maanantai 2. toukokuuta 2016

Kaksi kuukautta Kaakkois-Aasiaa

Elämä on ollut viimeiset pari vuotta hyvin hektistä ja tapahtumarikasta niin työ- kuin henkilökohtaisella rintamallakin. Duunipaikan vaihto, siellä kaiken uuden opettelu, muutto Helsinkiin ja uuteen kaupunkiin kotiutuminen, eläminen kahden kaupungin välillä vuoden verran, entisen elämän taaksejättäminen ja oman elämän rakentaminen, läheisen perheenjäsenen vakava sairastuminen....

On riittänyt työstettävää, ja sisäisen energiapuskurin laarin pohja on ammottanut jo tovin. Sen huomaa siitä, että ärsytyskynnys on matalalla ja väsyttää useammin kuin ei väsytä, aivan riippumatta siitä, paljonko on nukkunut tai mitä muuten on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Kun sitten eräänä helmikuisena perjantai-iltana tuli puhetta, että pitäisikö lähteä pidemmälle reissulle kuin normit viikon-parin setit tai pitkät viikonloput, ajatus rupesi yhtäkkiä tuntumaan suunnattoman hyvältä ja juuri tähän hetkeen sopivalta. Innostuin aivan valtavasti: tämä on vaan laitettava tapahtumaan!

Ja niin on laitettu. Kesäkuun puolivälin jälkeen, kun suurimmat duunivelvoitteet on hoidettu, alkaa meikäläisen kahden kuukauden vapaa. Siihen piti haalia lomapäiviä edelliseltä ja nykyiseltä lomakaudelta ja vaihtaa lomarahat vapaaksi mutta aika helposti se lopulta järjestyi.

Lonely Planetin reppureissaajaraamattu on hankittu ja sitä on ahkerasti selattu iltalukemisena. Mutta mistä ihmeestä kaikista huipulta kuulostavista paikoista voisi osata päättää juuri ne paikat, jotka aivan ehdottomasti pitää nähdä ja kokea?

Meillä on lennot Bangokiin ja sieltä pois. Välissä tosiaan kaksi kuukautta aikaa tehdä tai olla tekemättä just mitä huvittaa ja mennä sinne minne nenä näyttää.

Kuva Sri Thanu Beachilta Koh Phanganilta Thaimaasta. Kuva lainattu täältä.

Sen verran ollaan päätetty, että ensin oleudutaan Aasian meininkeihin muutama päivä Bangokissa ja tehdään hankintoja. Sieltä on tarkoitus suunnata Siaminlahdelle ja hengailemaan saarille (Koh Samui, Phangan ja Tao) pariksi viikoksi. Etukäteen olisi tarkoitus ostaa myös tähän väliin poistumislippu Thaimaasta johonkin mutta olisko se sitten Vietnam, Kambodzha vai Laos? Nämä maat ovat tässä pyörineet mielessä mutta tarkemmat kohteet ovat vielä auki. Paitsi että Angor Watiin haluamme ehdottomasti.

Hyviä reissuvinkkejä paikoista jotka ovat must see, ravintoloista jotka ovat must eat ja kaikesta muustakin otetaan vastaan ilolla. Tässä on kuitenkin reissuun lähdössä kaksi tyyppiä, jotka eivät ole ikinä käyneet Aasiassa päinkään.

Aion myös siis käyttää tätä blogiani myös reissublogina, koska lyhytikäiset yhden aiheen blogit eivät ehkä ole se paras idea ja olen muutenkin kirjoitellut tänne aiemminkin reissujuttuja ruokajuttujen lisäksi. Jos siis kiinnostaa seurailla reissuamme, niin pysykää ihmeessä linjoilla!

tiistai 16. helmikuuta 2016

Miniloma Dubaissa

Monien mielestä matkustaminen yksin on kurjaa tai vähintäänkin tylsää. Ehkä pelottavaakin. Viimeisen parin vuoden aikana olen matkustanut jonkin verran itsekseni eikä se ole ollut ollenkaan kurjaa eikä tylsää ja harvemmin pelottavaakaan. Mutta tammikuussa Dubain loman lähestyessä pohdin minäkin hetken mitä olinkaan tullut syyskuussa tehneeksi kun olin klikannut herätesostoksena edulliset lennot Arabiemiraatteihin itselleni.

Yksin kaukomaille. Mitähän ne siellä ajattelevat kun tämmöinen länsimainen itsellinen vaalea nainen reissaa itsekseen? Tai mitä minä ajattelen omasta arjesta niin kovasti poikkeavasta kulttuurista? Näkyvätkö arvo- ja asennevalinnat turistille ja jos niin miten paljon ne vaikuttavat omaan mielialaani matkalla? Paljon kysymyksiä pyöri päässä matkalle lähtiessä.

Olin siis ostanut syksyllä Norwegianin edukkaat lennot Helsingistä Dubaihin tammikuulle koska Suomen kesä oli viime kesänä lähinnä vitsi ja ajattelin edes pienen hengähdystauon talvesta olevan paikallaan. Onhan Dubain tammikuun päivälämpötilojen keskiarvo 25 ja yölläkään ei pitäisi palella.

Lähtiessä tilanne Helsinki-Vantaalla oli tämä:


Pakkasta oli -16 ja jäätävä vinkka puhalsi.

Tavoitteena ajatuksissa sen sijaan siinsi aurinko ja viluisia jäseniä hellivä lämpö ja kolmen päivän breikki työkiireistä ja ainaisesta palelusta. Perjantaiaamuna pääsinkin aika lähelle ideaalia:

Lähiostoskeskuksen valtavasta Carrefourista olisi löytynyt kokattavaa vaativampaankin makuun. Hedelmä-marjasalaatti ja jääkahvi tölkissä tuntuivat autuudelta hotellin altaan reunalla nautittuna.

