Joulupöydän antimista

Vietin joulun pyhät suurimmaksi osaksi kahdestaan äitini kanssa, kuten tavallista. Kanssaeläjä piipahti mukanani aatonaatosta jouluaattoaamuun äitini luona, mutta matkasi sitten omia vanhempiaan tervehtimään. Joulu sujui siis varsin rauhallisissa tunnelmissa. Nyt on palattu jälleen arkeen ja nettiyhteyden päähän, joten vaikka joulu menikin jo, palaan siihen vielä muutaman kuvan verran.

Joulupöytäämme on kuulunut yleensä aina hirveä jossakin muodossa. Aiemmin pappani metsästi ja hirvipaistia nautittiin mummolassa aattona joulupukin käyntiä odotellessa. Papan edesmentyä paremmille metsästysmaille, kohtasi joulupöytäämme joitakin vuosia kestänyt hirvipuutos. Nyttemmin kanssaeläjän isä on paikannut tilannetta. Itsenäisyyspäivän viikonloppuna kanssaeläjän kotona vieraillessamme saimmekin jälleen oivan hirvipaistin äitini luokse jouluviemisiksi. Ositimme kylläkin paistin, sillä parin kilon paisti ei mitenkään olisi tullut syödyksi kaiken muun ohella kahden ihmisen joulussa.

Päätimme äitini kanssa valmistaa hirvipaistin yksinkertaisesti, mutta maistuvaan lopputulokseen pääsimme kuitenkin.

Hirvipaisti

Vajaa kilo hirvipaistia
3 kynttä valkosipulia
1 iso tai 2 pientä sipulia
Suolaa, rouhittua mustapippuria
Kokonaisia maustepippureita
(Vettä, voita, paistopussi)

Sulata hirvipaisti. Sulata voita paistinpannulla. Ota paistiin pinta kuumalla pannulla.

Riko hieman valkosipulinkynsien rakennetta, mutta älä silppua. Leikkaa sipuli(t) renkaiksi.

Suolaa ja pippuroi paisti. Aseta uunivuokaan paistopussi ja pussin pohjalle valkosipulinkynnet. Asettele hirvi valkosipulinkynsien päälle ja asettele sipulirenkaat paistin yläpinnalle. Huuhdo pienellä määrällä vettä maut talteen paistinpannulta ja hulauta huuhteluvesi paistopussin pohjalle. Nakkaa sekaan jokunen maustepippuri.

Sulje paistopussi ja anna hirven muhia uunissa miedohkossa lämpötilassa (esim. 150 asteessa) useampia tunteja, kunnes liha on kypsynyt pehmeän mureaksi.

Meidän paistimme näytti uunissa loikoilunsa jälkeen tältä. Tarkkaa aikaa emme katsoneet, mutta kyllä liha useamman tunnin aattona uunissa sai muhia. Rakenne ei ollut lainkaan kuivakka, siitä taisi paistopussissa mukana ollut liemi pitää huolen. Ja makuakin piisasi, vaikka valmistustapa ja tykötarpeet olivatkin simppeleitä.

Rosollia ei meillä tänä jouluna ollut tarjolla lainkaan. Olemme todenneet sen menekin kehnonlaiseksi, joten korvasimme tällä kertaa rosollin yksinkertaisella punajuuri-raejuustosekoituksella.

Yksinkertaista mutta hyvää taisikin olla jouluateriamme teemana tänä vuonna, sillä tarjolla oli myös hyvin simppeleitä uunivihanneksia joukossansa omenaa. Mukana oli muistaakseni öljyä ja jotakin yrttimaustetta; taisikohan olla timjamia ainakin?

Tietysti tarjolla oli myös äidin tekemää porkkanalaatikkoa. Ja taustalla kuvassa piileksii aivan tavallinen kinkku. Meillä kinkku paistellaan hiljoksiin jo aattoa edeltävänä yönä, jolloin aattoaamun aamupalalla saa jo vuolla leivälleen kinkusta siipaleen niin halutessaan. Emmekä ole myöskään harrastaneet kinkun kuorrutteita, vaikka sellaistakin voisi olla joskus ihan hauska kokeilla.

Perunat olivat tällä kertaa läsnä aterialla keitetyssä muodossa. Etualan kattilassa oleva vihreä epäilyttävän näköinen mössö on ilmeisesti kulkeentunut jouluumme äitini kainuulaisten juurten mukana. Mössön nimi on hernetuuvinki ja se on ulkomuodostaan huolimatta hyvää! Taustalla hirven paistoliemi oikealla ja kinkun paistoliemi vasemmalla. Liemet toimittivat kastikkeen virkaa jouluateriallamme.

Lisäksi tarjolla oli tietystikin joululimppua. Limppu oli ihan kaupasta ostettua, mutta sepä ei haitannut mitään. Juomapuolella kierrätin viime vuonna jouluateriaa varten Alkosta saamaani valkoviinisuositusta eli kostutin kurkkuani itävaltalaisella Steinschaden Grüner Veltliner Riede Stainilla. Taustalla myös pieni punaviini (Castillo Montroy Reserva), jonka nappasin aivan sattumanvaraisesti Alkon pienten viinipullojen hyllystä. Äitini nautti punaviinistä ruoan kanssa ja loput tuhosimme glögin terästeenä.

Piparimuffinsit

Tuossa taannoin bongasin Ilta-Sanomia lukiessani ohjeen hauskan oloisiin piparimuffinseihin. Kirjasin ohjeen ylös paperilappuselle. Muffinsit pääsivät esittämään jälkiruuan roolia taannoin kokkailessani kolmen ruokalajin ateriaa itselleni ja kanssaeläjälle erään epävirallisen merkkipäivämme kunniaksi.

Piparimuffinsit
(Ruokalan ohjeella)
12 kpl

4 desilitraa vehnäjauhoja
1 desilitra raakaruokosokeria
2 teelusikallista piparimaustetta
2 teelusikallista leivinjauhetta
2 desilitraa pilkottuja, kuivattuja hedelmiä (esim. omena, luumu tai aprikoosi)
3 kananmunaa
100 grammaa sulatettua voita
1 purkillinen kondensoitua maitoa
1 desilitra kermaa

Kuorrutukseen:
Kermavaahtoa
Strösseleitä

Sekoita ensin kuivat aineet (eli jauhot, sokeri, piparimauste, leivinjauhe ja hedelmien palaset) keskenään. Lisää joukkoon loput aineet (eli munat, sulatettu voi, kondensoitu maito sekä kerma). Sekoita taikinaksi.

Lusikoi taikinaa muffinsivuokiin ja paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Tarjoile muffinsit hieman jäähtyneenä kermavaahdon ja strösseleiden kera.

Itse laitoin kuivattuja hedelmiä ehkä puolet vähemmän (arvasin oikein kanssaeläjän epäileväisen suhtautumisen moisiin sattumiin, nyt niitä ei onneksi ollut liiaksi asti). Lisäksi mielestäni piparimausteen määrää voisi huoletta tässä ohjeessa hieman kasvattaa, eivät mitenkään vahvasti maistuneet piparille nimittäin.


Muffinssit kohosivat hyvin ja onnistuivat muutenkin mainiosti. Koostumuksestakin tuli miellyttävä.


Välttämättä muffarit eivät kermaa kaverikseen kaipaa, mutta koska ohjeessa ne suositeltiin näin nauttimaan ja meillä toimittivat jälkiruoan virkaa, niin kermavaahdon kera nämä suuhun apettiin. Pakastin osan ja tarjosin myöhemmin pikkujouluvieraille ja hyviltä maistuivat vielä pakastuksen ja sulatuksenkin jälkeen!


Pikkuisen pöytäkuusemme ja tuikkukynttilän valon kera Peruspöperölä tahtoo toivottaa kaikille blogiini eksyneille oikein tuoksuvaa, maistuvaa ja rentouttavaa joulun aikaa! Nauttikaa hyvästä ruoasta, juomasta ja seurasta.

Seitsemän pientä paljastusta

Kun Pastanjauhannan Rosmariini oli julkituonut omia paljastuksiaan, muistin että minullekinhan tipahti haaste Suolaa & Pippuria -blogista jo aikaa sitten. En ole saanut aikaiseksi vastata haasteeseen aiemmin, koska näitä on mielestäni todella vaikea keksiä!

Homman nimihän on siis se, että ruokabloggaajat ovat haastaneet toisiaan kertomaan itsestään seitsemän paljastusta. Liittyen ruokaan tai muuten vain itseensä.

1. Kävin elämäni ensimmäisen kerran kiinalaisessa ravintolassa yläasteikäisenä. Olin työelämään tutustumisjaksolla töissä eräässä paikallislehdessä ja ohjaajani vei yhtenä päivänä minut lounaalle kiinalaiseen. En tietenkään tajunnut ruoan tulisuusluokituksesta mitään ja tilasin pokkana tulisimman mahdollisimman annoksen. Kokemus oli ikimuistoinen, kun vettä valui silmistä ja nenästä ja suuta poltteli. Sen jälkeen menikin useampi vuosi ennen kuin uskalsin kokeilla uudemman kerran kiinalaista sapuskaa.

2. Syön lihaa, mutta jostain syystä en pysty syömään sisäelimiä. Siis edes maksaa. Lapsena tykkäsin tosi paljon esimerkiksi jauhemaksapihveistä ja vieläkin ne tuoksuvat mielestäni ihan hyviltä, mutta syömisen ajattelukin pistää jo kuvottamaan. Ostankin siis kanssaeläjälle silloin tällöin kaupan ruokatiskeiltä maksapihvejä, koska itse en niitä voi valmistaa tai syödä. Tämä rajoittuneisuus harmittaa itseänikin, mutta ei voi mitään.

3. Keittiövarusteissani on noloja puutteita. En esimerkiksi omista reikäkauhaa tai morttelia.

4. Epäonnistun lähes aina keittäessäni puikulaperunoita. Pidän niistä kovin ja niin pitää kanssaeläjäkin, joten niitä keitetään meillä usein kuorineen kaveriksi vaikka pihville. Mutta ainakin 90 % kerroista onnistun keittämään ne yli niin että ne alkavat hajota keitinveteen. Vaikka kuinka tarkkana yrittäisin olla, niin aina niin vain käy.

5. Äitini kokkaa yleensä kun näemme, joten hän ei ole ollut kovinkaan tietoinen todellisista ruoanlaittotaidoistani, vaikka tietääkin, että kokkaan mielelläni. Muutama viikko sitten äitini oli meillä kylässä ja tein kanarisottoa. Vierailun jälkeen puhutussa joulua ja joulukokkauksia koskevassa puhelussa äitini antoi ilahduttavaa tunnustusta sanoen jotakin tämän tapaista: "ajattelin, että kun sustakin on nyt tullut noin hyvä kokki, että jos sitten jouluna vaikka vähän jaettais näitä ruokahommia, voitais tehdä yhdessä ainakin osa". Jouluruokahössötys on äidilleni tärkeää, joten tällainen jakaminen tuntui todelliselta luottamuksen osoitukselta ja uskolta kokkaustaitoihini!

6. Kanssaeläjän ruokarajoittuneisuus ei ole pelkästään huono asia. Olen oppinut käyttämään mausteita huomattavasti järkevämmin, kun olen joutunut miettimään, etten tunge vaikkapa liikaa mustapippuria ruokaan. Aiemmin minussa oli ylimaustajan vikaa ja tungin ruokaan kuin ruokaan lempimausteitani ylenmäärin.

7. Koen ruoka-alemmuutta aika usein. En osaa mielestäni tehdä niin hienoja juttuja kuin muut ja minua hävettää, etten esimerkiksi juo punaviiniä. Punaviinin juominen kuuluu ilmeisesti mielessäni "hyvien ruokaihmisten tapoihin" ja pidän itseäni moukkamaisena, kun en sitä itse juo. Mutta en voi mitään sille, että punaviiniin liittyy migreenipelko ja sen vuoksi en ole myöskään totuttautunut punaviinien makuun. Olen siis se tyyppi, joka tilaa ravintolassakin tuhdin pihvinsä seuraksi lasillisen valkkaria.

Juotava joululahja

Jottei meikäläisen joululahjahommat menisi aivan pelkäksi mässäilyksi, pitää joukkoon mahduttaa tietysti myös juotava joululahjus. Tähänkin kokeiluun sain innostuksen siitä samaisesta Annan numerosta, josta nappasin ohjeet aiemmin postaamilleni karpalo-suklaahillolle ja olutsinapillekin. Ainakin minusta sitruuna-anissnapsi kuulosti sen verran mausteisen kirpakalta, että päätin tätäkin testata.

Sitruuna-anissnapsi
(Anna-lehti, numero 49, 2009)

3:n sitruunan kuoret
2 tähtianista (laitoin 3)
0,5 litraa vodkaa (käytin Saaremaata)

Pese sitruunat huolella lämpimässä vedessä. Leikkaa pestyjen sitruunoiden kuoret kuorimaveitsellä kulhoon. Laita kulhoon myös tähtianikset ja kaada päälle vodka.


Anna juomaseoksen seistä peitettynä huoneenlämmössä muutama vuorokausi.



Siivilöi juoma ja pullota se puhtaaseen/puhtaisiin pulloihin. Itse kaadoin juoman kahteen pienempään pulloon. Juoma säilyy viileässä useita viikkoja.

Aivan täysin ei väri näistä kuvista välity, snapsi on mielestäni todella kauniin keltaista. Taidan jemmata toisen snapsipullon aivan omaan käyttöön ;)

Syötäviä joululahjoja osa 3

Olin jo aiemmin päättänyt, että tänä jouluna teen ainakin hilloa annettavaksi lahjana jollekulle. Esimerkiksi Siskot kokkaa -blogissa tehty vaniljainen appelsiinimarmeladi olisi varmasti ollut hyvää taikka sitten Sillä sipulilassa jo syyskuussa keitelty luumumarmeladi.

Tällä kertaa päätin kuitenkin tarttua karpalo-suklaahillon reseptiin, sillä yhdistelmänä tämä vaikutti minusta hauskalta ja mielenkiintoiselta. Täytyy kysellä sitten lahjan saajilta, millainen maku oli valmiina, itse kun lipaisin maistiaisen vain lämpimänä kattilan reunasta.

Karpalo-suklaahillo
(Anna-lehti, numero 49, 2009)

200 grammaa pakastekarpaloita
3 ruokalusikallista vettä
4 desilitraa muscovadosokeria
100 grammaa tummaa (kaakaopitoisuudeltaan vähintään 70 %) tummaa suklaata

Nosta karpalot, vesi ja sokeri kattilaan. Anna kiehua ilman kantta noin 10 minuuttia.

Nosta kattila syrjään liedeltä ja lisää karpalosokeriseoksen joukkoon paloiteltu tumma suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut kokonaan joukkoon.

Purkita seos puhtaisiin purkkeihin.


Tällä reseptillä sain aikaan kaksi tällaista kohtalaisen pienehköä purnukallista hilloa.

Syötäviä joululahjoja osa 2

Raporteeraus syötävien joululahjojen kokkailusta jatkukoon nyt olutsinapilla. Ikinä en ole sinappia tehnyt, enkä totta puhuen itse edes pidä sinapista. Anna-lehden joulureseptit saivat minut kuitenkin kokeilemaan myös sinapin tekoa. Homma oli helpompaa kuin kuvittelinkaan.

Olutsinappi
(Anna-lehti, numero 49, 2009)

1 desilitra sinappijauhetta
3 ruokalusikallista sokeria
1 desilitra tummaa lagerolutta
3 ruokalusikallista sinapinsiemeniä
1 teelusikallinen suolaa
1 desilitra (makeaa) omenahilloa
2 teelusikallista omenaviinietikkaa

Kuumenna kattilassa sinappijauhe, sokeri, olut, sinapinsiemenet (ohje käskee käyttää ruskeita ja keltaisia, mutta itselläni oli vain keltaisia), suola ja omenahillo (käytin omatekoista omenasosetta) samalla koko ajan sekoittaen.

Anna sinappiseoksen kiehua muutama minuutti (olisinkohan antanut sinapin pulputella vajaan 10 minuuttia?). Nosta sitten kattila liedeltä ja mausta etikalla.

Sekoita taas seosta ja purkita sitten puhtaisiin purkkeihin. Anna maustua viileässä muutama päivä ennen tarjoamista.


Tästä määrästä tuli kaksi aika pientä purkillista sinappia (kuvassa näkyvät). Jos tahdot tehtailla sinappia enemmissä määrin, kannattaa siis tuplata tai triplata ohjeen ainemäärät.

Syötäviä joululahjoja osa 1

Tänä jouluna minäkin vihdoin ja viimein saan annettua ruoka-aiheisia lahjoja ystävilleni. Monena vuonna olen aikonut tehdä jotain kivaa itse, mutta en ole keksinyt hyviä ideoita, minulla ei ole ollut aikaa toteuttaa niitä tai olen epäillyt omia taitojani niiden valmistuksessa. Tällä kertaa bongasin niin kivoja ohjeita, jotka eivät kuitenkaan vaikuttaneet ylitsepääsemättömän vaikeilta ja ehkäpä se luottamus niihin omiin taitoihinkin on matkan varrella karttunut. Joka tapauksessa tällä viikolla keittiössäni on syntynyt niin olutsinappia, karpalo-suklaahilloa kuin namusiakin.

Ensimmäisenä julki pääsevät Pirkan joulureseptien joukosta huomioni kiinnittäneet appelsiinitryffelit. Näihin tuli kätevästi myös hieman alkoholia, joten tämä on samalla blogini vastaus joulukuun alkoholi-teemaiseen ruokahaasteeseen, jonka ilmoille on kuuluttanut marraskuun tulisen haasteen voittanut Merkintöjä Melukylästä -blogin Krisu.

Appelsiinitryffelit

3/4 desilitraa vispikermaa
2 ruokalusikallista sitruslikööriä, esimerkiksi Cointreau sopii mainiosti
3/4 teelusikallista jauhettua kardemummaa
250 grammaa tummaa leivontasuklaata
50 grammaa voita

Koristeluun valkosuklaata

Karamellivuokia, joista tarjoilla tryffelit

Kerma ja kardemumma oli jo mittailtu kattilaan, mutta tässäpä muita tarvittavia herkkuaineksia odottelemassa muuntumistaan appelsiinitryffeleiksi.

Mittaa siis kattilaan kerma, sitruslikööri ja kardemumma. Kuumenna seos ja keitä miedolla lämmöllä ilman kantta noin viitisen minuuttia.


Lisää seokseen paloiteltu suklaa ja margariini. Silloin seos näyttää ehkä hieman vähemmän houkuttelevalta eli tällaiselta. Lämmitä seos miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes voi ja suklaa ovat sulaneet joukkoon.

Nostele massa karamellivuokiin. Tässä sitä puuhaa sitten riittääkin! Itselläni oli todella pieniä karamellivuokia (en tiedä edes monenko kokoisia näitä on, mutta nämä olivat siis pikkuruisia paperisia vuokia ja näitä tuli tästä seosmäärästä varsin kohtuullinen määrä). Pyydä apukäsi latomaan vuokia pöydälle, jotta itse ehdit nostella seosta vuokiin ennen kuin suklaaseos kokonaan alkaa tönkköytymään. Nostele karkkivuoat vaikkapa tarjottimelle, jotta sinun on helpompi siirtää ne kylmään jähmettymään.

Anna namusten jähmettyä viileässä (ainakin) pari tuntia.


Jääkaapissa aikansa oltuaan tryffelit näyttävät kutakuinkin tältä. Seos kyllä jähmettyy, mutta ei kovetu hirmuisen kovaksi. Maku ja olomuoto ovat suussasulavan pehmoisia.


Vaihtoehtoisesti voit myös koristaa tryffeleitä valkosuklaalla. Alkuperäisessä reseptissä käsketään sulattaa valkosuklaata vesihauteessa 150 grammaa. Itselläni oli toisen karkkikokeilun jäljiltä avattu leivontavalkosuklaalevy, josta oli noin puolet 100 gramman levystä jäljellä. Siispä sulattelin pakastepussissa, jonka laitoin kuumenevaan vesikattilaan lilluskelemaan, sen jäljellä olevan valkosuklaan ja koristin sillä osan tryffeleistä. Suklaata tietysti kuluu enemmän, jos haluaa tehdä näihin tasaisen koko namun peittävän valkosuklaapeitteen. Itselläni ei hermo kestänyt moista touhua, koska en ole kovin hyvä pipertämään. Omistani tuli niin rumia, että päätin muutaman hirviön jälkeen tehdä lopulla valkosuklaallani vain tuollaiset pisaramaiset koristeet osaan tryffeleistä.

Lisäksi pinnalle voisi vielä ripotella esimerkiksi hopeakuulia, mutta minusta nämä eivät sellaisia erityisesti kaipaa.

Valkosuklaan jälkeen kannattaa vielä laittaa namut jääkaappiin jähmettymään joksikin aikaa. Ohje sanoo jotta muutamaksi tunniksi, mutta näillä meikäläisen suklaamäärillä riitti ehkä tuntikin?

Näitä voi tehdä kätevästi jo näin etukäteen, sillä ohjeistuksen mukaan tryffeleiden pitäisi säilyä viileässä 2-4 viikkoa.

Hirveän hyvää...

...tai hyvää hirvestä. Miten päin vaan.

Vierailimme viime viikonloppuna kanssaeläjän vanhempien luona ja saimme täydennettyä taas pakastimestamme huvenneet hirvenlihavarannot. Mukaan saimme myös jauhettua hirvenlihaa, joka piti käyttää mahdollisimman pian pois (kertaalleen jäädytettyä kun ei oikein kannata uudelleen pakastaa, paitsi tietysti kypsennettynä). Päästin tällä kertaa kanssaeläjän valloilleen keittiössämme ja tuloksena syntyi hirvenjauhelihakastiketta sekä tänään vielä pasteijoita.

Ruskea hirvenjauhelihakastike

Noin 400 grammaa hirvijauhelihaa
1 sipuli
Voita
Vehnäjauhoja
Vettä
Suolaa, pippuria (ja paprikajauhetta)
Kokonaisia musta- ja maustepippureita

Silppua sipuli. Kuumenna paistinpannu ja lisää ihan kunnon köntsä voita. Paistele jauheliha ja sipulisilppu voissa kypsäksi. Mausta ihan ronskisti suolalla ja rouhaise reippaasti myllystä mustapippuria sekaan. Paprikajauhettakin voi hitusen tumpsauttaa sekaan, mutta se ei ole pakollista.

Sulata kattilassa noin 2 ruokalusikallista voita. Lisää sulaneen voin sekaan noin 3 ruokalusikallista vehnäjauhoja ja ruskista jauhot voissa. Sen jälkeen sekoita joukkoon vettä (kuulemma kanssaeläjä laittoi ehkä seitsemisen desilitraa) ja sekoita kastikkeen koostumus tasaiseksi. Lisää sitten joukkoon kokonaisia mustapippureita sekä kokonaisia maustepippureita (muutamia kumpaakin, kanssaeläjä laittoi ihan reilusti molempia). Lisää lopuksi sekaan myös jauhelihasipuliseos ja sekoita kastike taas tasaiseksi. Anna porista tovi ja tarjoile perunoiden kanssa.


Ruskea kastike on ehkä kaikista epäkuvauksellisin ruoka, jota olen kuvannut. Mitäpä sitä kaunistelemaan, tältähän se näyttää.


Kastike pääsi lautaselle kuorineen keitettyjen puikulaperunoiden ja maustekurkkuviipaleiden kanssa. Ruokajuomana itselläni oli Crowmoorin extrakuiva omenasiideri, kanssaeläjällä tsekkiläinen tumma olut. Ruoka nautittiin itsenäisyyspäivän iltana kynttilän valossa, nauttien juuri pöydälle laitetetuista joululiinoista ja pöydän päähän päässeen pikkuisen joulukuusen luomasta joulun odotuksen tunnelmasta sekä hyvästä seurasta. Yksinkertaista, melko perisuomalaista ja silti (tai juuri siksi?) niin hyvää.

Tänään olin töiden jälkeen tekemässä hieman jouluostoksia kaupungilla kun kanssaeläjä soitti kaupasta ja kertoi ajatelleensa, että lopusta hirvenjauhelihasta voisi tehdä vaikkapa riisi-jauhelihapasteijoita. Siispä pieni puhelinkonsultaatio tarvittavista aineksista ja kotiin tekemään pasteijoita yhteistyöllä. Vinkkiä otettiin Cebicin keittiöstä.

Hirvipasteijat

1 paketillinen voitaikinalevyjä (meillä taisi olla 10 taikinalevyä)
Noin 400 grammaa hirvenjauhelihaa
Voita
1 sipuli
2 desilitraa riisiä (joka keitetään)
Suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, valkopippuria
Kananmunaa voiteluun

Sulata taikinalevyt. Silppua sipuli. Laita suolalla maustettua vettä kiehumaan riisiä varten.

Laita riisit kiehumaan suolalla maustettuun veteen ja kypsennä riisipakettisi ohjeistuksen mukaan. Kuumenna paistinpannu ja laita pannulle voita. Ruskista sipulisilppu ja jauheliha pannulla. Mausta ihan reilusti suolalla, rouhitulla mustapippurilla, paprikajauheella ja valkopippurilla. Jauhelihaseos saa olla reilusti maustettu, koska riisi ei ole.

Kun riisit ja jauheliha ovat kypsiä, voit yhdistää ne ja sotkea niistä sopivan mössön pasteijoiden täytteeksi. Maistele vielä tarvitaanko lisää suolaa tai muita mausteita.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja aloita pasteijoiden teko. Kauli sulaneita voitaikinalevyjä hieman ohuemmaksi ja puolita aina kukin levy. Nosta taikinapalaselle riisi-jauhelihaseosta ja sulje sitten pasteijan reunat tiiviisti. Tökkää haarukalla pasteijaan pari reikää ja voitele pasteijat päältä munalla. Jatka samaan malliin kunnes voitaikina tai täyte loppuu. Meillä taisivat mennä aika tasan. Paista sitten pasteijoita uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia.


Ihan pasteijoilta ne näyttivät. Eivät kaunottaria nämäkään, mutta maistuivat aivan siltä miltä pitikin; jauheliha-riisipasteijoilta. Kanssaeläjällä tosin taisi tulla jo hirvikiintiö hetkeksi täyteen, sillä hänen mielestään nämä eivät ollee kauhean hyviä - joskaan eivät myöskään pahoja. Ehkäpä täyte olisi kuitenkin kaivannut hieman jotain juustoa tai muuten rankempaa maustamista jotta pasteijat olisivat olleet makuisampia. Tuorejuustoa meillä ei kuitenkaan ollut ja juustoraasteen tai vaikkapa tomaattipyreen/ketsupin lisäämistä kanssaeläjä ei pitänyt hyvänä ajatuksena.

Bolognesea uunissa

Ruokablogimiitin emännöinnin jäljiltä jääkaapissa odotti tuhoamistaan taannoin myös punaviinin jämät. Kaikkea ei viitsinyt arki-iltoina glöginkään terästeeksi lorautella, joten jotakin ruokaa piti keksiä, johon osan punkusta sai upotettua. Bolognese-kastike kävi mielessä ja googlailemalla totesin Kulinaristi-blogista löytyneen Bolognesen olevan arki-iltaani sopiva resepti testattavaksi. Resepti on alkujaan ilmeisesti Jamie Oliverin tekosia, mutta blogin emäntä oli sitä hieman muunnellut. Itse vielä muuntelin reseptiä hieman kaappieni sisällön mukaisesti.

Spaghetti Bolognese

Oliiviöljyä
1 paketillinen Amerikan pekonia
Tuore rosmariinin oksa (käytin kuivattua)
1 iso tai 2 pienempää sipulia
3 kynttä valkosipulia
500 grammaa jauhelihaa (käytin naudan paisti-)
1-1,5 desilitraa punaviiniä (laitoin 2 dl)
2 ruokalusikallista lihafondia (käytin vasikka-)
Mustapippuria
Murskattuja viherpippureita (käytin Meiran Aurinkoinen Provence -maustemyllyn seosta)

500 grammaa paseerattuja tomaatteja (käytin säilyketölkin Mutti-tomaattimurskaa)

Silppua pekoni suikaleiksi/kuutioiksi. Silppua myös sipuli ja valkosipuli. Ruskista sitten pekonipalaset pannulla. (Jos käytät tuoretta rosmariinia, lisää silppuamasi rosmariinin lehdet pannulle.) Lisää sipulit ja jauheliha. Ruskista liha kunnolla.

Lisää sitten lihaseokseen punaviini, fondi ja mausteet. Sekoita hetki ja lisää vielä paseeratut tomaatit/tomaattimurska. Anna kiehua muutama minuutti.

Kaada sitten seos uunivuokaan (tai jos pannusi on uuninkestävä, niin anna olla siinä) ja tee leivinpaperista "kansi", jonka laitat suoraan kastikkeen pinnalle. Laita sitten vuoka tahi pannu 200 asteiseen uuniin noin tunniksi.

Tarjoa spagetin kanssa. Ota kastikkeen valmistuttua sitä kauhallinen ja sotke keitetyn spagetin joukkoon, jotta spagetit eivät liimaannu toisiinsa. Lisää spagetin päälle lautaselle reilusti kastiketta ja raasta kaiken huipuksi parmesania tai muuta hyvää juustoa.



Tästä tuli mielestäni tosi mehevää ja valmistus sopi ihan arki-iltaankin kun suurin osa valmistusajasta oli helppoa; sen kun odotteli vaan että kastike muhii uunissa. Itselläni tämä taisi ehtiä olla uunissa ylikin tunnin ruokaseuraa odotellessa, mutta sehän nyt ei haittaa bolognesen tapauksessa yhtään mitään.



Kanssaeläjällekin tämä maistui, vaikka olikin vähän erikoisempi jauhelihasoosi ja ajattelin että voi olla hänen makuunsa turhan voimakkaita makuja. Hyvin upposi kuitenkin molemmille, itse lämmittelin tätä vielä seuraavana päivänä lounaaksi töissäkin.