lauantai 13. lokakuuta 2012

I can't fight this feeling anymore

...nimittäin tätä Lontoo-hehkutusfiilistä, joka valtasi mieleni toissaviikkoisella syyslomareissullani kyseiseen metropoliin. Kliseisesti voisi todeta, että I left my heart in London, mutta postauksen otsikkoon piti keksiä muuta, koska kanssaoululaiset bloggaajatoverini olivat jo käyttäneet kyseistä lainia omassa Lontoo-postauksessaan.

Olin reissussa ensimmäistä kertaa yksin Suomen rajojen ulkopuolella. Ymmärrettävästi hieman jännitti, mutta lopulta matkani ei päässyt muodostumaan kovinkaan yksinäiseksi. Kolmen yön reissu oli tietysti myös auttamatta aivan liian lyhyt, ja hinku palata takaisin on kova jo nyt.

Lensin Norwegianilla, joten lentomatka sujui nopsasti läppärillä surffaillessa ja minisampanjaa nauttiessa. Olin niin loman tarpeessa, että koin suorastaan velvollisuudekseni aloittaa matkan juhlakuplivalla!

Majoituin Lontoossa Victorian alueelle. Hotelliin ei kuulunut aamupalaa, joten kahvilat tulivat tutuiksi. Eräskin aamu alkoi läheisessä Caffé Nerossa kahvin, toastin, tuoremehun ja päivän juorujen merkeissä.

Hotellin läheltä Wilton Roadilta löytyi myös brittiläinen Amarillon vastine, Loxo Mexicano, jossa eräänä väsyneenä hetkenä kävin ravitsemassa itseäni. Vertaus Amarilloon kertoo ruoasta kaiken oleellisen.

Yhden aamun vietin hortoilemalla ympäri Notting Hilliä, jossa luonto vielä pisti kampoihin syksylle. Aamun varhaisesta ajankohdasta johtuen en juurikaan tehnyt ostoksia Portobello Roadin myymälöistä, ja suositeltu Books for Cookskin jäi vain ikkunaostosasteelle.

Notting Hillissä hortoilun ja Oxford Streetillä kauppojen kiertelyn jälkeen suuntasin afternoon tealle Sanderson-hotelliin. Olin buukannut Madhatter's Afternoon Tean netistä etukäteen, sillä lokakuussa hommasta sai 25 % alennuksenkin. Pakettiin kuului tietysti lasillinen sampanjaa.

Söpöt mini-sandwichit toivat väriä lautaselle. Jokaisella leivistä oli oma täytteensä; muun muassa lohta sekä sinappista kinkkuleipää.

Iltapäiväteellä tarjoillaan usein myös skonsseja. Tällä kertaa tarjolla oli ihan perusskonssin lisäksi rusinoilla maustettu versiokin. Väliin sai sipaista clotted creamia taikka mansikkahilloa.

Makeaa osastoa edusti mokkainen pikkuleivos sekä Queen of the Hearts -sydän, joka koristelullaan kehotti syömään itsensä. Sydämen päällä oli kovahko marsipaanikerros, sisus puolestaan suli suuhun moussemaisena. Muutenkin afternoon tean tarjoiluissa oli mietitty hauskasti ulkonäön ja maun sekä rakenteen kontrasteja.

Drink me! -pikkupullo sisälsi kerrostettuina muun muassa pannacottamaista ainesta ja passionhedelmän makua. Tarjoilija kielsi sekoittamasta pulloa liikaa, jotta eri kerrokset eivät menisi sekaisin. Pillillä juotaessa pullosta olisi tarkoitus saada suuhunsa eri makuja kerroksittain.

Teetä ja kahvia sai nauttia niin paljon kuin halusi, ja pikkumakeina tarjoiltiin jäätelötikkari (vasemmalla), jonka päällä oli suussa poksahtelevia rakeita, aivan kuin lapsuuden tikkareissa, joita kastettiin poksupurupussiin! Oikealla oleva tikkari puolestaan päätti koko ruokailun, sillä se viilensi ja raikasti maullaan koko suun.

Tunsin oloni Sandersonissa hieman maalaisjuntiksi, sillä viiden tähden hotellin ravintolassa palvelukin oli jokseenkin äärikohteliasta ja oma hieman rähjäinen reissulook ei ehkä sulautunut lounastamassa olleiden bisnesmiesten sekaan. Maut olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja kokemus kiva!

Lontoolaisissa tavarataloissa oli jo jouluosastot avoinna. Käväisin ostamassa teetä tuliaisiksi klassiselta Fortnum & Masonilta, jonka jouluosasto tarjoili kivan vintagehenkisiä koristeita. Lokakuun alku ei kuitenkaan ole itselleni vielä aivan sitä joulufiiliksen ajankohtaa, joten pystyin ohittamaan kimaltavat ihanuudet ilman ongelmia.

