torstai 28. heinäkuuta 2011

Salaatti uusista perunoista ja parsasta

Keväällä tämä ihanan raikkaalta ja erilaiselta vaikuttava perunasalaatti jäi mieleeni Sillä sipulilan postauksesta. Salaatti päätyi yhdeksi lisukkeeksi juhannuksen ruokapöytäämme.

Peruna-parsasalaatti

1,5 kg uusia perunoita
Puntti vihreää parsaa
Salaatteja (esim. lollo rosso, tammenlehti, rucola)
Lehtipersiljaa
Ruohosipulia
1 luomusitruuna
(Oliivi)öljyä
Suolaa

Pese perunat hyvin. Paloittele perunat suupaloiksi ja levitä leivinpaperoidulle uunipellille.

Valuta perunoiden päälle öljyä, mausta suolalla ja sekoita.

Paahda perunoita 250 asteessa kunnes saavat kauniisti väriä pintaansa. Aikaa tähän menee noin puolisen tuntia.

Käsittele parsat. Ota juuresta pois puumainen osa ja kuori varret tarvittaessa. Laita vettä kiehumaan kattilaan. Kypsennä parsoja kattilassa kiehuvassa vedessä noin neljä minuuttia. Siirrä parsat heti kylmään veteen, jotta kypsyminen pysähtyy. Paloittele parsat suupaloiksi.

Huuhtele ja revi salaatit. Silppua ruohosipuli ja persilja.

Yhdistä paahtuneet perunat, parsat, salaatit sekä ruohosipuli ja persilja.

Raasta sitruunan kuori ja purista puolikkaasta sitruunasta mehut pieneen kulhoon. Lisää joukkoon hyvää oliiviöljyä ja sekoita salaatin joukkoon.

Ripsi sormisuolaa tai pyöräytä myllystä suolaa vielä salaatille, jos maku sitä kaipaa.

Mielestäni tämä salaatti oli kivannäköinen ja myös maistui tosi hyvältä. Toimi erittäin hyvin lisukkeena erinäisille grillatuille lihoille juhannuspöydässä ja tätä teen varmasti kesäisin jatkossakin.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Munakoiso-vuohenjuustotornit

Kesälomani vetelee viimeistä viikkoaan ja tuntuu siltä että muualla on tullut oltua enemmän kuin kotona, vaikka totuus on varmaan melko fifti-sixti. Ei ole hirveästi kotona kokkailtu.

Onneksi juhannuksen mökkisapuskoista jäi silloin osa bloggaamatta ja sieltäpä kaivelin nyt esiin tämän tyytyväistä hyminää ruokailijoissa saavuttaneen simppelin herkun, jonka bongasin ennen juhannusta ihanan Pitkän blogista.

Munakoiso-vuohenjuustotornit

Munakoiso
Paketillinen vuohenjuustoa
Tomaattia
Suolaa, mustapippuria
Öljyä

Leikkaa munakoiso kiekoiksi ja itketä ne halutessasi.

Viipaloi myös vuohenjuusto valmiiksi odottamaan, samoin viipaloi tomaatti.

Kuumenna paistinpannu ja laita sille runsaasti öljyä.

Paista munakoisokiekkoja runsaassa öljyssä niin että rusehtuvat molemmin puolin ja imevät itseensä öljyä. Munakoiso on varsinainen öljysieppo, joten öljyä joutuu lisäämään paiston aikana melko varmasti.

Nosta munakoisot pannulta, lisää päälle viipale vuohenjuustoa sekä tomaattia ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Meillä näitä tarjoiltiin grillattujen juttujen lisukkeena juhannuspöydässä ja hyvin upposi. Kun kerran vielä kesäsäät hellivät ja lomaakin on joillakin onnekkailla enemmän jäljellä kuin kulunut, suositan kokeilemaan tätä vaikka sitten niiden grilliherkkujenne lisukkeena!

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Bloggaajat puistossa

Eilen oululaiseen puistoon kokoontui yllättävänkin runsas joukko ruokabloggaajia ja hang around -ihmisiä viettämään yhdessä piknikkiä maistuvien eväiden ja hyvien juomien merkeissä. Alun perin piknik-päivää Pastanjauhajien Rosmariinin kanssa sopiessamme tuumasimme että maanantai ajankohtana tarkoittanee sitä että juuri kukaan ei pääse paikalle mutta onneksi on kesälomakausi ja olimme väärässä.

Uusina tuttavuuksina paikalle saapuivat kauempaa tulleet Campasimpukka-blogin Campasimpukka sekä Soppaa ja silmukoita -blogin Marja. Toivottavasti meidän ei niin korkeatasoiset juttumme eivät saaneet aikaan kovin pahoja traumoja ja nähdään joskus uudestaankin!

Oma osuuteni piknik-tarjoiluun oli valkoviinisangria, cheddarkierteet, kirsikka-sinihomejuustosalaatti sekä mansikka-mascarponemousse.

Cheddarkierteiden ohjeen nappasin Sillä sipulilasta, jonne se oli päätynyt puolestaan Jasulta.

Cheddarkierteet

4 kappaletta voitaikinalevyjä
Noin 75 grammaa cheddaria (ei niitä hampurilaisjuustoja)
1 kananmuna
1 teelusikallinen kuminan siemeniä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Laita voitaikinalevyt leivinpaperin päälle sulamaan. Älä anna lötkistyä sillä se vaikeuttaa kierteiden työstämistä loppuvaiheessa.

Raasta juusto.

