Saarirentoilua, osa 3: 4000 islands

Alkuperäisenä ajatuksenamme oli pysähtyä Pakseen matkalla Vientianesta ihan Laosin eteläosissa sijaitseville saarille. Tutkittuamme matka-aikoja totesimme, että pysähdys Paksessa ei maksa vaivaa, kun siellä ei erityisemmin ollut mitään, mikä meitä olisi kiinnostanut. Paksesta sen sijaan pääsee esimerkiksi viidakkoseikkailuille, jos sellaisesta on kiinnostunut, mutta meidän budjettimme ei tällä kertaa taipunut moiseen.

Satuimme tuktuk-kyydistä jäädessämme bongaamaan sopivalta vaikuttavan matkanjärjestäjätoimiston ja marssimme sisään kyselemään lippujen hintoja. Ajattelimme, että on helpointa, jos meillä on ostetuna koko matka Vientianesta 4000 islandsille samalla lipulla. Matkatoimiston tyyppi puhui yllättävän hyvää englantia ja oli tosi mukava, joten buukkasimme liput häneltä 240 000 kipillä. Hinta sisälsi kyydin bussiasemalle, yöbussimatkan Vientianesta Pakseen, bussin Paksesta Nakasangiin ja venekyydin Nakasangista Don Detin saarelle.

Yöbussi oli tällä kertaa vähän nuhjuisempi tapaus, jossa ei ollut yksilöpetejä vaan patjapaikkoja kahdelle, yksi peti kummallakin puolella käytävää. Bussi oli kaksikerroksinen ja alekerrassa oli joitain petejä myöskin. Länkkärit sijoitettiin yläkerran peteihin ja paikalliset alakerran peteihin. Myös melkoinen määrä kuljetettavaa tavaraa lastattiin bussin kyytiin. Hintaan kuului pieni vesipullo ja "light meal", joka tällä kertaa tarkoitti vaaleaa paahtoleipää välissään jotain kuivattua asiaa, josta emme ottaneet tarkemmin selvää. Onneksi oli hätävarasipsejä ja Snickers.

Olin ensimmäinen rohkea uskaltautuja bussin vessaan ja kerroin samalla elämyksestäni sitten muillekin bussissa, koska sharing is caring. Ihan ok se vessa oli, joskin oli bucket flush -mallia. Sentään oli länkkärityylinen istumapytty, sillä reikä lattiassa -malliin voisi heiluvassa bussissa olla jo vähän turhan haastavaa osua.

Matkalla ei tullut kovin montaa tuntia nukuttua, mutta vähän torkuttua sentään. Aamulla olimme Paksessa ja jatkokyytiä saimme odotella vajaan tunnin verran Paksen bussiasemalla. Haimme lähikaupasta kahvijuomat ja siristelimme silmiämme aamuauringossa.

Jatkobussi Paksesta oli parhaat päivänsä nähnyt paikallisbussityyppinen ratkaisu. Ilmastointi ei oikein ottanut toimiakseen sekään. Onneksi pidettiin kuitenkin vähän paussia matkalla, että päästiin vessaan ja ostamaan virvokkeita huoltsikalta. Nakasangiin päästyämme lampsimme muutaman sata metriä rinkkoinemme satamaan ja kävimme vaihtamassa lippumme venelippuihin, joita kukaan ei tainnut kyllä sitten kysyä missään vaiheessa.

Venekyyti vei noin vartissa meidät Don Detin saarelle. Si Phan Don tai kuten se paremmin tunnetaan, 4000 islands on siis Mekongissa sijaitseva saaristo lähellä Kambodzhan rajaa Laosin eteläosissa. Suurin osa reissaajista päätyy juuri Don Detin saarelle, tai viereiselle Don Khonin saarelle.

Olimme buukanneet pariksi yöksi majoituksen Don Khonin puolelta Dokchampa Guesthousesta. Paikkaan houkutteli erityisesti lupaus Mekongin äärellä olevasta omasta terassista.

Majoitus oli reissumme ensimmäinen, jossa ei ollut ilmastointia vaan pelkästään tuuletin (tai oikeammin kaksi, yksi katossa ja yksi lattiamalli) sekä moskiittoverkko. Oli vähän haasteellista saada verkko kunnolla pysymään suljettuna ja itsensä sisäpuolella mutta kyllä se lopulta onnistui. Kuuma oli kuitenkin, etenkin, kun sähköt katkeilivat välillä ja täten edes tuuletin ei tuonut vilvoitusta.

Sähkökatkot ovat yleisiä ja ympärivuorokautiset sähköt saarella ovat olleet ylipäänsä vasta vuodesta 2010! Sähköt pätkivät harva se päivä sekä Don Khonilla että Don Detillä, yleensä onneksi vain lyhyeksi aikaa kerrallaan. Vaikka koettiinpa useamman tunnin katkoskin Don Detin puolella.

Don Khonin puolella on todella hiljaista. Tällä puolella on vähemmän turisteja ja vähemmän paikkoja missä syödä ja juoda, mutta muutamia kuitenkin kylänraitin varrelta löytyy. Eipä juuri muuta tekemistä kuin katsella kanoja ja lapsia kirmailemassa kylänraitilla.

Tai katsella ohi virtaavaa Mekongia terassilta käsin. Auringonlasku kieltämättä oli aika kaunis.

