(Maku)muistelot Kroatiasta

Matkasimme elokuun toisella viikolla siis ystäväni kanssa viikoksi Adrianmerelle, pääkohteenamme Dubrovnik Kroatiassa. Majoituimme Dubrovnikissa erään paikallisen perheen taloon, jonka alakerrassa he vuokrasivat kahta pienehköä yksiötä. Asuntomme oli loistavalla paikalla ihan lyhyen kävelymatkan päässä Dubrovnikin vanhasta kaupungista Stari Gradista emmekä tunteneet itseämme turistilauman keskellä velloviksi niin pahasti, kuin jos olisimme majoittuneet kaupungin hotellikeskittymään Lapadin niemimaalle, jossa suurin osa turisteista oleskelee. Majoituksessamme oli kaksi sänkyä, kylpyhuone/wc ja pieni keittiö sekä terassi, josta oli kivat näköalat ja jossa oli varsin mukava nauttia aamiaista sekä iltapalaa ja suunnitella päivää. Jos suuntaa Dubrovnikiin, kannattaa ehdottomasti tutustua netissä näihin apartment-majoituksiin; hinta verrattuna sijaintiin on kohtuullinen ja näitä on tarjolla paljon enemmän, kuin hotellimajoitusta.


Dubrovnikin vanhan kaupungin pääkatu Stradun eli Placa auringonlaskun aikaan. Marmoripäällysteisen kadun mainitaan olevan yksi maailman kauneimmista kävelykaduista. Kadun nykyinen päällyste on peräisin 1900-luvun alkupuolelta ja on hioutunut ajan saatossa varsin tasaiseksi. Kivetys ja talot heijastavat kauniisti valoa eri vuorokauden aikoihin.



Adrianmeri on uskomattoman kaunis! Vesi oli todella kirkasta (ja puhdasta) ja kallioiset rannat ja linnoitukset tekivät kyllä vaikutuksen. Kuvassa on Pyhän Laurentiuksen linnoitus eli Tvrdava Lovrijenac, joka sijaitsee kallionkielekkeellä 37 metrin korkeudella merenpinnasta. Linnoitus näkyi majoituksemme terasille, joten näköalat meiltä "kotoa" eivät tosiaan olleet hullummat!

Reissuun kannattaa kyllä pakata hyvät kengät! Nimittäin ylämäkiä ja portaita riittää kiivettäväksi. Meidänkin "kotikatumme" oli pelkkä ylöspäin jyrkästi nouseva portaikko. Jalkalihaksisto sai siis melko tehokasta treeniä viikon aikana. Noh, saipahan uskoteltua itselleen, että saa syödä mitä mieli tekee, kun liikuntaa tulee puoliväkisin ;)



Alkupalavaihtoehtoja ravintoloissa tuntui olevan parista-kolmesta keittovaihtoehdosta salaattien kautta paikallisiin erikoisuuksiin. Tässä on Amore-ravintolan (Dubrovnikin katedraalin lähellä aukiolla) alkupalalautanen, joka kulki muistaakseni nimellä "dubrovnikilainen lautanen". Lautasella oli tarjolla paikallista ilmakuivattua kinkkua pršutia, oliiveja, paikallista gouda-tyyppistä juustoa sekä ilmeisesti vuohenmaidosta tehtyä fetatyyppistä juustoa kuutioina. Rasvaista ja suolaista, mutta ah niin maistuvaa!

Ruokakuvien laatu on muuten valitettavan huono. Lounaalla otetut kuvat luonnollisestikin ovat ihan onnistuneita, mutta lounaamme taas eivät aina olleet kulinaristisesti niin hirveän mielenkiintoisia. Illastaessa valaistus oli niin himmeää ja koska kamerani (ja kuvaustaitoni) ei ole mistään parhaimmasta päästä, tuli kuvista aina joko tärähtäneitä, hämäriä tai salamalla otettaessa muuten vain ihan hirveitä. Että anteeksi antanette tämän, toivon.