Harmi vain että tuo hetki olikin oikeastaan ainoa laatuaan. Matkustin Dubaihin keskiviikon ja torstain välisenä iltana/yönä ja torstaina missasin auringon altaalla koska en tiennyt että sinne paistaa suoraan vain aamuisin ja aamupäivisin. Lauantaina puolestaan aamualtaalla lekottelun esti vähemmän mieluinen säätila: herätessä ikkunasta ei näkynyt edes viereistä taloa sillä ulkona oli niin sankka sumu ja lämpömittari näytti vaivaista +16 astetta. Se siitä helteestä!

Ruoan suhteen minulla ei ollut suuria odotuksia ennen matkaa. Tiesin että mitenkään halpa matkakohde Dubai ei ole eikä tiukahko matkabudjettini sallinut liiaksi luksusta. Siispä ajattelin olevani ihan tyytyväinen jos saan keskinkertaista apetta nenäni eteen ja nälän lähtemään. Tästä syystä tämä on huono ruokablogipostaus koska juurikaan ruokahehkutusta tästä ei irti saa.


Ensimmäisen matkapäiväni aloitin aamiaistamalla kadun toisella puolella olevan ostoskeskuksen (Deira City Center) yhdessä kahviloista. Deiran ostari on ollut aikanaan hieno paikka mutta sittemmin uudemmat ja överimmät ovat ajaneet sen ohi. Minulle tuo kuitenkin oli aika passeli paikka - liikkeitä oli aivan riittävästi, kahviloita ja ravintoloita jonkin verran ja elokuviinkin olisi halutessaan päässyt. Ylipäänsä tuo Deiran alue oli aika kiva majapaikkana - sitä vähän vanhempaa Dubaita ja metrolla pääsi kulkemaan pääsääntöisesti oikein näppärästi. Oma majapaikkani oli oikein kiva Somewhere Hotel, jossa on siis huoneistotyyppisiä ratkaisuja. Omani ilmeisesti upgradettiin pienestä yksiöstä kaksioksi koska olin eka kertaa visiteeraamassa. Himppasen ökyilyltä tuntui kun hotellihuoneessa oli megakoon sänky makkarissa, olohuone, keittiö ja iso kylpyhuone. Neliöitä varmaan tuplat siihen mitä etutöölöläisessä vuokrayksiössäni Helsingissä.

Koska sinne hotellin altaalle ei aurinko enää puolen päivän jälkeen paistanut, päätin lähteä sivistämään itseäni tutustumalla paikalliseen kulttuuriin ja historiaan kaverini vinkkaamiin museokohteisiin. Sheikh Saeed Al Maktoum House esittelee Dubain historiaa ja on ihan kiintoisa kohde vaikkei mitenkään valtaisan kokoinen olekaan. Pienellä sisäänpääsymaksulla pääsee katsomaan mm. valokuvia, jotka kertovat Dubain tarinasta.

Samalla reissulla ja samoilla nurkilla kun olin, kävelin Maktoum Houselta myös Heritage Villageen, joka on ilmainen ulkoilmamuseoalue. Alueella esitellään entisaikain arkkitehtuuria (kuten kuvassa) ja elinkeinoja ja välillä alueella voi nähdä vaikka kameleita tai työnäytöksiä. Itse päädyin Dubain turismikyselyä tekevän nuoren naisen uhriksi. Saivatpahan ehkä hieman erilaisia vastauksia kyselyynsä koska halpalentoyhtiöllä lentäneen, itse netistä kohtuuhyvän hotellidiilin hankkineen, julkisella liikkuvan, yksin suppeahkolla matkabudjetilla matkustavan naisen vastaukset taisivat tehdä pienen poikkeuksen. Heritage Villagen lähellä on myös sukellusta esittelevä Diving Village mutta se oli parhaillaan remontissa.

Täällä alueella pääsee tosiaan liikkumaan kävellenkin ja se on aika harvinaista pitkulaisen pitkälle Dubaille, jossa kaikki liikkuvat autoilla tai vähintäänkin metrolla. Kukaan ei kävele paitsi ehkä turistit ja siirtotyöläiset. Lähdin jatkamaan Heritage Villagelta kävellen vähän takaisinpäin pitkin Dubai Creekin vartta. Oli myöhäinen iltapäivä ja nälkä alkoi jo vähän kurnia vatsanpohjassa.

Päädyin syömään ystäväni etukäteen vinkkaamaan Blue Barjeeliin jonka kyllä olisin helposti saattanut skipata ellen olisi tiennyt että sieltä saa kelpoa ruokaa. Creekin varrella ylipäänsä on paljon toisiaan muistuttavia terassiravintoloita joista osa oletettavasti on ihan ok ja osa vähemmän.

Mixed grill -lautanen sisälsi kolmea eri lihaa ja vähän kasviksia, tuoreita yrttejä ja lokaalia leipää. Kyytipoikana maistui jäätee.

Ja mikäpä siinä auringon hiljalleen laskiessaan mailleen oli oleskellessa, maisemissa ei ainakaan ollut moittimisen sijaa sillä hetkellä.

Ystäväni oli vinkannut myös että Creek kannattaa ylittää vanhan ajan puuveneellä abralla ja näteimmillään se on juuri auringonlaskun aikoihin. Creekin ylitys abralla maksaa yhden dirhamin joten kolikoita kannattaa varata mukaan. Itse hyppäsin abran kyytiin Blue Barjeelin läheiseltä asemalta ja jäin pois toisella puolella olevalla Soukin pysäkillä.

