sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Prosciutto-viikunasalaatti






Salaatteja on tullut syötyä kevään mittaan enenevissä määrin. Yleisin salaatti meillä sisältää tietysti salaatin perussetit eli yhtä-kahta salaattilaatua, tuorekurkkua ja paprikaa, kanaa ja jotain juustoa. Nyt mukaani tarttui kuitenkin Hulluilta Päiviltä Stockan Herkusta prosciuttoa ja viikunoita, jotka veivät ajatukset samantien salaattilautaselle. Niinpä nämä herkut pääsivät lauantain lounassalaattiin.



Prosciutto-viikunasalaatti
(yhdelle)

1 ruukku tammenlehtisalaattia
1/3 tuorekurkusta
4-5 siivua prosciuttoa
3 tuoretta viikunaa
Sinihomejuustoa

Huuhtele ja kuivaa salaatti. Revi se suupaloiksi lautaselle.

Leikkaa kurkku sopiviksi suupaloiksi ja lisää salaatin joukkoon.

Murustele sinihomejuustoa salaatti- ja kurkkupedin päälle.

Revi tai leikkaa prosciutto pienemmiksi siivuiksi ja asettele lautaselle.

Leikkaa viikunat neljään osaan ja asettele vielä ne salaattiisi päällimmäiseksi.

Kastikkeeksi voi lorauttaa hieman vaikkapa avocadoöljyä ja balsamicoa ja rouhaista hitusen mustapippuria vielä koko komeuden päälle makua antamaan.



Salaatti oli ihana yhdistelmä suolaista ja makeaa ja toimi lounaana varsin mallikkaasti. Tällaista voisi tehdä hyvin pienemmässä koossa vaikka alkupalaksikin.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Paras tapa viettää sunnuntai-iltapäivä

Paras tapa viettää mitä tahansa päivää on tietenkin istua pöydän ääressä hyvien ystävien kanssa, höpöttää, nauraa ja siinä samalla nauttia herkullista ruokaa. Viime sunnuntaina vietin iltapäivääni brunssilla helsinkiläisessä Dylanissa. Kaverit olivat testanneet paikan ja hyväksi havainneet, joten minut kaukaisena vieraana vietiin sinne turvallisin mielin.

Brunssi kustantaa 16 euroa ja on mielestäni oikeinkin rahansa väärti. Tarjolla oli runsaasti herkkuja hodareista karjalanpiirakoihin, falafeleista ja viininlehtikääryleistä lihapulliin, erilaisiin maustettuihin kanapalasiin, runsaasta salaatti- ja hedelmäpöydästä puhumattakaan. Nälkä lähti, eikä palannut koko loppupäivänä!

Kun ruoka ja seura ovat molemmat erinomaisia, ei tahdo muistaa koko kameraa. Siispä kuvallinen anti brunssilta on vajavaista, mutta tuo tonnikalatahna oli ihan superhyvää tortillachipsin päällä, ah!

Tuoreet hedelmät raikastivat oloa, kun oli ensin mättänyt sisuksiinsa urakalla suolaisempia eväitä. Tarjolla oli myös tuoretta ananasta, jota oli ihan pakko maistaa, vaikka kaverit hoitivatkin toisaalla polttareissa olleen kanssaeläjän roolia hokemalla "sää et kyllä sais syyä tuota, kun sulla tullee suu kipiäksi siitä".

Makeaksi lopuksi kasasin lautaselle vielä suklaista ja marjaista piirasta sekä tuulihattua ja lorotin lautaselle runsaasti vaniljakastiketta.

Seuraavalle kerralle luvattiin kartoittaa joku uusi brunssipaikka, joten sitä odotellessa!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Englantilaisten rannalla

Vietimme talvilomaviikkomme taas Kanarialla, tällä kertaa Gran Canarian saarella. Majapaikkana oli varmaan se eniten turistihelvettimäisin paikka koko saarilla eli Playa del Inglés. Paikkahan on tunnettu kilometritolkulla jatkuvasta biitsistään, josta saa osviittaa ylläolevasta otoksesta.