Ruokapaikkamme valikoituivat joko niin, että tsekkailimme matkaoppaiden suosittelemia (mutta kohtuuhintaisia) ruokapaikkoja tai jos eteen nyt sattui tulemaan joku kivannäköinen paikka. Vanhassa kaupungissa sijaitseva Spagetteria Toni (Nikole Božidarevića 14) oli yksi matkaoppaan suosittelemista paikoista. Omalle lautaselleni Tonissa valikoitui kuuman päivän kunniaksi kylmä pastasalaatti, jossa oli kanaa ja emmental-tyyppistä juustoa sekä kastiketta. Salaatti oli varsin herkullinen ja toimi hellepäivänä hyvin; vatsa tuli täyteen, mutta ei ähkyttävällä tavalla. Annoksen hinta oli muistaakseni noin 5 euron hujakoilla.

Yleensä ottaen Dubrovnikin hinnat ovat ihan missä vaan palvelussa korkeimmillaan juuri elokuussa, kun turistisesonki on kuumimmillaan. Ruoan suhteen ravintoloissa hinnat olivat halvemmat kuin Suomessa, mutta ei mitenkään törkeän halvat. Tottakai tyyriitä ravintoloita löytyy - ja niitäkin, missä rahalleen ei välttämättä saa vastinetta. Yleistäen voi sanoa, että dubrovnikilaiset ravintolat ovat keskenään aika samantasoisia, ei halpaa ja huonoa, muttei mitään huippuhienoa luksusosastoakaan.

Yleisin ruokajuomani oli paikallinen valkoviini. Lounaalla otin lähes poikkeuksetta lasillisen talon valkoviiniä, joka paikan kuin paikan listalla yleensä oli tarjolla. Paikalliset viinit ovat ihan hyvätasoisia ja tulevat aika läheltä Dubrovnikia. Illallisella otimme yleensä ystäväni kanssa sitten viinipullon puoliksi, silloinkin yleensä paikallista, mutta yritimme valikoida jotakin vähän "parempaa" kuin talon viinit. Hieman parempi paikallinen valkoviinipullollinen maksoi keskimäärin 130-150 kunaa eli noin parikymppiä euroissa. Lasillisesta sai maksaa reilusta eurosta kolmeen euroon, riippuen paikasta ja lasillisen koosta.

Paikalliset oluet olivat vaaleita ja muistuttivat aika paljon suomalaisia oluita. Itsehän en olutta juo, mutta maistoin kuitenkin ystävän tuopposista ihan uteliaisuuttani. Hyvin tuntui kuitenkin lokaali kalja uppoavan toveriini, hintakin oli yleensä varsin kohtuullinen tuopillisen maksaessa alle eurosta pariin euroon ja tuontioluiden kuten Stella Artoisin hintojen pyöriessä noin 3 euron kieppeillä.

Drinkkejä oli tarjolla joissakin paikoissa enemmänkin, mutta ainakin perusviinat ja lantringit olivat tarjolla monessakin paikassa. Itse tilasin useimmiten rommia ja kolaa. Paikallista rommia ostaessa tuon "drinkin" (rommi tarjoiltiin omassa lasissaan ja limsa pullossa, sekoituksen sai hoitaa itse) hinnaksi tuli yleensä muistaakseni jotain 3-4 euron välillä. Ulkomaisella viinalla hinta tietysti oli korkeampi, mutta paikallinen tumma rommi vaikutti kyllä ihan pätevältä tavaralta.

Kuvasarjaa kokonaisesta ateriasta en saanut otettua kuin yhdeltä illalliselta. Se olikin kyllä varsin onnistunut illallinen, jonka söimme majapaikkaamme lähinnä olevassa ruokaravintolassa, jota myöskin paikalliset suosivat. Majapaikkamme isäntä tuntui istuvan kyseisen ravintolan alakerrassa sijaitsevalla terassilla harva se päivä. Itse ruokatila hieman vanhan kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa Sesamessa (Dante Alighierija) sijaitsi toisessa kerroksessa varsin viehättävällä ja tunnelmallisella terassilla, joka oli ilmeisen suosittu, sillä mekin saimme hetken odotella pöytäämme, kun emme olleet tehneet varausta etukäteen.



