lauantai 22. tammikuuta 2011

Hox, Vox!

Oulun ravintolatarjontaa laventamaan on tovi sitten aukaistu viini- ja juustobaari Vox. Me kävimme testaamassa paikkaa viikko sitten perjantaina ja oma ensikokemukseni paikasta oli kyllä positiivinen. Kiva tunnelma, kiva sisustus sekä asiantunteva ja ystävällinen palvelu.

Voxista saa luonnollisestikin viinejä mutta tarjolla on myös pientä naposteltavaa. Juustoja, leikkeleitä, piiraita ja sen tyyppistä sapuskaa. Me söimme neljän porukallamme Voxin juustolautasen ja Voxin leikkelelautasen. Sisältöön sai itse vaikuttaa jonkin verran. Meidän juustolautaseltamme löytyi neljää eri juustoa; vanhaa goudaa, mietoa valkohomejuustoa, manchegoa ja jotakin vähän voimakkaampaa juustoa, jonka nimen jo unohdin. Lisukkeina juustolautasella oli pihlajanmarjahilloa sekä suolattua selleriä ja talon pähkinäsekoitus.

Leikkelautaselta löytyi puolestaan kylmäsavuporoa ja beef jerky -tyyppistä poroa, pihlajanmarjahilloa, yrttivoita ja talon leipää.

Erikokoisia annoksia naposteltuun oli listalla tarjolla, mutta mikään varsinainen ruokapaikka tämä ei ole. Oivallinen kuitenkin jos haluaa istua ystävien seurassa iltaa ja napsia samalla jotain pientä. Mikäli seura ei kiinnosta, näytti paikka tarjoavan silmäiltäväksi aihepiiriin sopivia kirjoja ja lehtiä.

Maisteluun otimme tarjoilijan suosituksen perusteella yhden valko- ja yhden punaviinin. Ja mies sai oluensa, kun ei sitä viiniä juo. Viiniä ei ole pakko ostaa pulloissa, eikä edes siinä totutussa senttimäärässä, vaan ainakin lupaavat että viiniä saa ihan haluamansa senttilitramäärän, vaikka pienenkin.

Hintatasoltaan paikka ei ole halvin mahdollinen, mutta se ei liene yllätys. Nuo meidän ottamamme lautaset olivat vajaan parikymppiä kumpainenkin, mutta edukkaimmat napot sai muistaakseni noin viiden euron hintaan.

Kaikkiaan oli oikein kiva kokemus ja käyn varmasti uudemmankin kerran! Pahoittelut vielä kuvien heikosta laadusta ja ruokapuolen kuvien puuttumisesta, mutta oma kamera unohtui matkasta ja kännykkäkamerakuvaustaitoni ovat vielä huonommat kuin muutoin. Juustot ja leikkeleet puolestaan katosivat parempiin suihin, ennen kuin kuvausasia ehti edes käydä mielessä. Halusin kuitenkin vinkata paikasta, joten nämä heikkojen kuvien kanssa on nyt vain tultava toimeen.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kesää talven keskelle

Olimme viime lokakuussa viikon verran reissussa oikein perinteiseksi turistirysäksi mainitulla Rodoksen saarella Kreikassa. En ole saanut aikaiseksi postausta reissusta ties mistä syistä ja kun matkaoppaatkin on palautettu ajat sitten, kunnollinen matkapäiväkirja unohtui laatia ja käyntikorttejakin on tallessa vain parista hassusta ravintelista, teen nyt tällaisen fiilistelypostauksen reissun antimista.

Hotellimme sijaitsi Rodoksen kaupungissa, ei siis niissä perinteisissä biitsilöhökohteissa, vaikka toki kaupungistakin rantaa löytyi. Parvekkeeltamme näkyi rannan lisäksi myös Turkkiin. Rodoksen saari kun on hyvin lähellä Turkin rannikkoa.

Tirokafteri on yksi perinteisistä kreikkalaisen keittiön tahnoista/dipeistä. Kyseinen ape on siis vahvan mausteista taikka tuliseksikin mainittua juustodippiä. Itse kokeilin kyseistä herkkua ensimmäistä kertaa vasta Rodoksella, en tajua miten se on mennyt mulla ihan ohi kotimaan kreikkalaisissa ravintoloissa ruokaillessani. Kai sitä on niin kiintynyt tsatsikiin ettei ole edes havainnoinut muita vaihtoehtoja.

