sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Täysiä vatsoja ja iloisia ihmisiä

Eilen iltasella saimme kanssaeläjän kanssa kotiimme iltaa viettämään iloisen joukon oululaisia ruokabloggaajia. Ja kuten tyypillistä on silloin kun ruoasta innostuneet ihmiset kohtaavat, ei siitä itsestään, eli ruoasta ole pulaa. Puheensorina täytti keittiön ja uskaltautuivatpa Pastanjauhannan Rosmariini ja Pippurimylly jopa testaamaankin meidän keittiötämme friteeratessaan tarjottaviaan.

Pöytä notkui ihanista herkuista ja mahat täyttyivät vikkelään tahtiin. Jälkiruokamaha on onneksi erikseen, koska jälkiruokapuoli ei jäänyt yhtään huonommaksi. Pikkujouluhenkisyys näkyikin juuri makeissa herkuissa ja tietysti illan aikana nautitussa glögissä.

Valitettavasti en kaiken hössötyksen keskellä muistanut kuvata kaikkea tarjolla ollutta, joten toivottavasti tarkempaa kuvallista raporttia ilmiintyy Pastanjauhajien blogiin tuonnempana. Nyt saatte tyytyä ainoastaan päivällä aiemmin omista tarjoiluistani nappaamiin otoksiin ja sanalliseen kerrontaan illan tarjoiluista.



Myöhemmin illalla kun mahat olivat edes hitusen vajentuneet, nautittiin vielä juustoja ja suolakeksejä. Ja tietysti nautimme myös viinistä!

Marinoidut oliivit
(ohje Me Naisten numerosta 46)

300 grammaa oliiveja
4 valkosipulinkynttä
1 teelusikallinen korianterin siemeniä
1/4 teelusikallista cayennepippuria
1 sitruuna
Oliiviöljyä

Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Murskaa korianterin siemenet (minä en löytänyt näitä kaupasta, joten jätin pois eikä tuo suuresti tuntunut haittaavan). Vuole sitruunankuoren keltainen osa ohuiksi lastuiksi ja purista sitruunasta mehu. Sekoita kulhossa oliivit, valkosipulit, kuorisuikaleet, mehu ja mausteet. Peitä ainekset oliiviöljyllä. Anna marinoitua huoneenlämmössä seuraavaan päivään.


Limetti-tofusalaatti
(ohje Pirkan reseptiarkistosta)

1 paketti maustamatonta tofua
0,5 desilitraa oliiviöljyä
1 limetin kuori ja mehu
1 ruokalusikallinen hunajaa
1 teelusikallinen suolaa
Mustapippuria

3 kevätsipulia
5-6 viipaletta aurinkokuivattua tomaattia
0,5 ruukkua tuoretta basilikaa
Noin litra sieniä (esim. herkkusieniä ja siitakesieniä)
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku/rasia rucolaa
1 ruukku/rasia herneenversoja
1 desilitra suolapähkinöitä

Koristeeksi parmesaanilastuja

Kuutioi tofu. Sekoita kulhossa tahi lautasella oliiviöljy, hyvin pestyn limetin mehu ja kuoriraaste, hunaja, suola ja mustapippuri. Marinoi tofukuutioita seoksessa vähintään pari tuntia (itse pidin jääkaapissa yön yli).

Asettele salaattikulhoon tai tarjoilulautaselle pohjalle jääsalaatti, rucola, herneenversot ja basilika. Silppua kevätsipulit ja aurinkokuivatut tomaatit. Puhdista ja paloittele sienet. Kuumenna pannulla öljyä ja paista sieniä muutama minuutti, kunnes enimmät niistä irronneet nesteet ovat haihtuneet. Mausta sienet suolalla ja mustapippurilla ja laita lautaselle jäähtymään.

Lisää salaattiseokseen silputut kevätsipulit, aurinkokuivatut tomaatit ja jäähtyneet sienet. Nosta päällimmäiseksi marinoituneet tofukuutiot ja ropsauta päälle suolapähkinät. Vuole koristeeksi parmesaanista lastuja ja lorauta ennen tarjoilua kastikkeeksi tofujen marinointiliemi.

Itse tein tästä tuplasatsin ja käytin toisena tofuna valmiiksi yrttimaustettua tofua. Suosittelen kuitenkin tuota marinointia, se tofu maistui paremmalta. Lisäksi laitoin tuplasatsiin koko purkillisen aurinkokuivattuja tomaatteja eikä niitä minusta ollut mitenkään liikaa. Sieniä laitoin yhden herkkusienirasian ja muutaman irtokappaleena ostamani siitakkeen. Suolapähkinöiden lisäksi laitoin joukkoon suolattuja cashew-pähkinöitä.