Basaarit eli Soukit eivät ole ihan meikäläisen juttu joten puikkelehdin aluetta sivuten kohti metroasemaa ja yritin olla mahdollisimman huomaamaton etten joutuisi kenenkään sinnikkään sisäänheittäjän uhriksi ja tulisi ostaneeksi jotain mitä en edes tarvitse. Taktiikkani onnistui ja vältyin suuremmilta huuteluilta. Kunnon tinkaajalle basaarit sen sijaan varmasti ovat oikea aarreaitta!

Julkinen liikenne Dubaissa on pääasiassa metron ja bussien varassa. Jonkinlainen ratikkareittikin ymmärtääkseni kulkee Dubai Marinan seutuvilla mutta sitä en testannut. Metro oli oikein siisti ja kätevä mutta bussiliikenteestä ei voi sanoa samaa.

Perjantaina päätin lähteä rannalle. Google Mapsin mukaan käteviten sinne pääsisin bussilla aivan hotellini läheltä. Mutta mikään ei mennyt niin kuin ajattelin. Bussipysäkkiä ei ensin löytynyt ja kun löytyi, se oli poissa käytöstä eikä korvaavaa tietenkään näkynyt mailla eikä halmeilla. Vesipullo oli puoliksi kaatunut laukkuun ja kastellut erinäisiä papereita joita olin matkani turvaksi printtaillut ja viilenevän illan varalta laukussa olleen pitkähihaisen. Tallusteltuani takaisin lähiostarille wifin perässä (roamingia ei tehnyt mieli käyttää kiskurihintojen vuoksi) ja uudelleenreititettyäni itseni metro+bussi-yhdistelmään pääsin matkaan.

Kaikki meni ihan hyvin siihen asti että vaihdoin metrosta bussiin. Koska bussi ei todellakaan ajanut sitä reittiä mitä sen olisi pitänyt, bussissa ei ole pysäkkitauluja tai -kuulutuksia eikä kadun varren pysäkeillä lue niiden nimiä, vain pienet numerosarjat identifioivat pysäkkejä. Siispä minulla ei ollut hajuakaan kuinka kauas originaalista pysäkistäni päädyin kun painoin paniikissa pysähtymisnappulaa ja päädyin pari pysäkkiä takaisinpäin matkustettuani silti vielä kävelemään pari-kolme kilometria keskipäivän paahtavimmassa kuumuudessa keskellä random asuntoaluetta, jossa ei liikkunut ketään ainakaan jalkaisin. Koirat haukkui ja kukko kiekui jossain ja alkoi tulla nälkä ja jano (kun se vesipullokin oli jo puoleksi menetetty). Onneksi sentään minulla oli joku käsitys oikeasta suunnasta enkä törmännyt samana päivänä karkuteillä olleeseen leijonaan.


Lopulta pääsin perille Umm Suqeim Beachille joka on yhtä Dubain nähtävyyttä, 7 tähden hotellia Bur al Arabia, lähinnä oleva julkinen ranta. Rannalle päästyäni olin niin näännyksissä että kävelin suoraan ruokakojulle. Harvoin jos koskaan on kämäinen kanahampurilainen ja kylmä colajuoma maistuneet niin autuaallisilta kuin sillä hetkellä.

Perjantai-iltapäivänä rannalla hengaili paljon perheitä. Dubaissa perjantai on vähän niin kuin meidän viikonloppu joten vapaa-aikaa vietetään perheiden ja ystävien parissa. Monet olivat uskaltautuneet mereen asti pulikoimaan mutta tuulinen sää ei houkutellut pulahtamaan varsinkin kun merivesi oli kuitenkin hieman viileää. Paahtavan kuumana päivänä olisin minäkin varmasti kirmannut aaltoihin.

Matkan rannalle piti kestää noin tunnin mutta kaiken sohlauksen jälkeen olin kuluttanut siihen yli kolme tuntia. Istuin rannalla hengittelemässä hetken ja totesin kaikki hienot aikatauluni ja etenkin energiavarantoni menetetyiksi siltä päivältä. Karsin siis ajatuksistani kohteita ja tallustelin kohti Madinat Jumeirahia, jonkinlaista modernia basaarialuetta, joka on ottanut vaikutteita myös Venetsiasta.

Dubai ei ole alkoholin ystävän matkakohteena kovinkaan helppo. Kaupasta et viiniä saa, joten yömyssyt hotellille kannattaa hankkia sellaisia halutessaan jo saapuessa lentokentän tax freestä. Kolmen piccoloskumppapullon pakkaus oli riistohintainen mutta palveli tarkoitustaan iltaisin hotellilla päivän ajatuksia purkaessa hyvin.

Madinat Jumeirahissa tiesin taas ystävän vinkistä olevan kivan kattoterassin, jossa tarjolla oli myös alkoholillisia drinkkejä. Italialaisen ravintolan kattoterassin happy hour -mojito teki kyllä ryytyneen matkalaisen hetkellisesti paljon onnellisemmaksi!

Illallistin myös yhdessä Madinat Jumeirahin kanaalinvarsiravintoloista. Quattro Formaggio -pizza oli ihan ok mutta ei jättänyt kerrottavaa jälkipolville. Mukavampi kokemus kuitenkin kuin taannoin Venetsiassa syöty ökyhintainen kanaalinvarsiravintola-ateria.

Kotiinpäin lähtiessä maisemat näyttivät vielä kivemmilta kuin tullessa. Pimeässä Burj al Arab loisti valoineen oikein mukavasti.