Halusin maistella mahdollisimman monia perinteisiä kreikkalaisen keittiön antimia reissulla, vaikka Rodoksen ei kerrottu olevan kulinaristisesti mikään keidas. Tämä moussaka, kuten myös yllä mainittu tirokafteri tuli nautittua matkaoppaidenkin suosittelemassa Yianniksen tavernassa, joka sijaitsee Rodoksen vanhassa kaupungissa pikkukujalla vähän sivussa isoimmasta hässäkästä. Yianniksen taverna oli symppis pikkuinen taverna, jossa kävimmekin kaksi kertaa lomamme aikana, koska aviomies kovasti halusi tänne uudemmankin kerran. Osoite on Sokratous - Platonos 41 Rodoksen vanhassa kaupungissa.

Rodoksen saari ei ole mikään järin iso paikka. Me emme hakeneet lomaltamme pelkkää rannalla makaamista, vaikka loman päätarkoitus olikin ihan vaan relata. Vuokrasimme siis auton kolmeksi päiväksi ja ajelimme ympäri saarta katsellen paikkoja. Kuskia vähän jännitti kapealla vuoristotiellä sadesäällä, kun vuorenrinteet olivat arvaattomasti koikkelehtivien vuohien lempparimestoja ja muutenkin ajokeli oli vähän turvattoman oloinen.

Yksi autoretkemme kohteista oli Lindoksen valkoinen kaupunki, joka sijaitsee Rodoksen saaren itärannikolla, vajaat 60 kilometriä Rodoksen kaupungista. Kuten kuvistakin näkee, ei auton vuokraus ei ollut yhtään hassumpi juttu sillä aurinkovarma Rodos oli kovastikin pilvinen lomaviikollamme. Lämpötilat olivat kyllä oikein mukavat mutta kunnollisia auringonottoilmoja oli parina-kolmena päivänä viikosta.

Lindoksen reissulle emme olleet etukäteen katsoneet mitään tiettyä ravintolaa jossa lounastaisimme, vaan aikamme kierreltyämme ympäriinsä päädyimme lounaalle Maria's tavernaan jota matkaan napatun käyntikortin mukaan pitävät Giorgos ja Chrisoula Houiris. Oman lounaani pääruoan virkaa toimitti uunilammas.

Eräänä toisena päivänä ajelimme vuorostaan länsirannikolla. Piipahdimme muun muassa Kritinian linnaan jonne pahin turismimeno ei vielä ainakaan ole yltänyt, vaikka linnan huudeja olikin ihan vasta kunnostettu ja luultavimmin sinnekin tulee olemaan tulevaisuudessa pääsymaksu. Me karttelimme pääsymaksullisia megaturistirysiä vaikka oltiinkin reissussa sesongin loppupäässä. Kritinian linnaan ei edes pääse turistibussilla sillä tie on niin kapea ja mutkainen. Linnan ovat aikanaan rakennuttaneet johainniittaritarit ja sieltä on muun muassa tsekkailtu merellä purjehtivia merirosmoja.

Länsirannikon retkelle meitä tai no, minua, ajoi Emponaksen kylä joka on eräs viinintuotantoon keskittyneistä paikoista Rodoksella. Emeryn viinitehdas mainosti viinitasting-mahdollisuutta, mutta itse maistelu oli kyllä aika kämäinen kokemus. Ostettiin kuitenkin tehtaanmyymälästä pullo ihan kelpovalkkaria ja puteli banaanilikööriä (koska Triple Sec oli loppu).

Lounastimme Emponaksessa jossakin ihan satunnaisessa tavernassa. Täällä(kin) syötiin alkupalaksi tsatsikia.

Ja toiseksi alkupalaksi otimme näitä friteerattuja juustopalleroita. Minä tykkäsin mutta miehen mielestä nämä oli vähän liikaa. Ei varmaan ole vaikea arvata, kuka meidän perheessä on se juustohiiri?