Alkupalaksi Sesamessa valikoin gazpacho-keiton eli kylmää tomaattikeittoa, joka oli kyllä aivan täydellistä! Ihanan viileää ja pehmeää, mutta samaan aikaan hieman mausteista. Ystäväni muistaakseni söi kermaista rapukeittoa, joka sekin oli varsin maistuvaa.



Aivan järkyttävän huono kuva, mutta pakko julkaista koska vannoin itselleni ja muille ennen reissua, että yrittäisin edes päästä mereneläviä kohtaan tuntemastani lievästä inhosta eroon tällä reissulla. Ja olin myös vannonut maistavani lokaalia erikoisuutta mustaa risottoa, jossa risotto siis värjätään tummaksi mustekalasta saadulla musteella. Sesamen risottoa suositteli majapaikkamme perheen tytär, kun kysyimme, mikä on hänen lempiannoksensa Sesamessa. Otin siis riskin ja tilasin tämän Sesamen risoton pääruoaksi.

Risoton liemi oli tomaattinen ja tumma johtuen musteesta, jota siihen oli sekoitettu. Seassa oli mustekalan palasia, katkarapuja, simpukoita ja päällimmäisenä vielä rapua. Itse risoton pohja oli valtavan herkullista, mutta täytyy tunnustaa, ettei simpukka- ja rapuepämieltymykseni kyllä parantunut vieläkään. Mustekalakammostani sen sijaan taidan luopua - vaikken varmaan itse sen valmistukseen aiokaan ryhtyä. Tässä risotossa ja ystäväni kalalautaselta eräässä toisessa ravintolassa aiemmin maistamani squidi oli nimittäin aika hyvää. Eikä yhtään kumista ja niljakasta, niin kuin joskus aiemmin maistelemani mustekalaruoat.

Taustalla kuvassa näkyy ystäväni pääruoka, jossa oli vasikkaa päällystettynä paikallisella ilmakuivatulla kinkulla. Ystävälläni sattui useampaan kertaan hieman huono tuuri ruokansa valinnassa, sillä monesti hänen ruokansa oli hänen makuunsa aivan liian suolaista. Suolan (ja rasvan) kanssa ei ainakaan dubrovnikilaisissa ravintoloissa siis kursailla.



Jälkiruoaksi oli tarjolla marjaisaa juustokakkua taikka suklaamoussea. Valitsin suklaamoussen, joka valitettavasti tässä näyttää erehdyttävästi kertaalleen ruoansulatuksen läpikäyneeltä tuotteelta... mutta maku oli silti mainio! Tämän moussen erikoisuutena oli se, että se oli maustettu suolalla ja oliiviöljyllä. Tarjoilija halusi vielä erikseen varmennuksen, että varmasti haluan tätä maistaa ja kyseli jälkeenpäin, että mitä pidin. Liekö sitten ollut heilläkin uutuuskokeilu maustaa moussea tällä tavalla, mutta olen iloinen että kokeilin, sillä maut toimivat hauskasti kyllä yhteen vaikka hieman erikoiselta kombinaatiolta aluksi tuntuikin. Tarjoilumaljan pohjalla moussen alla oli siis loraus oliiviöljyä ja sekaan/päälle siroteltu jokunen suolakide.

Reissussa kuin reissussa minulla on tapana testata paikallinen pizzakulttuuri. Dubrovnikissa pizzerioita on todella runsaasti, ilmeisimmin johtuen Italian läheisyydestä. Muutenkin italialaiset vaikutteet näkyvät paikallisessa ruokakulttuurissa vahvasti.