Bussimatkailu hotellille sujui sujuvammin. Tiesin bussin päättärin olevan ihan hotellin lähellä joten oikeaa poisjääntipysäkkiäkään ei tarvinnut arpoa. Ja hyvä niin, sillä matka kotiin kesti jotakuinkin tunnin ja neljäkymmentä minuuttia. Mitä tästä siis opimme? Jos käytät Dubaissa julkisia, käytä metroa. Jos et käytä metroa, vuokraa auto. Tai jos et vuokraa autoa niin ota sitten vaikka taksi, pääset ainakin ovelta ovelle!

Lauantain ohjelmassa oli Dubai Mallin ihmettely sekä visiitti maailman korkeimmassa rakennuksessa Burj Khalifassa. Näköalojen katselua haittasi usva, joka ei iltapäiväänkään mennessä vielä ollut kunnolla hellittänyt. Näköalat jäivät siis siltä osin vähemmän henkeäsalpaaviksi kuin ehkä muuten olisivat olleet. Toisaalta tällaiselle ei erityisemmin korkealla viihtyvälle ihmistyypille tässäkin oli ihan riittävästi jännityskertoimia. Kun olet kerroslukemissa 245 ja jossain 450 metrin korkeuden huitteilla, alkaa väistämättä vähän hameenhelma tutisemaan.

Dubai Mall on tällä hetkellä Dubain suurin ja kaunein ostoskeskus. Se pitää sisällään paitsi kaikenmaailman ökymerkit ja lompakkoystävällisemmätkin liikkeet, mm. täysikokoisen luistelukaukalon, seinän kokoisen vesiputoussuihkulähteen ja sisätila-aquariumin, jossa voi halutessaan sukeltaa haiden kanssa.

Burj Khalifaan kannattaa ostaa lippu etukäteen netistä koska jonot saattavat olla melkoiset. Itse ostin omani noin viikkoa ennen ajankohtaa ja en enää saanut lippua aluperin ajattelemaani ajankohtaan. Paras aika olisi mennä tunti ennen auringonlaskua, jotta ehtii ihmetellä maisemaa valoisalla, hämärällä ja pimeän laskeuduttua. Samalla voi tiirailla yläilmoista Khalifan juurella iltaisin esitettävää suihkulähdeshow'ta. Itse pihtailin enkä raskinut ostaa prime time -lippua mutta jäin hengailemaan ja odottelemaan vesi- ja valoshow'ta.

Ruokin itseni ostarilla ja suuntasin texmex-henkistä evästä tarjoilevaan Chili's-ravintolaan.

Kanaquesadilla-annosta ei voi pienuudesta ainakaan moittia ja kyllä se myös nälän vei.

Auringonlaskussa pilvenpiirtäjien taa on kyllä jotain erityistä. Tämä hetki oli reissun parhaita.

Majesteettinen Burj Khalifa auringonlaskun aikaan.

Dubai Mallin ja Burj Khalifan juurella oleva Dubai Fountains esittää tosiaan ihan viihdyttävän valo-, vesi- ja musiikkishow'n puolen tunnin välein iltakuudelta startaten. Kannattaa käydä vilkaisemassa jos sattuu olemaan nurkilla sopivaan aikaan.

Kolme päivää oli ehkä vähän vähän. Viisi olisi voinut olla reissulle passeli mitta. Toisaalta yllätyin siitä miten paljon huomioni kiinnittyi vaikkapa naisten pukeutumiseen vs. miesten pukeutumiseen, siihen miten hankalalta ravintolassa ruokailu/juominen näytti niqabiin pukeutuneella sekä siihen miten pitkää päivää hotellin ikkunasta näkyneellä rakennustyömaalla siirtotyöläiset tekivät.

Julkisissa kulkuvälineissä oli omat osastonsa naisille ja lapsille. Matkustin sekä näissä että sekaosastoissa. Missään en reissun aikana kokenut ahdistavaa huomiota itseeni kohdistettuna mutta kummastelua jonkin verran kyllä.

Yksin matkustava nainen on yhtä kuin nainen työmatkalla - se tuntui olevan kaikkialla oletus. Tai vähintäänkin perheensä kotiin jättänyt äiti, joka on shoppailureissulla. Hotellin respan tyttö esitti toiveen "maybe next time you bring your family too". En jaksanut alkaa kertomaan totuuksia itsestäni joten annoin kunkin jäädä haluamaansa uskoon matkani perimmäisistä syistä.

Ulkonäköseikoissa pidättäydyin käyttämästä lyhyitä helmoja tai paljastavia yläosia julkisilla paikoilla. Hotellin uima-altaalla hotellin työntekijä kehui vuolaasti sääreni tatutointia ("your skin is so beautiful, it brings the colours alive! I could never have a tattoo like that").  Burj Khalifan turvatarkastuksen tyttö kehui lävistystäni. Dubai Mallilla nuori arabinainen mittaili minua päästä varpaisiin ja repesi nauramaan. En tiedä naurattiko enemmän selkeästi ei-luksusmerkkien-keskelle-sopiva tyylini vai ylipäänsä se että näytin erilaiselta.

En sano etten koskaan menisi uudestaan. Dubai sopii varmasti erinomaisesti perhelomailuun sillä känniääliöitä ei tarvitse väistellä, paikat ovat pääosin tosi puhtaita ja hommat toimivat sutjakasti. Rahaa kannattaa kyllä varata sillä mikään ei ole erityisen edullista. Jos viinilasi ravintolaillallisella on osa elämystä, kannattaa etukäteen selvittää mistä sen elämyksen voi hankkia sillä kaikkialta ei todellakaan voi. Himoshoppaajalle Dubai on myös mieleinen kohde - etenkin tammikuun Shopping Festivalin aikaan, sillä monissa liikkeissä oli melkoiset alennukset meneillään. Matkavinkkejä antanut ystäväni on palannut jo monta kertaa Dubaihin aktiiviharrastustensa pariin - aktiviteettia ja lajia kuin lajia pääsee Dubaissa kyllä kokeilemaan niin halutessaan.

