keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Key Lime Pie

Pääsiäisenä halusin tehdä jotakin kakkua tai piirakkaa, jota voisi syödä parinakin päivänä jälkkäriksi sekä kahvin kanssa. Jotakin raikasta, mutta silti makeaa. Mikäpä sen paremmin sopisikaan tuohon kuvaukseen, kuin Key Lime Pie. Reseptin sain kaverilta, joka oli tämän hyväksi havainnut useampaan otteeseen.

Key Lime Pie

Pohja:
200 grammaa Digestivejä
100 grammaa voita
2 ruokalusikallista sokeria
1 teelusikallinen kanelia

Täyte:
2 tölkkiä kondensoitua maitoa
Noin kuuden limen mehut puristettuina eli noin 2 desilitraa limemehua
Kahden limen kuori raastettuna
Noin 150 grammaa crème fraîchea

Murskaa keksit.

Sulata voi.

Kaada keksimurskan sekaan sulatettu voi, sokeri ja kaneli. Sekoita.

Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun (24 cm) irtopohjavuoan pohjalle ja sivuille.

Esipaista pohjaa 175 asteessa noin kymmenen minuuttia.

Raasta kahden limen kuoret kulhoon.

Purista kuudesta limestä mehut kulhoon.

Sekoita kulhossa limemehu, raastettu limen kuori, kondensoitu maito ja ranskankerma. Sekoita seos hyvin, kunnes se on tasaista.

Kaada täyteseos esipaistetun pohjan päälle vuokaan.

Paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia, tai kunnes pikkuruisia kuplia ilmestyy piirakan pinnalle. Älä anna piirakan pinnan ruskistua!

Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

Tämä piirakka on sen verran makeaa tavaraa, että ihan itselleen tätä ei välttämättä kannata tehdä, sillä kovin isoa palasta kerrallaan ei pysty syömään. Lime kuitenkin ihanasti tasoittaa äitelyyttä ja tuo mukaan raikkautta ja keväistä makua.

Meillä piiras tarjottiin limeviipaleen ja kermavaahdon kanssa. Halutessasi voit tehdä piirakan päälle vielä marengin.

4 kommenttia:

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Tätähän täytyy kokeilla! Olen tainnut kerran elämässäni tällaista tehdä, tosin ohje oli muistaakseni vähän erilainen. Kaneli pohjassa tuo varmaan mukavaa säväystä piiraaseen.

Virpi kirjoitti...

Joo, tästä on olemassa monenlaisia versioita, monissa on tuossa massassa munaa mukana. Mutta tää on helppo ja hyvä! :)

Hannele kirjoitti...

Minä oon tehny viimetteiksi semmoista versiota, jossa kakkua ei paisteta lainkaan. Se oli paras kaikista kokeilemistani versioista - suosittelen testaamaan!

Virpi kirjoitti...

Kiitos vinkistä Hannele, sellaistakin versiota voisi kokeilla ihan mieluusti :)