sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Tarte Tatin

Jälkiruokana nautittiin alunperin sata vuotta sitten sattumalta syntynyttä herkkua eli tarte Tatinia. Legendaarinen keikausherkku syntyi Tatinin sisarusten toimesta, kun kertomusten mukaan heidän kakussaan omenat valahtivat vuoan pohjalle.

Tarte Tatin
(Glorian Ruoka & viini 6/2010)

1 iso lehtitaikinalevy (400 g) tai kaksi pientä

70 grammaa voita
0,75 desilitraa ruokosokeria
5-6 pientä omenaa
(1,5 desilitraa kirsikoita)

Lisäksi
(0,5-0,75 teelusikallista maustepippuria rouhittuna myllystä)
Vaniljajäätelöä

Ota lehtitaikina huoneen lämpöön sulamaan. Jos et löydä isoja lehtitaikinalevyjä, joita valmistaa esimerkiksi Raisio Sunnuntai, voit korvata sen liittämällä yhteen kaksi pientä lehtitaikinalevyä. Kirsikat puolestaan voi korvata rusinoilla (tai jättää kokonaan pois, niin kuin itse tein).

Mittaa voi ja sokeri uunin kestävään paistinpannuun (mieluusti halkaisijaltaan 24 cm). Nosta sitten pannu liedelle ja sulata voi miedolla lämmöllä.

Kuori omenat, poista siemenkodat ja lohko. (Halkaise kirsikat ja poista siemenet.)

Nosta paistinpannu liedeltä. Asettele omenalohkot pannuun ympyrän muotoon. (Asettele kirsikat väleihin.)

Nosta pannu liedelle ja anna omenoiden (sekä kirsikoiden) hautua keskilämmöllä 20 minuuttia.

Siirrä pannu 200-asteiseen uuniin keskitasolle (paitsi jos huomaat tässä vaiheessa, että paistinpannun kahva on liian pitkä mahtuakseen uuniin, voit joutua vaihtamaan omenaseoksen ihan vaan piirakkavuokaan, niin kuin allekirjoittaneelle sattui käymään...). Kypsennä paistosta uunissa 20 minuutin ajan.

Kaulitse taikinalevy sellaiseen olomuotoon, että saat sillä peitettyä pannun/piirakkavuoan. Nosta sitten taikina omenoiden päälle.

Jatka kypsentämistä uunissa vielä 25 minuuttia, kunnes taikina näyttää kullanruskealta ja lehtevältä.

Ota torttu uunista ja anna vetäytyä viitisen minuuttia.

Kumoa sitten torttu lautaselle. (Rouhi pinnalle maustepippuria.) Tarjoa uunituoreena vaniljajäätelön kanssa.

Vaikka torttu otti pientä damagea astianvaihdoksesta, oli lopputulos kuitenkin suhteellisen onnistunut. Maku ainakin oli kohdallaan, omenat olivat aivan ihania! Ja vaniljajäätelö sopi tortun kanssa erittäin hyvin yhteen.

3 kommenttia:

Uusano kirjoitti...

Nyt löytyi viikonlopun jälkkäriohje! Omenia on tupannut ovista ja ikkunoista ja alkoi jo peruspiirakka tökkiä. Ja kun herkulla on hauska tarina ja hieno nimi, se on jo puoli nautintoa:-)

Virpi kirjoitti...

Mua on harmittanut tosi paljon kun en oo ehtinyt tänä syksynä kyläilemään siskoni luona Pirkanmaalla, heiltä kun ois saanut myös oman puutarhansa omppuja mukaan. Nyt on pitänyt mennä ihan kaupasta ostetuilla!

Tarte Tatin on kyllä kiva vaihtis perusomppupiirakalle, niin hyvää kuin sekin on. Ei varmaan tartte korostaa, että jos omppuja hauduttelee voissa ja sokerissa, niin ne on ihan hurjan hyviä? ;)

Uusano kirjoitti...

Nimenomaan, voita ja sokeria!!! Eikä ihan vähän! Meillä Keski-Suomessa omena kasvaa jo hyvin, tosin meillä on vasta tänä kesänä istutettu puu, se teki vasta muutaman lehden. Mutta naapurit ja ystävät dumppasivat omppuja ämpärikaupalla, oli ilmeisen hyvä satovuosi. Saimme tuorepuristettua mehua, joka on taivaallista, sitten kuivasimme omppusiivuja ja tosiaan piirakkaa pursuaa kaikkien korvista. Mutta tuo käänteisherkku siis sunnuntain ohjelmassa:-)