Matkaoppaat (kaikki joita olimme lukeneet) väittivät, että Mea Culpa (Za Rokom 3) on se paikka, josta saa Dubrovnikin vanhan kaupungin parhaat pizzat. Pakkohan väite oli testata, joten erään kävelyntäyteisen aamupäivän jälkeen päädyimme lounaalle Mea Culpaan. Kuvassa on oma pizzani, joka tällä kertaa oli capricciosa. Täytteenä oli salamia, kinkkua ja herkkusieniä. Pizzan pohja oli ohut ja rapea, täytteitä omaan makuuni varsin mukavanlaisesti ja koostumus muutenkin miellyttävä. Koko oli kuitenkin pieni este, en millään jaksanut syödä kokonaista pizzaa! Ei kyllä jaksanut ystävänikään, jolle taas sattui varsin suolainen kombinaatio hänen valitessaan ravintolan oman erikoispizzan (pekonia, kinkkua, gorgonzolaa...). Onneksi paikasta sai ottaa jämät mukaan pizzalaatikossa!

Olemme ystäväni kanssa molemmat aika kilttejä perusluonteita ja hieman taipuvaisia jahkailuun myöskin. Monena iltana pörräsimme useamman ravintolan välillä osaamatta päättää, mihin astua sisään ruokailemaan. Yhtenä iltana illallisemme hieman venähti myöhäiseen, kun taas jahkattiin paikan valinnasta. Lopulta päädyimme puoli yhdentoista aikaan illalla Stradunilta lähtevällä pikkukujalla sijaitsevaan matkaoppaan suosittelemaan Dubrovački Kantun -nimiseen ravintolaan (Boškovićeva 5).


Paikassa on vain kahdeksan pöytää ja paikka on ihanan tunnelmallinen sisustustaan myöten. Kyseessä on kahden paikallisen pyörittämä ravintola, joka on myös paikallisten suosiossa. Täältä saa myös useampaakin "perinneruokaa".



Paikan leipä oli ihanaa, paahdettua rapeaa vaaleaa leipää, joka tarjoiltiin valkosipulisen ja yrttisen öljyn kanssa. Kuvassa kuitenkin pääruokani, paikallinen erikoisuus "šporki makaruli" eli "likaisia makaroneja". Käytännössä siis pastaa tarjottuna hyvin mureaksi ja pehmeäksi haudutetun naudanlihan ja tomaattisen kastikkeen kanssa. Hyvää oli, vaikkakin suutuntuma oli koko ruokailun ajan hassu, kun normaalisti itse yhdistäisi tuon tyyppisen lihan johonkin uunissa haudutettuun lihapataan ehkäpä perunan kanssa tarjottuna, ei niinkään pastan kaverina.

Ystäväni söi rapuja, jotka oli valmistettu dubrovnikissa suosittuun tapaan eli buzzara-tyyliin. Buzzara tarkoittaa valmistustapaa, jossa merenelävät kokataan pannussa kastikkeessa, joka sisältää viiniä, valkosipulia, persiljaa ja joskus tomaattia. Kastike oli oivallisen makuista, maistelin sitä utealiaisuudesta kastamalla leipääni kastikkeeseen kaverin lautasen reunalla.

Yleisin jälkiruoka ja herkku Dubrovnikiassa on jäätelö. Jäätelöä saakin vähän joka kulmalta ja usein tarjolla on jäätelöä, joka on tavallisen jäätelön ja pehmiksen välimuoto olomuodoltaan. Sellaista pehmeää, muttei sentään aivan niin pehmeää kuin pehmis. Matkaopas väitti, että kaupungin paras jäätelöbaari on Dolce Vita, joka sijaitsee pääkadulta lähtevällä pikkukujalla (Nalješkovićeva 1).


Eikä matkaopas kyllä valehdellut yhtään! Dolce Vitasta saa vaikka minkä makuisia jäätelöitä varsin kohtuulliseen hintaan. Paikka valmistaa myös pirtelön mistä vaan jäätelömausta ja listalla on myös erilaisia jäätelöannoksia sekä juoman ja jäätelön yhdistävät kylmät herkut tyyliin jääkahvi tai jääkaakao. Näistä jälkimmäistä itse testasin ensimmäisellä visiitillämme Dolce Vitaan.


