lauantai 9. tammikuuta 2016

Oispa kesä - muistoissa sooloseikkailu Latviassa

Näin talvipakkasen keskellä ajatus karkaa helposti kesäisempiin hetkiin ja retkiin. Viime kesänä lähdin heti lomani alkaessa käymään pitkän viikonlopun verran Latviassa. Riika ja koko maa olivat minulle entuudestaan tuntemattomia ja alunperin reissuun piti lähteä ystäväni kanssa. Ystävä joutui kuitenkin hälyytetyksi töihinsä lyhyellä varoitusajalla ja päivän puntaroituani totesin, että vaihtoehdot ovat aika vähissä. Lähden yksin tai en lähde ollenkaan.

Lähdin yksin. Ajattelin, että otan sen seikkailuna ja kasvattavana kokemuksena. Se oli molempia eikä ole harmittanut hetkeäkään! Vaikka myönnän, että vähän jännittikin. On ihan eri asia reissata yksin vaikkapa Lontooseen, jossa tiedän pärjääväni paikallisten kielellä. Latvia oli vähän eri juttu.

Lento oli superaikaisin aamulla AirBalticilla ja reissu alkoi lupaavasti kun itku kurkussa koetin etsiä tietäni vasta avatulta lentokentän juna-asemalta terminaaliin. Opasteita ei siinä vaiheessa ollut ja koska lento lähti ykkösterminaalista, ajattelin käveleväni sinne nopeammin kuin yhteysbussilla - väärin. Ainoa pelastukseni oli sattumoisin töihin matkalla ollut vanha setä, joka viittilöi minut aitojen rajaamalta alueelta oikeaan suuntaan. Pistin juoksuksi ja olin portilla kun boardaus alkoi. Lentokoneessa tärinä alkoi helpottaa.

Hotellimajoitus on Riiassa edullista. Olimme surffailtuamme vaihtoehtoja päätyneet City Hotel Teateriin (Bruninieku 6). Hotelli oli siisti ja respa ystävällinen. Sijainti ei ollut ihan keskustassa mutta julkinen liikenne toimi hyvin ja oli edullista. Soneran liittymällä GoogleMapsiakin saattoi käyttää huoletta, kun Baltiassa roaming-maksuja ei peritä. Tämä oli meikäläisen onnettomalla suuntavaistolla varustetulle semistressaajalle suuri apu reissussa! Oi, ihana internet. Instagram. Facebook ja WhatsApp kun olivat käsillä niin yksinäiseksikään ei oloa tarvinnut tuntea kun saattoi reaaliaikaisesti jakaa fiiliksiä somessa.


Riika on kivan kompakti kaupunki. Vanha kaupunkikin löytyy. Ne ovat itselleni jotenkin aina semmoinen fiilistelyn paikka, kun täällä kotona ei ihan niin historiaa henkiviä paikkoja löydy.

Mitenkään siloiteltu todellisuus ei tosiaankaan Riiassa ole. Ihan siinä ydinkeskustan laidalla tuli vastaan tämmöinenkin talo ja hotellini läheisyydessä oli myös hyvin monenkuntoista ja -näköistä rakennusta.

Ekana päivänä päädyin syömään turistienkin suosimaan Folkklubs Ala Pagrabs -ravintolaan (Peldu iela 19), jonka olin bongannut TripAdvisorista.

Paikka on kivan rosoinen kellariravintola (terassikin tosin kesäaikaan löytyi) ja oli aika suosittu, mutta torstain alkuiltana mahduin kuitenkin itsekseni syömään ilman pöytävaraustakin.

Söin latvialaisia lihapullia, joiden kaverina oli hapankaalilisuketta, paria eri soossia ja oikein kelvot perunat. Kyytipojaksi löytyi paikallisehkoa siideriä. Varsin kelpoa konstailematonta evästä.

Perjantaina aamusta suuntasin Riian vanhoille ilmalaivahalleille, jotka toimivat nykyään kauppahalleina ja piha-alueet tori/markkinameiningillä.

Halleilla pyöriessäni niskaan iski aivan tolkuton ukkoskuuro. Mikäs siinä sitten myrskyn laantumista pullakahvien parissa odotellessa. Sää oli todella ailahtelevainen - vettä tuli saavista kaataen ja puolen tunnin päästä saattoi jo porottaa taas aurinko täydeltä terältä!

Museo-osaston tämän reissun osalta hoiti hassu, pieni hattumuseo, jonne on koottu esille yksityisen keräilijän kokoelmaa. Osaa hatuista, kuten yllä olevaa jonkin lämminkarvaisen elikon karvasta tehtyä päähinettä, sai myös sovittaa.

Sitten oli tietysti taas jo nälkä. Suuntasin kaverin vinkkaamaan paikkaan lounaalle, sillä se oli vähän samoilla nurkilla kuin hattumuseo ja logistisesti järkevässä suunnassa myös hotellille paluuta ajatellen.

