sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Vaihtoehto perunarieskalle

Rieska on ihanaa. Kovin usein sitä ei kuitenkaan viitsi syödä, koska vatsa protestoi. Ruokahommien Janna onneksi bloggasi huipusta lantturieskojen reseptistä, jota oli aivan pakko päästä kokeilemaan. Etenkin kun Janna vielä itse tapaksilla perjantaina istuessamme hehkutti näiden rieskojen ihanuutta. Kulinaarimurulassakin oli testattu ja herkuksi todettu.

Lantturieskat
(6 kpl)

300 grammaa (luomu)lanttua
1 desilitra (luomu)maitoa
1 (luomu)kananmuna
1,5 desilitraa jauhoja (laitoin 0,5 dl vehnälesettä, 0,5 dl luomukauraleivontaseosta ja 1 dl ruisjauhoja)
1 teelusikka merisuolaa
Ripaus ruokosokeria
Noin ruokalusikallinen voisulaa

Kuori lanttu ja siivuta ohuiksi viipaleiksi. Keitä lantut kypsäksi.

Soseuta kypsät lanttusiivut ja sekoita joukkoon maito.

Lisää joukkoon myös muna, suola, sokeriripaus, jauhoseos sekä voisula. Sekoita kunnolla. Taikina jää löysäksi, mutta se ei haittaa.

Lusikoi taikinasta leivinpaperoidulle uunipellille kuusi kekoa.

Taputtele jauhotetuin käsin taikinakasat ohuemmiksi rieskoiksi.

Paista 250 asteisen uunin yläosassa noin 10-15 minuuttia, kunnes rieskaset saavat kunnolla väriä pintaansa.

Etenkin lämpiminä nämä olivat ihania! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, ellei ole lantturajotteinen. Meillä äänet jakaantuivat puolesta ja vastaan, mutta tuo armas puolisoni ei muutenkaan ole kypsennetyn lantun ylin ystävä.

4 kommenttia:

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Rieska ON hyvää! Ja lanttu kans. Laitoitko rieskan päälle pelkkää voita / margariinia, vai onko sulla antaa kuuma vinkki hyvästä päällisestä?

Virpi kirjoitti...

Laitoin oivariinia ja oltermannia, oli hyvvää! :) Myös tuore/suolakurkku toimii juuston parina tuossa päällä.

Jaana kirjoitti...

Munavoi on kans hyvvää lantturieskojen kanssa.

Virpi kirjoitti...

Jaana: Seuraavaksi pitää kokeilla sen kanssa :)