Tai tietysti pohtia mitä söisi seuraavaksi, odottaa ruokaa, syödä sitä ja sitten taas sulatellessaan pohtia seuraavan aterian sisältöä. Mitään ihmeempää gurmeeta ei ravintolat meille tarjonneet, mutta perushyvää sapuskaa kohtuuhintaan kuitenkin. Tässä oli vuorossa kanaa hapanimelässä kastikkeessa. Totutusta poiketen ravintoloissa joko sai tai ei saanut riisiä tämmöisen annoksen mukana, eikä sitä useinkaan kerrottu missään kummin on. Tällä kertaa ei sisältynyt, joten piti tilata erikseen.

Don Khonilla sain myös oikein kelvollisen annoksen jo aiemmin tutuksi käynyttä epävirallista kansallisruokaa larbia.

Joskus edes ruokalistasta osoitteleminen ei auta. Don Detin puolella söimme heti veneiden rantautumispisteen läheisessä Johnysissä ja yritin tilata mielestäni nuudeleita - sain läjän rehuja, jotka eivät juurikaan maistuneet millekään - ei siis hyvää soossia, ja muutenkin olivat suurimmaksi osaksi parhaat päivänsä nähneet.

Nuudeleita sekä paistettua riisiä eri variaatioina on tullut evästettyä jokaisessa reissun maassa ja usein, sillä ne ovat yleensä aika edullisia ja vaikkeivat useimmiten kulinaristiselämyksellisiä multihuipentumia olekaan, niin sillä tavalla turvallisia että yleensä kehnommankin annoksen saa syötyä. Tämä paistettu riisi kanalla edusti juuri sitä kuivakkaa laatua, mutta mitäpä ei soija- ja chilisoosilla pelastaisi!

Mutta ei pelkästään keskinkertaista - ihan hyvääkin ruokaa saarelta saa. Veneiden rantautumispaikan toinen välittömässä läheisyydessä oleva ravintola (nimi ei jäänyt talteen, mutta selkä veteenpäin seistessä vasemmalla puolella, kun Johnys oli oikealla) tarjosi oikein maukasta punaista currya.

Saarella saa usein myös kissa- tai koiraseuraa. Tämä yksilö oli kovasti läheisyydenkaipuinen ja huomionkipeä. "Jos et rapsuta, tulen tähän pöydälle ja tuijotan!"

Don Detin kylänraitilla ei voi olla huomaamatta Adam'sia, joka mainostaa iloisia tuotteitaan. Käytännössä paikan listalta saa siis tilattua minkä tahansa juoman tai ruoan marijuanalla terästettynä. Reissutoveri totesi, ettei ole Amsterdamissakaan nähnyt koskaan niin jumissa ollutta porukkaa, kuin täällä. Emme testanneet tarjontaa, mutta kukin tyylillään. Paikalla oli myös omia huumoripaitoja, joissa luki "Been there, Don Det". Melkein ostin, mutten kuitenkaan.

Iltaisin varsinkaan ei juuri ole muuta tekemistä siis kuin notkua kuppiloissa tai hengata omassa majapaikassa. Yhtenä illoista menimme ruoan päälle drinkeille ja päädyimme juttusille kahden hollantilaistytön kanssa, jotka muistivat meidät samasta yöbussista Vientianesta Pakseen.

Hollantilaistytöiltä saimme vinkin, että saaren suomalaiselle huvitusta aiheuttavasti nimetystä intialaisesta Faija-ravintolasta, saisi aika hyvää sapuskaa. Testasimme kanakorman ja tikkamasalan sekä parit naan-leivät. Riisiä ei täälläkään tosiaan tullut (ei vaikka erikseen pyysimme, siitä miinus!) ja naan-leivät olivat vähän turhan kuivakkaita, mutta soossit olivat itsessään ihan jees. Mukavaa vaihtelua nuudeleille ja riisille!

Seuraavana iltana olimme jo matkalla kotiin, eli Mr. Mo's Guesthouseen, josta ei ole paljoa kerrottavaa - murju, jossa huoneessa YKSI sähköpistoke ja sekin melko hasardissa kunnossa, mutta otimme tämän, koska halusimme ilmastoinnin eikä budjettiin muualta sellaista täällä löytynyt. Päädyimme kuitenkin läheiseen paikkaan yksille. Hetken kuluttua paikalle saapuivat myös edellisillalta tutut hollantilaistytöt ja päätimme ängetä heidän ja muutaman muun läheisessä pöydässä istuneen seuraan.

Ravintolan sulkiessa ennen puolta yötä (kaikkien pitäisi olla kotona puoleen yöhön mennessä) totesimme porukalla, että jatkot voisivat olla paikallaan. Saimme ostaa baarista mukaan muutamia oluita ja limsaa ja meillä oli melkoinen hutiostospullo paikallista riisiviskiä laolaota (maustamatonta, maistui hirveälle toisin kuin aiemmin maistettu sininen versio), jonka nappasimme mukaan. Sveitsiläissisarusten bungalowin terassilla istui sitten sulassa sovussa ranskalaisia, itävaltalaisia, suomalaisia, hollantilaisia ja olikohan vielä jostain muualtakin Euroopasta. Varmaan yksi ainutlaatuisimmista jutuista tällä reissulla. Sveitsiläissisarukset olivat olleet kanssamme samassa bussissa Paksesta Nakasangiin ja hekin muistivat meidät - tai ainakin mun sateenkaarenkirjavat reissupöksyni.

