Murkinaa rehunpurijoille

Hupsista heijaa. On taas selkeästi kevät kun päivät ja viikot valuvat käsistä kiihtyvällä vauhdilla vaikkei edes olisi erityisen kiireistä oikeasti. Tämän postauksen appeet väsättiin siis jo viime viikonloppuna kun meillä oli kyläilemässä Oulusta Helsinkiin muuttanut ystäväpariskunta. Ystävämme eivät syö lihaa, joten heidän ruokavaliotaan kunnioittaen meidän viimelauantaisissa illanistujaisissamme ei ollut tarjolla liharuokaa lain. Tarjolla oli halloumisalaattia, kantarelli-herkkusienipiirakkaa sekä vegaanista tofu-pastasalaattia.

Tofu-pastasalaattia tein aikoinaan ensimmäistä kertaa, kun emännöin erään vegaaniystäväni polttareiden sauna- ja iltaosiota kotonani ja täten myös olin vastuussa iltanaposteluista. En ollut koskaan ennen kokannut mitään täysin vegaanista, joten turvauduin suosiolla Vegaaniliiton reseptiarkistoon ja löysin sieltä muun muassa tämän salaatin ohjeen. Salaatti onnistui, joten sittemmin olen pitänyt sen mielessä yhtenä vaihtoehtona, kun kasvissapuskoita kokkailen. Tiesin myös, että salaatti maistuu ainakin toiselle tämän ystäväpariskunnan puoliskoista, koska hän oli tätä nauttinut jo niissä samaisissa polttareissa aikanaan.

Tofu-pastasalaatti

1 paketillinen (250-300 grammaa) kiinteää maustamatonta tofua
Pastaa
Pieni purkillinen aurinkokuivattuja tomaatteja
Purkillinen oliiveja
1 purkki kookoskermaa

Tofun marinadiin tarvitaan:
2 valkosipulin kynttä puristettuna
Pieni pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
2 ruokalusikallista soijakastiketta
1 ruokalusikallinen sitruunamehua
1 ruokalusikallinen ketsuppia (tai tomaattipyrettä)
2 teelusikallista paprikajauhetta
1 teelusikallinen garam masalaa (tai vapaa sekoitus garam masalan ainesosamausteita)
0,5 teelusikallista chilijauhetta
0,5 desilitraa öljyä
0,5 desilitraa vettä

Salaatin valmistelu kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä kuutioimalla tofu sopiviksi kuutioiksi ja sekoittamalla marinadi. Itselläni ei ole garam masalaa, joten heittelin sitten niitä mausteita, joita siihen yleensä käytetään ja joita kaapista löytyi. Kaikkia ei löytynyt, mutta ihan hyvää tuosta marinadista aina on tullut soveltaenkin. Määrätkin olen laittanut itse aina vähän sinne päin, olen huono mittailemaan kovin pikkutarkasti mausteita. Kuitenkin, kun olet saanut marinadin sekoitettua, laita tofukuutiot sen sekaan ja laita tofut astiassaan jääkaappiin yön yli marinoitumaan. Näin ainakin tofu ehtii imeä kivasti makua itseensä. En ole järin suuri tofun ystävä (tai en ehkä vain ole kokeillut sen kokkaamista vielä tarpeeksi), mutta tässä se saa kuitenkin ihan mukavasti makua, jotta meikäläiseenkin uppoaa.

Seuraavana päivänä otat sitten ne tofut sieltä jääkaapista pois ja teet salaatin. Keitä haluamasi määrä pastaa napakan kypsäksi ja huuhdo kylmässä vedessä. Alkuperäisohje sanoo että pastaa tulisi olla 5 desilitraa keitettynä, mutta olen tässäkin noudattanut silmämääräistä arviointia sovellettuna käytetyn salaattiastian kokoon, joten en osaa antaa tarkkaa määrää.

Tofut paistellaan pannulla öljyssä niin, että ne saavat pintaansa rapsakkuutta. Pastan sekaan sekoitetaan kookoskerma, paistetut ja jäähtyneet tofukuutiot, oliivit sekä pienemmäksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit. Ja sitten vaan laitetaan tarjolle!