Sään puolesta sanoisin, että Dubai on vaihtoehto perinteiselle Kanarian-matkalle. Varmemmin kiva sää ja suunnilleen samanmittaiset lennot.

Ei harmita että tuli käytyä mutta Helsinki-Vantaalla huonosti lentokoneessa nukutun yön jälkeen junaa odottaessa tirahti kyllä kyynel. On mahtavaa, että minä saan pukeutua sääret paljastavaan hameeseen vaikka joka päivä jos niin haluan (ja useimpina päivinä haluan). Saan asua yksin tai kenen kanssa haluan. Saan pitää kädestä tai pussata julkisella paikalla ketä haluan. Reissu oli hyvä reality check siihen, mikä kaikki siinä omassa perusarjessa on oikesti arvokasta ja hyvin.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Oispa kesä - muistoissa sooloseikkailu Latviassa

Näin talvipakkasen keskellä ajatus karkaa helposti kesäisempiin hetkiin ja retkiin. Viime kesänä lähdin heti lomani alkaessa käymään pitkän viikonlopun verran Latviassa. Riika ja koko maa olivat minulle entuudestaan tuntemattomia ja alunperin reissuun piti lähteä ystäväni kanssa. Ystävä joutui kuitenkin hälyytetyksi töihinsä lyhyellä varoitusajalla ja päivän puntaroituani totesin, että vaihtoehdot ovat aika vähissä. Lähden yksin tai en lähde ollenkaan.

Lähdin yksin. Ajattelin, että otan sen seikkailuna ja kasvattavana kokemuksena. Se oli molempia eikä ole harmittanut hetkeäkään! Vaikka myönnän, että vähän jännittikin. On ihan eri asia reissata yksin vaikkapa Lontooseen, jossa tiedän pärjääväni paikallisten kielellä. Latvia oli vähän eri juttu.

Lento oli superaikaisin aamulla AirBalticilla ja reissu alkoi lupaavasti kun itku kurkussa koetin etsiä tietäni vasta avatulta lentokentän juna-asemalta terminaaliin. Opasteita ei siinä vaiheessa ollut ja koska lento lähti ykkösterminaalista, ajattelin käveleväni sinne nopeammin kuin yhteysbussilla - väärin. Ainoa pelastukseni oli sattumoisin töihin matkalla ollut vanha setä, joka viittilöi minut aitojen rajaamalta alueelta oikeaan suuntaan. Pistin juoksuksi ja olin portilla kun boardaus alkoi. Lentokoneessa tärinä alkoi helpottaa.

Hotellimajoitus on Riiassa edullista. Olimme surffailtuamme vaihtoehtoja päätyneet City Hotel Teateriin (Bruninieku 6). Hotelli oli siisti ja respa ystävällinen. Sijainti ei ollut ihan keskustassa mutta julkinen liikenne toimi hyvin ja oli edullista. Soneran liittymällä GoogleMapsiakin saattoi käyttää huoletta, kun Baltiassa roaming-maksuja ei peritä. Tämä oli meikäläisen onnettomalla suuntavaistolla varustetulle semistressaajalle suuri apu reissussa! Oi, ihana internet. Instagram. Facebook ja WhatsApp kun olivat käsillä niin yksinäiseksikään ei oloa tarvinnut tuntea kun saattoi reaaliaikaisesti jakaa fiiliksiä somessa.


Riika on kivan kompakti kaupunki. Vanha kaupunkikin löytyy. Ne ovat itselleni jotenkin aina semmoinen fiilistelyn paikka, kun täällä kotona ei ihan niin historiaa henkiviä paikkoja löydy.

Mitenkään siloiteltu todellisuus ei tosiaankaan Riiassa ole. Ihan siinä ydinkeskustan laidalla tuli vastaan tämmöinenkin talo ja hotellini läheisyydessä oli myös hyvin monenkuntoista ja -näköistä rakennusta.

Ekana päivänä päädyin syömään turistienkin suosimaan Folkklubs Ala Pagrabs -ravintolaan (Peldu iela 19), jonka olin bongannut TripAdvisorista.

Paikka on kivan rosoinen kellariravintola (terassikin tosin kesäaikaan löytyi) ja oli aika suosittu, mutta torstain alkuiltana mahduin kuitenkin itsekseni syömään ilman pöytävaraustakin.

Söin latvialaisia lihapullia, joiden kaverina oli hapankaalilisuketta, paria eri soossia ja oikein kelvot perunat. Kyytipojaksi löytyi paikallisehkoa siideriä. Varsin kelpoa konstailematonta evästä.

Perjantaina aamusta suuntasin Riian vanhoille ilmalaivahalleille, jotka toimivat nykyään kauppahalleina ja piha-alueet tori/markkinameiningillä.

Halleilla pyöriessäni niskaan iski aivan tolkuton ukkoskuuro. Mikäs siinä sitten myrskyn laantumista pullakahvien parissa odotellessa. Sää oli todella ailahtelevainen - vettä tuli saavista kaataen ja puolen tunnin päästä saattoi jo porottaa taas aurinko täydeltä terältä!

Museo-osaston tämän reissun osalta hoiti hassu, pieni hattumuseo, jonne on koottu esille yksityisen keräilijän kokoelmaa. Osaa hatuista, kuten yllä olevaa jonkin lämminkarvaisen elikon karvasta tehtyä päähinettä, sai myös sovittaa.