Voitele voitaikinalevyt kananmunalla.

Ripottele levyjen päälle puolet juustoraasteesta ja kuminan siemenistä. Painele juusto ja siemenet varovasti kiinni levyihin ja käännä. Toista sama toiselle puolelle levyä.

Jaa levyt veitsellä pituussuunnassa kolmeen tai neljään osaan. Ota pötkylää kiinni molemmista päistä ja pyöritä eri suuntiin, jotta saat aikaan kierteen. Tätä vaihetta helpottaa ellei taikina ole ehtinyt lötkistyä liikaa. Tee kierteet muihinkin taikinapötkylöihin.

Paista noin 20 minuuttia eli kunnes juusto on sulanut kierteet saaneet mukavasti väriä.

Kierteet olivat oikein mainioita piknikille. Maistuvia sellaisenaan ja mukava lisäke esimerkiksi salaatille. Helppo tehdä ja ottaa mukaan!

Jälleen kerran tarjoilut olivat erinomaiset. Kokit ja potit -blogin Hannele saa erityismaininnan omatekoisista viininlehtikääryleistä, joiden viininlehdetkin olivat Kokki-pottilan omasta puutarhasta (tai kasvihuoneesta)! Myös ihastuttavat filotaikinaiset feta-pinaattileivonnaiset veivät kielen mennessään.

Nurkasta pilkistävä couscous-salaatti oli Marjan käsialaa ja toisessa nurkassa näkyvät aurinkokuivattua tomaattia sisältäneet leivonnaiset toi mukanaan eräs ruokahenkinen tuttavapariskuntamme.

Kuumina kesäpäivinä olemme usein mieheni kanssa noutaneet Stockan ruokatiskiltä eväät ja lähteneet puistoon oleskelemaan. Jälkiruokaosastolta mukaamme on tarttunut monesti mansikka-mascarponemousse. Päätin kokeille kyseisen herkun valmistusta tällä kertaa ihan itse.

Mansikka-mascarponemousse

1 purkki mascarponea
Noin 3 desilitraa kuohukermaa
Vaniljasokeria
Noin litra mansikoita
Pistaasipähkinöitä

Poista mansikoita kannat ja palastele ne sopiviin suupaloihin, kahteen tai neljään osaan siis, mansikan koosta riippuen.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta vaniljasokerilla.

Kuori pistaasit.

Sekoita mascarpone, mansikat ja kermavaahto. Koristele pistaasipähkinöillä.

Ei ehkä ihan hirveästi yllätä että itse tehty versio oli paljon parempaa kuin kaupasta ostettu. Nam!

Osakseni piknikillä lankesi jälkkärien läheisyydessä istuskeluni ansiosta jälkiruokalautasten täyttäjän rooli. Jälkiruokalautaselle kasattiin mansikka-mascarponemoussen kaveriksi Campasimpukan tekemiä ihania madeleineja sekä tuoreita mansikoita ja vadelmia.

Salaatti-ideani nappasin Glorian ruuasta ja viinistä (4/2011) mutta vaihdoin vuohenjuuston sinihomejuustoon ja muuntelin jonkin verran määriä.

Kirsikka-sinihomejuustosalaatti

Runsaasti erilaisia salaatteja
Litra kirsikoita
Paketillinen Aura-juustoa tai muuta sinihomejuustoa
Saksanpähkinöitä
Oliiviöljyä
Sitruunamehua
Balsamicoa

Huuhtele salaatit ja revi suupaloiksi. Itselläni oli tällä kertaa yksi kaupan valmis salaattisekoitus, jonka kaveriksi laitoin lollo rossoa, tammenlehtisalaattia ja viininsuolaheinää.

Poista kirsikoista kannat ja kivet. Ripottele kirsikat salaatin päälle.

Paahda saksanpähkinöitä kuivalla ja kuumalla pannulla hetki. Ripottele myös pähkinät salaattiin.

Murustele päälle sinihomejuusto.

Sekoita lorauksista oliiviöljyä, sitruunamehua ja balsamicoa kastike ja valuta kastike salaatin pinnalle.

Kirsikat ja sinihomejuusto toimivat oikein mukavasti samassa salaatissa. Mies-parkani luuli kirsikoita tummiksi viinirypäleiksi ja koki suuren yllätyksen kun ne paljastuivatkin hänen inhoamikseen kirsikoiksi.

Salaattia oli tarjolla myös Rosmariinin toimesta. Onneksi en itse tehnyt kirsikkasalaatin vaihtoehtona mielessä pyörinyttä mansikka-halloumisalaattia sillä sitten meillä olisi ollut kaksi mansikkaista salaattia tarjolla.

Olin hetkeksi päässyt unohtamaan ihanan kesäisen sangrian mutta onneksi Herkun ja koukun Jytis muistutti sen olemassaolosta omalla postauksellaan. Siispä tekaisin valkkarisangriaa piknikillekin!

Valkoviinisangria

Valkoviiniä tai kuohuviiniä
Triple seciä
Sitruunavissyä
Spriteä tai 7 upia
Sitruunamehua
Appelsiinimehua
Jäitä
Sitruunan ja appelsiinin lohkoja/viipaleita
Sokeria
Tuoretta minttua

Määriä en osaa yhtään sanoa sillä sekoitin sangriat vissypulloihin ihan fiiliksen mukaan. Pointtina kuitenkin on viinin sekoittaminen alkoholittomiin kuplajuomiin ja esimerkiksi mehuja voi laittaa mukaan kirpeyttä ja/tai väriä tuomaan ihan oman maun mukaan. Sokerilla voi säätää tarvittaessa makeutta ja triple seciä ei tarvitse paljoakaan mukaan laittaa eikä se muutenkaan ole välttämätöntä. Meillä sattui yksi pullonpohja olemaan, joten lorautin sitä vähän sekaan.