Salaatti ei ollut kovin kuvauksellista, mutta maun puolesta ei ollut kyllä hirveästi haukkumista. Hyvin upposi salaatti vieraille. Mitä nyt pari miehistä lihansyöjää epäilivät aurinkokuivattuja tomaatteja muun muassa nötkötin palasiksi...

Olen jo muutamia kertoja tehnyt piirakkaa hieman täytteitä vaihdellen, mutta muuten samalla ohjeella. Eli siis pohja ja muna-kerma-seos noudattelivat samaa kaavaa, kuin pekoni-kinkkupiirakassa, jonka ohjeen postasin raportoidessani kanssaeläjän synttäreiden tarjoiluista. Täytteeksi pääsi tällä kertaa säilykekanttarelleja (Pirkalta löytyi yllättävän edullinen sienisäilyke, joka tosiaan sopi piirakkatarkoitukseen varsin hyvin) sekä säilykeherkkusieniä ja sipulia. Sipulisilppu ja sienet kuulloteltiin pannulla rasvassa ennen täytteeksi levittelyä.


Piirakka oli myös hyvää. Eräs sieniä vierastava miesvieraskin suostui tätä maistamaan. Sienien ystävää hänestä tuskin tuli, mutta ei voinut kuulemma hirveän pahaksikaan haukkua. On mukavaa, että toisilla on niin kova luotto siihen, että meikäläisen kokkailut eivät voi olla erityisen pahoja (kyllä ne joskus voivat, mutta pidetään se salaisuutena ;) ), jotta sen vuoksi uskaltautuvat maistamaan semmoisiakin ruokayhdistelmiä, joita eivät ehkä muuten maistaisi. Täytyy yrittää pysyä jatkossakin ainakin kekkeritarjoilujen suhteen laadukkaana, ettei tuota pettymystä ystävilleen :)

Pääsiäisvapaa käyntiin risotolla

Selvittyäni eilen melkoisesta härdellistä eli ruoka- ja juomaostoksilla käymisestä töiden jälkeen pääsiäisruuhkassa marketissa ja Alkossa, tuntui siltä, että pääsiäisvapaat olisi kiva aloittaa palkiten itsensä maistuvalla ruoalla. Jääkaapissa odotteli jo ennestään paketillinen kanan filesuikaleita, jotka piti hyödyntää johonkin sapuskaan. Kun Alkosta tarttui mukaan pullollinen valkkaria, niin ajattelin sitten tehdä risottoa. Kaupassa käydessäni en ajatellut lainkaan näin pitkälle, joten kotona huomasin, ettei meillä ollut risottoriisiä ollenkaan ja tavallistakin vain jämät, mutta onneksi juuri sen verran että siitä sai yhden risoton kuitenkin pykättyä kasaan. Ja mitään rehuja oikein ei ollut, jotka risottoon olisivat passanneet, joten heitin sekaan vain pakastimesta löytynyttä he-ma-paa. Näistä puutteista huolimatta maku oli kuitenkin kohdallaan, jopa kanssaeläjä santsasi toisenkin lautasellisen.


Alkossa oli ihmisiä eilen siihen malliin, että ois voinut kuvitella vähintäänkin viinan hinnan olevan nousemassa dramaattisesti pääsiäisen jälkeen. Ei huvittanut siis kauheasti jäädä tutkailemaan ja pohdiskelemaan viinivalintaa. Valkkarihyllylle lampsittuani silmiini osui telkkarimainoksista tuttu Tarapaca-viini Chilestä. Pikainen vilkaisu viinin kuvaukseen ja ajattelin että eiköhän tämä kelpaa. Lorautin tätä siis itse risottoon että lasiini ruokaillessani. Maistui paremmalta kuin odotin, mutta minä en olekaan mikään viiniasiantuntija. Hinnan ollessa hyvin kohtuullinen tulen varmasti ostamaan tätä laatua toistekin kun kaipaan helppoa ja hyvää viiniä.

