keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kolmen vuoden pöperöt

Peruspöperöä täyttää tänään jo kolme vuotta! Aika rientää varsin hurjaa tahtia, mutta hauskaa on ollut ja matkan varrella olen paitsi oppinut paljon ruuasta, myös saanut uusia ystäviä kanssabloggareista. Enkä ajatellut vielä lopettaa, joten bloginpito jatkuu!

Aion myös jatkaa hyväksi todettujen reseptien jakamista, vaikka ne joku muu olisikin jo blogannut. Niin teen tässäkin postauksessa, sillä Kädenvääntöä-blogista bongattua lämmintä pekonisalaattia nyt vaan oli aivan pakko kokeilla.

Lämmin pekonisalaatti
(yhdelle)

1 punasipuli
Muutama siivu pekonia
Puoli kourallista pinjansiemeniä
Rucolaa
Parmesania
Oliiviöljyä
Suolaa
Timjamia
Balsamiviinietikkaa

Kuori ja lohko punasipuli noin kahdeksaan osaan.

Kuumenna paistinpannu ja paista pekonit rapeiksi. Siirrä pekonit talouspaperin päälle odottamaan.

Lorauta pannulle tilkka oliiviöljyä ja paista sipulia sekä pinjansiemeniä ja hieman timjamia (4 oksaa, jos käytät tuoretta) keskilämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes ainekset hieman karamellisoituvat ja makeutuvat. Mausta suolalla ja varo polttamasta aineksia!

Leikkaa pekoniviipaleet muutamaan osaan ja nosta ne takaisin pannulle lämpenemään muiden ainesten sekaan.

Laita rucolaa lautaselle. Tai jos suunnitelmasi pettävät, kuten minulla kävi, eikä sinulla ole rucolaa, käytä jotain muuta kivaa salaattia. Minulla salaattipohjana toimi tällä kertaa lollo rosso.

Lisää salaattipohjan päälle pekonit, sipulit ja pinjansiemenet paistinpannulta.

Vuole salaatin päälle lastuja parmesanista ja lorota lopuksi balsamiviinietikkaa kruunaamaan koko komeus.

Pekonia ja parmesaania, joten lopputulema ei voinut olla muuta kuin erittäin herkullinen. Ah!

Peruspöperölä onnittelee saman synttäripäivän omaavaa uutta, tänään julkaistua oululaista ruokablogia Ghetto Gourmet'a! Blogin takana on ystäväpariskunta, jotka ovat jo pitkään olleet mukana miiteissä niin sanottuina hang around -jäseninä. Pitkällinen painostus on tuottanut tulosta ja heidän oma uudenkarhea bloginsa nähnyt päivänvalon. Suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan!

13 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Synttärionnea Pöperölään!

Rosmariini kirjoitti...

Onnea, Virpi! Etkä sitten lopeta kans ikinä. :)

Vuoden päästä tuplablogisynttärit?

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Onnittelut kolmevuotiaalle!!

Virpi kirjoitti...

Jaana: Kiitos!

Rosmis: En oo aatellu kyllä lopettaa! Ja tuplablogisynttärit vois olla asiaa vuoden päästä kyllä :)

Campasimpukka: Kiitoksia onnitteluista sinullekin!

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Hoo, viikonloppuna aihetta juhlaan! Onnea onnea ja jatkuvaa menestystä!

Virpi kirjoitti...

Kotiharmi: Kyllä siinä pikkasen voi kilistää tällekin "saavutukselle" lauantaina! :)

Riksu kirjoitti...

Vielä myöhästyneet onnittelut tätäkin kautta! Nyt sitten vietetään synttäreitä aina samaan aikaan :)

Virpi kirjoitti...

Riksu: Kiitos! :) Voiaan pitää yhteisiä blogisynttärijuhlia jatkossa!

Riksu kirjoitti...

Kyllä :)

Marja kirjoitti...

Onnea kolmevuotiaalle vähän jälkijättöisesti!

Virpi kirjoitti...

Marja: Kiitos kiitos! :)

Pitkä kirjoitti...

Onnea taaperolle <3

Virpi kirjoitti...

Pitkä: Kiitos <3