Kaupungissa kuuli varmaan enemmän suomea, ruotsia ja saksaa, kuin espanjaa, mutta tämä kyllä oli etukäteen odotettavissakin. Sen sijaan hieman yllätyin siitä, että lähes jokaisessa ravintolassa tuntui ruokalistat löytyvän myös suomeksi käännettynä, vaikka henkilökunta ei tokikaan suomea puhunut kovin monessa paikassa ainakaan paria sanaa enempää. Ei ehkä kannata matkustaa yhteen suomalaisten suosituimmista kohteista, jos ei halua jatkuvasti tulla leimatuksi Suomi-turistiksi, oma vika siis.

Ensimmäinen perilläolopäivä piti aloittaa etsimällä aamiaista, sillä huoneistohotellimme hintaan ei kuulunut aamupalaa, eikä keskellä yötä saapuessamme ollut hirveästi mahdollisuuksia lähteä kauppaan tarvikkeita ostamaan. Päivä starttasi kivasti jonkin kuppilan toastilla. Vastaavanlaisia pikkusyötäviä tuntui tarjoavan harva se kahvila ja kuppila. Välipalan tai pienen syötävän tarpeen yllättäessä on apu siis yleensä hyvinkin lähellä, eikä kustanna kovin paljoa.

Reissun ruokapaikat valikoituivat sekalaisin taktiikoin; osa katsottiin ihan matkatoimiston suosittelemista paikoista, koska niiden etäisyys hotelliin nähden oli näppärää paikallistaa kartasta. Lisäksi olin tsekkaillut Tripadvisorista etukäteen joitakin potentiaalisia paikkoja ja osaan paikoista päädyttiin ihan vaan sattumalta.

La Cana -ravintola (Avenida de Tenerife 4) löytyi sekä Tripadvisorin että matkatoimiston suosituksista, eikä se ollut kaukana hotellilta, joten testasimme paikan. Ravintolassa on myös suomalaista henkilökuntaa, mutta suhteellisen tuore ravintola ei ole pelkästään turistien suosiossa, vaan siellä käy myös paikallista väkeä. Tyylisuunta on espanjalaishenkinen. Paikka on sisustukseltaan melko moderni ja tyylikäs. Hintataso kohtuullinen, mutta ei mikään halpis.

La Canassa syötiin tarjoilijan suosittelemat annokset; miehen pihvissä oli jokin paikan oma hyvä soossi ja minun lautaseltani löytyi uunissa pitkään muhiteltua lammasta. Maut olivat ihan kohdallaan, mutta miinusta annoksen lämpötilasta, sillä ainakin omassa annoksessani kunnolla kuumaa olivat vain perunat. Mies kävi täällä syömässä myös mustekalarenkaita minun ollessani opettelemassa snorklausta ja sukellusta, ja nekin olivat kuulemma oivallisia. Palvelusta paikalle myös plussaa!

Reissun paras ruoka, miljöö, annosten hinta-laatu-koko-suhde sekä parhaalta maistunut viini löytyivät El Carretonista (Avenida de Gran Canaria 23). Pieni, hieman syrjemmässä sijainnut ravintola oli sympaattinen, eikä pisteitä ainakaan vähentänyt hiiligrilli, jossa lihat paistettiin. Asiakaskunnassa oli runsaasti paikallisia, mikä on yleensä hyvä merkki.

Mies söi El Carretonissa 600 grammaisen T-luupihvin. Alkupalaksi söimme täälläkin valkosipulileipää, joka oli vakioalkupalamme useimmissa ravintoloissa. Edullista ja useimmiten maukasta.

Tämä lihavarrasannos El Carretonissa maksoi vajaat 8 euroa. Lihaa oli niin paljon, että puolet oli pakko jättää syömättä. Annoskoot olivat täällä siis reilut ja hinta vähintäänkin kohtuullinen.

Playa del Inglésin loputtomalta vaikuttavan hiekkarannan toisessa päässä sijaitsevat Maspalomaksen hiekkadyynit. Dyyneillä voi käydä kävelemässä merkittyjä reittejä pitkin, mutta kuumassa hiekassa tarpominen on jokseenkin epämiellyttävää ja raskasta, joten kannattaa valita ajankohta päivän viileimmästä päästä.