Mitä muuta saarilla sitten voi tehdä? Pyöriä vuokraavat tai lainaavat ilmaiseksi käytännössä jokainen majapaikka ja muutama muukin paikka saarella. Pyörien kunto ei ole häävi (meiltä taisi tippua päivän aikana yhteensä seitsemän kertaa kettingit paikoiltaan pyöristä...), mutta eivätpä matkatkaan ole pitkiä.

Rauhallisia pikkuteitä auringossa polkiessa tunsi olevansa kyllä aika kaukana kaikesta. 4000 islands ei tosiaan ole vielä mikään megaturismikohde, vaan tänne tiensä löytävät lähinnä 20-30-vuotiaat reppureissaajat. Kehitys kuitenkin kehittyy ja varmasti lähitulevaisuudessa majoituksen laatu ja määrä täällä kasvaa ja enemmän turisteja eksyy paikalle.

Pyöräillä voi vaikka Don Khonin puolelle katsomaan Li Phi -vesiputouksia, jotka Mekongissa pauhaavat.

Melko hiljaiseksi kyllä veti katsella veden voimaa putousten äärellä.

Don Detiltä Don Khonille pääsee ranskalaista siltaa pitkin. Nimestä voi päätellä, että sillan ovat rakentaneet ranskalaiset rautatiekäyttöön aikoinaan. Sillalla on myös varoittava merkitys, sillä sen toisella puolella Mekongit virrat kiihtyvät ja vievät kohti yllämainittuja vaarallisia putouksia.

Saaren aktiviteetteihin kuuluvat myös melonta ja tubing (täytetyllä sisärenkaalla joessa kelluminen), eikä kummallakaan välineella tulisi edetä sillan alitse välttääkseen onnettomuudet. Näin sadekaudella Mekongin pinta on parhaimmillaan viisikin metriä korkeammalla kuin kuivalla kaudella ja virrat joka puolella silminnähden kovat, joten itse en olisi rengaskellumaan lähtenyt missään tapauksessa. Jotkut pari hurjapäätä kyllä näimme joessa renkailla menevän, mutta voin kuvitella määrän olevan melko paljon isompi kuivalla kaudella, kun virtaukset ovat leppeämmät. Hollantilaistytöiltä kuulimme melontaretken olleen oikein kiva ja virtauksista huolimatta vähemmänkin kokeneet pärjäsivät joella hyvin.

Virtauksista johtuen myöskään uiminen Mekongissa ei nyt houkutellut. Kuulimme saarella ollessamme huhun samana päivänä hukkuneesta eurooppalaisesta teinipojasta, joka oli joutunut virtauksen uhriksi. Varmaksi on vaikea sanoa, mutta eipä tosiaan tehnyt itse mieli kokeilla!

Alueella nähdään säännöllisesti myös havaintoja harvinaisista Irrawadda delfiineistä, joita voi käydä bongailemassa halutessaan. Tietenkään delfiinit eivät tee sirkustemppuja, vaan bongaukset ovat satunnaisia vilahduksia pinnalla. Vuoden alkupuolisko on bongailuun parasta aikaa, joten mikäli delfiinien bongaus kiinnostaa ja olet aikeissa oleilla saarilla tuohon aikaan vuodesta, ota ihmeessä veneretki.

4000 islandsilla tuli tunne, että tavoitimme hetkeksi ripauksen siitä, millaista Kaakkois-Aasian nykyään jo tosi turistisoituneissa paikoissa on ollut reissata joskus aiemmin. Monen mielestä Si Phan Don on jo pilalla, kun siellä on sähköt ja internet ja läjä nuoria reissaajia. Näin hiljaisella kaudella ei ainakaan tungoksesta voinut syyttää, vaan omaa rauhaa sai ihan niin paljon kuin sielu vain sieti. Mekong on uljas ja auringonlaskut hienoja. Varmaan auringonnousutkin, mutta emme olleet siihen aikaan enää/vielä hereillä yhtenäkään aamuna.

En tiedä palaanko koskaan saarille täällä, mutta aivan varmasti saarilla vietetty aika (viisi yötä) on yksi tämän reissun mieleenpainuvimmista. Saarilta matka jatkui kohti Kambozhaa, ja edessämme oli ensimmäinen maateitse tapahtuva rajanylitys.

Buddhia ja kahviloita - Vientiane

Luang Prabangista jatkoimme matkaamme kohti Laosin pääkaupunkia Vientianea, joka taitaa olla pienin pääkaupunki Aasiassa. Jälleen kerran meillä oli pientä sekoilua järjestelyissä; olimme sanoneet Luang Prabangin hotellillemme, että haluaisimme liput aamupäivällä lähtevään bussiin, koska olisi ollut kiva katsella vuoristomaisemia matkan varrella. Olimme tehneet hotellivarauksemme sen mukaisesti, että olisimme sunnuntaina illalla perillä Vientianessa. Kävikin kuitenkin niin, että sitä bussia ei mennyt meidän matkapäivänä ja vaihtoehtoina oli joko aikaisin aamulla lähetevä minivan tai illalla lähtevä, yön yli ajava sleeper bus. Minivan ilman vessaa ei kymmenen tunnin matkalle ihan houkutellut, joten käytännössä meidän oli pakko ottaa iltasleeper. Hotellivarausta ei tietenkään voinut enää muuttaa, joten lähetin booking.comin kautta viestin hotellillemme, että checkaamme sisään varhain maanantaiaamuna, ja että toivomme, ettei varauksemme tämän vuoksi raukeaisi.

