Feijoada

Olen kyllä tyytyväinen Glorian ruoka & viini -lehden tilaaja. Tilaaja-aikanani ei liene ollut toistaiseksi yhtään lehteä, josta en olisi kokeillut vähintään yhtä reseptiä, usein useampiakin. Lisäksi ovat tietysti kiinnostavat jutut ja toimivat viiniarvostelut. Koska olen itse onneton viinituntija, kokeilen mieluusti uusia tuttavuuksia. Suositusten perusteella on löytynyt uusia suosikkiviinejäkin. Hyvä lehti siis, eikä tämä ollut mikään maksettu mainos vaan pyyteetön tyytyväisyyden ilmaus.

Tällä kertaa kokeiluun pääsi mielenkiintoiselta vaikuttanut feijoada eli brasilialainen possupata.

Feijoada
(Glorian ruoka & viini 1/2011)

400 grammaa possun sisäfileetä
4 chorizo- tai muuta mausteista raakamakkaraa
1 sipuli
3 kynttä valkosipulia
1 desilitra hienonnettua purjoa
1 miedohko chili
3 ruokalusikallista rypsiöljyä
3 ruokalusikallista (luomu) appelsiinin mehua
2 laakerinlehteä
3 desilitraa lihalientä
7 desilitraa keitettyjä mustapapuja
2 teelusikallista raastettua (luomu) appelsiinin kuorta
0,5 teelusikallista vastarouhittua mustapippuria
(suolaa)
(1 paketillinen pekonia)

(Lisukkeeksi raakariisiä kypsennettynä)

Itse käytin noin puoli kiloa viljapossun ulkofilettä koska se oli tarjouksessa. Chorizoa laitoin 6 kipaletta kun paketissa oli niin monta enkä jaksanut miettiä muuta käyttöä niille parille. Purjon unohdin ostaa, joten laitoin enemmän tavissipulia. Appelsiinimehua käytin enemmän kuin 3 ruokalusikallista, siis yhden kokonaisesta appelsiinista tulleen mehumäärän mutta vastaavasi laitoin vähemmän lihalientä. Ohje kertoo että pataan voi halutessaan lisätä pekonia, kuutioituja tomaatteja tai lehtipersiljaa. Tartuin näistä pekoniin, sillä arvasin että pata uppoaa helpommin mieheenkin, jos siinä on myös pekonia.

Jos käytät kuivattuja mustapapuja niin muista liottaa niitä ensin 8-10 tuntia tai yön yli, vaihda sitten vesi ja keitä kypsäksi, vajaan tunnin. Itse olen helppouden ystävä näissä asioissa, joten usein olen käyttänyt vain valmiiksi jo kypsennettyjä tuotteita, nyt keittelin ihan itse pavut ja eihän se nyt niin vaikeaa ollut, kunhan vaan muisti tehdä sen ajoissa.

Jos haluat nauttia padan raakariisin kanssa, niin huuhtele ja keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan, noin 40 minuuttia. Meillä pata syötiin ilman lisukkeita.

Kuori ja viipaloi sipuli sekä valkosipuli. Hienonna purjo ja chili.

Raasta appelsiinista kuori ja purista mehu (eri kuppeihin).

Leikkaa makkarat paloiksi. Viipaloi/paloittele possunfile. Silppua pekoni.

Paista possun paloja öljyssä tovi. Lisää sitten sipulit, purjo, chili ja makkara (sekä pekoni). Jatka paistamista muutama minuutti, kunnes makkara saa hieman väriä.

Lisää appelsiinimehu, laakerinlehdet ja lihaliemi. Peitä sitten pata kannella ja anna porista keskilämmöllä siiheksi, kunnes possu alkaa olla kypsää. Ohje sanoo että 10 minuuttia tai enemmän, mutta minä kyllä haudutin ihan huolella, tulipahan muhevampaa.

Lisää pavut kattilaan ja anna padan porista taas. Vaikkapa viisi minuuttia tai enemmänkin. Voit soseuttaa kauhalla painelemalla osan pavuista padan sekaan, jolloin rakenteesta tulee sakeampaa.