Kulkukissoja muuten oli Rodoksella todella paljon. Ihan joka paikassa oli kissoja. Osa voi paremmin ja osa huonommin. Ei ollut mitenkään eriskummallista että vaikka jonkun kerrostalon pihalla hengasi pari-kolme kisua, joille oli kannettu ruokaa pihamaalle mutta jotka eivät selvästikään olleet kenenkään lemmikkikissoja sen kummemmin.

Emponaksessa jouduin turhankin läheiseen kontaktiin yhden kisun kanssa. Istuttiin tosiaan lounaalla tavernan terassilla kun pikkuinen kissanpentu halusi tehdä lähempää tuttavuutta kanssani. Kissat eivät tuolla siis yleensä kuitenkaan pyrkineet mitenkään lähikontaktiin mutta tämä oli poikkeus. Kisu tuli istumaan pöydän alle jalkojeni juureen ja tuijotti minua. Sitten se alkoi naukua ja puskea sääriin. Kun en reagoinut mitenkään, se yritti lopulta hypätä syliini. Estin ja se tarrautui tietysti kynsillä koipeen. Onneksi ei ehtinyt tarrata kunnolla kiinni ja onnekseni minulla oli legginsit, joten kynnet eivät uponneet suoraan lihaan. Varsinaisesti mulla ei oo mitään kissoja vastaan mutta oon niille vähän allerginen ja toisekseen sen kulkukisun kynsien tekemät haavat ei ehkä ois olleet kovin kiva juttu.

Kolmantena ajelupäivänä piipahdettiin muun muassa Anthony Quinn Bayssa. Paikka sijaitsee vajaat parikymmentä kilometriä Rodoksen kaupungista itäpuolella saarta. Virallinen nimi paikalle on Ladikò Bay. Kreikan sotilasjuntta lahjoitti paikan Anthony Quinnille koska tämän elokuva Navaronen tykit teki Rodoksesta ja paikasta kuuluisan. Myöhemmin demokraattinen hallitus kuitenkin mitätöi lahjoituksen. Nimi on kuitenkin jäänyt elämään.

Taisi olla ihan ensimmäinen päivä perillä kun lähdimme vaan seikkailemaan ympäriinsä. Poistuimme vanhasta kaupungista yhdestä kaupungin porteista ja vaeltelimme lopulta jossain paikallisten lähiössä. Istuimme hetkeksi kadun reunaan pohtimaan mistä kautta kätevimmin pääsisimme takaisin hotellille ja bongasin lähettyviltä erään ravintolan, joka näytti tosi modernilta moniin muihin näkemiimme paikkoihin verrattuna.

Eräänä iltana meillä teki mieli pizzaa ja muistin tämän paikan, jonka ohi olimme harhailleet aiemmin. Olin nimittäin bongannut ravintolan läheltä pizzan kuskaukseen soveltuvia skoottereita ja päättelin, että eiköhän sieltä pizzaa saa. Muistikuvien perustella lähdimme suunnistamaan takaisin kyseiseen paikkaan ja löysimmekin perille City Halliin. Paikka oli uusi ja moderni, sisustusta ja menua myöden. Eikä todellakaan mikään turistipaikka! Kuvassa minun pizzani, jossa oli muun muassa kanaa ja punasipulia. Pizza oli melko tulinen.

City Hall koitui kohtaloksemme toisenkin kerran kun etsimme suunnilleen samalta alueelta lounaspaikaksemme erästä ihan toista matkaoppaissa kehuttua pikkutavernaa. Paikka löytyikin mutta ei näyttänyt olevan auki. Minulla oli järkyttävä nälkä ja vessahätä ja muistin City Hallin olevan suunnilleen samoilla nurkilla. Hermot (eikä rakko) kestänyt enää muiden paikkojen etsintää, joten suuntasimme taas City Halliin. Tällä kertaa söin aika mainion nuudeliannoksen, jossa oli kanaa ja pähkinöitä. Harmittaa ettei ole antaa tarkempaa osoitetta kun en internetistäkään löytänyt paikalle muuta kuin puhelinnumeron.

