sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Apple pie

Viime viikolla pidin varsinaisen omenaillan keittiössäni, sillä minulla oli iso kassillinen siskon luota roudattuja omppuja, jotka piti saada hyödynnettyä. Suurin osa päätyi soseeksi ja pakastimeen, osasta kokeilin keittää mehua ja osa pääsi osaksi omenapiirakkaa. Siskon vinkistä päädyin amerikkalaishenkiseen versioon piirakasta. Sopivan reseptin äärelle päädyin Pirkan sivuilla.

Muuttelin reseptin määriä, sillä tein oman piirakkani pieneen irtopohjavuokaan. Omenoiksi tällaiseen piirakkaan sopivat parhaiten juuri hapokkaat, kirpsakat omput. Ja kyytipojaksi kannattaa varata jotakin vaniljaista!



Apple pie
(pieneen irtopohjavuokaan)

Taikina:
2 desilitraa vehnäjauhoja
1 ruokalusikallinen sokeria
75 grammaa voita
0,25 desilitraa kylmää vettä

Täyte:
Noin puoli kiloa kotimaisia omenoita
0,25 desilitraa sitruunamehua
0,75 desilitraa sokeria
0,75 ruokalusikallista vehnäjauhoja
0,75 teelusikallista kanelia
0,5 teelusikallista vaniljasokeria
12,5 grammaa voita

Laita taikinakulhoon jauhot, sokeri ja sulatettu rasva. Sekoita nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Lisää joukkoon vesi ja sekoita taikinaksi.

Laita taikina jääkaappiin odottamaan.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Kuutioi omenat ja mausta sitruunamehulla.

Sekoita sokeri, jauhot, kaneli ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita seos sitten omenakuutioiden joukkoon.

Ota taikina jääkaapista ja kaulitse siitä kaksi ympyrää eli piirakan pohja ja kansi. Jos kaulitseminen ei onnistu, voit myös yrittää taputella taikinan vuoan pohjalle ja kaulita vain kansiosion. Taikinan tulisi nousta myös piirakkavuoan reunoille.

Levitä omenatäyte pohjataikinan päälle piirakkavuokaan ja laita täytteen päälle vielä muutama pieni nokare voita.

Nosta toinen taikinalevy kanneksi ja nipistä pohja ja kansi kiinni toisiinsa parhaasi mukaan.

Pistele piirakan kanteen haarukalla reikiä.

Paista 200 asteisen uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia.

Tarjoile mehevä omenapiiras vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Parhaimmillaan piirakka on vielä hieman lämpimänä, muttei kuitenkaan kuumana.

torstai 25. lokakuuta 2012

Mansikkainen smoothie

Tykkään smoothieista, mutta olen ollut kamalan laiska tekemään moisia itse. Jotenkin ajatus siitä, että esimerkiksi aamulla pitäisi latoa kannuun hedelmiä tai marjoja ja muita tykötarpeita ja sitten surruuttaa ne vielä kovaäänisellä sauvasekoittimella tai blenderissä sekaisin, on tuntunut niin kovin työläältä ja suorastaan mahdottomalta. Kunnes sitten eräänä iltavuoroaamuna päätin kokeilla, eikä se niin työlästä ollutkaan!

Jos siis haluaa aamupaloihinsa vaihtelua (oma vakioaamupalani kun on se jälkiuuniruisleipä oivariinilla, leikkeleellä, juustolla ja tuorekurkulla), kannattaa kokeilla vaikka smoothieta. Ja tiedän kyllä, että smoothie-villitys taisi olla ja mennä jo ajat sitten, että mitenkään trendikkyyden aallon harjalla tässä ei ratsastella.

Rahka-mansikkasmoothie
(yhdelle)

Puoli purkkia rahkaa (esim. Ehrmannin on hyvä)
Kymmenkunta pakastemansikkaa
Pieni loraus maitoa
Hunajaa

Sulata mansikoita hieman, jotta ne on helpompi saada muussautumaan.