Mausta pata appelsiininkuorella ja mustapippurilla, lisää suolaa jos on tarvis (jos käytät makkaraa ja pekonia, niin tuskin tarvitsee).

Tarjoa pata riisin kanssa tai sellaisenaan. Brasilialaiseen tapaan syödä pata ei varmaankaan kuulu smetananökärettä, mutta koska minulla oli kaapissa smetanaa ja halusin kokeilla, niin nakkasin nokareen annoksen päälle. Toimi muuten aika kivasti.

Omassa padassani oli selvä appelsiininen vivahde, joka epäilemättä johtui isommasta määrästä appelsiinimehua. Mutta se ei haitannut ainakaan minua. Kaikkinensa pata oli kyllä herkullinen kokeilu, vaikka mies nirsoilikin papujen suhteen.

Euroviisuja ja ystäviä

Kun ihanaiset Pastanjauhajat esittivät taannoin nyyttärikutsunsa, vastasin minä toki heti myöntävästi (olinpa saattanut kyselläkin jo yhteisten euroviisuiltamien perään aiemmin). Paikalla oli enimmälti monista aiemmistakin kokkausilloista tuttu porukka, mutta tällä kertaa joukkoomme uskaltautui yksi uusikin tulokas eli Kokit ja Potit -blogin Hannele.

Hannele oli valmistautunut illan väljään teemaan varsin ajatuksella, sillä hän toi muassaan yllä näkyvien ihanien marinoitujen valkosipulinkynsien lisäksi perisuomalaista ruisleipää sekä hapankaalipataa. Saksalaiset kun tunnetusti pitävät hapankaalista ja illan yksi ohjelmanumero oli katsoa, kuka Suomea keväämmällä Saksassa pidettävissä Euroviisuissa oikein edustaakaan.

Eräs isäntäväen ystävistä oli puolestaan tehnyt näitä ihania kääröjä, joiden sisältä löytyi ainakin pinaattia. Vaikka en suuri pinaatin ystävä olekaan, niin hyviltä maistuivat silti minunkin suussani.

Kuten on käynyt ilmi, illanvietossa oli osallisena useampikin ihminen joita perjantaina julkistetut Nokia-uutiset koskettavat enemmän tai vähemmän läheltä liipaten. Pullollinen suruntappoa oli siis paikallaan.

Itselläni oli tarkoitus tehdä muun muassa valkosipulisia luomunaudan jauhelihasta tehtyjä lihapullia viemisiksi, mutta onnistuin kärväämään ne jokseenkin kuiviksi koppanoiksi. Kuvien ulkopuolelle jäivät myös suklaa-pähkinäherkut, jotka blogista jo löytyvätkin.

Kaappiin oli jäänyt pyörimään melkoinen pussukka luomuista täysjyväcouscousia, joten päätin tehdä siihen pohjautuvaa salaattia.

Couscous-salaatti
(Hesarin ohjeesta mukaeltuna iso salaattikulhollinen)

5 desilitraa (luomua) täysjyväcouscousia
5 desilitraa vettä
1 ruokalusikallinen tomaattipyrettä
2 ruokalusikallista oliiviöljyä
3 teelusikallista paprikajauhetta
3 teelusikallista mustapippuria
Noin desilitra kurpitsansiemeniä
Säilyketörpöllinen käyttövalmiiksi käsiteltyjä (luomu) kikherneitä
1 teelusikallinen suolaa
2 teelusikallista (luomu) korianterijauhetta
2 ruokalusikallista (luomu) soijakastiketta
Puoli ruukkua tuoretta persiljaa
1 keskikokoinen (luomu) keltainen paprika
1 (luomu) punasipuli
1 tuorekurkku
Pienehkö purkillinen vihreitä (luomu) oliiveja
1 mieto punainen chili

Lisäksi salaattia maustamaan
Oliiviöljyä
Balsamiviinietikkaa

(Sitruunamehua)

Kuumenna kattilassa oliiviöljyä. Lisää joukkoon puolet paprikajauheesta ja mustapippurista sekä tomaattipyre. Sekoita joukkoon couscous.