VinoMetr on tunnelmaltaan vähän fiinimmän oloinen paikka eikä ihan halvimmasta päästä. Mutta lounasaikaan heillä on hyvä diili, jossa kolme ruokalajia saa kympin pintaan. Tai sitten kaksi ruokalajia ja lasin viiniä.

VinoMetrin alkupalasalaatti oli oikein raikas ja maistuva.

Pääruoka oli simppeli annos kalkkunasta, perunasta ja kurkuista. Jälkiruokaa en ottanut, koska luonnollisesti tartuin viinilasioptioon. Olihan loma ja perjantai. Ruokien kylkiäisenä pöydässä oli myös oikein maistuva leipäkori ja jälkkärin sijasta tilaamani cappucinokin oli oikein kelvollinen.

Lounaalta suuntasin pikasiistiytymään hotellille sillä perjantain varsinainen ohjelma oli koko reissun jännittävin osuus. Olimme nimittäin reilua viikkoa ennen reissua alkuperäisen reissukaverini kanssa bonganneet, että sattumoisin matka-ajankohtanamme järjestetään noin sadan kilometrin päässä Riiasta Baltian suurin festivaali Positivus. Jonne oli 6,5 euron hintaan festaribussikuljetus Riiasta. Ja jonka yhden päivän liput maksoivat 35 euroa. Ja jonka perjantain pääartistina oli Placebo. Sinne!

Takaisin tuleminen oli se ongelma. Koska festaribussit takaisin tulivat vasta lauantain ja sunnuntain vastaisena iltana tai sunnuntaina, oli hankkiuduttava kotiin ominpäin. Alkuperäinen suunnitelma oli valvoa aamuun (koska festareilla oli musiikkia ja ohjelmaa kyllä tarjolla aamuun asti) ja ottaa aamun eka normaali bussiyhteys Riikaan. Tähän en uskaltanut yksin ryhtyä, joten maksoin etukäteen festarin sivuilta tilatun taksikyydin ja totesin festari-illan täten kustantaneen minulle about saman kuin Suomessa, mutta jälleen kerran kun valittavana oli joko mennä ja maksaa vähän enemmän tai jättää menemättä kokonaan, ei valinta lopulta ollut vaikea.

Näin paljon festaribussissa jännitti mennessä! Onneksi löysin bussin lähtöpaikan aika kivuttomasti ja ehdin vaihtaa sitä odotellessa pari sanaa muiden bussin kyytiläisten kanssa. Matka kesti odotettua kauemmin koska tietyöt mutta lopulta päästiin illalla perille kuitenkin. Placebon lisäksi olin onnistunut artistilistaa selatessani tutustumaan islantilaiseen ihanaan fiilistelybändiin Vökiin, jonka keikkaa odotinkin sitten innolla.

Ja enpä odottanut turhaan! Vökin keikalla musa meni ihon alle, jalkoihin ja sieluun. Itketti, hymyilytti, tanssitutti. Tältä se suunnilleen tuntui ja näytti:

Vökin jälkeen suuntasin tankkaamaan itseeni evästä festarin ruoka-alueelle, joka oli monipuolinen ja edullinen varsinkin verrattuna Suomen festarieväiden hintoihin. Söin elämäni parhaan festarihampurilaisen.

BEKON cateringin pekonihampurilainen oli todella hyvä. Elementit olivat kohdillaan ja ranskalaisetkin maistuivat. Geneerinen festarimättö 0 - Kunnon burgeri 1. Siideriä kyytipojaksi ja loppu siideristä mukaan (kas kun festivaalilla sai ne juomat myös kuljettaa mukanaan muualle alueelle, juotavat vain myydään muovimukeihin kaadettuna kaikista pisteistä eikä omia juomia alueelle saa tuoda).

Festarireissun kruunasi pimenevässä yössä mahtipontisen mutta toimivan setin soittanut Placebo, joka omiin korviini kuulosti samaan aikaan lohdullisen tutulta ja raikkaan uudelta. Hoilotin täysiä mukana Breathe! Breathe! Breathe! We are loud like love!

Etukäteen ostettu taksimatka kotiin sujui hyvin. Taksi löytyi merkityltä alueelta ja vei kotihotellin ovelle reilussa tunnissa. Festivaali jätti positiivisen jäljen kaikin puolin, homma toimi, paikka oli kiva, hintataso edullinen, ihmiset osasivat käyttäytyä vaikka osa olikin enemmän tai vähemmän päissään. Lähtisin uudestaankin!

Lauantai starttasi muutaman tunnin unien jälkeen aika väsyneissä merkeissä, mutta raahustin itseni kuitenkin suklaamuseoon. Tämä oli ehkä reissun huonoin rasti. Museo on tosi pieni ja hintaansa nähden ei kyllä kamalasti jäänyt käteen tästä. Ei välttämättä siis kannata mennä.