Sangria matkasi siis piknikille vissypulloissa ja paikan päällä sitä kaadettiin kannuun sitruunaviipaleiden ja appelsiinilohkojen sekä jäälohkareen kaveriksi. Mukaan laitettiin myös vähän tuoretta minttua. Kaikki tuli juotua!

Hieman myöhemmin paikalle saapui myös ainakin Pastanjauhannan kommenttipuolella paljonkin esiintynyt Bronx, joka toi mukanaan herkullista perunasalaattia ja leipää.

Piknik oli tarjoiluiltaan runsas ja seura oli jälleen kerran aivan ensiluokkaista. Kiitos kaikille mukana olleille ja toivottavasti nähdään hyvän ruuan parissa taas pian!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Eka kerta

Sain synttärilahjaksi jäätelökoneen. Olen hinkunut jätskikonetta jo ainakin koko tämän vuoden, joten lahja oli oikein mieluinen. Jäätelökone on merkiltään Krups ja ihan tavallinen perusmalli mutta toistaiseksi se on aivan riittävä sellaisenaan.

Tällä viikolla pääsin testaamaan jätskikonettani ekaa kertaa ja päätin kokeilla heti vähän ohjeiden soveltamista kun mikään jäätelökoneen mukana tulleista resepteistä ei sillä hetkellä sykähdyttänyt. Jäätelömassaan otin vinkkiä tuttavapiirini ehdottomalta jäätelömestarilta eli (Diplomi-)insinöörin keittiön Pekalta. Olinhan maistanut itsekin tuota ihanaista cherry garcia -versiota aiemmin.

Kirsikoita en kylläkään omaani laittanut sillä kanssaeläjäni ei kirsikoista piittaa. Pelkkä suklaarouhe tuntui vähän tylsältä joten päätin kokeilla minttusuklaisen jätskin valmistusta. Muokkasin myös jäätelömassan suhteita hieman.

Minttusuklaajäätelö

100 grammaa tummaa Maraboun minttusuklaata rouheena
3 kananmunaa
1 desilitra sokeria
5 desilitraa kermaa
1,5 desilitraa maitoa

Rouhi tai raasta suklaa ja laita jääkaappiin odottamaan.

Vaahdota munat kulhossa. Lisää sokeria joukkoon vähitellen ja jatka kokoajan vispaamista, kunnes sokeri on kokonaan sekoittunut. Lisää joukkoon kerma ja maito ja jatka vispaamista edelleen.

Tässä vaiheessa en ollut varma kauanko seosta pitäisi vispata ja miltä sen kuuluisi näyttää. Vispasin aika kauan ja seos paksuuntui hieman muttei saavuttanut esimerkiksi kermavaahtomaista koostumista, joten päättelin että seos on ok sellaisenaan.

Siirrä seos jäätelökoneeseen tai jääkaappiin viilenemään, miten vain jätskikoneesi kehoittaa massan kanssa toimimaan. Omani käskee pitää massaa jääkaapissa jopa 12 tuntia ennen jäätelöksi valmistamista mutta tietenkään en totellut.

Jäätelökoneen surratessa oli jännittävää seurata miten jäätelö alkaa muodostua. Omassani kesti huomattavasti kauemmin kuin ohje väitti (ja johtui varmaan juuri tuosta etten malttanut antaa massan olla jääkaapissa kuin ehkä vähän reilun tunnin). Kyllä siitä silti lopulta jäätelöä tuli.

Suklaarouhe kannattaa lisätä jäätelömassaan jäätelön valmistuksen loppuvaiheessa.

Kun koneesi on saanut jäätelön valmiiksi, siirrä se pakastimeen odottamaan tarjoilua (ja jähmettymään vielä lisää).

Ihan eka omalla jäätelökoneella valmistettu jätski näyttää tältä. Maku on hyvä ja koostumuskin ihan jäätelömäinen eli onnistunut kokeilu soveltamisista huolimatta. Seuraavaksi kokeilenkin ehkä mansikkajäätelöä nyt kun ne vielä ovat sesongissaan.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Retkiä Pohjois-Italiassa

Pari päivää Milanossa hengailtuamme hyppäsimme junaan ja matkasimme Venetsiaan pariksi päiväksi. Olimme aiemmin varanneet huoneen Ca' Due Leoni -nimisestä paikasta. Ensimmäinen haaste tuli vastaan kun emme oikein hahmottaneet venetsialaisten tapaa merkitä paikkojen sijaintia ja kävelimme erästä kanaalinvartta luullen hotellimme sijaitsevan sen varrella. Tenkkapoo tuli siinä vaiheessa kun katu loppui mereen ja hotellin talonnumeroon oli matkaa vielä semmoinen 400 numeroa. Ei muuta kuin lähikauppaan kysymään neuvoa. Myyjätär ei osannut yhtään englantia mutta kaupassa oli paikalla asiakas joka osasi vähän. Hän käänsi avunpyyntömme myyjälle, joka neuvoi puolestaan asiakkaalle italiaksi ohjeet ja hän taas käänsi parhaansa mukaan reittiopastusta meille. Paikka löytyi näillä ohjeilla mutta omin päin olisi varmaan päässyt itku ennen perille pääsyä, sen verran piilossa majoituksemme oli.