Takaisin paikallisiin ruokiin. Aina yhtä herkkua halloumia söin alkupalaksi eräänä kaatosateisena iltana kun jalat huusivat hoosiannaa ja lähdimme etsimään ravintoa hotellin läheisyydestä. Päädyimme satunnaisotannalla vähän hinnakkaampaan ja turistien suosimaan (joku paikan omistajista, tarjoilijoista tai vastaavista puhui itsekin suomea, kuulimme kun jutteli erään pöydän suomalaisten kanssa sujuvalla suomenkielellä) Scalini's restaurantiin, sijainti Rodoksen uuden kaupungin puolella, turistialueen ytimessä osoitteessa Mandilara street 12.

Keittiö Scalini'sissa oli niin sanotusti kansainvälinen mutta ruoka oli hyvää ja varsinkin pääannokset olivat vähintäänkin riittävän kokoisia. Jalat märkinä ja nälkäisenä tilasimme tyytyväisinä, söimme hyvällä ruokahalulla ja maksoimme kiltisti laskumme. Sitten taapersimme sateen tauottua oikein tyytyväisinä takaisin hotellille nukkumaan.

Kotiin tuomisten kanssa meni vähän överiksi. Kuskattiin mukana muun muassa retsinaa, tavallista ouzoa, triple seciä (löytyi lopulta paikallisesta isommasta Sparista, jonne päädyimme autolla lähiössä ajellessamme ostoksille), Metaxaa ja viiniretken lopputulemana ostetut banaanilikööri ja valkkari. Näiden lisäksi mukaan tarttui ainakin vielä kahviouzoa, jonka aviomies halusi ihan välttämättä ostaa. Tottakai ostimme myös oliiviöljyä, mausteita sekä lokaalia hunajaa. Juustoja olisi ollut ihana tuoda mutta meillä ei ollut mitään millä niiden lämpötila olisi pysynyt siedettävänä kotimatkan ajan.

Paikallista pikaruokaa edustaa eturivissä tietenkin gyros. Tottakai meidän piti päästä gyrostakin maistelemaan. Olimme bonganneet sopivan paikan tallustellessamme useamman kerran hotelliltamme Rodoksen vanhaan kaupunkiin. Paikka oli sellainen katukeittiötyyppinen, josta sai take awayta mutta heillä oli myös muutama pöytä siinä kadun varressa paikanpäällä aterioimista varten. Olimme panneet merkille että paikka oli myös paikallisten suosiossa, joten sen vuoksi valitsimme juuri tämän paikan gyrosten nauttimiseen.

Kuvassa on possugyros jonka aviomies nautiskeli. Itse söin kanagyrosta joka oli kääritty pitaleivän sisään ja tarjoiltiin tötterötyyppisesti. Lisänä annoksessani oli ranskalaisia. Miehen annos oli kuvauksellisempi, joten pääsi nyt tähän edustamaan.

Blogiani lukeneille ja meidät oikeasta elämästä tunteville on varmaan jo käynyt ilmi ettei aviomies juo viiniä. Oluen ystävällekin löytyi kivasti tarjontaa, ravintoloissa edusti pari-kolme paikallista merkkiä mutta kaupan hyllystä löytyi enemmän valinnanvaraa. Yksi hotellihuoneessa nautituista huurteisista oli tämä Ateenalaisen pienpanimon käsintehdyksi mainostettu Craft-olut, joka muistaakseni sai ihan kelvot arviot mieheltä.

Yksi hassuimmista kohtaamisista sattui kun olimme ajelemassa Rodoksen kaupungin korkeimmilla kohdilla. Kävimme katselemassa miltä kaupunki ylhäältä näyttääkään ja pysäköimme automme vaan johonkin tien varteen (liikennesäännöt tai niiden puute oli ihan oma juttunsa paikallisessa liikenteessä ja siinä riitti ihmettelemistä, mutta sopeuduimme melko pian). Tien toisella puolella hengasi pari lehmää! Ihan muina äpyleinä siinä oleskelivat, ihan tien tuntumassa. Melkoisia citylehmiä, ei vaan taitaisi mitkään säännökset mahdollistaa moista täällä koti-Suomessa.

Yksi kivoimmista ravintolaelämyksistä minun mielestäni oli taas kerran matkaoppaidenkin suosittelema Mandala-ravintola (Sofokleos 38, Rodoksen vanha kaupunki). Paikka oli hauskasti hippihenkinen ja meidän sattuessa paikalle tarjolla oli myös elävää musiikkia. Ravintolassa ei varsinaisesti ole sisätiloja, vaan se on katettua terassia mutta ei siellä onneksi palellut. Kylmempiä iltoja varten paikasta löytyi takka.