Perjantaina festaribussin lähtöpaikalle mennessäni bongasin matkan varrelta pienen rannan, joka on käsittääkseni osa Kipsalaa. Sää oli muuttunut aika pilviseksi ja tuuliseksi mutta siitä huolimatta nautin lähikaupasta hakemani välipalan rannalla paljaat varpaat hiekkaan upotettuna. Muutamat sinnikkäimmät ottivat uikkareissaan aurinkoa ja lämpimämpänä päivänä ranta on varmasti tupaten täynnä. Rannalla oli myös kivan oloinen baari, jonka terassilla olevat riippumatot ja löhötuolit houkuttelivat rentoutumaan mutta tällä kertaa skippasin baarin ja jatkoin matkaani tekemään hieman ostoksia.

Shopattuani itselleni paikallisen nuoren suunnittelijan mekon eräästä vastaan tulleesta putiikista olin jälleen nälkäinen. Suuntasin läheisessä kadunkulmassa olleeseen ok:lta vaikuttaneeseen ravintolaan (nimi jäi kirjaamatta muistiin), jossa sainkin erinomaista salaattia briellä ja ankalla. Ja virkistävän lasillisen kylmää valkoviiniä. Näillä eväin jaksoin vielä tallustaa  hotellille siistiytymään.

Illan viihteeksi päätin vielä lähteä tutustumaan paikalliseen modernin taiteen museoon. Siellä oli meneillään seksuaalisuuteen liittyvä näyttely Slash: In between the normative and fantasy. Näyttelyssä oli yllätyksekseni mm. lyijykynäpiirroksia Tom of Finlandista ja muutenkin se oli esitteen mukaan ensimmäinen julkisen museon/instituution näyttely valtavirrasta poikkeavaan seksuaalisuuteen ja fantasioihin liittyen.

Näyttely oli kiinnostava ja hinta taisi olla kolmen euron kieppeillä, joten suosittelen piipahtamaan. Ei minullakaan ollut hajua mikä näyttely siellä on meneillään mutta lauantai-illan viimeisen aukiolotunnin aikana sain tutustua näyttelyyn täysin rauhassa ja jäi hyvä mieli että menin.

Museossa oloni aikana oli taas alkanut sataa. Päätin urheasti kuitenkin kävellä etsimään vielä iltaruokaa ja -juomaa. Selailtuani nettiä tulin siihen tulokseen, että jos ravintolan nimi on YOLO (Palasta iela 10) niin sinnehän on kyllä mentävä.

Väsyneelle turistille hupia irtosi drinkkilistasta.

Paikan tomaattinen ja pähkinäinen vegepasta oli kuitenkin oikein raikas ja kiva annos. Eikä jälkiruoaksi rumien koktailien listalta tilaamani Cuba Librekään hassumpi ollut.

Sunnuntaina suuntasin kotiin kuunnellen taksimatkan kentälle taksikuljettajan poliittisia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä maansa tilasta. Minulle jäi Latviasta ja Riiasta kuitenkin hyvä mieli. Torstaista sunnuntaihin sain aikani kulumaan varsin vauhdikkaasti ja jäi olo, että pintaa voisi raaputtaa vielä enemmänkin. Löydettävää varmasti olisi kaupungissa vielä. Edullisehko hintataso ja lyhyt matka-aika houkuttelevat minut varmasti joskus toistekin vielä Riikaan.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Vuoden ekat blinit

Blinit ja talvipakkaset kuuluvat yhteen. Jo muutamana vuonna mulla on ollut tapana aloittaa joulu aatonaattona tekemällä vohveliraudalla blinejä. Oikeita blinipannuja en edes omista, enkä vohveliblinien löytämisen jälkeen ole kyllä ajatellut hankkiakaan - nämä riittävät kotona tehdyiksi blineiksi erinomaisesti!

Vohveliblinien ohje onkin blogissa jo taannoin esitelty ja sen jälkeen monen monta kertaa hyväksi havaittu.

Tänä vuonna ystäväni J tuli luokseni syömään blinivohveleita jouluaatonaattona. Päällisiksi meillä oli muikun- ja siianmätiä, smetanaa, punasipulia ja lohesta sekä kylmäsavuhepasta tehdyt tahnat. Kyytipoikana oli rosésampanjaa. Ah! Vaikka tänä vuonna tosiaan kaikki oli jouluna toisin (vietin joulun eka kertaa ikinä jossain muualla kuin Pohjois-Pohjanmaalla, en viettänyt jouluaattoa äitini seurassa, vietin eka kertaa jouluaattoa siskontyttären kanssa) niin jostain perinteistä sentään on hyvä pitää kiinni!