Paikka oli kuitenkin symppis, huoneita oli ehkä kymmenkunta ja omamme oli kyllä todellista vastinetta venetsialaisittain varsin edulliselle 90 euron hinnalle. Huoneessamme oli oleskelutila+kylppäri alakerrassa ja yläkertaan vievien portaiden päästä löytyi sitten varsin tilava makkari. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja henkilökunta puhui varsin hyvää englantia. Saimme myös ilmaista internet-aikaa, joten pääsimme tarkistamaan esimerkiksi säätietoja kännyköidemme kautta. Ca' Due Leoni sijaitsee siis lähellä rautatieasemaa Cannareggion alueella ja sieltä pääsee hyvin kulkemaan vesibussi eli vaporetto-liikenteellä ympäriinsä.

Hotelliamme lähin liikennöity kanaali ja maisemat näyttivät tältä. Aurinko tosiaan paistoi Venetsian-retkemme ajan kokoajan ja lämpötila keikkui +30 asteessa (ja ylikin). Toisena Venetsia-päivänä poltin hieman olkapäitäni ja se olikin onneksi ainoa auringonpolttama koko reissun aikana.

Ostettuamme vaporetto-liput (18 euroa/24 h) ja syötyämme pikaisesti vain jotain lounasta mitäänsanomattomassa turistipaikassa suuntasimme Merituulin ja Jukan jalanjäljillä ja vinkistä Castelloon, vähän kauemmas turistihälinästä.

Merituuli oli vinkannut meille Via Garibaldilla olevasta jätskipaikasta, jonka setä tekee jäätelöt joka päivä itse. Olihan sitä pakko maistaa! Minttusuklainen tötteröni oli kerrassaan herkullinen.

Päivän kääntyessä kohti iltaa Venetsia näytti vielä kauniimpaa puoltaan. Illan hämärän laskeutuessa kaupunki näytti vielä entistäkin taianomaisemmalta.

Illallinen lähellä Rialton siltaa kanaalin varressa olevassa ravintola Caffe' Centrale SNC:ssä (Riva del Vin 746) alkoi hieman häiritsevästä turistipaikkameiningistä huolimatta kivasti Veneton alueelta tulevalla proseccolla.

Alkuruokavaiheessakin meni vielä ihan mukavasti. Neljän juuston gnocchit olivat ihan kelpoa tavaraa (tosin jatkoivat tätä reissuni kelmeiden ja epäkuvauksellisten ruokien sarjaani).

Myös vara-aviomiehen lasagne oli kelvollista.

Pääruokavaiheessa iskikin pieni järkytys. Englanninkielisen menun mukaan annokseeni piti kuulua kalaa, ei suinkaan mereneläviä. Tunnetustihan en ole mikään suurin merenelävien ystävä ja Teneriffan reissulla syömieni mustekalajuttujen jälkeen ilmaantuneet vatsavaivat ovat torpedoineet sen vähänkin edistyksen minkä olin ennen sitä reissua onnistunut saavuttamaan. Yritin kovasti maistella edes vähän mutten voinut valtaa ottavalle kuvotuksen tunteelle mitään. Onneksi lautasella oli myös polentaa ja onneksi gnocchit olivat muutenkin jo täyttäneet vatsaani kohtalaisesti. Harmitti silti jättää melkein koko annos syömättä ja etenkin kun joutui maksamaan siitä 15 euroa!

Jälkkäri oli perussettiä; mansikoita ja kermavaahtoa. Siitä nyt harvemmin kukaan onnistuu pahaa taikomaan mutta koko reissun kallein illallinen (3 ruokalajia kahdelle + pullot proseccoa ja vettä yhteensä 108,70 e plus tipit) ei kyllä ollut hintansa väärti. Onneksi maisemat olivat kivat, kanaalin varrella oli kiva katsella pimentyvää Venetsian yötä. Vaikka kanssareissaajan ruoat olivat ihan hyviä, ei hänenkään mielestään paikka aivan vastannut hintatasoaan.

Seuraavana päivänä haahuilimme vielä päivän ajan Venetsiassa ennen kuin suuntasimme illalla junalla taas takaisin kohti Milanoa. Vastaan tuli muun muassa vihanneksia myyvä vene.

Kivat pikkuiset bruschettat nautimme välipalaksi Campo S. Margheritan reunalla sijaitsevassa kahvilassa. Aukiolle meidät olivat ohjanneet niin Merituulin vinkki kuin matkaoppaatkin.

Pienen kartan väärinluvun vuoksi haahuilimme pitkin Dorsoduron aluetta. Totesimme myös tämän haahuilumme johdosta että Venetsiassa todella on myös hiljaisia kujia ja kanaaleita, joiden varrella ei kuhise valtavaa turistimassaa.

Lounaspaikkaa olimme päättäneet etsiä Cannareggiosta jotta meillä olisi sitten lyhyempi matka noutamaan reppumme hotellilta ennen junalle lähtöä. Mielessä oli muutamakin matkaoppaista bongattu paikka. Päädyimme Osteria Bea Vitaan (Fondamenta delle Cappuccine, 3082 Cannareggio).