Kanarisotto
(noin nelisen annosta)

2,5 desilitraa (risotto)riisiä
1-1,5 desilitraa valkoviiniä
6-7 desilitraa kanalientä
1 valkosipulin kynsi
1 normaalikokoinen tai puolikas iso sipuli
Rasvaa (meillä köntsä oivariinia ja loraus oliiviöljyä)
300 grammaa kanan filesuikaleita
Puolikas pakastepussi herne-maissi-paprikaa
Mustapippuria myllystä

Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Paista kanasuikaleet pannussa kypsiksi ja mausta haluamillasi mausteilla (esimerkiksi paprikajauhe, suola, mustapippuri). Laita kattilan pohjalle köntsä rasvaa ja anna sulaa. Heitä sekaan sipulisilput ja kuullottele tovi. Lisää riisit ja kuullottele niitäkin tovi, jotta imevät makua sipuleista ja rasvasta. Lisää sitten valkoviini ja anna nesteen kiehua lähes olemattomiin. Ala sitten lisäillä pikkuhiljaa kanalientä niin, että entinen satsi on lähes imeytynyt riiseihin, ennen kuin lisäät enempää. Jatka tätä niin kauan että riisit ovat lähes kypsiä. Kaikkea lientä ei ole siis pakko käyttää, vaan tarvittava määrä vaihtelee. Lisää sitten sekaan paistamasi kanasuikaleet sekä herne-maissi-paprika. Anna muhia niin kauan, että riisit ovat sopivan napakasti kypsiä ja risoton koostumus kostean mehukasta, ei kuivakkaa. Annostele lautaselle ja nauti vaikkapa risottoon käyttämäsi valkoviinin kanssa.

Pasta vastaa haasteeseen

Vellipoika-blogi voitti maaliskuun 2009 ruokahaasteen ja täten oli siis oikeutettu julistamaan aiheen huhtikuun 2009 ruokahaasteelle. Haasteen aiheena ovat tällä kertaa värit, tarkemmin sanottuna punainen, vihreä ja keltainen. Näitä värejä kuuluisi olla haasteruoan pääraaka-aineissa.

Edellinen ruokahaaste olisi ollut hurjan hauska ja minua harmittaa, etten saanut ylitettyä ruotokammoani vieläkään ja tartuttua muuhunkin kalaan kuin loheen. Siispä lupasin itselleni, että huhtikuun haasteeseen osallistun aivan varmasti. Luultavasti olisin kuitenkin taas unohtanut haasteen siiheksi, kunnes on liian myöhäistä, joten päätin tarttua mahdollisimman pian toimeen.

Jos totta puhutaan, niin osa haasteruoan aineksista kulkeutui kotiin Stockmannin hulluilta päiviltä ja kotona vasta hoksasin näistä ruokaa miettiessäni, että tästähän saisi myös haasteruoan aikaiseksi. Mietin kyllä, että voidaanko sitruunaa laskea tässä ruoassa yhdeksi pääraaka-aineeksi, jos siitä käytetään ruokaan vain mehu, mutta koska mielestäni sitruuna maistui lopputuloksessa, päätin sen olevan riittävän päätoiminen raaka-aine.

Kuten kuvastakin voi päätellä, haasteruokani kolme väriainesta ovat punainen tomaattimurska, vihreä tuore basilika sekä keltainen sitruuna. Näistä ja vähän muistakin aineksista syntyi pastaa.

Tomaattinen basilika-herkkusienipasta sitruunalla terästettynä
(yhdelle)

Puoli tölkillistä (eli noin 200 g) tomaattimurskaa
Yksi kynsi valkosipulia
Sipulia (esim. yksi shalotti tai pari kevätsipulia varsineen)
Puolikkaan sitruunan mehu
Herkkusieniä (laitoin noin puolet säilykepurkista jossa oli sieniä n. 180 g)
Kourallinen tuoretta basilikaa
(suolaa, mustapippuria)

Sopiva annos pastaa, minulla tällä kertaa kaurapastaa
Juustoa annoksen päälle, esimerkiksi parmesania

Silppua valkosipulin kynsi, valikoimasi sipuli ja basilika silpuksi. Laita pastavesi kiehumaan ja pannu/kattila, jossa valmistat kastikkeen, kuumenemaan. Tarkoitus olisi että kastike ehtisi muhia hetken ennen kuin pasta on kypsää, joten ajoita pastan valmistuminen siten, että se ei ole valmista ainakaan ennen kastiketta.

