perjantai 10. helmikuuta 2012

Vaalipäivän liharuukku

Pakkaspäivinä eniten houkuttelevat lämmittävät keitot ja pitkään uunissa hauduteltavat padat. Pakkasta totisesti on täällä meidän nurkilla riittänyt, tänään onneksi jo helpottaa. Presidentinvaalien toisen kierroksen äänestyspäivänä pakkanen paukkui erittäin jäätävissä lukemissa, joten lämmittävä pataruoka sopi hyiseen mutta laiskan leppoisaan sunnuntaihin erinomaisesti.

Yhteishyvän reseptit eivät ole minulle erityisen tuttuja, sillä lehteä ei meille tule (emme ole liittyneet S-ketjun vihreäkorttiseen armeijaan). Tämä liharuukun resepti on kuitenkin peräisin Yhteishyvästä, ja tartuin siihen kun parikin tuttavaani sitä suositteli.

Liharuukku

Vajaa kilo naudanpaistia suikaleina
1 sipuli
Mustapekka-tuorejuusto
2 desilitraa kermaa
Suolaa
Voita+öljyä paistamiseen
1-3 desilitraa vettä (riippuu miten nesteistä padasta haluaa)
2 ruokalusikallista soijakastiketta

Ota liha lämpimään noin tuntia ennen kokkausta. Itselläni oli köntti naudan sisäpaistia, jonka itse sitten pienin jonkinlaisiksi suikaleiksi/palasiksi.

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Kuumenna paistinpannulla voita ja öljyä. Ruskista lihasuikaleet parissa erässä. Siirrä ensimmäinen erä pataan odottamaan.

Lisää lihojen toisen erän joukkoon hienonnettu sipuli ja anna hetken aikaa pehmetä.

Murenna seuraavaksi pannulle mukaan Mustapekka ja lisää joukkoon vettä. Kolmella desilitralla vettä padasta tulee tosi nesteistä, itse laitoin kaksi ja silti lientä jäi hirveästi yli, joten seuraavalla kerralla laitan ehkä vain desilitran.

Kääntele seosta, kunnes juusto on sulanut.

Siirrä lihaseos uunipataan.

Anna hautua uunissa noin tunnin ajan.

Sekoita tunnin kuluttua padan sekaan kerma ja soijakastike. Voit myös lisätä tässä välissä vettä, mikäli pata näyttää liian kuivakalta.

Hauduta pataa vielä noin 15 minuuttia.

Padan kanssa sopisivat varmasti hyvin riisi, keitetyt perunat tai vaikka perunamuusi. Meillä syötiin uunikasviksia, joissa oli porkkanaa, punaista paprikaa, punasipulia ja palsternakkaa. Mausteena öljyä, suolaa, mustapippuria ja kuivattua timjamia.

Reseptiä ei ihan turhaan oltu kehuttu, sillä tämä maistui kyllä meille molemmille mainiosti. Lihasta tuli mukavan mureaa ja liemi maistui herkulliselle. Tehdään kyllä varmasti toistekin!

2 kommenttia:

Pikku Leijonan Emäntä kirjoitti...

Sattuipas, juuri tänään puhuin siitä, miten meillä ei ole pitkään aikaan tehty naudanlihasuikaleista ruokaa. Tässähän olisi mainio resepti. Ja siihen kylkeen uunikasvikset lisukkeeksi, nam nam.

Virpi kirjoitti...

Pikku Leijonan Emäntä: Joskus käy niin sopivasti, että vastaan tulee resepti juuri sen tyyppiseen ruokaan mitä on lähiaikoina mietiskellyt. Tämä on ainakin helppo ja hyvä perusresepti, kokeile ihmeessä!