Aiemmasta haahuilustamme johtuen olimme paikalla vasta lounasajan loppumetreillä. Saimme silti erittäin ystävällistä palvelua ja käännösapua, sillä paikan lounaslista oli kirjattu ainoastaan italiaksi liitutaululle. Alkuun otimme molemmat pastat; taustalla näkyvässä kanssamatkaajan pastassa oli ainakin parsakermaa ja kinkkua/pekonia. Omani oli tomaattinen ja kermainen ja oikein herkullinen!

Pääruokaosastolla kanssareissaajan annos oli kylmä sellainen sisältäen juustoa ja kinkkua. Lisukkeena oli samaa kuin itselläni eli herneitä ja pekonia.

Oma pääruokani oli kalkkunaa grillattuna ja lisukkeena tosiaan niitä herneitä pekonilla. Ihan hyvää tämäkin, tosin pasta oli parempaa.

Jälkiruokapaikalla nautittiin espressot ja digestivoiksi napsulliset grappaa. Täytyy sanoa että grapasta ei tullut uutta suosikkijuomaani, sen verran yrmäkkää tavaraa se oli.

Koko ateriamme lasku oli 39,30 euroa (2 ruokalajin lounasmenu oli 14 e/hlö, kannu talon valkkaria, vettä, espressot ja grappat sitten siihen päälle) joten hinnalla ei Bea Vitaa ole pilattu. Muiden Venetsian ruokailuiden oltua jokseenkin pettymyksiä oli mukava päättää retki kuitenkin onnistuneeseen ruokailuun ja hyvään mieleen Bea Vitassa. Suosittelen! Paikka on sen verran sivussa turistimestoista että paikalla oli lähinnä paikallisia ja ylipäätään Cannareggiosta kannattaa etsiä ruokapaikkoja, sillä siellä on tarjolla enemmän paikallista menoa kuin keskemmällä, jossa suurin osa asiakkaista on pelkkiä turisteja ja tarjonta sen mukaista.

Seuraava retkemme kohdistui Lago Maggiorelle, joka on läntisin Italian suurista järvistä ja ylipäätään kai toiseksi suurin järvi, joka Italiasta löytyy. Maggioren rannalla on useita eri paikkakuntia ja niistä valitsemamme Baveno ei todellakaan ole mikään metropoli tai muutenkaan suuressa turistien suosiossa (enää nykyään). Syy siihen miksi emme valinneet järveen tutustumiseen vaikka Stresaa tai Aronaa oli saamamme mojito-suositus bavenolaiselle terassille :) Jollakin perusteellahan ne päätökset on tehtävä!

Joka tapauksessa haaveilemamme rento ranta- ja hengailupäivä järvellä ei ihan näyttänyt toteutuvan sillä saapuessamme aamupäivällä roikkuivat pilvet raskaina vuorilla ja sataa tihuutti eikä lämpötilakaan ollut sieltä reissun korkeimmasta päästä. Meinasi ärsyttää.

Otimme kuitenkin liput veneeseen ja tutustuimme Maggioressa sijaitseviin Borromean saariin. Kävimme kahdella kolmesta saaresta; Isola Bellalla ja Isola Pescatorella. Bellalla nautittiin vähän välipalaa. Omaani kuului muun muassa kuppi cappuccinoa joka lämmitti kivasti oloa ja mieltä.

Kyllä se päiväkin siitä sitten kirkastui ja lämpeni. Bavenon rantabulevardi kylpikin iltapäivällä jo auringossa. Turistitungosta ei mailla eikä halmeilla kuten kuvasta näkyy. Baveno on ollut suosittu kohde joskus vuosikymmeniä sitten ja siitä näkyikin viitteitä edelleen siellä täällä.

Lounasta nautittiin rannan läheisyydessä sijaitsevalla Cava Drink & Restaurantin (Viale Vittoria 28) terassilla. Paikka sijaitsee hotelli Beau Rivagen likellä ja olimme tosiaan saaneet paikasta vinkin eräältä tuttavalta. Savulohipastaa söi reissukaverini ja se oli ihan hyvää peruspastaa.

Oman lounaani virkaa toimitti neljän juuston pizza. Erityismaininta mukavan rapealle pohjalle!

Lounas päätettiin niihin paikan kovasti suositeltuihin mojitoihin eikä kyllä turhaan. Varsin hyvin tehty mojito se nimittäin olikin, oikeinkin kuuden euron hintansa arvoinen.

Vielä viimeisenä kokonaisena Italian päivänämme suuntasimme pois Milanosta kohti Bergamon kaupunkia. Bergamo jakaantuu kahteen osaan, alempana Po-joen laaksossa sijaitsevaan modernimpaan Città Bassaan ja ylempänä vuorella sijaitsevaan vanhaan kaupunkiin Città Altaan. Kuva on vanhasta kaupungista, jossa pääasiassa vietimmekin Bergamon retkemme. Kaupungin uudessa osassa matkallamme kohti funicolarea, joka veisi meidät korkealle vanhaan kaupunkiin, kävimme kylläkin kuuntelemassa parin kappaleen verran paikallista orkesteria joka sattui soittamaan konserttiaan sopivasti meidän saapuessamme.

Bergamo oli sopivan kokoinen pikkukaupunki tuollaiselle päiväretkelle. Vanhassa kaupungissa oli mukava kierrellä, joskin korkeuserot joita ei kartasta katsoen erottanut, pääsivät välillä yllättämään ja auringon paahteessa otti välillä koville kun koipiparat olivat muutenkin jo rasittuneet viikon reissukävelyistä.

Lounaspaikkanamme toimi Bar & Ristorante Campanella (Piazza Mascheroni 4, Città Alta, Bergamo). Asiakaskunta oli sekoitus paikallisia ja turisteja. Alkuun söin sienirisottoa.