Todella huonossa ja hämärässä kuvassa edustaa alkupala, joka oli todella runsas brie-bruschetta.

Naamasta näkee että Mandalassa viihtyi. Soitannan alettua tietysti keskustelu vähän muuttui vaikeammaksi mutta esiintyjä lauleskeli hauskoja tunnettuja ulkomaisia biisejä, joten leppoisa meininki oli. Voin suositella, vaikkei tämäkään mikään superedukas paikka ollut.

Loppuun vielä tunnelmakuva hotellimme lähibiitsiltä sellaiselta päivältä kun auringonotto oli päivän pääasiallinen tarkoitus. Rodos ei ollut yhtään hassumpi lomakohde. Me halusimme tälle reissulle suorat lennot Oulusta, lämpimämmän sään kuin lokakuisessa Oulussa, hyvää ruokaa ja juomaa ja mahdollisuuden ottaa rennosti, mutta nähdä halutessamme myös muuta kuin hotellihuoneen ja rantaa. Nämä kaikki toiveemme toteutuivat ja mielestäni Rodos onkin mainettaan parempi matkakohde.

Seuraava reissumme suuntautuukin jo ihan muutamien viikkojen kuluttua Egyptiin! Niin että seuraavaa aurinkolomaa odotellessa. Auringon, snorklauksen ja haihyökkäysten välttelyn lisäksi toivomme reissullamme näkevämme myös pyramideja ja välttyvämme faaraon kostolta. Lupaan kirjoittaa reissuraportin Egyptistä nopeammin kuin Rodokselta ;)

Vaniljainen panna cotta

Milloinkahan oppisin lukemaan reseptit etukäteen, ajoissa ja loppuun saakka ennen toteutusta? Kyllähän minä tiesin, että panna cotta ei hyydy ihan hetkessä, mutta että se vie vähintään 3 tuntia?!

Ei siis mennyt ihan putkeen eilinen jälkkärikokkailu, kun sain panna cotat jäähtymään vasta puoli viiden aikaan, jonka jälkeen suoraan aloitin alku- ja pääruokien valmistuksen. Jälkkäri ei tosiaan tullut putkeen muiden ruokien jälkeen, vaan piti kehittää väliin hätäjälkkäriksi pienet nöttöset parista juustosta, tummasta suklaasta ja muutamasta suolapähkinästä. Panna cotta tarjottiin sitten pari tuntia itse ruokailun jälkeen.

Valmistukseen otin tähänkin (kuten alkuruokaan) vinkin 100 parasta GI-ruokaa -kirjasta, mutta puolitin kirjan 6 annoksen reseptin ja käytin makeutusaineen sijasta ihan tavallista sokeria. Karpin version siis saa kun korvaa sokerin jollakin haluamallaan makeutusaineella.

Vaniljainen panna cotta
(4 pientä annosta tai 2 isompaa)

1 liivatelehti
2,5 desilitraa kuohukermaa
0,25 desilitraa sokeria
Puolikas (reilu ja luomu) vaniljatanko

Laita liivatelehti kylmään veteen likoamaan noin 5 minuutiksi.

Kiehauta kattilassa kerma ja sokeri.

Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet suoraan kattilaan kermasokeriseokseen.

Nosta kattila liedeltä, purista liivatteesta vesi ja lisää liivate kermaseokseen.

Sekoita kunnes liivate on sulanut.

Anna seoksen jäähtyä hieman ja lusikoi se sitten annosvuokiin tai laseihin.

Panna cotan tulee hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tunnin ajan.

En edes yrittänyt kumota panna cottaa, vaan tarjosin sen suoraan lasista. Merituuli Sillä sipulilasta on todennut kumoamisen suhteen saman.