Lorauta pannulle oliiviöljyä ja kuullottele sipuleita siinä hetkinen. Lisää joukkoon herkkusienet. Hetkisen kuluttua purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu. Odottele taas hetkinen ja lisää joukkoon tomaattimurska. Anna pulputella tovi ja lisää sitten joukkoon basilikasilppu ja rouhaise sekaan mustapippuria sekä suolaa makusi mukaan. Anna vielä pulputella sen aikaa, kunnes pasta on kypsää. Kaada kastike pastan päälle lautaselle ja raasta tai vuole päälle vielä juustoa.


Lopputulos näytti kutakuinkin tältä. Maku oli mukavan raikas ja hieman kirpeäkin. Ei ehkä ihan järjettömän mielikuvituksellinen tuotos, mutta osallistun tällä kuitenkin ruokahaasteeseen. Ei ekalla kerralla voi ihan älyttömiä vaatia, eihän? ;)

Aurinko aurinko lettuja paistaa

Eilen oli kaunis keväinen päivä, josta minä sain nauttia ihan sisätiloissa edelleen vaivaavan flunssani vuoksi. Mielenpiristykseksi kuitenkin piti saada jotain ja Maku-lehden nettiarkistosta löytyikin kiva resepti, johon sain myös kätevästi upotettua thaihenkisen kanakeittoni teosta ylijääneen kookosmaidon. Paistelin eilen illalla siis ilokseni kookos-banaanilettuja.

Kookos-banaaniletut

2 (kypsää) banaania
1 purkillinen (400 g) kookosmaitoa (tai muuta maitoa)
2 desilitraa vehnäjauhoja
1-2 ruokalusikallista sokeria
1 teelusikallinen leivinjauhetta
0,5 teelusikallista suolaa

Soseuta banaanit haarukalla kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, sokeri, leivinjauhe ja suola. Lisää banaanimuusin joukkoon kookosmaito sekä jauhoseos. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna turvota jääkaapissa puolisen tuntia.

Paista sitten letut ohukaispannulla miedolla lämmöllä molemmin puolin kypsiksi.

Itse korvasin osan kookosmaidosta (koska sitä ei siis ollut täyttä purkillista) ihan tavallisella maidolla, mutta kuten tuolla alkuperäisessä ohjeessakin sanotaan, niin esimerkiksi soija-, riisi- tai kauramaito käyvät tähän hyvin. Taikinasta ainakin minulla tuli tosi paksua. En omista myöskään oikeaa ohukaispannua, joten paistelin näitä ihan tavallisella paistinpannulla. Lorautin köntin taikinaa keskelle pannua ja levittelin sitä hieman ohuemmaksi paistinlastalla. Näitä piti tosiaan malttaa paistaa miedolla lämmöllä, että kääntäminen onnistui kun taikina oli niin erilaista kuin normaali lettutaikina. Ja että ehtivät kypsyä läpi (tähän kyllä auttoi se ohuemmaksi lastalla sively).


Minä nautin lettuni vaahdotetun kevyen vaniljakastikkeen ja vaahterasiirapin kera. Herkkua oli! (Tosin kanssaeläjän hyväksyntää ohje ei saanut. Aion silti pitää tämän muistissa vaikkapa vegaaniystäviä ajatellen.)

Thaimaa mielessäin

Vietän tässä parhaillaan viikon mittaista talvilomaani ja mukavaa olisi ollut päästä johonkin lämpimään lomailemaan täältä lumisesta kotikaupungista. Toisaalta aivan hyvä, ettei erikoisempia suunnitelmia lomalle ollut, koska heti maanantai-iltana tunsin flunssan oireita. Mitäpä sitä ihminen muuta haluaisikaan lomallaan tehdä kuin sairastaa...