Lammas-fetapiirakka
(suuntaa otin Prinsessakeittiöstä)

Piirakkapohja:
225 grammaa jauhoja
125 millilitraa öljyä
0,5 teelusikallista suolaa
0,6 desilitraa kylmää vettä

Täyte:
500 grammaa lampaan jauhelihaa
1-2 sipulia
Rosmariinia
2-3 kynttä valkosipulia
200 grammaa fetajuustoa
Suolaa, mustapippuria
2 desilitraa ruokakermaa
3 kananmunaa
Juustoraastetta

Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikinasta piirakkapohja voideltuun piirakkavuokaan. Laita pohja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Lorauta paistinpannulle öljyä. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon sipulisilppu. Mausta rosmariinilla, suolalla ja pippurilla. Levitä jauheliha-sipuliseos piirakkapohjalle. Murustele feta ja sekoittele hieman täytettä, jotta kaikki feta ei jää yhtenäiseksi kerrokseksi lihan päälle.

Sekoita kananmunat ja kerma keskenään. Kaada kerma-munaseos tasaisesti piirakan päälle ja ripottele päällimmäiseksi juustoraastetta.

Paista 225 asteisessa uunissa keskitasolla 20-30 minuuttia.



Glögikakku oli vaikea kuvattava! Kiillekerros oli todellakin kiiltävä ja heijasti valoa harmittavalla tavalla. Kakku ei tosiaan ole mikään kaunotar eikä kuva tee sille oikeutta, mutta maku oli tässä aivan täysin kohdallaan! Varsin onnellisena juuri äsken puputin sitä parikin palasta kahvin kaverina.

Glögikakku
(ohjeen otin Vaahteran luomukset -blogista)

Pohja:
150 grammaa voita
300 grammaa pipareita

Täyte:
250 grammaa maustamatonta tuorejuustoa (esim. Mascarpone)
2 desilitraa kermaa
0,5 desilitraa sokeria
2 kananmunaa
0,5 teelusikallista kanelia
0,5 teelusikallista jauhettua neilikkaa
0,5 teelusikallista jauhettua inkivääriä
5 liivatelehteä
1 desilitra glögitiivistettä

Kiille:
2 desilitraa glögitiivistettä
1 desilitra vettä
4 liivatelehteä

Valmista pohja murskaamalla piparit pieniksi murusiksi. Sekoita piparimurut sulatettuun voihin. Painele piparimassa irtopohjavuoan pohjalle, johon olet leikannut leivinpaperista pyöreän päällysteen pohjalle. Laita pohja jääkaappiin.

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon varovasti sekoittaen tuorejuusto. Laita liivatelehdet kylmään veteen noin 5 minuutiksi likoamaan. Kuumenna sitten glögi ja sulata sen sekaan liotetut liivatteet, joista olet puristanut ylimääräiset vedet pois. Kun glögi-liivateseos on jäähtynyt sen verran, että sen voi turvallisesti sekoittaa juustoseokseen, sekoita se sinne ja sekoita mausteet mukaan myös. Vatkaa kerma ja lisää myös se juustoseoksen joukkoon. Kaada massa pohjan päälle kakkuvuokaan ja laita kakku jääkaappiin hyytymään. Itse annoin hyytyä yön yli ja tein kiilteen kakkuun vasta seuraavana päivänä.

Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Laimenna glögitiiviste vedellä ja kuumenna glögi. Purista liivatteista liika vesi pois ja sulata ne glögiin. Kun glögi on jäähtynyt kunnolla, kaada se varovasti kakun päälle. Laita taas jääkaappiin hyytymään (annoin olla neljä-viisi tuntia ja siinä ajassa ainakin oli hyvin hyytynyt).



Myöhään illalla osan vieraista jo poistuttua nautimme vielä juustoja suolakeksien kera. Ei-ruokabloggaava ystävämme T oli tuonut pyynnöstäni muassaan muutamaa juustoa maisteltavaksi. Lautasella on chevre melusinea, sinihomejuustona Saint Aguria ja suurimman suosion kokeneina etualalla italialaista maalaisgoudaa ja takana vasemmalla luolakypsennettyä kovaa juustoa (Stockan etiketissä lukee että Kaltbachluolakyps. G. mitä sitten tarkalleen tarkoittaakaan). Mutta hyviä olivat kaikki!