Tuona kyseisenä iltana tuli puheeksi blinipannari. Että sitäkin pitäisi joskus testata. Ja testauksen aika tuli eilen, kun ystäväni A, jonka kanssa olemme jo pidempään viettäneet säännöllisesti terapiaviini-iltoja ja sampanjasunnuntaita, tuli käymään.

Terapiaviini-illat lähtivät siitä, kun minulla ei ollut pesukonetta ja A ei tykkää kamalasti kokata ja kummallakin oli paljon meneillään elämässä. Siispä minä sain puhtaat pyykit, A sai ruokaa jota hänelle kokkasin, nautittiin pullo viiniä puoliksi ja siinä samalla tuli parannettua sen hetkiset murheet kummankin mieliä painamasta. Sampanjasunnuntai puolestaan on terapiaviini-illasta jalostunut versio: yleensä tehdään sunnuntaibrunssia, jonka oheen kuuluu sampanja. Koska silloin tällöin vaan on hyvä idea hankkia kupliva kevyt olo sunnuntaisin. Ja syödä hyvin. Ja parantaa taas maailmaa.

Nykyään minulla on pesukone ja A:lla kokkaustaitoinen puoliso, mutta ei hyväksi osottautuneista konsepteista irti tietenkään kannata päästää! Joten tiistaina siis A saapui luokseni mukanaan pullo Spy Valleytä ja ruokalistalla oli blinipannaria kylmäsavuhärkä-smetana-punasipulitahnalla ja sienisalaatilla.

Blinipannukakku
(uunipellillinen Soppa365:n reseptillä)

7 desilitraa maitoa
1 purkki (200 g) kermaviiliä
25 grammaa tuorehiivaa
2 desilitraa tattarijauhoja
2 desilitraa vehnäjauhoja
1,5 teelusikallista suolaa
3 kananmunaa
Noin 25 grammaa sulaa voita

Lämmitä maito ja kermaviili kädenlämpöisiksi. Murenna ja liota joukkoon hiiva.

Lisää joukkoon suola sekä jauhot. Sekoita.

Peitä taikinakulho keittiöpyyhkeellä ja jätä taikina tekeytymään. Alkuperäisessä ohjeessa käsketään taikinan tekeytyä tunti tai kunnes kuplii kunnolla. No, mun taikina alkoi olla aika kuplivaista jo reilun puolen tunnin kohdalla ja taikinakulhon reunat alkoivat tulla vastaan, joten siirryin valmistusprosessissa eteenpäin jo sen jälkeen.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Sekoita taikinan joukkoon sulatettu voi ja kananmunat. Sekoita kunnolla.

Kaada taikina leivinpaperoidulle (korkeareunaiselle) uunipellille.

Paista uunin keskitasossa 25-35 minuuttia eli kunnes blinipannarisi on kullanruskea.

Valmista täytteet pannarisi paistuessa. Alkuperäisessä reseptissä oli kivankuuloinen sitruunasmetanan ohje, mutta kala-aiheiset päälliset olivat ystävän allergian vuoksi poissuljetut ja siksi menin vanhalla tutulla lihaversiolla tällä kertaa.

Kylmäsavuhärkätahna

1 purkki (150 grammaa) smetanaa
1 punasipuli
Noin 60 grammaa kylmäsavuleikkelettä (härkä/poro/heppa/haluamasi liha)
Suolaa ja pippuria myllystä
(Tuoretta yrttiä kuten timjami)

Silppua punasipuli pieneksi ja jos käytät yrttejä, niin pilppua myös se.

Leikkaa leikkelesiivut pienemmiksi palasiksi.

Sekoita keskenään smetana, leikkele- ja punasipulisilppu sekä tuoreet yrtit.

Mausta ronskisti mustapippurilla ja varovasti suolalla (leikkeleet ovat usein jo valmiiksi aika suolaisia).


Blinipannari oli ihan hyvää, mutta ei mielestäni vetänyt vertoja vohveliversioille. Pannariversio on kuitenkin hyvä silloin, jos haluaa blinihenkistä evästä kerralla valmistumaan vähän useammalle syöjälle. Eli siis ihan kelpo kokeilu kuitenkin!

Vein loput blinipannarit ja täytteet mukanani vielä junnulätkäkisakatsomoon, jossa niitä tervehdittiin ilolla. Olin jo aiemmin saattanut kyseisen kaverin tietoisuuteen alunperin Kokkeillaan-Kotiharmilta itselleni käyttöön jääneen superihanan sipuli-juustodipin reseptin ja tämän härkätahnan myötä kaverini oli valmis nimeämään mut töhnäidolikseen :) Peruspöperöä jatkaa siis hyväksi havaitulla linjalla: helppoa ja hyvää.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

2015 - vaiherikas vuosi

Oho. Päivitys!  Mun blogissa!