Päälle vuolin koristeeksi vähän lastuja tummasta luomusuklaasta, kun ulkonäöllisesti pelkkä panna cotta on vähän valju. Tai kuten aviomieheni kauniisti ilmaisi; "ai tää on tätä tosi makeaa räkää". Jep, maistui silti!

lauantai 15. tammikuuta 2011

Mozzarellanyytit

Alkuruoka on minulle jotenkin se haastavin juttu keksiä, jos aikoo kokkailla useamman ruokalajin aterian. Pääruoka on useimmiten se, minkä ympärille lähden ateriaa kokoamaan ja jälkkäri-ideoita tulee paljon helpommin kuin alkupalojen. Monesti viikonloppuisin meillä syödäänkin pää- ja jälkiruokaa, mutta ei alkupaloja.

Tämän alkupalaohjeen löysin viikolla keittokirjoja pläräillessäni. Ohje on Ola Lauritzsonin ja Ulrika Davidssonin 100 parasta GI-ruokaa -kirjasta, jonka olen taannoin pelastanut työpaikalta, kun arvostelukappaleita oli yleisessä jaossa. Noudatin ohjetta lähestulkoon kirjaimellisesti, mutta pienensin määriä alkuperäisestä neljän hengen ohjeesta ja tuoreiden sokeriherneiden sijasta käytin ihan pakastekamaa.

Mozzarellanyytit
(kahdelle)

100 grammaa herneitä
0,5-1 ruokalusikallista oliiviöljyä
1 mozzarellapallo
Noin 50 grammaa parmankinkkua tai muuta ilmakuivattua kinkkua
Suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuumenna uuni 250 asteeseen.

Kiehauta herneitä minuutti-pari kiehuvassa vedessä. Kumoa sitten herneet uunivuokaan ja valuta päälle oliiviöljyä. Mausta rouhimalla suolaa ja mustapippuria myllystä päälle.

Leikkaa mozzarellapallo neljäksi viipaleeksi. Halkaise kinkkuviipaleet pituussuunnassa kahtia.

Kääri 2 kinkkusuikaletta kunkin mozzarellasiivun ympärille.

Lado juustokinkkunyytit hernepedin päälle uunivuokaan.

Gratinoi nyyttejä uunin yläosassa 5 minuuttia (tai enemmän, riippuen kuinka lämmintä haluat juuston ja herneiden olevan ja miten rapsakkaa kinkun).

Halutessasi voit koristella nyytit tarjoiluvaiheessa vielä paahdetuilla auringonkukansiemenillä ja tuoreella basilikalla. Itse jätin koristeet pois.

Puolitin alkuperäisen ohjeen, joka oli siis tuplamäärät tässä mainituista ja ohjeistettu olevan neljälle ruokailijalle. Tässäkin oli ehkä toinen nyytti liikaa, joten mielestäni ihan yksi nyytti per ruokailija on ihan hyvä määrä alkuruokana. Aviomiehelle kahdessa nyytissä oli liikaa juustoa ja hän halusikin vinkata, että mikäli ruokailija kärsii krapulasta, niin juuston määrää kannattaa vähentää ja kinkun lisätä. Itselleni maistui tällaisenaan oikein hyvin.

Tosi kiva alkuruoka ja helppo toteuttaa, joten tämä jäänee varmasti yhdeksi luottoalkupalaksi repertuaariini jatkossakin.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Vieraissa pöydissä

Joskus on mukavaa päästä ruokailemaan vieraisiin pöytiin, ilman että itse tarvitsee puuhata keittiön puolella muuta, kuin korkeintaan piipahtaa jääkaapilla täyttämässä lasiaan. Ravintolassahan itsensä saa helposti vapautettua kokkaamispuuhista, mutta monesti paljon mielenkiintoisempaa on, jos pääsee syömään jonkun tuttavan ruokapöytään.

Me vietimme eilen ruokaisaa iltaa ystäväpariskunnan luona, jonne oli kokoontunut muutama muukin nälkäinen meidän lisäksemme. Kokkausvastuussa olleet ovat kovasti tykästyneitä herra Kellerin resepteihin, joten niistä oli otettu mallia moneen illan appeeseen tälläkin kertaa.

Alkupalana nautiskeltiin eräänlaisia röstiperunoita, jotka tarjoiltiin itsekeitellyn omenasoseen ja smetanan kera. Omenasoseeseen oli käytetty ainakin saksalaista valkoviiniä. Näiden kolmen yhdistelmä oli itselleni entuudestaan tuntematon, mutta kylläpä ne vaan oivasti toimivat yhteen!

