilmastointi. Hinta vähän halvempi per yö. Hhinta huoneelle oli siis lopulta 15 dollaria per yö. Ei jaksettu lähteä etsimään muutakaan paikkaa, joten otimme huoneen. Kuten TripAdvisorin arvosteluissa todetaan, paikan sisustus muistuttaa erehdyttävästi vankilaselliä kalteri-ikkunoineen ja karuine sisustuksineen. Seinät kaipaisivat tuoretta maalia ja niin edelleen. Mutta sentään oli siivottu ihan hyvin, huoneessa ei haissut ja ilmastointi toimi, joten ihan hyvin se meille vältti.

Paikkaa pyörittää muutaman kaveruksen porukka, nuorehkoja miehiä kaikki. Ja iloisia! Varmaan hilpeimmät työntekijät missään matkan aikana käymässämme majoituksessa. Siispä hyvä asenne paikkasi muut puutteet lopulta. Heillä on myös oma(t) tuktuk-kuskinsa, joiden hinnat olivat kohtuulliset, joten pääsimme helpolla, kun ei tarvinnut lähteä kadulle tinkaamaan kyytejä kun niitä tarvitsimme.

Kyydin tarvitsimme muun muassa mennäksemme Killing Fieldseille Phnom Penhin ulkopuolelle. Phnom Penhissä ei voi vierailla käymättä täällä. Kambodzhan lähihistoriahan on yksi nykymaailman kammottavimmista.

1970-luvulla hirviö nimeltä Pol Pot punaisten khmerien joukkoineen pääsi valtaan maassa ja sai muutamassa vuodessa aikaan aivan järjettömiä tuhoja. Punaiset khmerit uskoivat utopiaan, jossa he olisivat riippumattomia muista maista, ja täten massasiirsivät ihmiset kaupungeista maaseudulle raatamaan riisipelloille. Lisäksi uskonnot, kulttuuri, koulutus ja muu sivistyshapatus kiellettiin ja ainoa, mihin sai uskoa, oli heidän oma aatteensa. Hommahan ei toiminut tietenkään ollenkaan, koska riisintuotanto sellaisina määrinä, joita tavoiteltiin, oli täysin mahdotonta ja lisäksi tuottavaa työtä tekemässä olivat paitsi maaseudun ihmiset, massa kaupunkilaisia, joilla ei ollut minkäänlaista käsitystä riisinviljelystä!


Choeung Ek on Phnom Penhin ulkopuolella sijaitseva kansamurhan muistopaikka ja museo. Nykyään paikassa vallitsee rauhaisa tunnelma, mutta paikan historia on verinen. Alunperin paikalla sijaitsi kiinalaisten vanha hautausmaa, mutta punaiset khmerit toivat tänne rekkalasteittain ihmisiä tapettavaksi. Kaikki älymystö tapettiin surutta, älymystöön leimatuksi tulemiseen riitti esimerkiksi se, että käytti silmälaseja. Kaikki, jotka eivät sopineet punaisten khmerien visioon tai joita oli jostain syystä syytä epäillä, tapettiin. Ja jos joku tapettiin, tapettiin myös koko hänen perheensä, jotta jälkeen ei jäisi ketään, joka voisi kostaa.

Tuktuk-matka tänne on pitkähkö ja pölyinen - raskaasti liikennöidyllä tiellä pölisee kovasti. Avonaisessa tuktukissa oli hyvä suojata nenä ja suu huivilla. Iso huivi on muutenkin ihan paras reissuasuste, kun se toimii niin monessa tarkoituksessa: rantavaatteena, pyyhkeenä, peittona, päänsuojana, hengityssuojaimena, asusteena, vyönä...

Maksoimme kuskillemme 25 dollaria siitä, että hän vei meidät paikalle ja jäi odottamaan paluutamme ja kuskasi takaisin. Varsinainen sisäänpääsymaksu on 6 dollaria ja se sisältää audio guiden, joka kannattaa ottaa, koska muuten paikasta ei saisi niin paljon irti. Englanninkielinen opasnauha oli informatiivinen ja hyvä. Paikalla on numeroituja kohtia, ja itse voi valita, mitkä kohdat haluaa kuunnella. Lisäksi on tarjolla paljon oheistarinoita, jos yksityiskohdat kiinnostavat.

Killing Fieldsejä on useita ympäri maata, mutta tästä noin 17 000 ihmisen massamurhapaikasta on tehty virallinen muistokohde. Joukkohaudoista nousee edelleen luunpalasia ja vaateriekaleita ylös etenkin sateilla. Joukkomurhat ovat itsessään jo järkyttävä asia, mutta punaisten khmerien raakalaismaisuudella ei tuntunut olevan mitään rajoja. Henget riistettiin mm. kirveillä, rautakangilla ja muilla mukavilla välineillä, sillä ampuminen olisi saattanut herättää äänensä vuoksi epäilyksiä ja toisekseen luodit olivat kalliimpia kuin muut välineet. Lapsiakaan ei säästetty, ja mikäli kertomukset tavoista, joilla lapsilta riistettiin henki samalla kun heidän äitinsä pistettiin katsomaan sitä sivusta ennen omaa kuolemaansa, pitävät paikkaansa, ei voi muuta kuin olla hiljaa ja niellä kyyneleitä.