Lupasin oululaisten ruokablogipikkujouluissa että päivitän tämän vuoden puolella vielä jotain. Blogiystävistä en siis ole luopunut vaikka päivittäminen omaan blogiin on jäänyt kaiken muun jalkoihin.



Pikkujouluissa testattiin perinteisesti sokkona glögejä mutta tämän vuoden erikoisuus oli sinappitasting kinkun kera.  Kiitos tästä Kokkipottilaan!


Glögiä tuli tehtyä tällekin joululle, vaikka muut ruokalahjat jäivät siskon perheelle pyynnöstä viemisiksi tehtyä elämäni ensimmäistä maustekakkua lukuunottamatta tekemättä.

Reissupuolella tänä vuonna Budapest-päivityksen jälkeen tuli käytyä kesälomalla eka kertaa Riiassa ja aika monennetta kertaa lempparikaupungissani Lontoossa. Siellä käytiin vielä joulukuussa uudemman kerran, kun viime joulukuisesta Lontoon-reissusta kovasti tykännyt ystävä sitä ehdotti. Myös retkiä Tallinnaan ja kotimaanmatkailua on tullut harrastettua. Ensi vuonna alkuvuodesta odottaa reissu muutamaksi päiväksi aurinkoon Dubaihin sekä talvinen viikonloppu Berliiniin helmikuussa.

Henkilökohtaisesti vuosi on ollut raskaskin: kotia Oulussa ei enää ole, siviilisääty muuttui sen myötä myös. Perhepiirissä on ollut kaikenlaista surua ja huolta. Töissä kiireistä - välillä vähän liikaakin, mutta onneksi pääosin tosi motivoivaa ja kiinnostavaa.

Kaikkinensa kuitenkin vuosi päättyy hyvillä mielin - mun koti on nyt täällä Helsingissä. On mielekkäitä töitä,  on kiva pieni koti kantakaupungissa, on paljon ihania ja tärkeitä ihmisiä ympärillä. On tulevaisuuden haaveita.

Ruoka on iso juttu edelleen, vaikka siitä raportointi on ollut enemmän kuvia instagramissa kuin postauksia blogiin. Blogia en silti ole valmis kuoppaamaan, joten ehkäpä päivitystahti paranee ensi vuonna - koskaan ei voi tietää!

Kippis entistä herkullisemmalle vuodelle 2016!

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Täydellinen viikonloppulomakohde: Budapest

Talvella mietimme muutaman ystävättäreni kanssa että pieni kevätbreikki kaikesta arkisesta aherruksesta olisi paikallaan. Lähdimme valikoimaan lomakohdetta melko rajaavilla spekseillä: lomapäiviä ei saisi kulua kahta enempää (koska kaikilla meistä niitä ei edes ollut!), ajankohdan tulisi mieluusti olla maaliskuussa ja budjettikatto reissun lennoille ja hotellille yhteensä on kolmensadan euron kieppeillä.

Supersaverin talviale tarjosi meille ratkaisun - pitkä viikonloppu torstai-illasta sunnuntai-iltaan Budapestissä Norwegianin lennoin ja neljän tähden hotellilla hitusen reilulla 250 eurolla per tyyppi. Ei tarvinnut kauaa miettiä!

Olimme kaikki Budapestin ensikertalaisia mutta reissun jälkeen kaikki kovin vakuuttuneita siitä, että tulevaisuudessa paluu kaupunkiin tuntuu kovin todennäköiseltä. Lyhyet lennot Helsingistä, kaunis ja siisti kaupunki, joka on helposti otettavissa haltuun, toimiva julkinen liikenne, näkemistä ja tekemistä riittää, shoppailumahdollisuuksia löytyy, ruoka ja juoma on edullista ja hyvää. Mistä tässä EI pitäisi?!


Hotellimme Danubius Hotel Flamenco siis kuului tuohon lento+hotelli-pakettiin mutta oli aivan vallan mukava hotelli rauhallisella Budan puolella. Budapestin uusin vuonna 2014 avattu metrolinja (vihreä, linja 4) on muutaman minuutin kävelymatkan päässä hotellilta ja ratikalla pääsee halutessaan vielä lähemmäs. Pientä neuvostomahtipontisuutta hotellissa oli aistittavissa mutta huoneet olivat siistit ja kaikki toimi moitteetta. Hotellista löytyy myös ihana oikea sauna Harvia-kiukaalla ja uima-allas sekä kuntosali. Pari kertaa viikonlopun aikana tuli siis saunottua ja pulahdettua altaaseen!

Hotellihintaamme ei kuulunut aamiainen mutta saavuttuamme myöhään torstai-iltana perille päätimme ettemme halua aloittaa ekaa loma-aamua epätoivoisella harhailulla aamiaista etsien vaan maksoimme kiltisti hotellille noin 9 euroa aamupalabuffetista. Aamupala oli kyllä oikein mainio!