Jälleen kerran kävi niin että ensin syömäni annos on parempi kuin sen jälkeen tuleva. Pääruokana toiminut leivitetty kananpala ei aiheuttanut suuria ilon kiljahduksia mutta tuli kuitenkin syödyksi. Grillatut kasvikset sen sijaan olivat parempia, etenkin paprika oli hyvää.

Lounas (2 ruokalajia, vettä, lasi viiniä, cappuccino) maksoi yhteensä 20 euroa, joten ei Campanellasta mitenkään pahakaan maku suuhun jäänyt.

Bergamosta löytyi myös söpö sydän-spreijaus. Tiivistäköön tämä kuva kuitenkin sen fiiliksen mikä Italiasta jäi. Yllättävänkin ystävällisiä ihmisiä, huippu sää, pääasiassa kuitenkin varsin herkullista ruokaa, oivallista viiniä, ihanaa jäätelöä ja mahtavia maisemia.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Makuja Milanosta

Olin vara-aviomieheni T:n kanssa viikon reissussa Pohjois-Italiassa. Päämajapaikkamme sijaitsi Milanossa ja sieltä teimme retkiä ympäriinsä. Yön yli reissun teimme Venetsiaan ja päiväretket Lago Maggiorelle Bavenoon sekä Bergamoon. Sää suosi lähes koko matkan ja olikin ihanaa käynnistää kesäloma heti reissulla; lomafiilikset sai nopeammin aikaan kuin kotimaassa.

Stressasin jonkin verran etukäteen ruokailuja Italiassa, sillä mietin miten hienosti ravintoloihin pitää pukeutua (italialaiset ja etenkin milanolaiset kun ovat muotitietoista ja ulkonäöstään tarkkaa porukkaa) ja miten sitten kuuluisi syödä? Tuleeko joka kerta syödä kaikki ruokalajit (antipasto, primo, secondo, dolce...) vai käykö jos valikoi joitakin sieltä täältä ruokalistaa? Entä ruokalistat, mitä jos en tajua niistä mitään ja tilaan joka kerta vahingossa jotain tosi erikoista? Miten kommunikaatio, enhän minä osaa paria sanaa enempää italiaa ja jos ne eivät siellä puhukaan englantia?

Noh, stressasin turhaan. Ravintoloissa en ainakaan huomannut kenenkään katsovan pahasti vaikka välillä päällä oli varsin arkiset reissukamppeet ja jalassa mukavat, joskin ihan siistit sandaalit. Kielimuuri ei käynyt ylitsepääsemättömäksi missään vaiheessa vaan aina ne tilaukset jotenkin saatiin hoidettua. Vain kerran sain eteeni ruokaa joka ei ollut sitä mitä luulin tilanneeni. Ja kukaan ei vaikuttanut pitävän meitä outoina tai paheksuvan vaikkemme syöneet itseasiassa kertaakaan neljää tai enempää ruokalajia vaan "vain" kaksi tai kolme ruokailukerrallaan.

Milanolaiset baarit ovat kehittäneet oman baariruokailukulttuurinsa. Monissa paikoissa on tapana tarjota erilaisia snackseja tai ihan jopa buffetillinen ruokia drinkkien kylkiäisinä happy hour -aikaan töiden jälkeen ja ennen varsinaista päivällisaikaa. Saimme yhden näytteen näistä baarinaposteltavista heti maanantai-iltana kun istahdimme testaamaan lasilliset italialaista spritz-drinkkiä. 5 euron drinkin hintaan sisältyi bruschettoja, pastasalaattia ja jonkinsortin sipsejä.

Ennen matkaa olin plärännyt muun muassa TripAdvisoria erinäisten vinkkien toivossa. Olin napannut talteen esimerkiksi kyseisen sivun arvostelujen mukaisen Milanon top 5 -ravintoloiden listan. Listan ykkösenä keikkuu ehkä hieman yllättävästi afrikkalainen ravintola Warsa (Via Melzo 16). Harvemmin on tarjolla mahdollisuus päästä syömään afrikkalaista sapuskaa, joten aloitimmekin Italia-viikkomme syömällä jotain aivan muuta kuin italialaista ruokaa.

Warsassa oli kiva tunnelma ja maanantai-iltana paikalla oli sopivasti porukkaa. Palvelu oli ystävällistä. Tarjolla heillä on vain yhdenlaisia annoksia; yhdet alkupalat, yksi pääruokalautanen (joka jaetaan kahden tai useamman henkilön kesken) ja ilmeisesti vain yhdenlaista jälkiruokaakin. Viini oli Etelä-Afrikkalaista ja paikka sisustuksen elementeistä päätellen keskittyi muuten eritrealaiseen kulttuuriin.

Otimme vain pääruokalautasen koska olimme tosiaan saaneet niitä snackseja sen spritzimme kanssa aiemmin. Kuvassa näkyy varsinainen ruoka, jota sitten syötiin käsin lettuja apuna käyttäen. Lettuja oli siis erikseen tarjolla toisella lautasella joka ei tässä nyt näy ja niitä sai halutessaan lisääkin. Lautasen keskellä olleen lihan tuhottuamme sen tilalle tuotiin vielä kanaa ja hassusti myös keitetty kananmuna. Kyllä näillä eväillä ihan ähkyn sai aikaiseksi!