Sleeper bus oli mallia yksittäiset penkit jokaiselle. Rivejä bussissa oli kolme, kaksi ikkunariviä ja yksi keskellä. Ja paikkoja kahdessa kerroksessa. Tilavaksi ei voinut paikkaa kutsua, mutta yllättävän mukava siinä kuitenkin oli matkustaa, ainakin kun on tämmöinen hobitti niin kuin minä - annoin suosiolla kanssareissaajalle alapedin, jotta hänen on helpompi ojentaa tarvittaessa itseään vähän käytävänkin puolelle. Maksoimme extraa lipusta, kun otimme sen hotellin kautta, mutta saimme mukavan kyydin ilmastoidussa autossa bussiasemalle, joten ihan niin paljoa ylihinta ei kirpaissut (lipun oikea hinta olisi ollut 140 000 kipiä, maksoimme tähän muutaman kymppitonnin päälle). Hintaan kuului siis nukkumapaikka bussissa, pieni vesipullo ja riisiannos, jonka mausta en osaa sanoa, sillä jätin omani syömättä.

Hitusen jännitti lähteä bussimatkaan, sillä olimme kuulleet keväällä kyseisellä reitillä sattuneista ammuskeluista, joissa busseja päin oli tosiaan ammuskeltu. Ammuskeluissa kuoli yksi kiinalainen ja useampia loukkaantui, mutta pidätyksiä oli tehty ja hetkeen ei ollut ammuskeluja ollut.

Matkalla maisemat olivat huikean vuoristoiset, sen mitä pimeällä bussin ikkunasta erotti. Näin mahtavan otoksen sain kuutamosta vuoristossa napattua. Eli siis turha oli yrittää tallentaa usvaisia vuorenhuippuja ja alhaalla roikkuvia pilviä kännykkäkameralla liikkuvan bussin ikkunasta. Bussi lähti kahdeksan aikaan illalla ja olimme perillä Vientianessa viideltä aamulla. Etuajassa!

Bussiasemalla oli paikalla kyytejä, jotka paimensivat ihmisiä mukaansa huutelemalla kovaäänisesti "city center!". Takalava lastattiin hyvin hyvin täyteen reissaajia nyssäköineen ja sitten kun oli tarpeeksi täyttä, matka keskustaan alkoi. Hinta oli 20 000 kipiä. Kyyti jätti keskustaan ja olimme ehkä korttelin päässä hotelliltamme, joka pariksi ekaksi yöksi oli netistä varaamamme Mixay Paradise Hotel.

Olin lukenut netistä, että hotellissa on runsaasti kieltokylttejä ja niitä kyllä riitti. Tässä pari meidän huoneessa ollutta kieltoa. Huonetta ei meinannut aluksi järjestyä, mutta sitten ilmeisesti yöduunarin lisäksi paikalle tuli joku paremmin perillä oleva, joka kertoi saaneensa viestini booking,comista ja että huone meille olisi saatavilla heti. Mikä oli erityisen kiva, koska siinä kuuden kieppeillä aamulla oli erityisen kiva bussissa vietetyn yön jälkeen päästä suihkuun ja ottamaan vielä aamunokoset.

Aamuöinen Vientiane näytti jotenkin ei niin houkuttelevalta ja ehdin jo miettiä, että noinkohan täällä viitsii montaakaan päivää viettää. Onneksi päivän valjettua kaupunki näytti sentään vähän mukavammalta, mutta en silti lämmennyt sille missään vaiheessa ihan samalla tavalla kuin Luang Prabangille.

Päästyämme liikkeelle huoneesta, lähdimme etsimään jotain syötävää. Päädyimme Benoni Cafeen, jossa tilasimme kahden hengen aamiaissetin, joka sisälsi kaikenlaista hyvää; paistettuja munia, lämmintä, rapeaa patonkia, leikkeleitä, nakkeja, juustoja, croissanttia, kahvia ja mehua.

Benoni Cafen ikkunasta bongasin kadun toisella puolella olevan Sweet Moon, ja päätin haluavani sinne herkuttelemaan jossain vaiheessa.

Sweet Moo tarjoaa monenlaisia jäätelöherkkuja pirtelöistä jäätelöllä päällystettyihin toasteihin ja jäätelöannoksiin.

Ensimmäisellä kerralla tilasin peanutbutterannoksen, jossa oli jätskiä ja kastiketta, manteleita, banaania ja cornflakeseja. Överimakeaa mutta herkkua!

Toisella kerralla otin banaania, suklaa- ja vaniljajäätelöä sekä kermavaahtoa ja suklaakastiketta sisältäneen annoksen. Taustalla reissukaverin överisuklainen annos.

Muutamia kivoja kahviloita Benoni Cafen ja Sweet Moon makeiden herkkujen lisäksi tuli testattua niiden muutaman päivän aikana, jotka Vientianessa vietimme.

Cafe Sinouk oli hotellikatumme päässä ja näytti siistiltä ja kivalta. Siispä söin siellä aamiaiscroissantin ja nautin varsin kelvollisen cappucinon.