Lentokentältä on hitusen huonot julkiset kulkuyhteydet, joten me päätimme olla käyttämättä aikaa lyhyestä lomasta kulkemisen miettimiseen ja sijoitimme suosiolla taksikyytiin, joka ei neljälle jaettuna kuitenkaan verottanut kukkaroa liiaksi suhteessa siitä saatuun matkustusmukavuuteen. Taksilla ajaminen on muutenkin Budapestissa maltillisen hintaista. Päiväsaikaan otimme vuorokauden kerrallaan voimassa olevan ryhmälipun, joka on oikein kätevä jos tietää, että porukka ei liiemmin hajaannu ja matkat taitetaan samassa porukassa. Automaatit metroasemilla ovat helppokäyttöisiä ja lippujen ostaminen sujui ongelmitta. Myös kymmenen matkan lippuja olisi tarjolla mutta jäimme käsitykseen että näillä ei voi vaihtaa.

Täytettyämme mahamme aamiaisella perjantaiaamuna, suuntasimme ensin lähimetroasemalle hankkimaan lipun julkisiin ja jatkoimme kävellen Tonavan rantaa kohti Linnavuorta. Vuorelle pääsee funikulaarilla, mutta julkisen liikenteen lippu ei siihen käy, vaan liput tulee ostaa erikseen funikulaarin juurelta. Funikulaarilla matka Linnavuoren laelle sujui nopeasti. Sieltä aukeni kaunis maisema yli Tonavan ja Budapestin.

Linnavuorelta kiertelimme alas ja haahuilimme Pestin puolelle kaupunkia. Katselimme ympärillemme, fiilistelimme kaupungin tunnelmaa ja poikkesimme kiinnostavaan pikkukauppaan ostoksille. Tämä on mielestäni reissaamisessa juuri parasta - antaa tennareiden viedä sinne minne sattuu nenä näyttämään ja ottaa vastaan se, mitä kaupungilla on annettavanaan.

Lounasaikaan nälän alkaessa taas kurnia vatsoissamme kävi meille iloisesti, sillä satuimme törmäämään Hummus Bariin, joita on kaupungissa useampi ja joita on netissä kovastikin suositeltu. Aurinkoinen terassi houkutteli meidät nauttimaan lounasta.

Hummuksella täytettyä leipää ja hyvää valkoviiniä auringossa nautittuna sai olon tuntumaan erittäin lomaisalta ja tyytyväiseltä. Viiniä ei ruokalistassa mainittu, mutta aina kannattaa kysyä! Tytöt olivat jo ehtineet tilata itselleen bisset, kun minä kysyin että olisiko viiniä kuitenkin saatavilla. Vastauksen ollessa myönteinen, kuului muiden suusta yhteen ääneen "you have wine? cancel the beer!" Neljän hengen lounas ja pullo valkkaria kustansi yhteensä euroissa noin kaksikymppiä eli halpaa lystiä oli syöminen ja juominen.

Yksi Budapestin kivoimmista jutuista ovat niin kutsutut Ruin Barsit juutalaiskortteleissa eli seitsemännessä kaupunginosassa. Ensimmäinen ja tunnetuin niistä lienee Szimpla Kert.


Szimpla Kertiin vei meidänkin tiemme perjantaina iltapäivällä. Sisustus on sekalainen, kaoottinen ja kiinnostava. Juoma on edullista ja tunnelma on omalaatuisen hieno. Illalla Szimpla Kertiin olikin ihan tolkuttomat jonot, joten hyvä että tulimme käyneeksi iltapäivällä.


Alueella haahuillessa löytää kyllä muitakin paikkoja. Yhteistä niille on rapistuneet puitteet, joissa on kuitenkin jotain todella kiinnostavaa. Aika monta kertaa tuli mietittyä, että tämmöisissä oloissa ei vaan kotimaassa ikinä saisi pitää ravintolaa - onneksi sentään vielä jossain saa!

Perjantai-iltana suuntasimme etsimään ruokaa Gozsdu Udvar -nimiselle alueelle, jonka olimme aiemmin päivällä bonganneet. Alueella on tarjolla monenlaista ravintolaa vähän jokaiseen makuun ja me päädyimme illastamaan Spíler Bistropubiin.

Useimmat meistä kokeilivat unkarilaista pizzaa. Omani oli "valkoinen pizza" eli tomaattisoossin sijasta pizzalla oli ranskankermaa ja täytteinä pekonia ja sipulia. Myös paikan burgeri oli kuulemma loistava!

Lauantaiaamuna suuntasimme kohti Széchenyin kylpylää, sillä halusimme välttää ihan pahimman ryysiksen. Ennen kylpemistä täytyi kuitenkin saada aamiaista ja sitä saimme ihan Sankarien aukion likellä olevasta turkkilaisesta kahvilasta Café Karasta.