Keskellä aluetta on muistorakennus, jonne on koottu punaisten khmerien uhrien pääkalloja ja muita luita. Kalloihin on merkitty sukupuoli väritarralla ja lisäksi ne on järjestelty niin, että eri aseiden aiheuttamia vammoja voi nähdä lasin lävitse. Kaikkiaan punaiset khmerit surmasivat muutamassa vuodessa yli miljoona oman maansa asukasta eli noin joka neljännen. Jär-kyt-tä-vää.

Toinen pahan mielen pakko käydä -kohde on Tuol Slengin vankila, S21. Tämä oli The Kidutusmesta ja vankila, jonne syylliset vangittiin ennen kuin heidät kuljetettiin Choeung Ekiin pääsemään hengestään. Valheellisia tunnustuksia revittiin ihmisistä irti niin kauan että he ne suostuivat tunnustamaan. Jotkut kestivät pidempään kuin toiset. Paikassa pääsee myöskin 6 dollarin pääsymaksua vastaan kuuntelemaan audio guidea ja kiertämään vankityrmiä. Kammottava paikka.

Myöskään ulkomaalaiset eivät säästyneet punaisten khmerien vainolta. Suurin osa ehti paeta maasta, mutta esimerkiksi eräs länsimaalainen nuori mies oli purjehtimassa alueen vesillä ja joutui Tuol Slengiin. Hänen tunnustuksestaan käy ilmi, että hän nimesi yhteyshenkilöikseen länsimaalaisia julkisuuden henkilöitä ja piilotti tunnustukseensa viimeisiä viestejä läheisilleen - punaiset khmerit kun eivät tienneet länsimaiden julkkiksista. Kaveri varmasti tiesi loppunsa koittaneen ja toivoi varmaan, että tunnustuspaperit tulevat joskus esille ja sitä kautta hänen huumorinsa sekä viestinsä tulevat vielä julki. Pakko ehkä ihailla ihmistä, joka jaksaa olla hauska vaikka on kidutettavana.

Me kävimme ensin Killing Fieldseillä ja sitten vasta S21:ssä - toisinpäin olisi ehkä parempi, sillä Choeung Ekin uhrit tulivat lähes kokonaan aina Tuol Slengistä.

En voi suositella tosin herkille ihmisille. Tämä ei todellakaan auttanut maailmantuskaani - etenkään tällä hetkellä, kun koko maailma tuntuu olevan yhä pahenevassa aggressiivisuuden ja koston kierteessä, kun viha, epäluulot, rasismi, ja kaikenlainen hulluus, propaganda sekä ääriaatteet saavat enenevässä määrin tilaa. Tällaisten asioiden ei vain pitäisi olla enää mahdollisia toistua, ja silti pelkään pahoin, että ne tulevat toistumaan vielä. Kambodzhassa haavat ovat vielä tuoreita - muutama kymmenen vuotta on lyhyt aika kansakunnalle tämänkaltaisesta kauheudesta toipumiseen.

Jotta ei menisi pelkäksi kamaluudeksi, puhutaan vielä vähän ruoasta. Ylläoleva valomainos herätti kieltämättä hilpeyttä. Lone Star Saloon sijaitsi ihan guesthousemme lähellä, ja kävimme siellä eräänä iltana.

Ruoasta ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Lötköt ranskalaiset ja aika mitäänsanomaton "sloppy joe", sämpylä oli haalea ja lihamuhju mautonta. Reissukaverin burgeri oli suht ok.

Paikassa oli sinänsä autenttinen jenkkitunnelma, että asiakkaana oli punaniska Texasista, joka suolsi punaniskalle sopivia mielipiteitään taukoamatta. Selväksi tuli, että EU on hänen mielestään puhdasta sosialismia, että jenkkeihin ei tarvita saastaa muista maista, etenkään Intiasta sekä se, että ennen oli kunnollista, kun telkkarissakin oli vain viisi kanavaa ja nyt sitäkään ei voi enää katsoa. En ihmettele, että brittiasiakas, joka tämän mölytulvan uhriksi oli joutunut, lipesi paikalta melko nopeasti.

Kävimme Fresh Chilli -ravintolassa lounaalla ohikulkiessamme eräänä päivänä. Mainos lupasi, että paikallinen ruoka tekee hoikaksi - jäin samantien miettimään, että millä tavalla? Vatsa sekaisin ja silleen? Myös tarantelloja olisi ollut tarjolla, mutta jäi tilaamatta.

Ehkä se laihduttaa myös siksi, ettei ollut kummoisen makuista eikä siten tullut syötyä ainakaan liikaa? Valitettavasti kuvassa annos näyttää paremmalta kuin maistui. Kanan piti olla tulista mutta ei se kyllä ollut. Harmi, koska sinänsä ravintola oli ihan kiva puitteiltaan. Reissutoverin fish amok oli myös erittäin miedon makuista, mutta parempaa silti kuin omani.