Pääruoan virkaa ajoivat leivät. Leipien juju oli lihassa, jonka oli annettu uiskennella suolaliemessä ensin viikko ennen kypsentämistään. Tämmöistä lihaa kutsutaan kuulemma nimellä Corned Beef.

Paahdettujen leipäsiivujen sisälle sai kukainenkin koota täyteaineita oman makunsa mukaan. Corned Beefin lisäksi leipäsille sudittiin omatekoista majoneesia, HP-kastiketta ja erilaisia sinappeja. Liha oli uskomattoman hyvää. Alkujaan kolmen kilon lihaläjästä jäi kahdeksan hengen ruokailun päätteeksi jäljelle vain rippeet.

Jälkiruokaosastolla tarjoiltiin mustikkapiirakkaa sekä itsetehtyä vaniljajäätelöä. Jälkiruokakaan ei ollut mikään kasvissyöjän unelma, sillä omatekoiseen voitaikinaan oli käytetty ymmärtääkseni myös ihraa. Ehkäpä makuvivahde taikinassa oli hieman erilainen kuin tavallisesti, mutta enpä suorilta olisi kuitenkaan osannut nimetä, mikä taikinasta teki erilaisen.

Vaniljajäätelö oli täydellistä. Yleensä en edes pidä vaniljajäätelöstä erityisemmin, mutta tällä kertaa piti lusikoida useamman kerran lisää lautaselleen tätä kermaista herkkua.

Iso kiitos sekä minun että kanssaeläjän puolesta eilisille kestitsijöille. Kotiin saattoi lähteä hyvillä mielin ja vatsa pinkeänä. Joku kerta on sitten meidän vuoromme hääriä keittiössä ja kutsua vieraat valmiiseen pöytään!

torstai 6. tammikuuta 2011

Hirveä pataan

Saimme joululahjaksi toivotusti ison (taitaa olla 4,5 litrainen) uunipadan, joka kestää käyttöä sekä liedellä että uunissa. Aiemmin olemme omistaneet vain uunikäyttöä kestävän pienehkön savipadan. Patahan tietysti piti saada mahdollisimman pian testiin ja loppiaisen kunniaksi se testiin pääsikin.

Pataruuat ovat muutenkin loistavia tällaisille päiville, kun puuhastelee kaikenlaista eikä halua viettää koko päivää lieden äärellä itse. Eikä se tarkka ruoka-aikakaan ole ihan minuutilleen tiedossa etukäteen. Pataan päätyi tänään hirveä ja pata muhi uunissa reilut neljä tuntia, kun minä puolestani liikutin omaa ruhoani punttijumpassa ja siivosin kotia vähemmän sotkuiseen olomuotoon.

Helppo hirvipata

Reilu kilo hirveä (meillä kulmapaistia)
2-3 sipulia
2 porkkanaa
Suolaa
1-2 lihaliemikuutiota tai fondia
Kokonaisia musta- ja maustepippureita
Rosmariinia
Vettä

En muistanut punnita lihakönttiä, joten en itseasiassa ole ihan varma paljonko lihaa pataan päätyi. Mutta silmämääräisesti arvioiden se oli varmaan sellainen reilun kilon paistimötikkä.

En siis esivalmistellut lihaa sen kummemmin, mitä nyt poistin pinnalta ison kalvon ja leikkasin lihan ronskeiksi paloiksi. Halutessaan lihapaloihin voi ottaa ensin värin ennen uunitusta, mutta minulla oli kiire jumppaan, joten en tehnyt niin.

Paloittele siis liha, ellei se ole sinulla valmiiksi palamuodossa. Kuori porkkanat ja sipulit. Paloittele sipulit muutamaan osaan ja leikkaa porkkanasta ronskeja palasia (jotta eivät aivan muhjuunnu pitkän uunissaolon aikana).

Laita pataan lihapalat, sipulit ja porkkanat. Murustele joukkoon yksi tai kaksi lihaliemikuutiota tai lorauta sekaan fondia. Laita myös suolaa, sillä suolaton hirvi on pahaa.