Gellértin kylpylää pidetään kauneimpana Budapestin monista kylpylöistä. Me emme tällä kertaa piipahtaneet sisälle asti, mutta ulkoakinpäin paikka näytti kyllä kauniilta.

Olimme lukeneet TripAdvisorin kylpyläkommenteista muun muassa hulvattoman brittien (vai olivatkohan sittenkin irkkuja?!) polttaripoikaporukan kokemuksista. He hehkuttivat olleensa kaikki ihan kuolleita juhlinnan jäljiltä mennessään viimeisenä reissupäivänä kylpylään mutta sillä olleen henkiin herättäviä vaikutuksia ja kaikkien päässeen hyvissä voimissa paluulennolle kotiin. Perjantai-illan saatettua ainakin osalla meistä hieman venähtää pikkutunneille saakka lokaalissa yökerhossa, totesimme kylpylöinnin olevan erinomainen ajatus.

Széchenyin kylpylä on melkoisen valtava paikka ja altaita löytyy sisältä joka lähtöön. Me lilluimme lähinnä ihanan kuumissa ulkoaltaissa nauttien samalla auringon paisteesta. Sisäänpääsymaksu oli jotain 16-17 euron kieppeillä ja lisäksi vuokrasimme kylpylästä pyyhkeet (itse vuokra ei ole kuin muutaman euron mutta lisäksi joutuu pulittamaan panttimaksun jonka voi maksaa vain käteisellä mutta jonka saa takaisin kun palauttaa pyyhkeen). Eikä polttaripoikaporukka väärässä ollut, olimme kaikki kuin uusia naisia kylpylästä poistuessamme!

Lauantain iltapäivä käytettiin sitten shoppailuun. Siihen loistava lokaatio on todella runsaalla kauppavalikoimalla varustettu ostoskeskus West End. Ostoskeskuksessa onnistuu tietysti myös itsensä ruokkiminen.

Me menimme tällä kertaa siitä mistä aita on matalin ja kävimme tutusti ja turvallisesti kauppakeskuksesta lötyneessä Vapianossa pizzalla.


Budapest antoi säänkin puolesta meille parastaan. Perjantaina ja lauantaina aurinko paistoi ja lämpötila keikkui viidentoista plussa-asteen tuntumassa. Sunnuntaina mittarissa oli ihanan lämpimät 18 astetta mutta se oli muutoin pilvisempi ja tuulisempi päivä. Vuoden ekat t-paitakelit kuitenkin!

Lauantai-iltana päädyimme syömään rentoon Bistro Cochoniin. Jälleen kerran tuli todettua että edullinen talon viini on edullisuuden lisäksi myös oikein juomakelpoista. Plussaa paikalle vielä siitä, että ihanan boheemin tyylin itse omannut tarjoilijatar kyseli mistä olemme, koska oltiin kuulemma kaikki niin tyylikkäitä :)

Sunnuntaina meillä oli vielä koko päivä aikaa käytettäväksi, sillä lento kotiin oli vasta myöhään illalla. Jätettyämme tavarat säilöön hotellille ulos checkauksen jälkeen, päätimme lähteä viettämään sunnuntaipäivää Margitinsaarelle. Saari on siis keskellä Tonavaa ja suosittu vapaa-ajan viettopaikka. Saarella järjestetään myös megalomaaninen rokkifestari Sziget.

Sunnuntai sattui olemaan St. Patrick's Day -pyhä (erikoista sinänsä että unkarilaiset juhlivat moista ihan niin pieteetillä, että kaupat pysyvät kiinni ja kaupungissa järjestetään sen kunniaksi kunnon karkelot). Niinpä tuliaisostokset jäivät lentokentällä suoritettaviksi mutta onneksemme metroaseman pikkukiskat olivat auki ja saimme napattua puistoon mukaamme vielä vähän viiniä. Siinä päivää paistatellessa puistossa t-paidassa viinilasi kädessä ei voinut todeta muuta kuin että matka oli onnistunut täydellisesti.

Liikaa suunnittelematta voi päätyä esimerkiksi syömään sunnuntain "aamiaistaan" metroaseman vieressä olevalle ruokakojukeskittymälle. Tyypeillä oli paikalla pieni puu-uuni, josta sai ostettua aivan superherkullisia leipiä. Omassani oli muun muassa unkarilaista mausteista makkaraa. Juomakojun viinihinnat olivat vähintäänkin kohtuulliset. Maha täyttyi jälleen kerran pikkurahalla.

Puistonpenkki sen tiivistää parhaiten. Me todellakin rakastuimme Budapestiin!

