tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tonnikala-perunasalaatti

Oi ihana kesäloma on koittanut! Ja lisäksi olemme saaneet nauttia epätodellisen lämpimästä säästä täällä Oulussa viime viikkoina. Minä en kuumuudesta valita, vaan nautin täysin rinnoin. Mistä sitä tietää, ovatko kesän kuumimmat säät tässä ja nyt.

Ja koska olen lomalla, on minulla aikaa kokata itselleni lounasta. Sekä hyödyntää kaikenmoisia jämiä kaapeista niihin. Eilisillalta ylijääneet perunat saivat minut suuntaamaan aatokseni perunasalaattimuotoiseen lounaaseen.

Tonnikala-perunasalaatti
(1-2 annosta nälästä riippuen)

2 keitettyä isohkoa perunaa
Purkillinen tonnikalaa (minä tykkään Pirkan öljyyn säilötystä)
1 keitetty kananmuna
4 varrellista isoa kaprista tai noin ruokalusikallinen pieniä
Noin ruokalusikallinen oliiviöljyä
Noin ruokalusikallinen sitruunamehua
Ruohosipulia
Mustapippuria

Kuori jäähtyneet perunat, mikäli ne oli keitetty kuorineen. Paloittele perunat suupaloiksi.

Valuta tonnikalapurkista enimmät öljyt pois.

Silppua kaprikset pieneksi, jos käytät isoja kapriksia. Pienet voi laittaa sellaisenaan.

Sekoita kastike öljystä, sitruunamehusta, mustapippurista ja silputusta ruohosipulista.

Kuori keitetty kananmuna ja lohko muutamaan osaan.

Sekoita joko kulhossa tai suoraan lautasella sekaisin perunapalat, tonnikala, kaprissilppu ja kastike.

Nostele päällimmäiseksi kananmunalohkot.

Koristele muutamalla ruohosipulin varrella ja rouhi halutessasi vielä päälle hieman mustapippuria.

Tähän tuli käytettyä paitsi eilisen perunan jämät, myös valmiiksi keitettynä jääkaapissa ollut muna ja viime viikolta jääneen ruohosipulin jämät. Ja kesäpäivän lounaana tämä palveli paremmin kuin hyvin.

2 kommenttia:

Kotiharmi Kokkaa kirjoitti...

No mutta tässähän on melkein nizzan salaatti lautasella! Nam. Ihanaista lomaa!!!

Virpi kirjoitti...

No niinpä tosiaan onkin :) Kiitos! Yritän nauttia lomasta parhaimman kykyni mukaan, vaikka sää nyt muuttuikin vähemmän helteiseksi.