Aamu alkaa lempeästi, kun lattessakin on sydän. Luomukahvilaketju Le Pain Quotidien tarjoaa nimensämukaisesti jokapäiväistä leipää luomuna ja paljon muuta herkullista.

Latten lisäksi mupelsin mahaani yhtenä reissuaamuna ihanan tuoretta leipää luomuvoilla, munakokkelia prosciuttolla ja salaatilla höystettynä. Todellinen hyvän mielen aamupala.

Borough Marketin liepeillä nautakin kaipasi rakkautta. Suupielet nousivat ylöspäin!

Juuri ennen lähtöäni lounastin Helsingissä Kulinaarimurulan Jaanan kanssa, ja vaikka Jaana komensikin minua varaamaan runsaasti aikaa Borough Marketille, typistyi käyntini pelkäksi pintaraapaisuksi valitettavista majoitusongelmista johtuen. Tässä taas yksi syy lähteä uudestaan, sillä liian paljon jäi maistamatta, haistamatta ja näkemättä täällä ruokaihmisen mekassa.

Siideri-ihmisenä olin tietysti aivan onnessani siitä, että jokaisesta kuppilasta sai hanasta varsin mainioita siidereitä. Pint of Aspall, please!

Pubista saa muutakin kuin fish and chipsejä tai burgereita. Tämä pubissa nauttimani vuohenjuustosalaatti sisälsi ihastuttavan runsaasti nimikkoainesosaansa ja oli muutenkin maukas.

Yksinäisyys ei tosiaan päässyt vaivaamaan, vaikka soolona reissasinkin. Yhtenä iltana tapasin pubissa ex-oululaista, nykylontoolaista tuttavaa, ja toisena päivänä lyöttäydyin yksiin Tampereelta sattumoisin samaan aikaan itsekseen Lontoossa reissussa olleen kaverin kanssa.


Tampereen-kaverin ehdotuksesta olimme menossa burgereille Hard Rock Caféehen, mutta sehän olikin rempassa. Kauppa oli auki kuitenkin, ja pistäydyttyämme tsekkaamassa kaupan museo-osaston Elviksen takin sekä muutaman muun mielenkiintoisen esineen, päädyimme lounaalle kaupan vieressä sijainneeseen pubiin. Paikka oli erinäisistä syistä hieman epäilyttävän oloinen, mutta lopulta pöytäämme saapuneet burgerit palvelivat tarkoitustaan kyllä varsin pätevästi.

Lontoo ilman musikaalia ei tullut kyseeseen. Olin hankkinut etukäteen netistä puoleen hintaan Last Minute -sivun kautta itselleni lipun, ja lipun tuntia ennen näytöstä lunastettuani kulutin aikaani läheisessä Ruby's Revenge -baarissa, jossa happy hour -drinksut olivat viiden punnan luokkaa. Mojito oli oikein onnistunut!

Musikaalikseni valikoitui Rock of Ages UK, jota esitetään Shaftesbury Theatressa. Jos haluat vakavasti otettavaa taidemusikaalia, älä mene katsomaan tätä. Jos sen sijaan tykkäät nostalgisista kasarirockbiiseistä, parodianomaisesta lähestymistavasta musikaaliin, huumorista, mahtavista lauluäänistä, kauniista ja komeista esiintyjistä ja siitä, että yleisössä saa aivan vapaasti juoda vaikka siideriä, laulaa, nauraa, itkeä ja taputtaa, niin mene katsomaan hauskanpitomusikaali ROA. Itse olin aivan fiiliksissä!

Musikaalin väestä osa oli aivan vasta vaihtunut, myös miespääosa Drew'n esittäjä oli uusi. Vanhasta en tietenkään voi sanoa sen kummempaa, mutta uutta Drew'ta (aiemmin mm. Queen-musikaali We Will Rock Youssa esiintynyttä) Ross Hunteria nyt on vähän pakko hehkuttaa. Korkealta ja kovaa laulavat söpösti hymyilevät miehet nyt vaan on aika ihania.


Kivoja kahvilaketjuja Lontoossa tuntui riittävän. Jälleen kerran aamupalalla testasin Pret A Manger -ketjun capuccinon ja lämpimän egg and bacon -leivän merkeissä. Kahvilan leivät eivät mainostarran mukaan harrasta yöelämää.

Lähtöpäivänä kulutin aikaani ihanassa St James Parkissa auringonkin pilkistellessä välillä pilvien välistä. Puistossa kohtasin elämäni ensimmäiset pelikaanit, ja nehän olivatkin yllättävän isokokoisia!

Samaisessa puistossa oli hurja määrä uteliaita ja vauhdikkaita oravia. Tämä yksilö sentään ystävällisesti pysähtyi hetkiseksi poseeraamaan (tai kyttäämään onko valokuvaajalla tarjota herkkupalaa).