Laita kannuun (jos käytät sauvasekoitinta) tai blenderiin mansikat, lusikoi päälle puoli purkillista rahkaa, lorauta hieman maitoa ja myös hieman hunajaa. Sitten vaan surautat sekaisin sopivan smoothiemaiseen koostumukseen.

Aikaa smoothien tekoon ei kyllä mene juuri sen voileivän tekoa kauempaa, joten ainakin tulin todistaneeksi itselleni, että joskus kannattaa kokeilla juttuja, vaikka ne muka työläiltä vaikuttaisivatkin.

Hassua on myös se, miten rahka ei maistu tässä oikeastaan ollenkaan rahkalta. Rahka jää minulla pelkiltään usein syömättä, koska happamuus on vähän liikaa. Tässä se katoaa mansikoiden maun alle kätevästi, ja varmaan se pieni hunajalisäys auttaa myös tätä asiaa sopivasti.

Testasin rahkapohjaista smoothieta ihan proteiinilisäys mielessäni. Tässäpä sitä ainakin tulee nautittua vähärasvaista protskua simppelissä ja hyvältä maistuvassa formaatissa!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Sunday Roast

Vietin viikonloppua siskoni luona Pirkanmaalla. Kotiintuomisina sain valtavan kassillisen viimeisiä omppuja ennen talven tuloa, ja ne tuolla odottavatkin kokkaajaansa. Eilen pääsin myös kokkauspuuhiin, sillä sisko oli suunnitellut meille lounaaksi peribrittiläistä Sunday Roastia. En ollut eläissäni tehnyt kyseiseen ateriakokonaisuuteen olennaisesti kuuluvia Yorkshire Puddingseja, mutta nytpä olen!

Sunday Roast koostetaan siis lihasta, joka usein on paistia tai kokonaisena paistettu lintu, joka on täytetty Turkey Stuffingilla. Meillä vedettiin tällä kertaa vähän mutkia suoriksi, ja lihana käytettiin kanapihvejä, kastikekin tehtiin ihan vaan pussista. Kasviksiksi keiteltiin kukkakaalta ja porkkanaa.

Ohjeistusta Roast Potatoesiin ja Yorkshire Puddingseihin otimme täältä.

Yorkshire Pudding
(kuudelle)

4 kananmunaa lasiin rikottuna
Maitoa saman verran kuin munia
Vehnäjauhoja saman verran kuin munia ja maitoa
Noin 2 ruokalusikallista öljyä
Ripaus suolaa
2 ruokalusikallista kylmää vettä

Riko munat lasiin ja mittaa toisiin laseihin saman verran maitoa ja jauhoja.

Sekoita kulhossa keskenään munat ja maito sekä ripaus suolaa. Anna seistä 10 minuuttia.

Lisää jauhot maito-munaseokseen vähän kerrallaan ja sekoita vispilällä samalla niin, ettei taikinaan muodostu klimppejä.

Jätä taikina olemaan vähintään puoleksi tunniksi, mutta useampi tuntikaan ei haittaisi. Meidän taikina odotteli ehkäpä noin tunnin verran.

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Voitele 12-koloinen metallinen muffinssivuoka huolellisesti öljyllä.

Kuumenna muffinsivuokaa uunissa niin, että vuoan kolot ja niissä oleva öljy kuumenevat kunnolla.

Lisää taikinaan 2 ruokalusikallista kylmää vettä ja vispaa vielä kunnolla sekaisin.

Kaada taikinaa muffinssivuokaan niin, että koloissa on vajaa puolikas tai 1/3 kolosta taikinaa.

Paista puddingseja uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia. Tarjoile heti.

Olin aluksi aivan varma, etteivät puddingsit kohoa lainkaan, mutta niin ne vain kohosivat. Oli pakko ottaa varalta kuvia jo uunin luukun lävitse, jos olisivat lässähtäneet kokonaan heti uunista tulonsa jälkeen. Lopputulos oli kuitenkin oikein onnistunut!

Paahdetut perunat
 (kolmelle)

8 pienehköä, jauhoista perunaa
Noin 4 ruokalusikallista öljyä
Suolaa, mustapippuria

Kuori perunat ja halkaise ne kahtia.