Ota kattila pois liedeltä ja kaada couscousin päälle kiehuva vesi. Laita kansi kattilan päälle ja anna hautua noin viisi minuuttia. Tee sen jälkeen couscousista irtonaista haarukan avulla, lisää suola ja kaada couscous salaattikulhoon jäähtymään.

Kaada couscousin päälle kikherneet ja ripottele päälle loput paprikajauheesta, mustapippurista sekä korianterijauhe. Lisää myös soijakastike. Sekoita.

Silppua salaattiin sopivaan olomuotoon paprika, tuorekurkku, persilja, punasipuli sekä chili. Kaada salaattikulhoon ja sekoita.

Lisää salaattiin vielä kurpitsansiemenet ja oliivit.

Mausta vielä lopuksi oliiviöljyllä ja balsamiviinietikalla, eikä sitruunamehutujauskaan pahaksi ole.

Koska edellisviikonloppuna saatoin olla Helkan tilaisuudessa tekemässä sitä versiota auramoussesta, johon meni korianteria persiljan sijaan, halusin kokeilla onneani moussen kanssa uudemman kerran.

Helkan Aura gold -mousse

125 grammaa Aura goldia
100 grammaa maustamatonta tuorejuustoa
1 desilitra kuohukermaa
Nippu (tai puolikas tosi isosta) tuoretta persiljaa
Mustapippuria, suolaa

Murustele homejuusto, silppua persilja. Sekoita kaikki aineet keskenään. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkean olomuodon varmistamiseksi.

Toinen tahna, joka mielen päällä on pyörinyt jo tovin, on Kädenvääntöä -blogin Pitkän hehkuttama simppeli artisokkatahna. Meidän lähikaupassa, vaikka se K-merkkinen onkin, ei ollut Pitkän suosittelemia Pirkka Parhaat -sarjan artisokkia, mutta sieltä löytyi Polli-merkkisiä maalaisartisokkia mausteöljyssä. Toimivat oikein hyvin!

Artisokkatahna

1 purkillinen öljyyn säilöttyjä artisokansydämiä
2 kynttä valkosipulia

Soseuta vaikkapa sauvasekoittimella artisokat ja valkosipulit. Notkista tahnan koostumus mieleiseksi lisäämällä artisokkien säilöntäöljyä.

Tahna keräsi suosiota myös Oulussa, joten kiitos vaan Pitkälle yksinkertaisen mutta sitäkin herkumman reseptin jakamisesta!

Koska testasin viime vuonnakin Glorian ruoan & viinin näkkärireseptiä, päätin tehdä niin myös nytkin kun sellainen taas vuoden ensimmäisestä numerosta löytyi.

Tillinäkkileipä
(Glorian ruoka & viini 1/2011)

1,25 desilitraa maitoa
6 grammaa tuorehiivaa
1,75 desilitraa vehnäjauhoja
1,75 desilitraa ruisjauhoja
1,5 teelusikallista leivinjauhetta
2 teelusikallista suolaa
1 teelusikallinen sokeria
25 grammaa sulatettua voita
1,5 ruokalusikallista raastettua piparjuurta
0,25 desilitraa hienonnettua tilliä

Minä laitoin noin 2,5 desilitraa luomuruisjauhoja ja noin desilitran luomugrahamjauhoja. Lisäksi jätin piparjuuren kokonaan pois, koska kaikki käsiini Stockalla osuneet olivat homeessa. Ohjeen mukaan tästä tulee neljä pellillistä, mutta ainakaan minä en saanut käsin kaulittua taikinaa niin ohueksi että ihan niin runsaasti olisin näkkäriä saanut valmistettua.

Liuota hiiva kylmään maitoon kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri.

Sekoita kuiva-aineet maidon ja hiivan joukkoon. Lisää mukaan vielä voi, piparjuuri ja tilli.

Vaivaa taikina tasaiseksi. Taikinan tulisi olla kiinteä eikä se saisi tarttua sormiin.

Kauli sitten taikina erittäin ohueksi pastakoneella; kavenna telojen väliä aste asteelta ja kauli lopuksi ohuimmalla telojen välillä. Jauhota taikinaa tarvittaessa.