Myöskin tosi lähellä majapaikkaa oli sympaattinen pieni kahvila nimeltä Comma Coffee. Bonusta paikalle hyvästä asiakaspalvelusta ja verrattain hyvästä englanninkielen taidosta. Kaupungin wifien ollessa ilmeisesti jotenkin kollektiivisesti alhaalla (kahden eri kahvilan ja hotellin osalta ainakin) antoi paikan työntekijä oman mobiilikaistansa myös minun käyttööni.

Banaanilätyissä ja cappucinossa ei ollut valittamista, ja vaikka kahvila on pieni, ei siellä tullut hälyisä tunnelma edes kaikkien pöytien ollessa täynnä.

Vaihdoimme Mixay Paradisesta naapurissa olevaan huomattavasti halvempaan Sport Guesthouseen (12 euroa yö!), jonne ei voi tehdä varauksia netissä. Eka huoneemme oli aivan kammottava, huoneessa oli ihastuttava putkafiilis, todella likaista ja kaikenlisäksi siellä haisi hirveälle. Vetosimme jälleen kerran astmaani ja saimme eri huoneen ylemmästä kerroksesta, joka oli muuten aivan yhtä hirveä mutta ei haissut niin pahalle. Onneksi mitään ylimääräisiä huonetovereita ei lakanoista tai muualtakaan löytynyt mutta varsinaista viihtyvyyttä huoneella ei kyllä ollut. Ylläoleva temppelialue oli kadun toisella puolella.

Temppelien ja kahviloiden lisäksi Vientianessa saattaa kiinnostaa kaupungin ulkopuolelta löytyvä Buddha-puisto, jossa on parisataa erilaista Buddha-patsasta ja lisäksi iso Hell, Earth and Heaven Pumpkin eli betoninen kurpitsa, jonne pääsee kiipeämään sisäkautta katolle.

Puistoon pääsee julkisilla, bussi numero 14 vei 25 kilometrin matkan perille saakka 6000 kipin maksua vastaan. Harhailimme bussiasemalla pitkän tovin etsien oikeaa paikkaa, kunnes joku ystävällinen paikallinen viittilöi meidät oikeaan suuntaan ja bussissa lukikin sitten selvästi, että se menee Buddha Parkiin.

Kurpitsan katolta näkyy puiston maisema kaikkine erikokoisine, näköisine ja muotoisine Buddhineen.

Jos Vientianessa viettää enemmän kuin päivän tai pari, kannattaa käyttää osa jostakin päivästä retkeen Buddha-puistoon. Puistossa on myös ravintola, joka ei laadullaan päätähuimannut mutta jossa sai kyllä lounaan verran mahaansa täytettyä. Ja tulipahan tutustuttua paikallisbussiliikenteeseen!

Sputnik Burger kiinnitti huomiomme heti kun kävelimme sen ohitse, paikan sisustus oli hauska ja menu Bond-henkinen, musiikkina soivat Bond-elokuvien tunnuskappaleet ainakin meidän käyntimme aikana.

001 burger oli ns. perusburgeri, mutta pihvi oli mehevä, sämpylä kuohkea ja muutenkin aivan kelvollinen hampurilainen oli kyseessä. Myös ranskalaiset olivat ok. Ei halvimmasta päästä täällä päin maailmaa, mutta hyvästä burgerista voi vähän maksaakin.

Vierailimme COPE Visitor Centerissä, jonka pihalla oli UXO:ista (Unexploded Ornances) tehty taideteos. Sodan jäljet eivät ole häipyneet Laosista, vaan jenkkien maahan kylvämistä räjähteistä moni jäi räjähtämättä ja ne tuottavat edelleen vaaraa, loukkaantumisia ja kuolemia jatkuvasti Laosissa. Räjähteiden siivoaminen pois maastosta on todella hidasta ja vaatii koulutetun väen sitä tekemään. COPE:ssa voi tutustua tarkemmin aiheeseen.

Paikka oli itseasiassa juuri remontissa, mutta saimme tutustua kuitenkin siihen osaan paikasta, joka oli suunnilleen valmiina. Tarinat ihmiskohtaloista koskettivat kyllä kovasti, etenkin kun koti-Euroopasta kantautuu koko ajan surullisia uutisia väkivallanteoista ja terrorismista. Entistenkin konfliktien jäljet tuottavat yhä edelleen tuskaa, eikä maailma kaipaisi yhtään enempää vihaa ja siitä kumpuavaa väkivaltaa.

Maailman pienuus näkyy myös täällä kaukana - Vientianen kulmakaupassa on myynnissä tanskalaista bisseä ja siideriä. Jotenkin tuntuu väärältä.

Yksi reissun parhaista annoksista tähän asti löytyi random kadunvarsiravintolasta Vientianessa. Stir fried noodles with chicken -annoksen nuudelit tosiaan oli uppopaistettu ja olivat hauskan rapeansuolaisia, rouskuivat hampaissa mukavasti. Sotkuista hommaa jäykähköjen nuudelien syöminen oli mutta ei se haitannut. Hintakin jälleen siinä parin euron huitteilla pienen paikallisen oluttölkin kera.

Eräs ilta himoitsin suunnattomasti viiniä. Googlasin mistä sitä kannattaisi etsiä. Monet paikat kyllä pitävät listoillaan viiniä, mutta eivät ehkä säilytä sitä kovinkaan oikeaoppisesti tai pullot ovat saattaneet olla auki ties miten pitkään. I Beamista löysin hyviä arvosteluja, joten suuntasin sinne. Kyllä maistui viileä pinot grigio hyvältä! Pienet tapasleipäset tulivat kylkiäisinä. Ja keskiviikkoisin on ladies night, jolloin viinilasit ovat tarjolla puoleen hintaan. Viinihampaan kolottaessa Vientianessa siis ainakin täältä saa sujuvaksi englanniksi hyvää palvelua ja maistuvaa viiniä siedettävään hintaan.