Keitä perunoita noin 10 minuuttia, kaada vesi pois ja kuivaa perunat talouspaperilla tai keittiöpyyhkeellä.

Kuumenna uuni 220 asteeseen.

Lorauta öljyä uunivuokaan, mielellään metalliseen. Kuumenna astiaa ja öljyä uunissa hetki.

Ota kuuma vuoka uunista ja nostele perunat siihen varovasti, ettei öljy pärsky. Lusikoi öljyä myös perunoiden päälle. Ripottele perunoiden pintaan suolaa ja pippuria joko tässä vaiheessa, tai vasta paiston jälkeen, kummin tykkäät tehdä. Minä laitoin ennen uunia, sisko sanoi brittien laittavan vasta paiston jälkeen.

Paahda perunoita uunissa vielä noin 45 minuuttia, kunnes ne ovat pinnasta rusehtavia ja rapsakoita.

Sunday Roastin kokkaamista oli oikein kiva kokeilla, ja voisinpa tehdä moista ihan kotikeittiössäkin. Sillä kerralla voisin paistaa vaikkapa nautaa paistina ja tehdä paistonesteistä aterialle kastikkeen tai siis gravyn, kun kerran Sunday Roastista puhutaan.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Lämmittävä chilikaakao

Talvi tekee tuloaan, vaikka minä kuinka haluaisin vielä viettää syksyä. Eilen satoi jo hiukan lunta ja paljon räntää. Viileneviin ilmoihin ja vääjäämättä saapuvaan talvikeliin täytyy varautua lämmittävillä asioilla. Kuten nyt esimerkiksi kuumalla kaakaolla. Ja vielä paremmin chilisellä kuumalla kaakaolla!

Muutamat kuumat kaakaot olen itselleni keitellyt iltojen iloksi, mutta tällä kertaa inspiraation lähteenä toimi tämä pikkuruinen luomuchilisuklaa. Sain suklaan Lontoon hotellista lähtiessäni lahjuksena, survoin sen käsilaukkuun ja melkein unohdin sinne. Paljaaltaan syöpöttelyyn suklaa oli minun makuuni hieman liian tujakan tumma ja chilinen samassa paketissa, joten ajattelin sen toimivan erinomaisesti kaakaon maustajana. Kuten se toimikin.

Chilikaakao
(yhdelle)

Muutama pala tummaa (luomu)chilisuklaata
Mukillinen (punaista) maitoa
Noin 3 teelusikallista sokeroimatonta, tummaa kaakaojauhetta
Sokeria
Kuohukermaa

Palastele suklaa kattilan pohjalle. Mittaa päälle sopivasti kaakaojauhetta ja sokeria.

Kaada kattilaan mukillinen maitoa ja laita levy lämpenemään.

Sekoita vispilällä kaakaota maidon lämmetessä, jotta saat kaikki ainekset mukavasti sekoittumaan nesteeseen.

Vatkaa kermaa vaahdoksi, mausta sokerilla makusi mukaan.


Kaada valmis kaakao takaisin mukiin. Lusikoi päälle roima kerros kermavaahtoa.

Nauti mukavasti lämmittävä kaakaosi mieluiten sohvalla, viltin alla ja telkkarista jotakin sopivan helppoa katseltavaa tuijottaen.

lauantai 13. lokakuuta 2012

I can't fight this feeling anymore

...nimittäin tätä Lontoo-hehkutusfiilistä, joka valtasi mieleni toissaviikkoisella syyslomareissullani kyseiseen metropoliin. Kliseisesti voisi todeta, että I left my heart in London, mutta postauksen otsikkoon piti keksiä muuta, koska kanssaoululaiset bloggaajatoverini olivat jo käyttäneet kyseistä lainia omassa Lontoo-postauksessaan.

Olin reissussa ensimmäistä kertaa yksin Suomen rajojen ulkopuolella. Ymmärrettävästi hieman jännitti, mutta lopulta matkani ei päässyt muodostumaan kovinkaan yksinäiseksi. Kolmen yön reissu oli tietysti myös auttamatta aivan liian lyhyt, ja hinku palata takaisin on kova jo nyt.