Jos et omista pastakonetta, niin voit kaulita taikinan kaulimen avulla kevyesti jauhotetulla pöydällä.

Nosta näkkärilevyt leivinpaperoiduille uunipelleille. Anna leivän pinnan kuivua peittämättä noin 15 minuuttia.

Paista näkkärit kiertoilmalla 220-asteisessa uunissa noin 8 minuutin ajan.

Näkkäri säilyy reseptin mukaan huoneenlämmössä reilun viikon verran. Tilli toi hauskan lisän näkkäriin ja molemmat yllä mainitut tahnat maistuivat hyvältä näkkärin päällä.


Blogittomat vieraat olivat myös valmistaneet meille jälleen kerran jos vaikka mitä herkkuja. Kaikkea en edes saanut kameraan tallennettua, mutta tässäpä parit maistiaiset kuitenkin.

(Diplomi-)insinöörin keittiön Pekka oli tapansa mukaan myös ollut herkkukokkituulella. Yllä näkyvät ihanat juustopallerot olivat suorastaan syntisiä, mutta niin järjettömän herkullisia naposteltavia. Olisin voinut syödä vaikka yksin melkein koko vadillisen!

Ja lopuksi vielä kirsikkana postauksessa jälkiruokaotos. Kyseessä oli French Laundry -versio Banana Splitistä.

Varsin hauskaa, täyttävää ja kosteaa oli jälleen, kiitos jokaiselle mukana olleelle!

Simppeli hirvikäristys

Yksinkertainen on monesti ruuassakin hyvää. Hirvenliha on yksi niistä raaka-aineista, johon jopa ylimaustamiseen silloin tällöin sortuva meikäläinen tajuaa olla laittamatta mitään ylimääräistä. Yksinkertaiset maut, hyvä lopputulos.

Koska appiukko on metsästysporukoissa, meilläkin on yleensä pakastimessa hirveä. Ja koska anoppi osaa tehdä hirvestä hyvää ruokaa, minua jännittää joka kerta kun hirvipalaseen tartun että onnistunko ryssimään sen jotenkin, vaikka anoppi ei siis olekaan lopputulosta syömässä ja tuskin arvostelisi vaikka olisikin. Anoppi nimittäin on varsin mainio tyyppi.

Yksi sekä minun että miehen suosikeista on simppeli hirviruoka, jota kai jonkinlaiseksi käristykseksikin voisi kutsua. Sitä tehtiin meillä eräänä menneenä viikonloppuna sunnuntaipäivälliselle.

Hirvikäristys

Noin 0,5 kg hirvenlihaa ohuina lastuina
Voita
Suolaa
Mustapippuria
(Vettä)

Vuole kohmeisesta hirvipalasta mahdollisimman ohuita lastuja. Vuoleminen ei onnistu kunnolla umpijäisestä eikä liian sulaneesta lihasta, joten pikkuisen sulanut mutta kunnolla kohmeinen on se paras tapa. Tässä hommassa kannattaa olla varovainen ettei käy vahinkoa, meillä meinasi taas kerran käydä mutta pahimman haaverin esti vuolijan kädessä olleet nahkahansikkaat (ei palellut sormia ja sai kunnon otteen jäisestä lihasta).

Laita voita reilusti kuumenemaan pannulle. Ja pannukin saa olla siis ihan kunnolla kuuma.

Lisää lihat ja käristä kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa voita tai tilkka vettä, jottei liha pääse kuivamaan liiaksi.

Hirvikäristys tai -lastut maistuvat erityisen herkullisilta oikein kermaisen ja voisen puikulapottumuussin kanssa, mutta tällä kertaa meillä syötiin kaverina ihan vaan vihannessekoitusta kypsennettynä.