Reissun ensimmäinen pizza tuli syötyä Pizza OK -nimisessä paikassa lähellä Parco Sempionea. Ketjuravintolan pizza oli varsin kelpo eväs, hintaa tällä taisi olla 7,50 euroa. Omassa pizzassani oli täytteenä ainakin pestoa ja salamia sekä tietysti juustoa. Reissukaverin pizzasta puolestaan löytyi tonnikalaa ja paprikaa eikä sekään hullummalta maistunut. Kävelystä väsyneen nämä sapuskat kyllä elvyttivät jatkamaan taas matkaa.

Perjantai-iltana suuntasimme metrolla tiemme kohti Naviglin kaupunginosaa (metroasema Porta Genova). Jos haluaa nähdä toisenlaisen puolen Milanosta, kannattaa käydä Naviglissa. Vanhojen tavarankuljetukseen tarkoitettujen, Leonardo da Vincin osaksi suunnittelemien kanaalien ympärille on nykyään muodostunut kirjo erilaisia kauppoja, ravintoloita, baareja ja muutenkin enemmän alternatiivinen, pintaliidoton meininki. Täällä tuli vastaan persoonallisemmin pukeutuneita, ei niin trendikkäitä ihmisiä ja yleinen fiilis oli huomattavasti rennompi ja leppoisampi kuin keskemmällä Milanoa. Viihdyimme välittömästi!

Havaitsimme isoimman kanaalin rannalla sijaitsevaa Ripa di Porta Ticinesea pitkin kävellessämme että a.) kadun varrella on runsaasti baareja ja b.) niistä oikeastaan kaikki tarjoavat drinkin kylkiäisbuffetteja, jotka näyttivät tarjonnaltaan varsin runsailta ja monipuolisilta. Muutamaan otteeseen kadunpätkää edes takaisin haahuiltuamme ja hintoja kyseltyämme päädyimme "siihen paikkaan jossa oli niitä hyvännäköisiä lihapullia jonkun lautasella". Halvimmillaan drinkin ja buffetin sai seitsemällä eurolla mutta me päädyimme 10 euron paikkaan sen sijainnin ja kadulta kuikuillen parhaimman näköisen buffetin perässä. Drinkikseni pitkältä ja kattavalta listalta valitsin itse cuba libren, seuralainen puolestaan jonkin punaisen, makean ja tyttömäisen drinksun. Viinaa näissä ei oltu säästelty, tujakoita olivat molemmat.

Tarjonta tosiaan oli monipuolista ja 10 eurolla sai hyvinkin vatsansa täyteen. Tarjolla oli erilaisia salaatteja, juustoja, lämpimiä liharuokia kuten lihapullia, kanaa ja jonkinlaista lihakastiketta, sipsejä, bruschettoja, kasviksia, perunoita, leikkeleitä... hyvin runsaasti valikoimaa siis. Ja jälkiruoaksi oli vielä tarjolla vanukkaitakin.

Paikalla oli porukkaa todella runsaasti sillä sopivasti kanaaliin oli järjestetty illaksi tapahtuma, jossa olivat mukana jokin paikallinen radioasema, Kia-automerkki ja Redbull. Musiikki raikasi ja wakeboardingin osaajat näyttivät kanaalissa taitojaan reileillä ja hyppyreillä. Meillä kävi tuuri kun saimme pöydän ihan kanaalin rannalta ja pääsimme katselemaan lähietäisyydeltä näitä taitureita laudoillaan. Tarvitseeko sanoakaan että oli tosi hyvä meno? :)

Itku meinasi kaupassa päästä kun katseli näitä hintoja. Proseccoakin oli tarjolla pullotolkulla ja tämä oli kalleimmasta päästä hintalappuja.

Lauantai-iltana Lago Maggioren retkeltä palattuamme suuntasimme askeleemme etsimään Cityspotsin Milano-oppaasta bongaamaamme kivan kuuloista trattoriaa Il Carpacciota (Via Palazzi 9, vastapäätä hotelli Sanpia, lähin metro Porto Venezia). Matkalla havaitsimme jossain välissä joutuneemme keskelle tummaihoisten korttelia, olimme ainoat vaaleat koko sen korttelinpätkän matkalla. Se oli hämmentävää mutta ei siis missään mielessä pelottanut. Yllä olevassa kuvassa on keittiön tervehdys eli paprikaa ja kasvispyörykkää.

Löysimme Il Carpaccion ja käsin raapusteltu menu sekä ikkunoista kurkistettuna runsas määrä paikallisia asiakkaita saivat meidät vakuuttuneiksi siitä että täällä kannatti tosiaan illastaa. Ja todellakin kannatti! Paikkaa pitivät sympaattiset vanhemmanpuoleiset sedät, asiakkaina tuntui olevan pelkästään paikallisia, ruokalista tosiaan oli kirjailtu käsin ja lisäksi tilauksia tehdessämme meille selvisi, että paikka noudattelee tarjonnassaan sesonkeja. Englannin osaaminen ei ollut ehkä parhaimmasta päästä mutta riittävää kuitenkin ja sydämellinen palveluhenki korvasi pienet puutteet kielitaidossa.

Yritin ensin saada alkuruuaksi risotto milanesea mutta sitä olisi pitänyt tilata kaverinkin sillä annosta tehdään vain kahdelle tai useammalle. Tässäkin alkuruuassa listan mukaan piti olla artisokkaa mutta sedän mukaan sesonki oli jo ohi joten hän tarjosi tilalle sieniä. Nehän kävivät. Alkuruokani sisälsi siis parmesania, selleriä ja ohuen ohuiksi viipaloituja sieniä. Lisäksi siihen oli loroteltu kenties sitruunamehua ja oliiviöljyä? Hyvää joka tapauksessa.