Jääkaakao (n. 2,5 e) oli aivan ihanaa, pohjallaan oikein suklaisen makuista kaakaota, jonka päälle oli laitettu pallot vanilja- ja suklaajäätelöä, valutettu suklaakastiketta ja koko komeus vielä koristeltu kermavaahdolla.



Halusimme herkutella Dolce Vitassa vielä toiseenkin kertaan. Ensimmäisellä kerralla olimme nimittäin bonganneet jäätelötiskistä mojiton makuisen jäätelön! Mojitojen ystävänä oli tottakai pakko saada maistaa kyseistä tuotetta. Valikoin mojitojäätelön toisen käyntimme pirtelööni (noin 2 e) ja hauskan makuinen pirtelö siitä syntyikin! Ei se kyllä ihan hirveästi mojitolle maistunut, mutta raikkaalle ja hyvälle kuitenkin :)

Kuvassa kaverina myös white coffee, jota pari kertaa tilasin. Valmistustapa ja mittasuhteet kahvin ja maidon välillä jäivät hämäräksi, mutta ihan hyvältä se maistui. Sokeria oli kyllä pakko vähän heittää sekaan, sen verran ärmäkkä kahvipohja tässä kuitenkin oli.

Koska emme majoittuneet hotelliin, huolehdimme aamiaistarjoilusta ihan itse. Ostimme paikallisesta lähikaupasta tuoretiskistä paikallista goudaa valmiiksi siivutettuna ja paikallista salami-tyyppistä mausteista makkaraa valmiiksi siivutettuna. Sen loputtua hankimme paikallista kinkkua leipiemme päälle. Kahvi syntyi valmiista 3-in-1 -annospussista, jossa oli mukana maitojauhe ja sokeri ja mehuakin ostimme. Todella hyvää, tuoretta ja halpaa leipää sai lähileipomosta.


Tyypillinen aamiaiseni. Vaaleaa jyväisää leipää, päällä sulatejuustoa, mausteista makkaraa ja goudaa. Juomana appelsiinimehua ja pussikahvia. Nautittuna aurinkoisella terassilla. Ei hassumpaa!

Bosnian läheisyys näkyy myöskin ruokakulttuurissa jonkin verran. Monet paikat tarjoavat ruokalistoillaan esimerkiksi ćevapi-lihapötkylöitä. Majapaikkamme perheeseen kuulunut henkilö suositteli vanhassa kaupungissa Taj Mahal -nimistä ravintolaa (Nikole Gučetića 2) , jota myös useat matkaoppaat kehuivat kohtuuhintaisena ja laadukkaana ruokapaikkana. Taj Mahal on erikoistunut lähinnä bosnialaiseen ruokaan.



Taj Mahalia kävimme tsekkaamassa parinakin iltana, mutta illallisaikaan sinne oli yleensä aina jonoa, eikä kärsivällisyytemme riittänyt jonottamiseen. Niinpä päätimme katsastaa paikan lounasaikaan ja eräänä aamupäivänä olimmekin sitten lähes ainoat asiakkaat. Lounaslautaselleni valikoitui half-and-half -annos, jossa oli muutama ćevapi-pötkylä ja porsasta vartaassa kesäkurpitsan ja paprikan kanssa grillattuna. Lisuke oli tehty ilmeisesti punakaalista (?). En itse erityisemmin kyllä pitänyt kyseisen lisukkeen mausta. Toisena lisukkeena oli uuniperuna, jonka kanssa oli tarjolla maustevoita. Ja tietysti pöytään tuotiin tuoretta, lämmintä leipää!

Ćevapit olivat itselleni kyllä entuudestaan tuttuja, sillä täällä Oulussa vaikuttaa eräs bosnialainen pikaruokayrittäjä, jonka ruokapaikassa olen moisia saanut ihan kotikulmillakin maistella.

Kuvia ja (ruoka)muistoja olisi vaikka kuinka paljon, mutta ehkä en viitsi blogia rasittaa ihan tolkuttoman isolla päivityksellä. Viikon matkaamme kuuluivat myös piipahdukset Bosnia-Hertzegovinaan Mostarin kaupunkiin, sekä pieneltä matkatoimistolta ostettu päiväretki minibussilla Montenegroon Kotorinlahdelle ja -kaupunkiin sekä Budvaan.

