keskiviikko 7. elokuuta 2013

Retroruokaa

Lapsuuden ruokamuistoja on hankala toistaa omassa keittiössä. Olen todennut tämän aiemminkin pariin otteeseen. Yksi tällainen kotikodista mieleen jäänyt ruoka on makaronivelli. Sitä syötiin vaikkapa silloin, jos oli vatsanpuruja tai muuten hankala olla.

Kävin aiheesta makaronivelli taannoin keskustelua tuttavapiirissäni, ja osalle se oli tuttu ruoka myös omasta lapsuudesta, kun taas osa oli kuvitellut sen olevan suunnilleen keksittyä ruokalegendaa, sillä kuka nyt sellaista ruokaa ihan oikeasti söisi, saati valmistaisi?

Eräänä iltana minulla oli vähän sellainen samanlainen olo kuin lapsena, jolloin makaronivelliä tuli syötyä. Muistan pari kertaa aiemminkin aikuisiälläni tehneeni velliä itse, ja yleensä aina hieman huonovointisena. Jännä juttu. Reseptiä minulla ei tietenkään ollut tallessa, ja vaikka muistinkin suunnilleen, miten ruoka pitäisi tehdä, kaivelin nettiä ohjeistuksen toivossa mutten kovinkaan toiveikkaana. Yllätyin, sillä reseptejä löytyi! Seurasin Myllyn Parhaan reseptiä.

Makaronivelli
(2 annosta)

Noin 0,5 litraa punaista maitoa
Noin 1 desilitra makaronia
Noin 0,5 ruokalusikallista vehnäjauhoja
Noin 0,5 ruokalusikallista sokeria
0,5 teelusikallista suolaa
Voita

Kuumenna maito kattilassa.

Lisää kattilaan makaronit, sekoita ja anna kiehahtaa.

Kypsennä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes makaronit ovat lähes pehmenneet. Sekoittele säännöllisesti, jottei pala pohjaan.

Sulata nokare voita.

Sekoita vehnäjauhot voihin  ja lisää suurus velliin sekoittaen samalla.

Anna vellin kypsyä vielä noin viisi minuuttia.

Nosta kattila pois levyltä ja mausta velli suolalla sekä sokerilla.

Tarjoile voinokareen kanssa.

Todellista retroilu ruokaa siis. Eihän velli juuri millekään maistu, mutta koostumuksensa ansiosta sitä on helppo syödä silloinkin, kun juuri mikään muu ei maistu.

7 kommenttia:

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Ikinä en ole tätä tehnyt ite, mutta lapsena olen monet kerrat syönyt. Mikä nostalgiapläjäys!!!

Soppasirkus kirjoitti...

todella nostalgista, meillä Iskä teki tätä!

Virpi kirjoitti...

Kotiharmi: Joskus pitää blogata tämmöisiä hyvin epätrendikkäitä eväitä :D

Soppasirkus: Jes, aika monen muistoihin tämä taitaa tosiaan kuulua!

Inez kirjoitti...

Voi, tuli heti lapsuus mieleen! Mun mummi teki myös riisivelliä, se syötiin myös voisilmällä ja oli ihan mielettömän hyvää :)

Virpi kirjoitti...

Inez: Se on hassua, miten lapsuuden ruokamuistot elävät niin vahvoina! :)

Emppu kirjoitti...

Voi tää oli mun lempiruoka lapsena, jota vaan mummo teki mulle! Samoin kuin "maitopotut" eli periaatteessa samanlaista kuin makaroonivelli mutta perunoista :) Yksinkertainen on hyvää!

Virpi kirjoitti...

Emppu: Ilo nostaa ruokamuistoja pintaan! :) Maitopotut on itselle myös tuttu ruoka lapsuudesta.