Mitä ajattelin Vientianesta? Ihan mukava pieni kaupunki, mutta ei sulattanut sydäntä mitenkään erityisesti. Kaupungissa ei ole oikein paljoakaan tekemistä tai näkemistä, joten pari päivää riittäisi varmasti aivan hyvin. Me viivyimme maanantaiaamusta torstai-iltaan, kunnes jatkoimme matkaamme kohti eteläistä Laosia ja 4000 islandsia.

Tarunhohtoinen Luang Prabang

Vietnamista jatkoimme matkaamme lentäen Laosiin. Edelliskerrasta oppineena olimme laittaneet Lao Airlinesille sähköpostia, että onko heillä jotain sääntöä siitä, että maastapoistumisesta pitää olla näyttää joku dokumentti check-inissä. Ei ollut, ja hyvä niin, sillä en tätä kirjoittaessanikaan vielä tiedä, koska tulemme poistumaan maasta. Reitti sentään on suunnilleen selvillä.

Matkasimme Hanoin Noi Bain kentälle tosiaan taas uberilla ja matka sujui  mukavasti. Olimme varanneet tällä kertaa hyvin aikaa, mutta toki nyt ei sitten ollut minkäänlaista ruuhkaa missään. Parempi silti niin, on kuitenkin kivempi tappaa aikaa kentällä kuin jonottaa hikikarpalot otsalla eri jonoissa miettien loppuuko aika kesken.

Lento Hanoista Luang Prabangiin Laosiin taittui potkurikoneella ja matka-aika oli noin tunnin. Lento meni oikein tasaisesti, ja lennolla olisi saanut jopa ilmaista bisseä. Ei otettu tällä kertaa kuitenkaan ja jätin tarjotun sämpylänkin syömättä, sen verran nahistuneelta se muoveissaan näytti. Cola ja vesi riittivät lyhyelle lentomatkalle oikein hyvin. Samalla lennolla olleet muut turistit kyllä riemuitsivat ilmaisesta oluesta meidänkin puolestamme, mikä on tietysti ymmärrettävää halpalentoyhtiöihin tottuneen reissaajakansan näkökulmasta ajaltetuna.

Luang Prabangin lentokenttä on pieni ja lähellä kaupungin keskustaa, vain muutaman kilometrin päässä. Tuli ihan Oulun lentokenttä ennen remonttia mieleen, kun talsittiin muina naisina ja miehinä vaan ulos koneesta ja vaellettiin kentällä kohti lentokenttärakennusta.

Koska meillä oli iltalento ja olimme kahdeksan aikaan illalla perillä, ei kentällä ollut auki oikein mikään. Automaatti löytyi rakennuksen ulkopuolelta, ja saimme nostettua kipejä, joka on Laosin valuutta (1 euro on noin 9000 kipiä). Saimme ostettua ensihätään jotkut sim-kortit puhelimiimme ja tilattua taksipalvelusta kyydin majapaikkaamme. Taksi oli mallia tilataksi ja otti kyytiin täyden lastin.

Majapaikkamme oli Rendezvous Boutique Hotel, joka oli ihan hyvällä sijainnilla vaikkei ihan keskellä keskustaa ollutkaan. Viisi yötä isohkossa huoneessa (kaksi sänkyä jälleen kerran, parivuode ja yhden hengen sänky erikseen) omalla kylppärillä ja ilmastoinnilla maksoi 95 dollaria. Huoneessa oli mökkifiilis puupaneloinnin ja muutenkin puupainotteisen sisustuksen ansiosta. Pari hämähäkkiä hengaili katossa ja kylppäristä reissutoveri listi yksi ilta jonkin torakansukuisen ötön, ja muutamia pikkumuurahaisia huoneessa näkyi myös, mutta muuten ihan siisti ja kiva huone. Pyyhkeet vaihdettiin päivittäin, mutta lakanoita ei kertaakaan oleilumme aikana.

Luang Prabang kuulostaa ihan jonkin tarun kaupungilta, voisi olla vaikka paikka Tarussa Sormusten Herrasta. Onkin lähes mahdotonta lausua kaupungin nimi normaalilla äänellä, se vain tulee melkein väkisin lausuttua dramaattisesti.

Todellisuudessa kaupunki on sympaattinen pikkukaupunki vuorien välissä laaksossa jokien äärellä. Rakennuskannassa näkyy eurooppalainen kädenjälki, ranskalaisten perintö näkyy kaupungissa paitsi arkkitehtuurissa, myös kahviloissa ja kyllä kieltäkin kaupungissa yhä kuulee.

Luang Prabangissa saimme myös ensikosketuksemme yhteen maailman suurimmista joista. Mighty Mekong virtaa kaupungissa leveänä ja ruskeana. Tiibetin vuoristosta alkava Mekong virtaa kuuden maan (Kiina, Myanmar, Laos, Thaimaa, Kambodzha, Vietnam) läpi, on läsnä kahdessa pääkaupungissa (Vientiane Laosissa ja Pnom Penh Kambodzhassa) ja päätyy lopulta Etelä-Kiinan mereen. Mekongilla on suuri rooli etenkin alueiden kalastukselle ja maataloudelle.