Hotelli ja ravintola Helka muuten pykäsi pystyyn ruokabloggaajille reseptikisan, jossa pyydetään tuunaamaan jokin suomalainen perinneruoka modernisti. Osallistukaa ihmeessä jos kiinnostaa! Aikaa on helmikuun loppuun ja jokainen osallistuja palkitaan lahjakortilla, jolla saa joko yhden yön viikonloppumajoituksen kahden hengen huoneessa hotelli Helkassa taikka kahden hengen kolmen ruokalajin illallisen ravintola Helkan puolella. Annoksista äänestetään julkisella äänestyksellä parhaat ja osa pääsee myös ravintola Helkan listalle tarjolle blogin erikoisannoksena.

Naamakirjautuminen

Kauan se kesti, mutta sainpa vihdoinkin pykättyä blogilleni sivun myös Facebookin puolelle. Sitä saa tykkäillä siellä aivan vapaasti! :)

Oheinen kuva löytyi arkiston aarteista ja liittyy aikaan, jolloin vasta suunnittelin blogini perustamista. Kyseessä on ystävien kesken pidetty shabu shabu -iltama.

Tanssivan viinin salaisuus

Viime lauantaina olin onnekas ruokabloggaaja, sillä minäkin monien muiden kanssabloggaajien tavoin olin saanut kutsun hotelli Helkaan viettämään ylevästi otsikoitua VIP-tilaisuutta ruoka-asiantuntijoille. Verkostoitumisesta muiden bloggaajien kanssa on siis hyötyä ainakin tämmöiselle vähemmän mediaseksikkäälle blogin pitäjälle.

Helkassa pidetään arvossa suomalaista osaamista, niin hotellin kuin ravintolankin puolella. Ylläoleva kuva on hotellin kuudennen kerroksen hissiaulasta, joka henki kalusteineen ja kontion kuvineen hyvinkin suomalaisuutta. Ravintolan puolella puolestaan arvostetaan suomalaisia makuja ja niistä nautitaan luontohenkisesti ja suomalaista muotoilua arvostaen sisustetuissa puitteissa.

Voisin suositella Helkaa erityisesti sellaisille, jotka haluavat hotelliltaan persoonallisuutta. Japanilaisturistien suosiossa paikka vaikutti ainakin olevan, sillä enpä montaa kertaa osunut viikonlopun aikana hissiin ilman että seuranani olisi ollut japanilaisia turisteja.

Päivän isäntänä Helkan puolesta toiminut Marko Virtanen ja kaikki muut päivän järjestelyihin osallistuneet saavat kyllä ison kiitoksen; ohjelma oli kiinnostava ja ennen kaikkea tapahtumassa oli hulvattoman hauskaa! Kuten tilaisuudessa puhumassa ollut Helene Auramokin totesi, on ruokabloggaajaporukassa mainio yhteishenki. Eikä heti päivän alkajaisiksi tarjottu shamppanja ollut (ainakaan ainoa) syy siihen iloiseen puheensorinaan ja nauruun, joka täytti Helkan.

Kuvan otti valokuvaaja Peero Lakanen.

Päivämme alkoi jokaisen ruokabloggaajan peruslauantain tavoin shamppanjatastingilla, jota veti ihastuttava Essi Avellan. Essin asiantuntemus oli laajaa mutta hänellä ei tuntunut olevan tarvetta päteä asiantuntemuksellaan vaan esiintyminen oli luonnollista ja Essi itse oli helposti lähestyttävä ja hauska.

Saimme jokainen eteemme neljä Essin valitsemaa shamppanjaa. Maisteltavina ja tuoksuteltavina olivat Jacques Lassaigne Les Vignes de Montgueux Blanc de Blancs Brut (100 % Chardonnay), Jérôme Prévost La Closerie Les Béguines Extra Brut 2007 (100 % Pinot Meunier), André Clouet Brut Grande Réserve (100 % Pinot Noir) ja Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998 (50 % Chardonnay ja 50 % Pinot Noir).

Shamppanjat ovat useimmiten kunkin viinitalon parhaaksi katsomia sekoituksia kolmesta eri rypälelajikkeesta eli chardonnaysta, pinot meunierista ja pinot noirista. Kullakin on viinin rakentumisessa oma tehtävänsä. Essiä lainaten; chardonnay on shamppanjan luuranko, pinot noir puolestaan sen lihaksisto ja pinot meunier on juoman rasva. Kun supermallin, bodarin ja läskin yhdistää, saa aikaan tanssivaa viiniä, jossa on ihan erityistä hohtoa ja taikaa.