Minulla oli oikeasti todella mukavaa eilen ja haluan kiittää omasta sekä kanssaeläjän puolesta (jonka mielestä blogimiitissä mukana oleminen oli ennakkojännityksestä huolimatta hauskaa) mukana olleita hauskoja, mukavia ja ihania; Vegemisten Kaveri ja Nuori Nainen, Pastanjauhannan Rosmariini ja Pippurimylly, (Diplomi-)insinöörin keittiön Pekka ja blogimaailman ulkopuolinen ystävämme T.

Blogimiitin emännöinnin hyvänä puolena on myös se, että seuraavan päivän ruokahuolto on taattu rääppiäisten merkeissä :)

Oli mukava herätä, kun jääkaapista saattoi kaivaa aamupalaksi tofusalaattia ja lammaspiirakkaa ja natustaa niiden ohessa muutaman suolakeksin juustojen kera. Ja kahvin kanssa sai glögikakkua. Ja seuraavalle viikolle kokkaussuuntimia antaa ylijäänyt punaviini, jota voisi kenties lorautella jonkinlaiseen lihaisaan pataruokaan.

Seuraava miitti laitettiin jo hautumaan ajatuksen tasolle ja erinäisiä muitakin tapaamisia suunniteltiin, kuten myös täsmäiskua oululaisbloggaajien voimin etelään. Jos eteläiset bloggaajat eivät tule meidän luo, täytyy meidän lähteä heidän luoksensa. Kyllä bloggaaminen on hyvä harrastus, kun sitä kautta voi tutustua näin mainioihin ihmisiin!

8 kommenttia:

Rosmariini kirjoitti...

Olipahan vaan rattoisaa + tietenkin herkullista ja täyttävää. Ja vielä luolakypsytety loppuhuipentuma! Kiitokset emännöinnistä ja isännöinnistä, toivon mukaan nähdään taas pian.

Kiillekakku oli oikeasti kakkumaailman kaunotar. Sitä on pakko tehdä joulun lähestyessä joku kerta itsekin. Myös salaatin ja lammaspiirakan ohjeet lähtevät uusiokäyttöön (hyvvää!).

Virpi kirjoitti...

Kiitos itsellenne kun tulitte ja olitte :) ja tosiaankin toivottavasti nähdään pian taas!

Kakku maistui herkulta tosiaan vielä tänäänkin ja sopii tähän joulun odotteluun varsin mainiosti. Eikä loppujen lopuksi ole edes hirveän vaikea tehdä! Kiva, että tarjottavat maistuivat niin hyvin, että reseptit lähtevät uusiokäyttöön :)

Kerroin T:lle, joka haki äsken ne avaaamattomat juustot mukaansa, että juustot saivat kovasti kehuja.

Nuori Nainen kirjoitti...

Kiitos vielä täältäkin. Kaikki oli niin hyvää ja ihanaa. Maha pullollaan sitä sai loppuillan olla.

Toivottavsti pian nähdään taas.

Virpi kirjoitti...

Kiitos itsellesi :) oli hauskaa nähdä ja kiva oli päästä maistelemaan taas uusia kasvisruokia! Maha oli kyllä pullollaan, huh.

Kaveri kirjoitti...

Kiitos hitusen myöhässä minunkin puolestani. Vieläkin hymyilyttää, kun oli niin kivaa... :) Ja hyvää! Nam. Minun makeiden tuomisteni ohjeet löytyvät Vegemisistä.

Virpi kirjoitti...

Kiitos itsellesi :) tapaaminen (ja herkut!) olivat kyllä tarpeellinen piristysruiske tämän kaiken pimeyden ja märkyyden keskelle. Kävinkin lukemassa ohjeet teidän blogista.

Nyt ei muuta kuin sitten hautomaan sitä seuraavaa miittiä :)

Josi kirjoitti...

Oi mitä herkkuja olette nauttineet :) Tuota lime-tofu-salaattia pitääkin kokeilla! Todellakin, juhlien jälkeinen aamu (tai päivä) alkaa aina ihanasti, kun voi sulatella edellisillan syntejä herkkujen kera...:)

Virpi kirjoitti...

Herkkuja oli kyllä runsaasti tarjolla :)
Kannattaa kyllä kokeilla salaattia, siinä oli tosi kivasti voimakkaitakin makuja!

Harmi ettei näitä juhlien emännöimisiä omalle kohdalle nyt NIIN usein satu, että pääsisi kovin usein heräilemään jääkaappi täynnä herkkujen jämiä.