torstai 9. syyskuuta 2010

Tunnustuksia

Sain beautiful blogger -tunnustuksen kahdestakin suunnasta. Kunnian minulle soivat Perussettiä -blogin Haati sekä Mau!kkaan ruokablogin Kitinen. Että kiitoksia vaan, tunnustukset lämmittävät aina mieltä! :)

Tunnustuksen sääntöihin kuuluu laittaa se eteenpäin seitsemälle itseään inspiroineelle ruokablogille, mutta koska olen laiska, en nyt jaa haastetta eteenpäin vaan jätän sen avoimeksi niin, että ken siihen tahtoo tarttua, niin sopii tehdä.

Toinen sääntö on, että itsestään tulee kertoa seitsemän asiaa. Koetan nyt siis tehdä joitakin tunnustuksia:

1. Suosikki Ben & Jerry's -jäätelömakuni on Chocolate Macadamia. B & J -jätskit ovat myös lohturuokien aatelia, ei jaksa murjottaa jos syö tätä herkkua.

2. En tykkää puolukoista, mustaherukoista enkä juuri vadelmistakaan. Ja tämän myöntäminen nolottaa.

3. En tykkää nukkua yksin pimeässä. Jos joudun nukkumaan yksin, jätän aina yövalon päälle.

4. En osaa leipoa (onnistunutta) pullaa.

5. Rakastan juustoja. Joskus tuntuu että voisin elää pelkästään juustoja syömällä.

6. Jännitän aina toisille ihmisille kokkaamista, mutta harvemmin siltikään pelaan varman päälle ja turvaudun tuttuihin resepteihin, vaan kokeilen uusia juttuja mieluiten silloin kun syömässä on muitakin kuin minä ja tuore aviomieheni.

7. Minulla ei ole viherpeukaloa. Viherkasvimme kituvat kuoleman partaalla ja parvekkeella kesän ollut pieni yrttitarha kuukahti heti alkuunsa.

Olipas näitä taas vaikea keksiä ja tylsiäkin taitavat nämä paljastukset olla, mutta yritinpä ainakin.

Ei kommentteja: