sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sopivasti tulinen couscous-salaatti

Bongasin kivan couscous-salaatin ohjeen Puolialastoman kokin blogista taannoin. Eräänä perjantai-iltana, kun piti taas kerran saada suhteellisen vikkelästi jotain hyvää apetta nenän eteen, otin reseptin toteutukseenkin saakka. Tein salaatista vähän oman muunnelman sen mukaan mitä oli saatavilla ja pienensin reseptiä muutenkin sopimaan yhdelle.

Sopivasti tulinen couscous-salaatti
(yhdelle nälkäiselle)

1 desilitra täysjyväcouscousia
1,5 desilitraa vettä
Loraus oliiviöljyä

1 naudan filepihvi
Paprikajauhetta
Suolaa
Mustapippuria myllystä

1 pieni punasipuli
Puolikas punainen paprika
Yrttejä (tuoreita tai kuivattuja, itse taisin laittaa ainakin basilikaa ja timjamia)
Puolikas tai kokonainen punainen tuore chili ilman siemeniä
Loraus kalakastiketta
Puolikas lime

1 desilitra turkkilaista/kreikkalaista tai muuta vastaava jogurttia
Kuivattua minttua
1 pieni valkosipulin kynsi
Loraus sitruunamehua

Valmista ensin kastike. Silppua valkosipuli pieneksi tai purista puristimella jogurtin joukkoon. Sekoita sekaan myös minttua ja loraus sitruunamehua. Voit laittaa myös suolaa ja pippuria, jos tykkäät. Sekoita hyvin ja laita sitten kastike jääkaappiin maustumaan.

Seuraavaksi valmistetaan couscous. Laita siis vesi kiehumaan, lorauta sekaan oliiviöljyä. Kun vesi kiehuu, sekoita joukkoon couscous. Anna couscousin turvota muutama minuutti. Kannattaa laittaa hella niin pienelle kuin mahdollista ilman että kuitenkaan sammutat lämpöä kokonaan. Sekoita välillä puuhaarukalla tai vastaavalla, jotta couscous pysyy irtonaisena.

Kypsennä pihvi paistamalla se esimerkiksi valurautaisella parilapannulla kypsäksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää couscousin sekaan valikoimiasi yrttejä ja paprikajauhetta. Silppua sekaan myös chili sekä punasipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Lorauta mukaan pienesti kalakastiketta ja purista puolikkaasta limestä mehut. Pilko tai viipaloi myös pihvi.

Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään ja laita salaatti maustumaan jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Tarjoile salaatti jogurttikastikkeen kanssa. Mausteiden määrää säätelemällä voit tehdä salaatista omaan makuusi sopivan. Jos tykkää tulisesta niin lisää chiliä ja kalakastikkeella voi tavallisen suolan lisäksi säädellä salaatin suolaisuutta.

Tämä oli oikein kivaa vaihtelua, ja jotakin tämän suuntaista tulee varmaan tehtyä toisenkin kerran. Seuraavalla kerralla käytän ehkä rohkeammin chiliä ja yrttejä.

4 kommenttia:

Uusano kirjoitti...

Mukavan kuuloinen ohje. Harvemmin tulee coucousia käytettyä, mutta voisinpa kokeilla. Muuten tein sekä sen pikamisun, että tuon moussen postaamiesi ohjeiden mukaan, hyviltä maistuivat. Ja meni ne muutama keksi pussinpohjalta ja suklaalevyjen puolikkaat, eli varastojen siivouksestakin kävi:)

Virpi kirjoitti...

Kiva kuulla että reseptit toimivat teikäläisenkin käytössä! :)

Tuollaisia kaappien ja pussien ja pakettien tyhjäysohjeita on hyvä olla hihassa, kun monesti just jää se ärsyttävä pari keksiä tai vastaavaa yli.

Mäkään en ihan hirveesti oo kokkaillut couscousia, mutta tän tyyppiset salaattijutut on kyllä käteviä tehdä.

Uusano kirjoitti...

Toimisi varmaan tosi hyvin eväsruokana, kun voi tarjota (ja on ehkä parempaakin) kylmänä. Ja voisi laittaa kanaa vaihteeksi.

Virpi kirjoitti...

Ehdottomasti toimisi hyvin eväsruokana ja kana sopii kyllä minunkin mielestä tähän aivan hyvin naudan tilalta :)