Lensin Norwegianilla, joten lentomatka sujui nopsasti läppärillä surffaillessa ja minisampanjaa nauttiessa. Olin niin loman tarpeessa, että koin suorastaan velvollisuudekseni aloittaa matkan juhlakuplivalla!

Majoituin Lontoossa Victorian alueelle. Hotelliin ei kuulunut aamupalaa, joten kahvilat tulivat tutuiksi. Eräskin aamu alkoi läheisessä Caffé Nerossa kahvin, toastin, tuoremehun ja päivän juorujen merkeissä.

Hotellin läheltä Wilton Roadilta löytyi myös brittiläinen Amarillon vastine, Loxo Mexicano, jossa eräänä väsyneenä hetkenä kävin ravitsemassa itseäni. Vertaus Amarilloon kertoo ruoasta kaiken oleellisen.

Yhden aamun vietin hortoilemalla ympäri Notting Hilliä, jossa luonto vielä pisti kampoihin syksylle. Aamun varhaisesta ajankohdasta johtuen en juurikaan tehnyt ostoksia Portobello Roadin myymälöistä, ja suositeltu Books for Cookskin jäi vain ikkunaostosasteelle.

Notting Hillissä hortoilun ja Oxford Streetillä kauppojen kiertelyn jälkeen suuntasin afternoon tealle Sanderson-hotelliin. Olin buukannut Madhatter's Afternoon Tean netistä etukäteen, sillä lokakuussa hommasta sai 25 % alennuksenkin. Pakettiin kuului tietysti lasillinen sampanjaa.

Söpöt mini-sandwichit toivat väriä lautaselle. Jokaisella leivistä oli oma täytteensä; muun muassa lohta sekä sinappista kinkkuleipää.

Iltapäiväteellä tarjoillaan usein myös skonsseja. Tällä kertaa tarjolla oli ihan perusskonssin lisäksi rusinoilla maustettu versiokin. Väliin sai sipaista clotted creamia taikka mansikkahilloa.

Makeaa osastoa edusti mokkainen pikkuleivos sekä Queen of the Hearts -sydän, joka koristelullaan kehotti syömään itsensä. Sydämen päällä oli kovahko marsipaanikerros, sisus puolestaan suli suuhun moussemaisena. Muutenkin afternoon tean tarjoiluissa oli mietitty hauskasti ulkonäön ja maun sekä rakenteen kontrasteja.

Drink me! -pikkupullo sisälsi kerrostettuina muun muassa pannacottamaista ainesta ja passionhedelmän makua. Tarjoilija kielsi sekoittamasta pulloa liikaa, jotta eri kerrokset eivät menisi sekaisin. Pillillä juotaessa pullosta olisi tarkoitus saada suuhunsa eri makuja kerroksittain.

Teetä ja kahvia sai nauttia niin paljon kuin halusi, ja pikkumakeina tarjoiltiin jäätelötikkari (vasemmalla), jonka päällä oli suussa poksahtelevia rakeita, aivan kuin lapsuuden tikkareissa, joita kastettiin poksupurupussiin! Oikealla oleva tikkari puolestaan päätti koko ruokailun, sillä se viilensi ja raikasti maullaan koko suun.

Tunsin oloni Sandersonissa hieman maalaisjuntiksi, sillä viiden tähden hotellin ravintolassa palvelukin oli jokseenkin äärikohteliasta ja oma hieman rähjäinen reissulook ei ehkä sulautunut lounastamassa olleiden bisnesmiesten sekaan. Maut olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja kokemus kiva!

Lontoolaisissa tavarataloissa oli jo jouluosastot avoinna. Käväisin ostamassa teetä tuliaisiksi klassiselta Fortnum & Masonilta, jonka jouluosasto tarjoili kivan vintagehenkisiä koristeita. Lokakuun alku ei kuitenkaan ole itselleni vielä aivan sitä joulufiiliksen ajankohtaa, joten pystyin ohittamaan kimaltavat ihanuudet ilman ongelmia.

Aamu alkaa lempeästi, kun lattessakin on sydän. Luomukahvilaketju Le Pain Quotidien tarjoaa nimensämukaisesti jokapäiväistä leipää luomuna ja paljon muuta herkullista.

