keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Thaihenkistä kanaa

Näinä alkutalven pimeinä iltoina tekee mieli nauttia jotain lämmittävää. Jo jonkun tovin olin haaveillut jonkin mausteisuudellaan lämmittävän ruoan tekemisestä ja sen nauttimisesta nuudeleiden kera.

Tartuin sitten Stockan herkusta aiemmin ostamaani Ruokasuosikit-sarjan kanaruokien keittokirjaan ja sieltähän löytyi vaikka miten monta kivaa mausteista kanaruokaa.

Samaan aikaan huomasin marraskuun ruokahaasteenkin käsittelevän näitä lämmittäviä ruokia, kun Kissa pöydällä -blogi heitti ilmoille tulisen HOT HOT HOT! -haasteen. Niinpä osallistun näppärästi tällä appeella myös marraskuun ruokahaastekisaan.

Muuttelin hieman kirjan reseptiä. Laitan tähän kuitenkin reseptin alkuperäismuodossaan ja sulkuihin sen miten itse tein.

Kanaa keltaisen currykastikkeen kanssa
(4 annosta)

"Maustetahna"

6 ruokalusikallista thaimaalaista keltaista currytahnaa (käytin vihreää currytahnaa)
1,5 desilitraa maustamatonta jogurttia (käytin 2 dl Bulgarian ruokajogurttia)
4,25 desilitraa vettä (laitoin 2 desilitraa)
Kourallinen tuoretta korianterisilppua (jätin kokonaan pois)
Kourallinen tuoreita thaimaalaisia basilikanlehtiä suikaloituna (laitoin ihan reilusti)

Vokkiainekset

2 ruokalusikallista kasvi- tai maapähkinäöljyä (käytin maapähkinäöljyä)
2 sipulia ohuiksi lohkoiksi leikattuna (käytin yhden ison banaanishalotin)
2 valkosipulin kynttä hienoksi pilkottuna
2 nahatonta, luutonta kananrintaa suikaleiksi leikattuna
175 grammaa pieniä maissintähkiä halkaistuna (käytin säilyketölkillisen)
(1 vihreä chili silputtuna)
(Loraus soijakastiketta ja pienempi loraus kalakastiketta)

Tuoretta korianterisilppua ja suikaloituja thaimaalaisia basilikanlehtiä koristeluun

Valmista "maustetahna", joka siis oli ihan kastikeolomuotoista ainakin minulla. Paista currytahnaa sekoittaen 2-3 minuuttia ja lisää sitten jogurtti, vesi ja yrtit. Kiehauta ja hauduta 2-3 minuuttia.

Kuumenna öljy ja kuullota sipulia ja valkosipulia 2-3 minuuttia. Lisää kana, maissinpuolikkaat (sekä silputtu chili) ja paista sekoittaen kunnes kananliha ja maissi ovat kypsiä. (Lorauta sekaan soijaa sekä kalakastiketta.)

Sekoita joukkoon "maustetahna" ja kiehauta. Hauduta 2-3 minuuttia, kunnes ainekset ovat kunnolla kuumenneet. Koristele halutessasi yrttisilpulla ja tarjoa heti esimerkiksi nuudelien kanssa.


Ulkonäöllisesti ruoka ei ehkä ole taaskaan se kuvauksellisin, mutta maku oli minusta varsin miellyttävä. Mitenkään erityisen tulinen tämä ruoka ei tällä ohjeistuksella ole, mutta lisäpotkua saa käyttämällä äkäisempää currytahnaa ja lisäämällä tuoreen chilin määrää. Itse en ollut varma reseptin lopputuloksesta, joten en laittanut kuin yhden chilin, toisenkin oisi voinut laittaa huoletta. Joka tapauksessa ruoka maistui minulle erittäin hyvin ja tätä tai tämän variaatioita tulee varmasti kokattua lämmittävän ruoan tarpeessa toistekin. Kanankin voi helposti korvata jollakin muulla lihalla, kalalla tahi vaikkapa tofulla.

2 kommenttia:

Ari Makela kirjoitti...

Mä olisin pettynyt syvästi jos joku ei olisi vastannut thai-reseptillä :)

Virpi kirjoitti...

Heh, no hyvä että tuli sitten tämä epätoivon alho estettyä :)

Tällä kertaa meni tosiaan niin, että teki vaan mieli tehdä tällaista ruokaa ja sitten vasta tajusin että täähän sopii haasteeseenkin.