Yksi shamppanjamaailman legendaarisista hahmoista oli Madame Clicquot joka kehitti niin sanotun tanssituspöydän, jonka avulla shampanjan sakkaisuudesta päästiin eroon. Tanssitusvaiheessa pulloja käännellään niin että sakka saadaan siirtymään pullon pohjalta pullon kaulaan ja sitä kautta lopulta pois pullosta kokonaan.

Testatuista shamppanjoista omaksi suosikikseni nousi ehkäpä André Clouet Brut Grande Réserve. Hyvänä kakkosena pidin Jérome Prévostin shamppanjaa. Vähiten omaan makuuni puolestaan oli Billecart-Salmonin Cuvée. Sen maussa ja tuoksussa oli jotakin liian juustoista ja voimakasta meikäläisen tottumattomille aisteille.

Shamppanjoiden, kevyehkön salaatti- ja lohikeittopitoisen lounaan sekä Indiedaysin ja Zipipopin puuhanaisen Helene Auramon puheenvuoron jälkeen pääsimme itsekin kokkaamaan. Luentotilaan oli loihdittu muutamia keittiöpisteitä ja tunsimme olomme melkein omien elämiemme Master Chefeiksi kirmaillessamme noutamaan reseptien mukaisia raaka-aineita sivupöydältä ja kokatessamme tulevan päivällisemme osasia hieman kaoottisessakin ilmapiirissä.

Kuvan otti valokuvaaja Peero Lakanen.

Tässä syntyy meidän joukkueemme punaherukkajäädyke. Hieman meinasi meikäläisen käsi vapista ja massaa lurahdella muuallekin kuin silikonivuokaan, mutta hyvä siitä lopulta tuli!

Yksi valmistamistamme ruoista oli rosmariini-limesorbetti. Ensimmäisenä ei olisi itsellä ehkä tullut mieleen laittaa rosmariinia jälkiruokaan, olikin siis opettavaista kokkailla välillä jonkun muun valitsemilla resepteillä.

Sorbetista ei ehkä tule kuitenkaan sitä yleisintä jälkiruokaa meikäläisen keittiössä sillä sen valmistukseen vaadittiin tämän kokoluokan mööpeli. Hauska vekotin mutta ehkä vähän turhan massiivinen kotikäyttöön.

Me siis kokkasimme osioita illallisemme alku- väli- ja jälkiruuasta, joista ravintola Helkan henkilökunta sitten loihti meille upeat annokset. Viimeistään istuessaan illallispöytään tunsi olonsa jotenkin hemmotelluksi ja erityiseksi.

Alkupalana tarjoiltiin suomalaisten vastine tapaksille eli sapakset. Sapas-lautaseen kuului savumuikkua ja perunasalaattia, leipäjuustoa ja kirsikkatomaattihilloketta, marinoitua punasipulia sekä savuporotartaria, rapsakan ruisleivän päälle aseteltua siikachevichea sekä paahdettua saaristolaisleipää Aura gold -moussella ja marinoidulla omenalla.

Vaikka minä ja raaka kala emme ole ylimpiä ystävyksiä, tykkäsin todella paljon siikachevichesta. Teknisesti ottaenhan se ei olekaan täysin raakaa mutta kuitenkin. Vähiten pidin tomaattijutusta leipäjuuston alla. Mielestäni sapakset olivat kaikkensa kuitenkin melkoista herkkua.

Pääruoaksi saimme grillattua poron paahtopaistia, tummaa herukkakastiketta sekä omena-perunapaistosta. Poro oli mureaa mutta omalle lautaselleni oli ainakin sattunut melko paljon kalvoja, joka teki poron nauttimisesta hieman hankalaa. Hyvin upposi kuitenkin tämäkin, erääseen suolaisen nälkäiseen bloggaajattareen näitä upposi jopa kaksin kappalein. Helkan keittiölle siis pointsit siitä ettei kenellekään varmasti jäänyt nälkä.