Latten lisäksi mupelsin mahaani yhtenä reissuaamuna ihanan tuoretta leipää luomuvoilla, munakokkelia prosciuttolla ja salaatilla höystettynä. Todellinen hyvän mielen aamupala.

Borough Marketin liepeillä nautakin kaipasi rakkautta. Suupielet nousivat ylöspäin!

Juuri ennen lähtöäni lounastin Helsingissä Kulinaarimurulan Jaanan kanssa, ja vaikka Jaana komensikin minua varaamaan runsaasti aikaa Borough Marketille, typistyi käyntini pelkäksi pintaraapaisuksi valitettavista majoitusongelmista johtuen. Tässä taas yksi syy lähteä uudestaan, sillä liian paljon jäi maistamatta, haistamatta ja näkemättä täällä ruokaihmisen mekassa.

Siideri-ihmisenä olin tietysti aivan onnessani siitä, että jokaisesta kuppilasta sai hanasta varsin mainioita siidereitä. Pint of Aspall, please!

Pubista saa muutakin kuin fish and chipsejä tai burgereita. Tämä pubissa nauttimani vuohenjuustosalaatti sisälsi ihastuttavan runsaasti nimikkoainesosaansa ja oli muutenkin maukas.

Yksinäisyys ei tosiaan päässyt vaivaamaan, vaikka soolona reissasinkin. Yhtenä iltana tapasin pubissa ex-oululaista, nykylontoolaista tuttavaa, ja toisena päivänä lyöttäydyin yksiin Tampereelta sattumoisin samaan aikaan itsekseen Lontoossa reissussa olleen kaverin kanssa.


Tampereen-kaverin ehdotuksesta olimme menossa burgereille Hard Rock Caféehen, mutta sehän olikin rempassa. Kauppa oli auki kuitenkin, ja pistäydyttyämme tsekkaamassa kaupan museo-osaston Elviksen takin sekä muutaman muun mielenkiintoisen esineen, päädyimme lounaalle kaupan vieressä sijainneeseen pubiin. Paikka oli erinäisistä syistä hieman epäilyttävän oloinen, mutta lopulta pöytäämme saapuneet burgerit palvelivat tarkoitustaan kyllä varsin pätevästi.

Lontoo ilman musikaalia ei tullut kyseeseen. Olin hankkinut etukäteen netistä puoleen hintaan Last Minute -sivun kautta itselleni lipun, ja lipun tuntia ennen näytöstä lunastettuani kulutin aikaani läheisessä Ruby's Revenge -baarissa, jossa happy hour -drinksut olivat viiden punnan luokkaa. Mojito oli oikein onnistunut!

Musikaalikseni valikoitui Rock of Ages UK, jota esitetään Shaftesbury Theatressa. Jos haluat vakavasti otettavaa taidemusikaalia, älä mene katsomaan tätä. Jos sen sijaan tykkäät nostalgisista kasarirockbiiseistä, parodianomaisesta lähestymistavasta musikaaliin, huumorista, mahtavista lauluäänistä, kauniista ja komeista esiintyjistä ja siitä, että yleisössä saa aivan vapaasti juoda vaikka siideriä, laulaa, nauraa, itkeä ja taputtaa, niin mene katsomaan hauskanpitomusikaali ROA. Itse olin aivan fiiliksissä!

Musikaalin väestä osa oli aivan vasta vaihtunut, myös miespääosa Drew'n esittäjä oli uusi. Vanhasta en tietenkään voi sanoa sen kummempaa, mutta uutta Drew'ta (aiemmin mm. Queen-musikaali We Will Rock Youssa esiintynyttä) Ross Hunteria nyt on vähän pakko hehkuttaa. Korkealta ja kovaa laulavat söpösti hymyilevät miehet nyt vaan on aika ihania.


Kivoja kahvilaketjuja Lontoossa tuntui riittävän. Jälleen kerran aamupalalla testasin Pret A Manger -ketjun capuccinon ja lämpimän egg and bacon -leivän merkeissä. Kahvilan leivät eivät mainostarran mukaan harrasta yöelämää.