Kiitos vielä loistavasta matkaseurasta Jaana, Tiina ja Riina, ootte ihan parhaita. Kesän Baltia-touria odotellessa!

perjantai 26. joulukuuta 2014

Sovellettu italialaishenkinen jälkiruoka

Meillä yleensä on tarjolla jouluruokailulla myös jotain makeaa. Tortuista ei niin kukaan piittaa, eikä pipareitakaan siinä yhteydessä tule oikein syötyä. Suklaata on tietysti, mutta ihan jälkiruokaakin on mukava saada syödäkseen. Aika usein se on ollut jonkinlaista juustokakkua, jossa on jokin jouluinen twisti. Sellaista vähän mietin tänäkin vuonna, kunnes hyödynnettäväksi tuli paketti suklaa-appelsiini cantuccineja ja purkillinen hämmentävää persikka-amaretti-kaakaolevitettä.

Keksit sinällään olivat ihan ok. Levitteelle oli vaikeaa keksiä käyttötarkoitusta. Joten päätin kehitellä niistä jotakin jälkiruokaa. Tiramisu tuli mieleeni, joten siitäpä lähdin sitten soveltamaan.

Tiramisuhenkinen jälkiruoka

Noin 10 suklaa-appelsiini cantuccinikeksiä
Vahvaa kahvia
Loraus Cointreauta
1 purkillinen mascarponea
2 desilitraa kuohukermaa
Vaniljasokeria
Puoli purkillista persikka-amaretti-kaakaolevitettä
Tummaa suklaata

Keitä vahvaa kahvia, mausta kahvi Cointreaulla.

Mausta kerma vaniljasokerilla ja vatkaa vaahdoksi.

Sekoita mascarpone kermavaahdon joukkoon.

Sekoita mascarpone-kermavaahtoon persikka-amaretti-kaakaolevite.

Kostuta cantuccinit kahvissa.

Kokoa jälkiruoka kulhoon kerroksittain: pohjalle palasteltuja, kostutettuja keksejä, päälle mascarpone-kermaseosta, rouhi väliin tummaa suklaata ja tee toinen kerros (tai useampi, jos kulhosi on sen mallinen).

Laita maustumaan jääkaappiin kelmulla peitettynä, muutama tunti riittää, mutta seuraavana päivänä tämä maistuu parhaimmalle, kun keksit ovat saaneet rauhassa pehmentyä ja maut tasaantua.

Mitä kaapista löytyy -hengessä tästä tuli oikein mainio jälkiruoka joulupöytään. Tulipa hyötykäytettyä aineksia, jotka muuten helposti olisivat jääneet vaan keittiöön pyörimään ja lopulta varmaan päätyneet haaskioon.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Uuniriisipuuro

Rakastan riisipuuroa. Sitä tulee syötyä usein tähän aikaan vuodesta. Jotain lohdullisen lämmittävää on samettisessa koostumuksessa, voisilmän sulamisen katselemisessa puurolautasella.

Riisipuuron keittäminen kattilassa sen sijaan on oma taiteenlajinsa, sillä maitopohjaisia ruokia laittaessa on aina ärsyttävä pohjaanpalamisen riski ja kattilan äärellä pitää seisoskella pitkähkö tovi. Tämän ongelman ratkaisee uuni! Jollainen minullakin jälleen ilokseni on, sillä muutin täällä Helsingissä vähän isompaan yksiöön tuossa marraskuun puolella. Rakastan uutta pientä mutta toimivaa keittiötäni täydestä sydämestäni. Uuni-iloni on mennyt ehkä jo vähän naurettavuuden puolelle, mutta yli puoli vuotta uunitonta elämää oli lopulta aika rajoittava ajanjakso kokkauksen suhteen.

Itsenäisyyspäivän kiireettömään fiilikseen sopi hyvin uuniin riisipuuron hautumaan laittaminen jo heti aamupäivästä, ja äsken nautiskelin puuroani tyytyväisenä lounaaksi. Löysemmästä puurokoostumuksesta pitäville uuniriisipuuro ei ehkä ole se juttu, mutta itselleni se sopii.



Uuniriisipuuro

1 litra täysmaitoa
2 desilitraa puuroriisiä
Noin 0,5 teelusikallista suolaa

Tarjoiluun:
Voita
Sokeria
Kanelia

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Voitele uunipata tai -vuoka.

Kaada vuokaan 2 desilitraa puuroriisiä ja litra maitoa sekä suola. Sekoita.

Kypsennä uunin alimmalla tasolla noin 1,5 tuntia. Sekoita muutamaan otteeseen ensimmäisen tunnin aikana. Lisää lopuksi kanneksi foliota tai uunipadan kansi, jos et halua pinnan rusehtuvan liiaksi.

Anna vielä uunista otettuasi puuron levätä kymmenisen minuuttia.

Nauti puuro kunnollisen voisilmän ja kanelin sekä sokerin kanssa. Tai vaikka marjasopan kanssa.


Hyvää ja herkullista itsenäisyyspäivää kaikille!