Noh, eilen päätin lääkitä flunssaani jollakin lämpimällä keitolla, jossa saisi mieluusti olla vähän ytyäkin. Ajatus harhautui thaihenkiseen kanakeittoon ja aikani netissä erilaisia ohjeita plarattuani muodostin käsityksen siitä, mitä keittooni lykkäisin. Citymarketin valikoimat päättivät sitten loput puolestani.

Thaihenkinen kanakeitto
(yksi tosi reilu annos tai 2 pienempää)

Pari pientä kanan rintafilettä suupaloiksi leikattuna
Noin 1 desilitra kookosmaitoa
1,5-2 desilitraa kanalientä
Noin 3 sentin pätkä inkivääriä (tai galangaljuurta, jos saatte moista käsiinne)
Yksi sitruunaruoho
Pari kevätsipulia varsineen
Yksi iso tai 2 pientä punaista chiliä
2 ruokalusikallista kalakastiketta (voi korvata myös soijalla)
1 ruokalusikallinen sokeria
1 ruokalusikallinen sitruunamehua
(Pakaste) thaikasvissekoitusta (määrä riippuu siitä, miten paljon kasvissattumia haluat keittoosi)

Kuori inkivääri ja pilko se ohuiksi kiekoiksi. Leikkaa sitruunaruoho muutaman sentin pituisiksi pätkiksi (itse pienin vähän liian pieneksi ja sitten palasia oli vaikea vältellä lusikoimasta suuhunsa valmiista keitosta). Paina chili(t) rikki tai vetele pintaan veitsellä viiltoja. Pilko kevätsipuli. Leikkaa kanafileet suupaloiksi.

Kuumenna kookosmaito kattilassa lähes kiehuvaksi ja lisää joukkoon kanapalat. Sekoittele muutama minuutti, kunnes kana alkaa kypsyä. Lisää tämän jälkeen kanaliemi, kalakastike, sokeri ja sitruunamehu. Sekoita hyvin. Lisää sitten kasvikset, inkivääri, kevätsipuli, sitruunaruoho sekä chili(t). Anna kiehahtaa sen verran, että kanat ovat kypsiä ja kasviksiin jää vielä hieman purutuntumaa.

Chiliä, inkivääriä ja sitruunaruohoa ei siis ole tarkoitus syödä, vaan ne ovat keitossa vain mausteena. Eli lautasta ei tällä kertaa tarvitse syödä aivan tyhjäksi asti :)


Keitto maistui kyllä ihanasti tukkoisesta olosta huolimatta. Chili ei tuntunut kovinkaan voimakkaasti (saattoi johtua joko chilin mietoudesta tai tukkoisesta olostani). Ehkä voisin toiste kokeilla vielä murskata chiliä "auki" enemmän, jotta maku irtoaisi keittoon paremmin kuin tällä kertaa. Hyvää joka tapauksessa! Nyt pitäisikin sitten keksiä mihin laittaisi loput kookosmaidot...

Simppeliä jälkkäriä

Taannoisena siivouspäivänä halusin jälkiruokaa aterialle, mutta koska siivouspuuhat olivat vieneet suurimmat energiat ja innot kummemmasta puuhastelusta siltä erää, täytyi jälkiruoan olla mahdollisimman simppelisti syntyvää ja silti mielellään hyvää tietysti. Ei tämä nyt aivan pappilan hätävara ole, mutta jotakin siihen suuntaan.