Monet Inglésin ravintoloista ja muustakin actionista sijoittuvat Avenida de Tirajana -kadulle. Sen lähistöltä löytyy myös isohko kauppakeskus Yumbo, jossa on rutkasti kuppiloita, yökerhoja, ravintoloita, kahviloita ja basaarityyppisiä kauppoja. Me poikkesimme kertaalleen lounasaikaan Yumboon ja valitsimme summamutikassa Restaurante Tropicanan. Ravintolan pasta carbonara oli ihan ok lounas, miehen pizzan pohja oli pullamainen ja tarjoilu oli niin hidasta, että meinattiin laskua odotellessa jo hermostua.

Rannan läheisyydessä sijaitseva ravintola Roma (Centro Comerciale Anexo II) kutsuu itseään italialaiseksi. Muusta en tiedä, mutta ihan kelvollista pizzaa sieltä ainakin sai. Lauantai-illan ähkyn takasi paikan neljän juuston pizza, ja miehen salamipizza oli kuulemma myös hyvä. Ruokailimme kylläkin pienen hämmennyksen vallassa, sillä paikassa esiintyi lauantai-illan iloksi ryhmä tanssityttöjä. Tästä "viihdenumerosta" ruokalistan mukaan olisi pitänyt tulla pieni lisä myös laskuun, mutta ainakaan meidän kuitissamme ei moista veloitusta ollut.

Piccolo-kokoisen cavapullon mukana tuli näppärä "lasi", joka kiinnitettiin pullon suulle juomista helpottamaan. Yllättävän näppärä keksintö, jonka roudasin kotiin asti vappupiknik mielessäni.

Eräänä iltana taapersimme syömään tex mexiä Chili's -nimiseen paikkaan (Avenida de Tenerife 17, lähellä KOKA-asuinkompleksia). Tämä oli ehkä paikallinen vastine Amarillolle, mutta turistimenosta huolimatta ruoka oli yllättävänkin ok. Tarjoilijat täällä olivat myös varsin kohteliaita ja palveluhenkisiä.

Alkupaloiksi tilasimme friteerattuja paprikoita sekä tulisia chicken wingsejä. Nämä toimivat itseasiassa hyvin yhteen, enkä kyllä noita paprikoita pelkästään olisi jaksanut lautasellista syödä.


Pääruokien virkaa toimittivat minun kanapötkyläni sekä miehen erityisen hyvältä maistunut beef fajitas. Jos siis mielenne tekevi tex mexiä Inglésissä, ettekä etsi ihan sitä halvinta paikkaa syömiselle, niin kyllä Chili'siä kannattaa testata. Mutta älkää missään nimessä tilatko mansikkamargaritaa! Se oli ihan tolkuttoman pahaa esanssilitkua. Ruuasta pisteet Chili'sille mutta mansikkamargaritaosastolla kotoinen Amarillo vie voiton. Kaikista parasta mansikkamargaritaa saa onneksi kotona, omalla blenderillä, miehen tekemänä.

Hotellihuoneen ehdoton vaatimus tämmöisillä reissuilla on kyllä oma parveke. Meidän parvekkeemme oli ilta-auringon suuntaan, joten siinä oli mukava hengähtää päivän aktiviteettien jälkeen ja katsella auringonlaskua.

Viimeisenä iltana yritimme mennä uudemman kerran syömään El Carretoniin, mutta paikka oli niin täynnä, että emme jaksaneet jäädä odottamaan. Suuntasimme siis seuraavaan vastaan tulleeseen kohtalaisen oloiseen paikkaan, joka sattui olemaan Cervecería Gambrinus.

Annoskoot olivat myös täällä vähintäänkin runsaat. Miehen alkupalaksi tilaama makkara-annos olisi jo pelkästään riittänyt ateriaksi.

Pääruokina söimme grillattua lihalajitelmaa sekä liekitettyä pihviä Dianan tyyliin. Kastike ja sen alla ollut pihvi olivat yllättävänkin hyviä, mutta jälleen kerran annoksesta jäi koon vuoksi paljon syömättä.

Säiden puolesta reissumme sattui olemaan kovinkin pilvinen, mutta lämpötilat onneksi pyörivät noin +22 asteessa suurimman osan lomaviikostamme. Viimeisenä päivänä kylmä tuuli totutti meitä taas kotimatkalle ja Suomen talvisiin olosuhteisiin.