Kanssaruokailijan alkupala/primo oli sinisimpukkaspagetti joka maistui kuulemma erittäin hyvältä. Itsekin sitä maistoin ja totta kaveri puhui, herkullista oli! Lisäksi kaverin simpukkahimo saatiin tyydytettyä.

Tässä kuvassa esiintyy kaverin pääruoka, jossa oli ohuita lihasiivuja (muistaakseni vasikkaa), sieniä ja perunaviipaleita. Minun matkaruokieni teemaksi näytti muodostuvan mahdollisimman epäkuvauksellisten, väriltään vaaleiden sapuskoiden tilailu, joten omasta pääruuastani ottamat kuvat olivat ei-julkaisukelpoisia. Hyvää oli oma tortelloni myöskin vasikalla ja sienillä varusteltuna.

Jälkiruokavaiheessa pöytään ilmaantui taas talon puolesta tämmöisiä taikinamöllyköitä joissa oli seassa rusinoita. Eivät maistuneet kovin ihmeellisiltä mutta kiva ajatus kuitenkin.

Jälkiruokien saapuessa annoskateus vaivasi. Kaverin hedelmäsalaatti juuri pilkoituista hedelmistä ja mansikoista varustettuna pallolla ihanaa italialaista jäätelöä sai kyllä vierestä katsojan kuolan valumaan. Onneksi sain maistaa.

Itsehän jatkoin jo tutuksi tulleella kelmeän näköisten juttujen syömisellä. Oma jälkkärini oli himpun verran liian imelää mutta kuitenkin aivan hyvää ja syötyä tuli kaikki.

Kahden hengen kolmen ruokalajin päivällinen 0,5 litraisella kannulla talon valkoviiniä maksoi yhteensä 70 euroa. Jätimme 5 euroa tippiä. Ei todellakaan kallista etenkään kun vertaa laatuun. Suosittelen varauksetta Il Carpacciota. Ravintola ei ole ihan kuhisevimmassa keskustassa vaan vähän rauhallisemmalla sivukadulla mutta sinne ehdottomasti kannattaa suunnistaa. Hinta/laatusuhde on erinomainen ainakin tämän yhden kerran kokemuksellani ja tuskinpa paikka aivan avuitta on matkaoppaaseenkaan päätynyt.

Sunnuntai-iltana eli viimeisenä iltanamme Milanossa kävimme uudemman kerran Parco Sempionessa sillä aiemmalla visiitillä olimme vain nopeasti kävelleet puiston läpi sen toista laitaa pitkin. Puistoalue on iso ja ihana vihreä keidas keskellä suurkaupunkia. Porukkaa oli puistossa runsaasti paossa pakahduttavaa hellettä varjoisissa paikoissa ja nauttimassa illasta.

Me suuntasimme päivälliselle ihan hotellimme vieressä sijaitsevaan Rosso Mattoneen (Via Soperga 22, lähellä Stazione Centralea). Yleensä joimme reissussa talon viinejä sillä ne olivat edullisia ja varsin kelvollisia. Tällä kertaa otimme kuitenkin ihan pullotavaraa, kuohuvaa chardonnayta. Viini oli aika erilainen kuin mitä olen aiemmin juonut mutta ruokajuomaksi oikein toimiva.

Rosso Mattonessa sain koko reissun parhaan pastan! Jälleen kerran tuli todettua että yksinkertainen on herkullista. Spagettini maistui valkosipulilta, yrteiltä ja tomaateilta ja oli ihan järjettömän herkullista.

Pääruokana nauttimani liha- ja sienijuttu oli ihan kelpo sekin, joskaan ei yltänyt makunautinnossaan pastan tasolle. Lisukkeeksi tilasin salaatin joka oli raikas ja yksinkertainen. Syömäkaverin katkarapupasta ja pääruokakala olivat mainioita nekin, joskin kaverin pahaksi äitynyt flunssa verotti makunautintoa. Rosso Mattone vaikutti listan perusteella kalapainotteiselta ravintolalta. Lisäksi paikassa on puu-uuni pizzojen paistoa varten ja siellä oli asiakkaina paikallisia (myös koirien läsnäolo ravintolassa sallittiin). Voisin suositella myös Rosso Mattonea aseman likellä hyvää ruokapaikkaa kaipaaville. Ja miksipä en hotelliamme Hotelli Sopergaa (samassa talossa käytännössä Rosso Mattonen kanssa), hinta oli hyvin kohtuullinen Milanon hintatasoa ajatellen, sijainti erittäin kätevä junalla ja metroilla kulkemista ajatellen ja aamupalakin oli italialaiseksi varsin monipuolinen.

Reissun varsinainen ruokaosio päättyi tähän Rosso Mattonen semifreddo-jälkkäriin. Ruokailun jälkeen saatiinkin onnitella itseämme hotellin viereisen ravintolan valinnasta sillä päivällisemme aikana ulkona oli puhjennut ukkonen ja satoi jokseenkin kaatamalla. Viimeinen yö Italiassa sujui siis ukkosen jyrinää kuunnellen.

Kirjoittelen vielä oman postauksensa retkiltämme Venetsiaan, Bergamoon ja Lago Maggiorelle jotta yhdestä postauksesta ei tulisi liian megalomaaninen.