Helppo ja herkullinen keksi-marja-kerma-jälkkäri
(kahdelle)

Suklaacookieseja (ehkä noin 3 keksiä/annos)
Mansikoita (ehkä noin 50 grammaa/annos)
Kermavaahtoa

Ota mansikat sulamaan pakastimesta hyvissä ajoin tai sulata niitä mikrossa. Murustele suklaacookieseja tarjoiluastian pohjalle 2/3 keksimäärästä. Lado keksimurujen päälle sulaneita mansikoita ja lusikoi niistä sulanutta mehua myös mukaan hieman, jotta keksinmurut saavat kosteutta. Laita mansikoiden päälle kermavaahtoa. Lisää kerman päälle vielä 1/3 keksimurusista ja lätkäise vielä päällimmäiseksi kerros kermavaahtoa. Anna maustua jääkaapissa ainakin hetki ja lusikoi napaasi tyytyväisenä mussuttaen. Kermaa taisi olla ennen vatkaamista noin desilitran verran ja siitä tein tosiaan pari näitä annoksia. Kerman voi halutessaan tietysti korvata esimerkiksi kevyellä vatkautuvalla vaniljakastikkeella. Hyvää tulee niinkin.

Tirkistys meiän keittiöön

Aika monet muut bloggaajathan ovat esitelleet keittiöitään jo aikaa sitten Kurpitsamoskan aloittamassa ketjureaktiossa, jossa sai tirkistellä kanssabloggaajien kokkailufasiliteetteihin. Koska olen tällainen surkea myöhäisherännäinen ruokablogisti, esittelen oman köökini vasta tässä vaiheessa. Koen sen vähän velvollisuudeksikin, koska itse tuolloin kommenttilaatikoissa lymynneenä ruokablogi-stalkkerina aivan mielissäni kurkkailin esimerkiksi Kulinaarimurulaan, Pastanjauhantapajaan ja Monkeyfoodin keittiöön.

Meidän vuokra-asuntomme keittiö on olevinaan tupakeittiö. Siis keittiö on avonainen tila samassa yhteydessä kuin meidän olohuonekin on. Sain eilen siivottua pitkästä aikaa vähän paremmin, joten nyt kehtasin ottaa kuvia muustakin kuin pelkistä kokkailuista.



Tässäpä siis meidän keittiömme melkein kokonaisuudessaan. Kuva otettu olkkarin puolelta sohvapöydän päältä.


Ja tästä kuvasta näkyy hyvin se, että keittiö tosiaan on samaa tilaa meidän ei järin massiivisen kokoisen olohuoneemme kanssa. Vastavaloon valokuvaus ei ole hirveän hyvä idea, mutta näin oli pakko toimia kun tästä kulmasta halusi kuvan ottaa. Se hyvä puoli tässä oleskelutilan ja keittiön samassa tilassa olemisessa on, että kun on vieraita kylässä, niin voi kätevästi samalla olla sosiaalinen, kun puuhastelee tarjoiluja. Tupakeittiö-olohuoneestamme on siis käynti parvekkeelle, sinne vie tuo ovi joka kuvassakin näkyy. Ja olkkarimme ikkunasta näkyy vanha punainen puinen makasiinirakennus, joka oli vielä viime vuoden puolella vuokrattavissa esimerkiksi isompia juhlia varten. Nykyään tiloissa työskentelee paikallinen arkkitehtiyritys ja minusta tämä on suuri vääryys. Pääsin itse tutustumaan kyseisen Kruununmakasiinin juhlatiloihin vasta viime marraskuussa ja nyt harmittaa, etten voi päästä sinne enää toiste.



Keittiömme tiskipöytä, astianpesukone (ihana vekotin olla olemassa!) sekä nurkassa Moccamaster, leivänpaahdin ja piilossa niiden takana puinen possun muotoinen leikkuulauta sekä tarjottimia/kakkulautasia.


Näkymää keittiöstä käytävään, josta pääsee sitten asuntomme muihin huoneisiin. Vasemmalle aukeaa kanssaeläjän valtakunta, eli tietokonehuone, jonka nurkkaan minäkin olen saanut oikeuden tunkea oman työpöytäni koneineen. Jääkaapin oveen on kerätty lähinnä meidän elämäämme osuvia Viivi & Wagner -strippejä.