Lähtöpäivänä kulutin aikaani ihanassa St James Parkissa auringonkin pilkistellessä välillä pilvien välistä. Puistossa kohtasin elämäni ensimmäiset pelikaanit, ja nehän olivatkin yllättävän isokokoisia!

Samaisessa puistossa oli hurja määrä uteliaita ja vauhdikkaita oravia. Tämä yksilö sentään ystävällisesti pysähtyi hetkiseksi poseeraamaan (tai kyttäämään onko valokuvaajalla tarjota herkkupalaa).

Puisto sijaitsee Buckinghamin palatsin läheisyydessä ja on kyllä oivallinen pakopaikka suurkaupungin vilinälle. Puistossa on vessoja ja kioskeja, joten aikaa voi viettää puistossa vaikka enemmänkin. Kioskista napatun kahvin kanssa kuljeskellessa ja puiston kasveja ja eläimiä katsellessa aika kului kuin siivillä.

Ennen matkaani olin bongannut, että kaupungissa on meneillään juuri reissuni aikana London Restaurant Festival.  Festarin sivuilta bongasin yhden Michelin-tähden saaneen intialaisravintolan, joka tarjosi festaritarjouksenaan 3 ruokalajin lounasta varsin kohtuulliseen 20 punnan hintaan. Varasin itselleni pöydän oitis!


Ennen varsinaista alkuruokaa pöytääni Quilonissa kannettiin leipäsiä, dippejä ja tahnoja, jotka lopulta olivat melkeinpä aterian parhaimmistoa!

Varsinaiseksi alkupalakseni valitsin coconut cream chickenin. Lempeän mehevä kana oli ihanaa!

Ravintolan puolesta alkuruoan ja pääruoan välissä pöytään kannettiin ruokahalua herättelemään lasillinen tomaattista lämmittävää keittoa.

Pääruokana söin Malabar lamb Biryani -annoksen. Lihat oli tehokkaasti kätketty kupposen keskivaiheille ja pohjalle.

Liha oli mureaa ja herkullista. Annokseen tulivat mukaan myös Naan-leipä sekä Pachadi. Pachadissa oli jogurttia, jossa oli ananasta ja granaattiomenaa, kookosta, sinappia ja juustokuminaa.

Jälkiruokaosastolla tarjolla oli Goalaista erikoisuutta Bibincaa (oikealla), joka ei kyllä maistunut kauheasti millekään. Muutenkin jälkkäri oli ehkä aterian heikoin lenkki. Vaniljajäätelö oli kyllä oikein kelvollista.

Masala Chai maistui ihanan mausteiselta, mutta rauhoittavalta aterian päätteeksi. Juomat muutoin olivat jokseenkin hinnakkaita; lasillinen perusvalkoviiniä ja vesi maksoivat yhteensä 11 puntaa, joista 3 puntaa veloitettiin ihan perusvedestä. Oli hieno paikka tahi ei, mielestäni viiniä tilatessa veden kuuluisi olla ilmaista, ellei se sitten ole jotakin pullovettä.

Ruokailu Quilonissa oli elämäni ensimmäinen ateria Michelin-tähditetyssä ravintolassa (joo, tiedetään, olen surkea ruokabloggari!). Palvelu ja puitteet olivat tietysti keskivertoravintolaa fancymmat, mutta ruoka ei loppujen lopuksi niin erityisen ihmeellistä. Mukava kokemus, mutta ei järisyttänyt maailmaani kuitenkaan.

Kaikkinensa reissu oli todella onnistunut, ja aion matkustaa tarpeen vaatiessa jatkossa uudelleenkin itsekseni. Yksin reissatessa aivan parasta on, että voit syödä juuri siellä missä itse haluat, tehdä mitä nyt sattuu huvittamaan, kävellä niin paljon kuin omat jalat vain kestävät tai pysähtyä pubiin siiderille, kun siltä tuntuu.

Ja mitä Lontooseen tulee, todellakin jätin sydämeni siihen kaupunkiin. Vaikka juuri palasin, hingun jo takaisin. Darling London, we'll meet again!