Heitä sekaan myös kokonaisia musta- ja maustepippureita. Meidän maustepippuripussi veteli viimeisiään, joten laitoin sitten enemmän mustapippureita. Ripsauttele pinnalle myös (luomu)rosmariinia.

Lopuksi kaada pataan sen verran vettä, että lihat eivät aivan kokonaan peity, mutta että nestettä on padassa kuitenkin ihan kunnolla. Sekoittele vielä ainekset.

Laita pata muhimaan uuniin 150 asteeseen. Mitä kauemmin annat padan hautua, sitä parempaa siitä tulee. Kuten jo totesinkin, meillä pata ehti olla uunissa reilun neljä tuntia ja lopputulos oli oikein onnistunut.

Uusi uunipata toimi varsin mallikkaasti ja oli kerrankin mukava tehdä ruokaa ronskilla otteella, kun ei tarvinnut huolehtia siitä, mahtuuko kaikki aiottu aines pataan vai ei. Padan lisukkeena syötiin keitettyä perunaa, kukkakaalta ja voissa pannulla paistettuja, timjamilla maustettuja baby-porkkanoita.

Alkupalaa kylmäsavulohesta

Mitä tehdään silloin jos koko päivän on tuntunut että mikään ei onnistu ja ihan kaikki pikkuasiatkin ovat vastaan? Tai kun kaupasta miehelle soittaessa tarkkakorvaisena huomaa, että sekin on väsynyt ja vähän äkäinen?

Päätetään tietysti arki-illasta ja tympääntyneestä fiiliksestä huolimatta kokata yllärinä kolmen ruokalajin illallinen, sillä tunnetustihan hyvä ruoka parantaa pahankin mielen. Olosuhteet kannattaa kuitenkin huomioida, eikä yrittää liikaa silloin kun hermot eivät riitä pipertämiseen eikä aika kummoiseen gurmeeseen.

Alkupalana eilisellä arkipäivän illallisella nautittiin siis pikaisesti valmistuva ja helppo alkupala kylmäsavulohesta.

Kylmäsavulohialkupala
(kahdelle)

2 siivua Uotilan ruisleipää
Sipaus voita
Noin 75 grammaa kylmäsavulohta
Noin 60 grammaa smetanaa (eli puolet pikkupurkista)
Tuoretta ruohosipulia
Mustapippuria myllystä

Silppua kulhoon muutama varsi (vai korsi? vai oksa? mikä lienee oikea nimitys) tuoretta ruohosipulia. Silppua myös kylmäsavulohi kulhoon.

Käytin lohta ehkä puolet noin 150 gramman paketista, määrät eivät ole siis ihan niin justiinsa. Leipänä toimii oiva Uotilan ruislimppu, jonka valmistuksessa ei ole käytetty mitään ylimääräistä ja on hyvä valinta myös hiilihydraattitietoiselle. Ainakin sellaiselle, joka ei ole ihan niin tiukka siitä, ettei palastakaan mitään leiväksi luokiteltavaa suostu syömään.

Lusikoi smetanaa kulhoon ja rouhaise perään mustapippuria myllystä.

Sekoita seos tasaiseksi ja laita jääkaappiin hetkeksi maustumaan.

Kun tulee alkupalan tarjoilun aika, sipaise hieman voita ruisleipäsiivuille ja lusikoi päälle smetanalohiseos. Koristele parilla pätkällä ruohosipulia.

Kuvitelmissani smetanaseos olisi ollut hieman vähemmän löysää ja alkupala sormisyötävä. Määrällisestikin päällistä tietysti olisi voinut laittaa vähemmän, mutta halusin käyttää kaiken kerralla, joten nämä alkupalat syötiinkin sitten haarukalla ja veitsellä.

Oli alkupalana mielestäni ihan onnistunut ja sarjassamme helppoa mutta hyvää.

Pääruokana tarjoiltiin simppelisti uunivihanneksia ja possun lehtipihviä. Jälkkäriosastolla palveli myöskin nopea ja helppo mansikkainen mascarpone-kermaseos, joka maustettiin vaniljasokerilla ja vaniljaesanssilla.

Ateria toimi kuten oli tarkoituskin; kun maha oli täynnä ruokaa, alkoi väkisinkin vähän hymyilyttää, eikä kurja päivä harmittanut enää ollenkaan. Myöskään miestä.