Sitten oli tietysti taas jo nälkä. Suuntasin kaverin vinkkaamaan paikkaan lounaalle, sillä se oli vähän samoilla nurkilla kuin hattumuseo ja logistisesti järkevässä suunnassa myös hotellille paluuta ajatellen.

VinoMetr on tunnelmaltaan vähän fiinimmän oloinen paikka eikä ihan halvimmasta päästä. Mutta lounasaikaan heillä on hyvä diili, jossa kolme ruokalajia saa kympin pintaan. Tai sitten kaksi ruokalajia ja lasin viiniä.

VinoMetrin alkupalasalaatti oli oikein raikas ja maistuva.

Pääruoka oli simppeli annos kalkkunasta, perunasta ja kurkuista. Jälkiruokaa en ottanut, koska luonnollisesti tartuin viinilasioptioon. Olihan loma ja perjantai. Ruokien kylkiäisenä pöydässä oli myös oikein maistuva leipäkori ja jälkkärin sijasta tilaamani cappucinokin oli oikein kelvollinen.

Lounaalta suuntasin pikasiistiytymään hotellille sillä perjantain varsinainen ohjelma oli koko reissun jännittävin osuus. Olimme nimittäin reilua viikkoa ennen reissua alkuperäisen reissukaverini kanssa bonganneet, että sattumoisin matka-ajankohtanamme järjestetään noin sadan kilometrin päässä Riiasta Baltian suurin festivaali Positivus. Jonne oli 6,5 euron hintaan festaribussikuljetus Riiasta. Ja jonka yhden päivän liput maksoivat 35 euroa. Ja jonka perjantain pääartistina oli Placebo. Sinne!

Takaisin tuleminen oli se ongelma. Koska festaribussit takaisin tulivat vasta lauantain ja sunnuntain vastaisena iltana tai sunnuntaina, oli hankkiuduttava kotiin ominpäin. Alkuperäinen suunnitelma oli valvoa aamuun (koska festareilla oli musiikkia ja ohjelmaa kyllä tarjolla aamuun asti) ja ottaa aamun eka normaali bussiyhteys Riikaan. Tähän en uskaltanut yksin ryhtyä, joten maksoin etukäteen festarin sivuilta tilatun taksikyydin ja totesin festari-illan täten kustantaneen minulle about saman kuin Suomessa, mutta jälleen kerran kun valittavana oli joko mennä ja maksaa vähän enemmän tai jättää menemättä kokonaan, ei valinta lopulta ollut vaikea.

Näin paljon festaribussissa jännitti mennessä! Onneksi löysin bussin lähtöpaikan aika kivuttomasti ja ehdin vaihtaa sitä odotellessa pari sanaa muiden bussin kyytiläisten kanssa. Matka kesti odotettua kauemmin koska tietyöt mutta lopulta päästiin illalla perille kuitenkin. Placebon lisäksi olin onnistunut artistilistaa selatessani tutustumaan islantilaiseen ihanaan fiilistelybändiin Vökiin, jonka keikkaa odotinkin sitten innolla.

Ja enpä odottanut turhaan! Vökin keikalla musa meni ihon alle, jalkoihin ja sieluun. Itketti, hymyilytti, tanssitutti. Tältä se suunnilleen tuntui ja näytti:

Vökin jälkeen suuntasin tankkaamaan itseeni evästä festarin ruoka-alueelle, joka oli monipuolinen ja edullinen varsinkin verrattuna Suomen festarieväiden hintoihin. Söin elämäni parhaan festarihampurilaisen.

BEKON cateringin pekonihampurilainen oli todella hyvä. Elementit olivat kohdillaan ja ranskalaisetkin maistuivat. Geneerinen festarimättö 0 - Kunnon burgeri 1. Siideriä kyytipojaksi ja loppu siideristä mukaan (kas kun festivaalilla sai ne juomat myös kuljettaa mukanaan muualle alueelle, juotavat vain myydään muovimukeihin kaadettuna kaikista pisteistä eikä omia juomia alueelle saa tuoda).

Festarireissun kruunasi pimenevässä yössä mahtipontisen mutta toimivan setin soittanut Placebo, joka omiin korviini kuulosti samaan aikaan lohdullisen tutulta ja raikkaan uudelta. Hoilotin täysiä mukana Breathe! Breathe! Breathe! We are loud like love!

Etukäteen ostettu taksimatka kotiin sujui hyvin. Taksi löytyi merkityltä alueelta ja vei kotihotellin ovelle reilussa tunnissa. Festivaali jätti positiivisen jäljen kaikin puolin, homma toimi, paikka oli kiva, hintataso edullinen, ihmiset osasivat käyttäytyä vaikka osa olikin enemmän tai vähemmän päissään. Lähtisin uudestaankin!

Lauantai starttasi muutaman tunnin unien jälkeen aika väsyneissä merkeissä, mutta raahustin itseni kuitenkin suklaamuseoon. Tämä oli ehkä reissun huonoin rasti. Museo on tosi pieni ja hintaansa nähden ei kyllä kamalasti jäänyt käteen tästä. Ei välttämättä siis kannata mennä.

Perjantaina festaribussin lähtöpaikalle mennessäni bongasin matkan varrelta pienen rannan, joka on käsittääkseni osa Kipsalaa. Sää oli muuttunut aika pilviseksi ja tuuliseksi mutta siitä huolimatta nautin lähikaupasta hakemani välipalan rannalla paljaat varpaat hiekkaan upotettuna. Muutamat sinnikkäimmät ottivat uikkareissaan aurinkoa ja lämpimämpänä päivänä ranta on varmasti tupaten täynnä. Rannalla oli myös kivan oloinen baari, jonka terassilla olevat riippumatot ja löhötuolit houkuttelivat rentoutumaan mutta tällä kertaa skippasin baarin ja jatkoin matkaani tekemään hieman ostoksia.