Croissanttien ystävinä olemme nauttineet Laosin kahvilatarjonnasta onnellisena joka päivä croissantteja mutustaen. Kahviinkaan ei Luang Prabangissa tarvinnut pettyä. Vaikka ranskalaisten tekemiset Indokiinassa eivät kestä päivänvaloa, niin siitä huolimatta oli kyllä mukava nauttia näistä ruokapuolen vaikutteista, joita he ovat jättäneet jälkeensä.

Luang Prabangissakin on oma night marketinsa, kuten asiaan kuuluu. Löysimme tiemme sinne heti ensimmäisenä iltana etsiessämme jotakin mutustettavaa iltapalaksi. Erilaisia leipiä ja hedelmämehuja tai -shakeja myyviä kojuja on vieri vieressä ja hinnat edulliset.

Kana-avokadoleipä ja ananasshake kustansivat yhteensä 25 000 kipiä eli alle kolme euroa. En tiedä avokadon roolista Laosin ruokatuotannossa, mutta täällä sitä tosiaan oli tarjolla useammassakin paikassa vaikka muualla Kaakkois-Aasiassa en ole juurikaan nähnyt. Hyvältä maistui!

Night marketilla on luonnollisesti myynnissä myös kaikenlaista ostettavaa ruoan lisäksi. Käsitöitä, vaatteita, laukkuja, kenkiä, koriste-esineitä, leluja, huiveja, hattuja... kaikenlaista. Yleensä hinnat eivät ole näkyvissä, mikä tarkoittaa, että hinnoista voi keskustella myyjän kanssa. Kartutin matkagarderobiani yhdellä paidalla ja ylläolevalla nahkalaukulla. Kuvassa myös Laosin olutkulttuurin johtotähti beerlao. Ihastuin pisarakuvioituun laukkuuni kovasti, ja reissutoverin tinkimistaidoilla sain sen varsin lompakkoystävälliseen hintaankin.

Söimme night marketilla useampaan otteeseen. Leipäkojujen lisäksi löytyy varsinainen ruokakatu, jota reunustavat erilaisia kala- ja lihavartaita ja annoksia myyvät kojut. Myös säilöttyjä ruokia ja erilaisia buffet-tyyppisiä ratkaisuja oli tarjolla. Itse keräsin lautaseni täyteen erilaisia nuudeli- ja riisipohjaisia sekoituksia buffetista (15 000 kipiä/lautanen) ja reissutoveri osti kanaa ja possua grillattuna vartaissa. Yhdistimme ostokset ja saimme mukavan annoksen.

Luang Prabangin hitusen unelias tunnelma sopi itselleni paljon paremmin kuin Hanoin härdelli. Täällä oli mukava kuljeskella itsekseenkin pitkin kaupunkia (mitä teinkin, sillä oli kanssamatkaajan vuoro kärsiä vatsavaivoista ja voimattomuudesta). Törmäsin kuljeskellessani Icon Klubin ovessa olleeseen viestiin paikan unkarilaiselta pitäjättäreltä Lisalta ja oli pakko räpsäistä kuva siitä, sillä juuri noinhan minäkin olen täällä tekemässä. Gone with the flow but will be back!

Harmi sinänsä, että klubi oli kiinni, sillä se vaikutti lukemieni juttujen perusteella kivalta paikalta. Tai mitä muuta voi olla mieltä paikasta, jonka kotisivuilla lukee "There are no strangers here, only friends who haven't yet met"?

Lasten mukanaolo kaikessa touhussa pisti silmään erityisesti. He tuntuvat olevan luonnollinen osa elämää, eikä kukaan kiinnitä lapsiin liikaa huomiota (varmaan hyvässä eikä pahassa).  Tämäkin pienokainen kävi välillä moikkaamassa night marketissa kojua pitänyttä äitiään ja jatkoi touhottamistaan johonkin suuntaan taas hetken kuluttua. Lapsen uuvahdettua mummi (tai joku muu vanhempi nainen) kantoi lapsen nukkumaan.

Mount Phou Si on 100 metriä korkea "vuori" Luang Prabangin vanhan kaupungin keskustassa ja sen laelle maisemia katsellakseen saa kiivetä aika monta porrasta. Onneksi pääosin kasvillisuuden varjossa. Kiipesin portaat kahteen kertaan, sillä ensin kävin vuorella yksin ja toisen kerran vielä reissutoverinkin kanssa viimeisenä Luang Prabang -päivänämme, kun meillä oli aikaa tapettavana ennen yöbussiin lähtöä.

Hikinen taivallus ylös kannattaa kyllä, sillä Mount Phou Sin laelta aukeavat hienot maisemat. Yksi reissun happy momenteista oli kyllä, kun istuin yksin penkillä mäen laella, vähän varjossa, mutta auringon paahtaessa varpaita ja sopivan tuulenvireen vilvoittaessa, katselin alhaalla virtavaa Mekongia ja vuoria horisontissa. Mietin, että en koskaan ikinä kuvitellut olevani tällaisessa paikassa ja silti olen. Siinä hetkessä tuntui taas niin oikealta päätökseltä se, että tämä matka toteutui juuri nyt.

Phou Si on kahden Luang Prabangin joen välissä, Mekongin lisäksi täällä virtaa Nam Khan -niminen joki.