Suun puhdistukseen pää- ja jälkiruoan välissä sopi kuohuviinillä ryyditetty rosmariini-limesorbetti vallan mainiosti. Sorbetti jakoi mielipiteitä. Minä luullakseni pidin siitä.

Jälkiruokalautaselle oli koottu lajitelma erilaisia herkkuja. Tarjolla oli suklaakakkua, mansikkasorbettia, punaherukkajäädykettä ja mustikkaista juustokakkua. Jälkiruokalautasen suosikeikseni nousivat herukkajäädyke (jota aion testata takuulla myös kotioloissa) sekä suklaakakku. Monet joutuivat luovuttamaan jälkiruokien kohdalla ja myöntämään ettei napa vedä enempää. Minä en kyennyt vastustamaan kiusauksia vaan söin lautaseni tyhjäksi.

Illallisen jälkeen jatkoimme iltaa vielä Helkan baarissa, jossa juttujen taso ei ehkä päätä huimannut mutta fiilis kylläkin oli katossa. Sunnuntaina herätessäni totesin saaneeni nauruterapiaa runsain mitoin, sillä lauantain hauskuus tuntui ihan vatsalihaksissa asti.

Illan päätteeksi kömmin vielä hotellihuoneeseen heinäpaalien alle nukkumaan. Minun huoneeni katossa nimittäin oli oikein suomalaiskansallinen maisema.

Näin loppuun haluan tietysti kiittää kaikkia uusia ja vanhoja blogituttavia, jotka oli ilo tavata. On aina yhtä yllättävää ja ilahduttavaa huomata, miten helppoa teidän kanssanne on olla. Kiitos tietysti myös Helkaan kaikille järjestelyissä mukana olleille - oli mahtavaa saada olla mukana.

Muiden mukana olleiden bloggaajien mietteitä päivästä löydät muun muassa täältä: Pumpkin Jam, Sorsanpaistaja, Kulinaarimuruja, Kannat kattoon!, Äijäruokaa, Sillä sipuli, Unelias kokki, Liemessä, Herkku ja Koukku, Avaruusasema, Pastanjauhantaa, Voisilmäpeliä, Siskot kokkaa, Ketun keittiössä, Cebicin keittiössä, Ruokahommia, Kädenvääntöä.

Vaniljaista semifreddoa ja pähkinäistä suklaata

Viikonlopun jälkiruokana toimi tällä kertaa vaniljainen semifreddo, joka sai kaverikseen pähkinäistä suklaaherkkua. Molempiin otin reseptivinkkiä 100 parasta GI-ruokaa opuksesta.

Pähkinäinen suklaaherkku

100 grammaa tummaa suklaata
Pähkinöitä (esim. cashew-, hassel- ja parapähkinöitä)

Rouhi pähkinät veitsellä. Levitä pähkinärouhe leivin- tai voipaperin päälle.

Sulata suklaa esimerkiksi mikrottamalla hetki kerrallansa tai sitten turvallisemmin vesihauteessa.

Kaada sula suklaa pähkinärouheen päälle.

Anna jäähtyä ja jähmettyä, murra sitten paloiksi.

Pähkinäinen suklaa maistuu tietysti ihan siltäänkin hyvän kahvin kanssa. Semifreddon lisäksi sitä voi kirjan vinkin mukaan lisätä esimerkiksi hedelmäsalaatinkin joukkoon.

Vaniljainen semifreddo
(6 annosta)

Puolikas vaniljatanko
2 munankeltuaista
Vajaa desilitra sokeria (tai makeutusainetta)
2,5 desilitraa kuohukermaa
2 munanvalkuaista
Ripaus suolaa

Erottele kananmunista valkuaiset toiseen ja keltuaiset toiseen kulhoon.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri/makeutusaine sekaisin.

Vatkaa kerma paksuksi kermavaahdoksi omassa kulhossaan. Halkaise vaniljatanko ja kaavi vaniljat kerman sekaan. Sekoita.

Mausta valkuaiset ripauksella suolaa ja vatkaa ne kolmannessa kulhossa kovaksi vaahdoksi.