Shopattuani itselleni paikallisen nuoren suunnittelijan mekon eräästä vastaan tulleesta putiikista olin jälleen nälkäinen. Suuntasin läheisessä kadunkulmassa olleeseen ok:lta vaikuttaneeseen ravintolaan (nimi jäi kirjaamatta muistiin), jossa sainkin erinomaista salaattia briellä ja ankalla. Ja virkistävän lasillisen kylmää valkoviiniä. Näillä eväin jaksoin vielä tallustaa  hotellille siistiytymään.

Illan viihteeksi päätin vielä lähteä tutustumaan paikalliseen modernin taiteen museoon. Siellä oli meneillään seksuaalisuuteen liittyvä näyttely Slash: In between the normative and fantasy. Näyttelyssä oli yllätyksekseni mm. lyijykynäpiirroksia Tom of Finlandista ja muutenkin se oli esitteen mukaan ensimmäinen julkisen museon/instituution näyttely valtavirrasta poikkeavaan seksuaalisuuteen ja fantasioihin liittyen.

Näyttely oli kiinnostava ja hinta taisi olla kolmen euron kieppeillä, joten suosittelen piipahtamaan. Ei minullakaan ollut hajua mikä näyttely siellä on meneillään mutta lauantai-illan viimeisen aukiolotunnin aikana sain tutustua näyttelyyn täysin rauhassa ja jäi hyvä mieli että menin.

Museossa oloni aikana oli taas alkanut sataa. Päätin urheasti kuitenkin kävellä etsimään vielä iltaruokaa ja -juomaa. Selailtuani nettiä tulin siihen tulokseen, että jos ravintolan nimi on YOLO (Palasta iela 10) niin sinnehän on kyllä mentävä.

Väsyneelle turistille hupia irtosi drinkkilistasta.

Paikan tomaattinen ja pähkinäinen vegepasta oli kuitenkin oikein raikas ja kiva annos. Eikä jälkiruoaksi rumien koktailien listalta tilaamani Cuba Librekään hassumpi ollut.

Sunnuntaina suuntasin kotiin kuunnellen taksimatkan kentälle taksikuljettajan poliittisia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä maansa tilasta. Minulle jäi Latviasta ja Riiasta kuitenkin hyvä mieli. Torstaista sunnuntaihin sain aikani kulumaan varsin vauhdikkaasti ja jäi olo, että pintaa voisi raaputtaa vielä enemmänkin. Löydettävää varmasti olisi kaupungissa vielä. Edullisehko hintataso ja lyhyt matka-aika houkuttelevat minut varmasti joskus toistekin vielä Riikaan.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Vuoden ekat blinit

Blinit ja talvipakkaset kuuluvat yhteen. Jo muutamana vuonna mulla on ollut tapana aloittaa joulu aatonaattona tekemällä vohveliraudalla blinejä. Oikeita blinipannuja en edes omista, enkä vohveliblinien löytämisen jälkeen ole kyllä ajatellut hankkiakaan - nämä riittävät kotona tehdyiksi blineiksi erinomaisesti!

Vohveliblinien ohje onkin blogissa jo taannoin esitelty ja sen jälkeen monen monta kertaa hyväksi havaittu.

Tänä vuonna ystäväni J tuli luokseni syömään blinivohveleita jouluaatonaattona. Päällisiksi meillä oli muikun- ja siianmätiä, smetanaa, punasipulia ja lohesta sekä kylmäsavuhepasta tehdyt tahnat. Kyytipoikana oli rosésampanjaa. Ah! Vaikka tänä vuonna tosiaan kaikki oli jouluna toisin (vietin joulun eka kertaa ikinä jossain muualla kuin Pohjois-Pohjanmaalla, en viettänyt jouluaattoa äitini seurassa, vietin eka kertaa jouluaattoa siskontyttären kanssa) niin jostain perinteistä sentään on hyvä pitää kiinni!

Tuona kyseisenä iltana tuli puheeksi blinipannari. Että sitäkin pitäisi joskus testata. Ja testauksen aika tuli eilen, kun ystäväni A, jonka kanssa olemme jo pidempään viettäneet säännöllisesti terapiaviini-iltoja ja sampanjasunnuntaita, tuli käymään.

Terapiaviini-illat lähtivät siitä, kun minulla ei ollut pesukonetta ja A ei tykkää kamalasti kokata ja kummallakin oli paljon meneillään elämässä. Siispä minä sain puhtaat pyykit, A sai ruokaa jota hänelle kokkasin, nautittiin pullo viiniä puoliksi ja siinä samalla tuli parannettua sen hetkiset murheet kummankin mieliä painamasta. Sampanjasunnuntai puolestaan on terapiaviini-illasta jalostunut versio: yleensä tehdään sunnuntaibrunssia, jonka oheen kuuluu sampanja. Koska silloin tällöin vaan on hyvä idea hankkia kupliva kevyt olo sunnuntaisin. Ja syödä hyvin. Ja parantaa taas maailmaa.

Nykyään minulla on pesukone ja A:lla kokkaustaitoinen puoliso, mutta ei hyväksi osottautuneista konsepteista irti tietenkään kannata päästää! Joten tiistaina siis A saapui luokseni mukanaan pullo Spy Valleytä ja ruokalistalla oli blinipannaria kylmäsavuhärkä-smetana-punasipulitahnalla ja sienisalaatilla.