Sen sijaan hyvää ja maukasta saimme David's Restaurantissa, joka on itsetehtyjen nuudelien paikka. Otimme alkuun puoliksi annoksen possudumplingseja.

Ja pääruoaksi niitä paikan omia nuudeleita. Meikäläinen tofulla ja kanssareissaaja kanalla. Hyviä olivat molemmat. Ja mukavaa vaihtelua niille teollisemmille nuudeleille, joita on tullut vedettyä enemmän kuin tarpeeksi tällä reissulla. Hinnatkin olivat kohdillaan, joten suositus tälle pikkupaikalle ehdottomasti. Nuudelit valmistetaan siinä silmien alla, joten samalla saa esityksen siitä, kun kokki mätkii nuudelitaikinaa.


Yksi kivoimmista kahviloista, joista Phnom Penhissä kävimme, oli NUK Café.

Ilmeisesti itsekin uskovat kahvilansa hyvyyteen, koska espressokupissakin julistetaan sen olevan the place to be. Oma jääkahvini oli myös tosi hyvä ja paikka oli kivasti sisustettu. Olen ottanut aika monta kuvaa kupeista tällä reissulla, reissutoveri jo kuittailee mieltymyksestäni astioihin. Mutta kun on ollut niin kivoja kuppeja!

Hyvää (vege)intialaista saa Phnom Penhissä puolestaan Bestosta. Paikka näyttää epäilyttävästi kaupalta ulospäin (koska samassa yhteydessä on myös sellainen), mutta sisälle mennessä aukeaa vasemmalla myös ravintolapuoli. Olimme käymässä Central Marketissa lähistöllä ja halusimme ruokaa, joten TripAdvisorin lähistöllä -ominaisuuden kautta bongasimme Beston ja hyvä niin. Kahta erilaista paneeria ja parit naan-leivät täyttivät meidät todella täyteen ja maussa ei ollut valittamista. Ei kaupungin halvin ravintola, mutta maksoimme laskun tyytyväisinä mahat pullollaan.

Central Marketin lisäksi kaupungista löytyy niin kutsuttu Russian Market. Molemmat ovat isoja basaarimaisia kauppapaikkoja, joissa myydään kaikenlaista vaatteista koruihin, kodintarvikkeisiin, koriste-esineisiin, hygieniatarvikkeisiin ja ruokaan. Tinkaus kuuluu asiaan. Jostain syystä tuntuu, ettei näistä pääse koskaan ulos ostamatta mitään - Phnom Penhissä tuli ostettua huivi syksyä varten ja reissutoveri sijoitti pariin paitaan. Toivottavasti laatu on vähän parempaa kuin Siem Reapista ostamieni housujen, jotka hajosivat päivässä.

Phnom Penhin joenvarsi on ilmeisesti paikka, jossa vietetään paljon aikaa. Rannalta löytyi muun muassa ulkoilmakuntoilualue, jossa paikalliset treenasivat ja lähellä rantaa on myös hotelleja ja ravintoloita. Itse kävimme pienellä kävelyllä päiväsaikaan, joten en osaa sanoa, miten kuhiseva meininki ilta-aikaan olisi.

Royal Palacessa emme käyneet, vaikka sitä meille suositeltiinkin. Museokin jäi tällä kertaa välistä.

Viimeisenä iltana kuitenkin kävimme tarantelloilla. Tai siis minä katsoin vierestä ja reissutoveri söi. Kuulemma kun ajatuksesta pääsi yli, niin eivät ne pahoja olleet, joskaan ei ilmeisesti tarvitse myöskään välttämättä toista kertaa kokeilla. Hämikset käytiin nauttimassa vähän paremmassa ravintolassa, jossa meidän pelkkien alkupalojen tilaukselle vähän nyrpisteltiin nenää. No, tilasin minä sentään oman alkupala-annokseni lisäksi kalliin lasillisen viiniä!

Ilta jatkuikin sitten hassunhauskasti, kun päädyttiin lasillisille kivaan El Capitániin. Paikassa sai laittaa itse soimaan YouTuben kautta musiikkia. Jollakin asiakkaista oli synttärit, joten meillekin tarjoiltiin kakkua. Ja kun henkilökunnalle selvisi, että ollaan Suomesta, saimme tietää että ravintolassa on joku toinenkin suomalainen paikalla. Soitimme sitten YouTubesta Lennä Nykäsen Matti -biisin, jotta saisimme toisen suomalaisen huomion kiinnitettyä.

Istuimme iltaa pitkän tovin tämän Kuopiosta Kambodzhaan pidemmäksi aikaa päätyneen nuoren miehen ja hänen sikäläisen tyttöystävänsä kanssa. Liiaksi emme ole kanssasuomalaisiin törmänneet reissullamme, joten aina välillä on kiva rupatella suomeksi muillekin kuin kanssareissaajalle.