Sekoita kermavaahto ja valkuaisseos keltuaisseokseen. Kääntele ainekset varovasti sekaisin.

Peitä kulho kelmulla tai kaada seos muuhun pakastuksen kestävään astiaan. Pidä pakastimessa käyttöön saakka.

Vaniljan lisäksi tai sen sijaan voi semifreddoon sekoittaa vaikkapa 100 grammaa tummaa suklaata tai paahdettuja pähkinöitä. Kuten jo ylempänä totesinkin, meillä semifreddo sai nautintavaiheessa kaverikseen pähkinäistä suklaata.

Tiskiä tulee paljon, mutta on sen arvoista. Maku oli tosi hyvä ja sinänsä tämä oli helppo valmistaakin. Ja voi kätevästi tehdä etukäteen pakkaseen odottamaan!

Savupekonia ja siitakkeita keitossa

Vuoden 2011 ensimmäinen Glorian ruoka & viini on saanut monet ruokabloggaajat inspiroitumaan resepteillään. Erityisesti savuisen siitakesienikeiton ohje on päässyt toteutukseen useammassakin keittiössä.

Luotin kanssakokkaajien arvioihin ja päätin itsekin testata keittoa menneenä viikonloppuna. Olen jo tovin halunnutkin tehdä jotakin sienekästä alkupalaa, joten tämä ohje vastasi kaipuuseeni paremmin kuin hyvin.

Idean valkoviinin käyttöön sain Marilta, savuisuuden luomiseen muulla kuin Kippari-kermalla taas Jaanalta. Ruokakaupassa ei nimittäin ollut kyseistä kermaa eikä minulla kotona nestemäistä savuakaan, joten päädyin luomaan savuisuusosion savupekonin avulla. Tässä siis resepti sellaisena, kuin itse keittoni keittelin.

Savuinen siitakesienikeitto

100 grammaa siitakesieniä
1 valkosipulinkynsi
1 ruokalusikallinen kuivattua luomurosmariinia
2 ruokalusikallista voita
1 desilitra kuivaa valkoviiniä
1 Fond "Du Chef" -"liemikuutio" (meillä lihainen)
2,5 desilitraa kermaa
Muutama siivu savupekonia

Tarvittaessa
1-4 desilitraa vettä
Suolaa
Mustapippuria myllystä

Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna rosmariini morttelissa tarvittaessa. Minun käyttämäni luomurosmariini on sen verran "pitkäoksaista" että murensin sen morttelissa ennen käyttöä.

Kuumenna voi kattilassa ja lisää kattilaan sienet, valkosipuli sekä rosmariini. Kuullota muutama minuutti.

Lisää valkoviini ja anna kuplutella tovi, kunnes viini on osittain haihtunut.

Lisää fondi ja ruokakerma. Anna keiton porista miedolla lämmöllä 8-10 minuuttia.

Lisää vettä, jos keiton koostumus näyttää mielestäsi liian paksulta. Voit myös halutessasi rouhaista joukkoon hieman mustapippuria myllystä (ja suolaa, mutta savupekoni on sen verran suolaista, ettei välttämättä tarvitse).

Pilko muutama siivu savupekonia ja laita palat kylmälle pannulle. Anna pannun kuumeta ja ruskista pekonipalat rapsakoiksi. Siirrä talouspaperin päälle imeyttämään enin rasva paperiin ja odottamaan keiton valmistumista.

Kauho keittoa lautaselle ja kokoa päällimmäiseksi keko rapsakoista savupekonin palasista. Nauti!

Vaikka kanssaeläjä ei perusta esimerkiksi sienikastikkeesta ollenkaan, maistui sienikeitto hänellekin varsin hyvin. Erityisesti savupekonin käyttö sai aikaan tyytyväisiä ja hyväksyviä äännähdyksiä ruokapöydän toisella puolella. Tämä keittoresepti jääkin takuuvarmasti alkupalarepertuaariini, sillä maku oli todella kohdallaan ja toteutuskaan ei vaatinut kovin suuria ponnisteluita.