Blinipannukakku
(uunipellillinen Soppa365:n reseptillä)

7 desilitraa maitoa
1 purkki (200 g) kermaviiliä
25 grammaa tuorehiivaa
2 desilitraa tattarijauhoja
2 desilitraa vehnäjauhoja
1,5 teelusikallista suolaa
3 kananmunaa
Noin 25 grammaa sulaa voita

Lämmitä maito ja kermaviili kädenlämpöisiksi. Murenna ja liota joukkoon hiiva.

Lisää joukkoon suola sekä jauhot. Sekoita.

Peitä taikinakulho keittiöpyyhkeellä ja jätä taikina tekeytymään. Alkuperäisessä ohjeessa käsketään taikinan tekeytyä tunti tai kunnes kuplii kunnolla. No, mun taikina alkoi olla aika kuplivaista jo reilun puolen tunnin kohdalla ja taikinakulhon reunat alkoivat tulla vastaan, joten siirryin valmistusprosessissa eteenpäin jo sen jälkeen.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Sekoita taikinan joukkoon sulatettu voi ja kananmunat. Sekoita kunnolla.

Kaada taikina leivinpaperoidulle (korkeareunaiselle) uunipellille.

Paista uunin keskitasossa 25-35 minuuttia eli kunnes blinipannarisi on kullanruskea.

Valmista täytteet pannarisi paistuessa. Alkuperäisessä reseptissä oli kivankuuloinen sitruunasmetanan ohje, mutta kala-aiheiset päälliset olivat ystävän allergian vuoksi poissuljetut ja siksi menin vanhalla tutulla lihaversiolla tällä kertaa.

Kylmäsavuhärkätahna

1 purkki (150 grammaa) smetanaa
1 punasipuli
Noin 60 grammaa kylmäsavuleikkelettä (härkä/poro/heppa/haluamasi liha)
Suolaa ja pippuria myllystä
(Tuoretta yrttiä kuten timjami)

Silppua punasipuli pieneksi ja jos käytät yrttejä, niin pilppua myös se.

Leikkaa leikkelesiivut pienemmiksi palasiksi.

Sekoita keskenään smetana, leikkele- ja punasipulisilppu sekä tuoreet yrtit.

Mausta ronskisti mustapippurilla ja varovasti suolalla (leikkeleet ovat usein jo valmiiksi aika suolaisia).


Blinipannari oli ihan hyvää, mutta ei mielestäni vetänyt vertoja vohveliversioille. Pannariversio on kuitenkin hyvä silloin, jos haluaa blinihenkistä evästä kerralla valmistumaan vähän useammalle syöjälle. Eli siis ihan kelpo kokeilu kuitenkin!

Vein loput blinipannarit ja täytteet mukanani vielä junnulätkäkisakatsomoon, jossa niitä tervehdittiin ilolla. Olin jo aiemmin saattanut kyseisen kaverin tietoisuuteen alunperin Kokkeillaan-Kotiharmilta itselleni käyttöön jääneen superihanan sipuli-juustodipin reseptin ja tämän härkätahnan myötä kaverini oli valmis nimeämään mut töhnäidolikseen :) Peruspöperöä jatkaa siis hyväksi havaitulla linjalla: helppoa ja hyvää.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

2015 - vaiherikas vuosi

Oho. Päivitys!  Mun blogissa!

Lupasin oululaisten ruokablogipikkujouluissa että päivitän tämän vuoden puolella vielä jotain. Blogiystävistä en siis ole luopunut vaikka päivittäminen omaan blogiin on jäänyt kaiken muun jalkoihin.



Pikkujouluissa testattiin perinteisesti sokkona glögejä mutta tämän vuoden erikoisuus oli sinappitasting kinkun kera.  Kiitos tästä Kokkipottilaan!


Glögiä tuli tehtyä tällekin joululle, vaikka muut ruokalahjat jäivät siskon perheelle pyynnöstä viemisiksi tehtyä elämäni ensimmäistä maustekakkua lukuunottamatta tekemättä.

Reissupuolella tänä vuonna Budapest-päivityksen jälkeen tuli käytyä kesälomalla eka kertaa Riiassa ja aika monennetta kertaa lempparikaupungissani Lontoossa. Siellä käytiin vielä joulukuussa uudemman kerran, kun viime joulukuisesta Lontoon-reissusta kovasti tykännyt ystävä sitä ehdotti. Myös retkiä Tallinnaan ja kotimaanmatkailua on tullut harrastettua. Ensi vuonna alkuvuodesta odottaa reissu muutamaksi päiväksi aurinkoon Dubaihin sekä talvinen viikonloppu Berliiniin helmikuussa.

Henkilökohtaisesti vuosi on ollut raskaskin: kotia Oulussa ei enää ole, siviilisääty muuttui sen myötä myös. Perhepiirissä on ollut kaikenlaista surua ja huolta. Töissä kiireistä - välillä vähän liikaakin, mutta onneksi pääosin tosi motivoivaa ja kiinnostavaa.

Kaikkinensa kuitenkin vuosi päättyy hyvillä mielin - mun koti on nyt täällä Helsingissä. On mielekkäitä töitä,  on kiva pieni koti kantakaupungissa, on paljon ihania ja tärkeitä ihmisiä ympärillä. On tulevaisuuden haaveita.

Ruoka on iso juttu edelleen, vaikka siitä raportointi on ollut enemmän kuvia instagramissa kuin postauksia blogiin. Blogia en silti ole valmis kuoppaamaan, joten ehkäpä päivitystahti paranee ensi vuonna - koskaan ei voi tietää!

Kippis entistä herkullisemmalle vuodelle 2016!