Puisto sijaitsee Buckinghamin palatsin läheisyydessä ja on kyllä oivallinen pakopaikka suurkaupungin vilinälle. Puistossa on vessoja ja kioskeja, joten aikaa voi viettää puistossa vaikka enemmänkin. Kioskista napatun kahvin kanssa kuljeskellessa ja puiston kasveja ja eläimiä katsellessa aika kului kuin siivillä.

Ennen matkaani olin bongannut, että kaupungissa on meneillään juuri reissuni aikana London Restaurant Festival.  Festarin sivuilta bongasin yhden Michelin-tähden saaneen intialaisravintolan, joka tarjosi festaritarjouksenaan 3 ruokalajin lounasta varsin kohtuulliseen 20 punnan hintaan. Varasin itselleni pöydän oitis!


Ennen varsinaista alkuruokaa pöytääni Quilonissa kannettiin leipäsiä, dippejä ja tahnoja, jotka lopulta olivat melkeinpä aterian parhaimmistoa!

Varsinaiseksi alkupalakseni valitsin coconut cream chickenin. Lempeän mehevä kana oli ihanaa!

Ravintolan puolesta alkuruoan ja pääruoan välissä pöytään kannettiin ruokahalua herättelemään lasillinen tomaattista lämmittävää keittoa.

Pääruokana söin Malabar lamb Biryani -annoksen. Lihat oli tehokkaasti kätketty kupposen keskivaiheille ja pohjalle.

Liha oli mureaa ja herkullista. Annokseen tulivat mukaan myös Naan-leipä sekä Pachadi. Pachadissa oli jogurttia, jossa oli ananasta ja granaattiomenaa, kookosta, sinappia ja juustokuminaa.

Jälkiruokaosastolla tarjolla oli Goalaista erikoisuutta Bibincaa (oikealla), joka ei kyllä maistunut kauheasti millekään. Muutenkin jälkkäri oli ehkä aterian heikoin lenkki. Vaniljajäätelö oli kyllä oikein kelvollista.

Masala Chai maistui ihanan mausteiselta, mutta rauhoittavalta aterian päätteeksi. Juomat muutoin olivat jokseenkin hinnakkaita; lasillinen perusvalkoviiniä ja vesi maksoivat yhteensä 11 puntaa, joista 3 puntaa veloitettiin ihan perusvedestä. Oli hieno paikka tahi ei, mielestäni viiniä tilatessa veden kuuluisi olla ilmaista, ellei se sitten ole jotakin pullovettä.

Ruokailu Quilonissa oli elämäni ensimmäinen ateria Michelin-tähditetyssä ravintolassa (joo, tiedetään, olen surkea ruokabloggari!). Palvelu ja puitteet olivat tietysti keskivertoravintolaa fancymmat, mutta ruoka ei loppujen lopuksi niin erityisen ihmeellistä. Mukava kokemus, mutta ei järisyttänyt maailmaani kuitenkaan.

Kaikkinensa reissu oli todella onnistunut, ja aion matkustaa tarpeen vaatiessa jatkossa uudelleenkin itsekseni. Yksin reissatessa aivan parasta on, että voit syödä juuri siellä missä itse haluat, tehdä mitä nyt sattuu huvittamaan, kävellä niin paljon kuin omat jalat vain kestävät tai pysähtyä pubiin siiderille, kun siltä tuntuu.

Ja mitä Lontooseen tulee, todellakin jätin sydämeni siihen kaupunkiin. Vaikka juuri palasin, hingun jo takaisin. Darling London, we'll meet again!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tulipas nalka, ensi kerralla tehdaan treffit iltapaivateen tai cocktailien merkeissa!

Fifi

Kotiharmi kirjoitti...

Nyt mää oon lukenut tämän kaksi kertaa, ja kuukauden aikana ennätän lukea vielä ainakin viidesti(kymmenesti) :) Imen kato vaikutteita, sillä Lontoo kutsuu meitäkin!

Virpi kirjoitti...

Fifi: Kyllä, ehdottomasti!

Kotiharmi: Jee! Pääsette ihanaan kaupunkiin tekin reissulle. Mulla oli koko ajan sellainen olo esim. Sohossa kävellessä että "onpa kiva kahvila/ravintola/pubi" ja sitten harmitti, kun ei voinut mennä kaikkiin, kun vatsa ei vetänyt määrättömästi ruokaa taikka juomaa kuitenkaan. Ja kyllähän Lontoo nyt muutenkin oli aivan mahtava paikka :)

Campasimpukka kirjoitti...

Mahtava monipuolinen reissupostaus!

Virpi kirjoitti...

Campasimpukka: Kiitos :)