Tämä osa keittiöstämme on useimmiten eniten kaaoksen vallassa. Mikron päällinen ja reunusta keräävät jostain syystä helposti kaikkea krääsää. Nyt sain mikron päällisenkin suht kondikseen, kun pikkusälä on tuossa korissa. Nurkassa näkyy monitoimivoileipägrillimme, johon saa vaihdettua myös parilalevyn sekä vohvelien paistoon soveltuvat levyt. Kuvassa mukana myös keittiövaaka, keittiöporsaamme Esko (josta on myöhemmin vielä oma kuva ja tarinansa) sekä eilistä jälkiruokaa varten sulamassa olevat mansikat. Tässä on melkolailla keittiömme työskentelytila, joten sitä ei siis hirveästi ole. Keittiön miinuspuoli onkin tosiaan tämä työtasojen niukkuus.


Kuivakaappi, joka todellakin kaipaisi siivousta. Löydän sieltä aina vanhentuneita tuotteita, kun alan oikein jotain tonkimaan. Kaapista löytyvät siis sokerit, jauhot, puurohiutaleet, pastat ja lähes kaikki muutkin keittiön kestoelintarvikkeet, joita voi säilyttää huoneenlämmössä.



Jääkaapin ovesta taas löytyy aina maitoa ja ketsuppia. Tuota Valion luomumehuakin sieltä löytyy useimmiten ja nyt siellä on mukana muun muassa salaatinkastiketta (tomaatti-chili), ylhäällä oikealla luomu-soijakastiketta ja hilloja. Keskihyllyllä juoksevaa rasvaa, makeaa chilikastiketta, tonnikala-annospussi ja vaahterasiirappia.



Jääkaapista löytyy meillä oikeastaan aina vissyä, sillä me molemmat tykkäämme juoda sitä paljon. Myös leivänpäälliset eli margariini, juusto ja leikkeleet tai makkarat ovat vakiokamaa. Vasemmalla alhaalla lokerossa on sitten sipulia, perunoita, tuorekurkkua ja salaattia. Ylähyllyllä on toinen virvoitusjuomaosasto, eli siellä yleensä on olutta ja/tai siideriä. Nyt myös näyttäisi olevan suklaakastiketta, pestoa, kahvikermaa, stripattua batterya sekä kanssaeläjän sinappipullo. Jauhelihapaketista syntyi eilen makaroonilaatikkoa ja Aura odottaa, että se pääsisi osaksi jotakin apetta. Oliivejakin on kaapissa melkein aina, vaikka minä olenkin meillä ainoa joka niistä tykkää.



Tässä on sitten meidän oma pieni possumme Esko. Eskoon liittyy tarina viime syksyltä. Näin taannoin varsin elävää unta, jossa meille muutti asumaan mustanharmaa minipossu nimeltään Esko. Herättyäni olin vallan surullinen, koska unessa Esko oli ollut aivan ihastuttava lemmikki. Samana päivänä lähdimme kavereidemme kanssa Rukalle viettämään viikonloppua ja perjantaiyönä sain hirmuisen surullisuuskohtauksen, koska Eskoa ei ollutkaan oikeasti olemassa. (Alkoholilla oli osuutta asiaan, myönnän.)

Jouluna ystäväpariskunnaltamme saamastamme joulupaketista sitten paljastui tällainen mustanharmaa possu. Jälkikäteen ystävämme kertoivat, että he olivat nähneet jo syksyllä kaupassa tämän possun ja hoksanneet, että sehän on ihan selvästi minun uneni Eskoa muistuttava kaveri. Kun possuja oli vielä joulun aikaan kaupassa jäljellä, sain minä vihdoin sitten oman Eskoni, vaikkei tämä ihan yhtä eläväinen kaveri olekaan, kuin unessani ollut. Kun Eskoa puristaa, niin se röhkii. Esko pääsee monesti osalliseksi minun ja kanssaeläjän väliseen keskuteluun. Jos kanssaeläjä joskus porsastelee, niin se yrittää aina vierittää syyn Eskon niskoille, koska "Eskohan se sika täällä on". Eskoa on myös mukava aina ohi kulkiessa vähän röhkityttää.

Cute Overload -sivustolla on muuten videonpätkä yhdestä aivan järkyttävän suloisesta miniporsaasta Kingstonista. Suositten tsekkaamaan!