Toiselta puolelta Mount Phou Silta laskeuduttaessa matkan varrella on myös lukuisia Buddhia.

Buddhalaisuus näkyy Luang Prabangissa selkeästi. Munkit ovat olennainen osa katukuvaa ja temppeleitä on paljon. Vierailimme Wat Xien Thongissa, joka on yksi Laosin merkityksellisimmistä buddhalaisluostareista edelleen. Paikka on rakennettu 1559-1560.

Larb on laosilainen ruoka, jota ihan kansallisruoaksikin sanotaan. Se on lihaisa salaatti, lihana voi olla melkein mitä vain, tässä omassani oli kanaa. Liha on maustettu kalakastikkeella, limemehulla ja tuoreilla yrteillä sekä paahdetulla, jauhetulla riisillä. Taustalla olevassa purnukassa tuli lisukkeeksi sticky ricea. Tykkäsin!

Nam Khan -joen ylitse pääsee muun muassa vuosittain rakennettavaa bambusiltaa pitkin. Silta alkoi olla jo vähän kulahtanut ja hutera, joten vaati todellista itsensä ylittämistä lähteä sillan ylitse toiselle puolelle jokea. Kanssareissaaajaa nauratti meikäläisen huolellinen askellus, ja video onkin kerännyt aika monta katselukertaa meikäläisen instatilillä.

Joen vastakkaisella reunalla sijaitsee Dyen Sabai -ravintola. Kävimme kokeilemassa barbequeta Laosin tyyliin. Pöydässä olevaan reikään tuotiin ämpärissä hiiliä, ja sen päälle viriteltiin lautasosa, jolle kaadettiin kuumaa lientä. Liemessä kypsennettiin porkkanat, sipulit, kaalta, kananmunaa ja nuudeleita. Päällä olevalle kupoliosalle valeltiin öljyä ja siinä grillattiin halutut eväät; lihaa tai tofua, meillä tällä kertaa jälkimmäistä testissä. Vähän meni sohlaamiseksi ekakertalaisilla mutta pitää ehkä vielä kokeilla lihaversiotakin!

Nam Khan puolella Luang Prabangia oli paljon kuppiloita ja ravintoloita. Poikkesimme Lao-Lao Beer Gardeniin jonka puutarhapuoli näytti viihtyisältä, mutta myös siltä, että siellä saisi armeijan hyttysiä kimppuunsa.

Nimensä veroisesti meille tarjottiin talon puolesta tervetulonapsuna pienet tömpsyt laolaota. Tämä sininen versio ainakin maistui itseasiassa yllättävän hyvältä ja miedolta. Laolaohan on siis paikallista riisistä tislattua viskiä, joten siihen nähden se, että minä sanon sen maistuvan hyvältä ja miedolta, on melkoinen yllätys. Täytynee testata toistamiseenkin.

Melko lähellä majapaikkaa sijaitsi Delilah's Place, jossa kävimme pariinkin otteeseen murkinoimassa. Ylläollut Larb-annos oli täällä nautittu, samoin tämä sweet and sour -henkinen kana-anananassoossi iloisesti hymyilevällä riisillä.

Kuten sanottua, kivoja kahviloita Luang Prabangissa tuntui riittävän. Tämän ihanan helteestä elvyttävän kotitekoisen vaniljajäätelöannoksen nautin Big Tree Cafessa. Paikan yhteydessä on myös galleria, jos kaipaa muutakin ravintoa kuin kehon.

Lähtöpäivänämme hengailimme pitkän tovin hauskasti sisustetussa Tangorissa, jonka henkilökunta tuntui olevan ranskalaista syntyperää. Wifi toimi moiteettomasti (edellinen postaus tuli kirjoitettua täällä istuessa) ja meininki oli mukavan leppoisa.

Viimeisen päivän löytö oli myös Utopia, jonka teema on "zen by day, groovy by night". Iltameiningit jäivät tässä Nam Khalle antavassa rennonletkeässä paikassa kokematta, mutta päivällä terassilla oli tosi kiva lojuskella, ladata kännykkää ja ottaa iisisti. Viereisellä osalla terassia käynnissä oli joogatunti. Zen indeed siis.

Luang Prabangista jäi itselleni päällimmäiseksi hyvä, rento fiilis. Reissukaverilla huonon voinnin vuoksi luonnollisesti vähemmän kiva tunnelma. Tuli testattua, että paikallisesta apteekista saa melkein mitä vaan; kävelin apteekkiin ja näytin itse Vietnamissa saamaani antibioottikuuria kuvasta puhelimessa, sain pyynnön tulla peremmälle etsimään itse ja löysin hyllystä kaksi pakettia samaa vaikuttavaa ainetta olevaa lääkettä. Googlasin valmistajat ja ostin sen valmistajan paketin, jolla oli englanninkieliset kotisivut. En vain tajunnut että olisin voinut pyytää tarvitun määrän, joten nyt meillä on reissuapteekissa 70 kappaletta antibiootteja ihan noin niinkun varmuuden varalle... ehkä ne toimivat samalla tavalla kuin sateenvarjon mukana kuljettaminen? Jos niitä on, niitä ei tarvita. Toivomme näin.

Käymättä jäivät siis tällä kertaa retket laolaota valmistavaan kylään, elefanttien luokse, luolille ja vesiputouksille, mutta turha niitä on jäädä murehtimaan. Uusia seikkailuja riittää vielä!