Matkakohteena Playa del Inglés on juuri sitä mitä voi kuvitellakin, mutta jos aikaa ja intoa löytyy, kannattaa kaupungista lähteä retkille muuallekin. Las Palmasiin pääsee bussilla kätevästi ja siellä on jo hieman aidompi espanjalaisen kaupungin tunnelma. Shoppailusta kiinnostuneille voi Las Palmasia myös suositella.

Tauritossa puolestaan pääsee snorklaamaan ja sukeltamaan. Itse kokeilin kumpaistakin ensimmäistä kertaa ja yllätyin miten lähellä rantaa oli niinkin paljon vedenalaista elämää tarkkailtavaksi. Paikalliset sukellusfirmat kuljettavat toki kokeneemmat sukeltajat kauemmas merelle tutkailemaan esimerkiksi lentokoneen tai laivan hylkyjä.

Vaikka sukellus ei osoittautunutkaan ihan meikäläisen jutuksi, täytyy antaa kiitosta ja suositukset Blue Explorersille kärsivällisestä ja kannustavasta opetuksesta.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Parmankinkkupasta

Alunperin tänään oli tarkoitus syödä jauhelihapihvejä ja sienisalaattia, mutta koska miehen suunnitelmat muuttuivat, päätinkin kokata jotain oikein hyvää vain itselleni. Nälkäisenä ruokakaupassa mielessä häivehti vain pasta, ja pastan pääainekseksi valikoitui parmankinkku.

Kotona ruokaa laittaessa kyllä sitten vähän harmitti, ettei minulta löytynyt esimerkiksi herkkusieniä, rucolaa tai näemmä edes parmesaania (jota kyllä luulin jääkaapissa olevan, mihin lie kadonnut)! Pastasta tuli siis ainesosalistaltaan erittäin yksinkertainen, mutta silti kovin herkullinen.

Parmankinkkupasta
(yhdelle)

Spelttistä täysjyväspagettia
1 pieni punasipuli
2 pientä kynttä valkosipulia
Oliiviöljyä
60-80 grammaa parmankinkkua
(Kuohu)kermaa
Mustapippuria
(Suolaa)

Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet. Puolita sipuli ja leikkaa kumpikin puolikas puolikuun muotoisiksi suikaleiksi. Silppua valkosipulinkynnet.

Laita suolattu pastavesi kiehumaan. Kun se kiehuu, lorauta sekaan hieman öljyä ja laita spagetit kiehumaan. Oman pastani valmistusaika oli noin 7 minuuttia, jossa ajassa ehtii kyllä tehdä kastikkeen oikein hyvin.

Kuumenna paistinpannulla loraus oliiviöljyä ja lisää pannulle valkosipulisilppu. Irrottele puolikuun muotoisista sipulisiivuista vielä kerrokset erilleen ja lisää pannulle. Kuullota hetki.

Revi parmankinkkusuikaleet suupaloiksi ja lisää paistinpannulle. Paista, kunnes kinkkupalat saavat hieman rapsakkuutta.

Lisää pannulle loraus kermaa ja rouhi mausteeksi mustapippuria. Lisää myös suolaa, jos koet tarpeelliseksi.

Valuta kypsä pasta ja kippaa pasta pannulle. Sekoita kastike hyvin spagetin joukkoon, siirrä lautaselle ja tarjoile.

Valmiin annoksen päälle voi vielä rouhia mustapippuria, taiteilla ylijääneestä parmankinkusta ruusukkeen ja jos olisi ollut parmesania, olisin kyllä sitäkin tähän vielä lisännyt.

Simppeliä ja nopeaa! Parmankinkku nostaa silti pastan hitusen perusarkisapuskan yläpuolelle ja maku on yksinkertaisuudessaan hyvä. Maistui ainakin nälkäiselle varsin hyvin, kyytipoikana oli lasillinen kylmää valkoviiniä.

Peruspöperöä toivottaa oikein maukasta pääsiäistä! Palaan Kanarian reissuraporttiin toivottavasti vielä pääsiäispyhien kuluessa.