Jos lähtee Dubrovnikiin, kannattaa ehdottomasti yrittää sisällyttää retket naapurimaihin omaan ohjelmaansa, sillä matka näihin kohteisiin on lyhyt ja kohtuullisen pienellä rahapanostuksella voi nähdä 3 maata kerralla! Näistä en nyt turinoi tällä kertaa tämän enempää, kun ruokapoliittinen osio jäi aika vähäiseksi retkien lyhyen keston vuoksi.

Yökerhoista ja baareista emme sen kummemmin osaa sanoa, sillä juhlimispuoli jäi meillä aika heikoksi reissussa. Illallisen jälkeen kävimme kuitenkin usein juomassa yhdet terassilla, joka on rakennettu kalliolle vanhan kaupungin muurin ulkopuolelle ja josta on upeat näkymät merelle. Paikkoja taisi olla kolme ja niihin pääsi kun lähti kulkemaan muurin sisäpuolella kulkevaa kujaa meren puolella vanhaa kaupunkia ja puikkasi sisään muurissa olevasta pienehköstä oviaukosta tai raosta, josta kuului musiikkia ja/tai puheensorinaa. Yksi näistä paikoista on vähän virallisempi ja se näkyy hintatasossa, mutta epävirallisemmat pienemmät terassit olivat meistä paljon tunnelmallisempiakin.



Kuva pimeästä terassista on tietysti aivan järkyttävän kehno, mutta jospa tästä fiilistä edes hieman välittyisi. Tuossa kun istui siemaillen rommikolaa hikisen päivän jälkeen pimeässä, mutta uskomattoman lämpimässä yössä katsellen merelle, jonka yllä valaisi lähes pelkästään tähtitaivas ja satunnaisia laivojen valoja mereltä bongaillen, tunsi kyllä olonsa aika onnelliseksi.



Loppuun vielä tunnelmakuva majapaikkamme läheisimmästä uimarannasta. Hiekkarantoja ei tuolla ole, vaan kallioilla lekotellaan ja uimapaikoille on aina rakennettu portaat, joista pääsee mereen helposti itseään loukkaamatta. Useimmilla paikoilla on myös suihku, jolla voi uinnin jälkeen huuhtoa suolaisen meriveden iholtaan. Merivesi oli todella lämmintä ja pulahdimmekin mereen melkein jokaisena reissumme päivänä. Tämä ranta oli aika piilossa ja siellä olikin lisäksemme luultavasti vain paikallisia. Vinkin rannasta saimme tietysti majapaikkamme perheeltä!

Tämmöinen reportaasi reissusta nyt sitten putkahti vihdoin ja viimein ulos. Oli vaikea tarttua toimeen, koska oli hankala rajata mitä kertoa ja mitä kuvia valita. Sen voin sanoa, että Kroatiaa voin matkakohteensa suositella ihan varauksetta! Bonusta vielä täysin juomakelpoisesta hanavedestä. Kroatiassa on paljon puhtaita vuoristojokia, joista juomavesi otetaan ja tämmöisenä hellereissuna säästi pitkän pennin, kun vesipulloaan saattoi täyttää missä vain eikä vettä tarvinut ostaa kaupasta.

Turistiryysiksen aikaan reissaamisessa oli ainakin se hyvä puoli, että palveluita ja ruokailumahdollisuuksia on paljon enemmän tarjolla, kuin sesongin ulkopuolella. Englannilla pärjäsi Kroatian puolella joka paikassa vallan hyvin ja ruokalistat löytyvät useammalla eri kielellä. Ihmiset ovat myös ystävällisiä, maisemat kerrassaan upeat, ruoka usein melko simppeliä, mutta hyvää ja tuoretta ja tällä kertaa sääkin suosi meitä; aurinkoa ja uskomattoman lämmintä koko viikon ajan. Ainoan sadekuuron todistimme minibussin sisältä käsin palatessamme Montenegrosta.