keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Suklaamousse

Ja jatketaan helppojen ja nopeiden jälkiruokien parissa mitä ilmeisimmin. On täällä muutakin kokattu ja viikon todellisuuspako Kreikkaankin suoritettu, mutta niistä lisää myöhemmin kunhan löydän jostain aikaa ja energiaa kirjoittaa pidemmän postauksen ja katsoa niihin sopivat kuvat.

Tässä kuitenkin Hesarista eräänä päivänä bongattu suklaamoussen resepti.

Suklaamousse
(neljälle)

125 grammaa vähintään 75 % tummaa suklaata
1 kananmuna
2 ruokalusikallista konjakkia (tai cointreauta)
3 desilitraa kuohukermaa
Suklaarouhetta koristeluun
(Sokeria, vaniljasokeria)

Sulata suklaa vesihauteessa.

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Mausta ripauksella sokeria ja/tai vaniljasokeria jos mielit.

Lisää sulaan suklaaseokseen kananmuna sekä alkoholi ja sekoita sitten nuolijan avulla, kunnes seos on tasaista ja kiiltävää.

Lisää kolmannes kermavaahdosta suklaaseokseen ja sekoita.

Kaada sitten suklaaseos lopun kermavaahdon sekaan ja sekoita taas kerran, tällä kertaa mahdollisimman varovasti.

Kaada mousseseos annosmaljoihin tai vaikkapa laseihin.

Laita mousse jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi.

Tarjoa sellaisenaan, suklaarouheella päällystettynä tai vaikkapa marjojen kanssa.

Meillä moussen päälle raastettiin luomuista appelsiinin ja mantelin makuista tummaa suklaata. Tämä kyseinen suklaa olisi toiminut varmasti vielä paremmin yhteen moussen kanssa, jos olisin käyttänyt cointreauta sen maustamiseen. Tällä kertaa käytin kuitenkin konjakkia eikä tämä näinkään hullumpi yhdistelmä ollut.

2 kommenttia:

Uusano kirjoitti...

Moussen ainoa huono puoli on se, että tiskiä tulee julmetusti:-) Joskus olen tehnyt kahden suklaan moussea, eli valkosuklaasta ja tummasta ja annostellut niitä kulhoihin sitten niin taiteikkaasti kuin mahdollista. Nättiä ja hyvää ja PALJON tiskiä:-)

Virpi kirjoitti...

Oi, kahden suklaan mousse on varmasti vielä tuplasti herkumpaa! Pitääpä testata joskus.

Totta kyllä, että tiskiä tulee, sitä aina välillä unohtaa ajatella, kun tuo tiskikone on niin hyvä kapistus :)